Ensimmäinen hoitotarina Mouruposkessa

Eräänä aurinkoisena päivänä päätin käydä katsomassa kisuliiniani, Mitteriä. Raotin hoidokkini huoneen ovea, ja kurkkasin sisään. Mitteriä ei kuitenkaan näkynyt missään. Kummastelin alkaen tuumailemaan, minne se hupsu kissa oli taas onnistunut maastoutumaan. Kurkkasin maton alta, mutta siellä näkyi vain vanhoja villakoiria. "Pitäisi joskus siivoilla Mitterin huone", pohdiskelin, ja jatkoin etsintää. Kurkkasin jopa ikkunasta, ettei maassa näkyisi itsemurhayritystä tehnyt Mitteri, kissa kun on niin pieni, ettei raukka hallitsisi korkeita paikkoja. Eihän Mitteri olisi saanut ikkunaa edes itse auki, joten päätin jättää ikkunan tarkkailemisen sikseen. Samassa kuulin pienen miukaisun sängyn läheltä, ja käännyin nopeasti ympäri. Arvelin Mitterin olevan sängyn alla, mutta katsottuani en nähnyt sielläkään pikkuista. "No jo nyt on!" suutahdin heittäytyen pehmoisalle sängylle. Aikani köllittyäni tunsin pienen kostean, lämpimän ja karhean kielen nuoleskelemasta sormeani, Mitterihän se siinä. Yllätyin, sillä Mitteri oli oppinut aivan itse kiipeämään niin lyhyessä ajassa, hyvä jos sen silmät olivat edes kunnolla auenneet. Silittelin pientä karvapalloani, ja rapsuttelin sitä korvan takaa. Mitteri ei osannut vielä kehrätä, mutta huomasin sen olevan onnellinen, ja se hyppäsi syliini. "Olet sinä kyllä aika vekkuli, kiipeilet noin vain. Tiedä vain, mitä tulet keksimään tulevaisuudessa", naureskelin, ja Mitteri maukaisi vaisusti ja hiljaa. Se oli vielä niin vauva. "Kuulepas simssiliini, sitten, kun kiva Aijca vastaa tähän tarinaasi, ja toivon mukaan ansaitset edes yhden pennin, voisit hankkia minulle toisenkin arvan. Tahdon voittaa kaksinkertaisen pääpotin", Mitteri kertoi. "Hmp. Kuulepas nyt vauvaseni, pääpotteja on vain yksi, etkä voi voittaa sitä kahta kertaa", ilmoitin, muttei Mitteri oikein ymmärtänyt. "Haluan silti voittaa kaksi parasta palkintoa. Olenhan sentään tosi arvokas", Mitteri selitti. "Arvontakone päättää tuloksen. Voin kyllä hankkia sen toisen arvan, jos saan pennejä", kerroin. "Mene lahjomaan arvontakone, jos et, niin minä menen", Mitteri ilmoitti viekkaasti. "Minä en mitään rupea lahjomaan, ja sinä et pääse täältä huoneesta pois, joten turhaan haaveilet", naurahdin, mutta Mitteri näytti kärttyiseltä, ja kynsäisi minua. "Tahdon vain sen lahjakortin, tahdon paljon leluja ja hyvää ruokaa. Olet niin kömpelö, ettet saa tarinoillasi mitään aikaan", Mitteri syytteli. "Kyllä me tienaamme pennejä, älä huolehdi. Olet vielä niin pieni, ettet pystyisi leikkimään puolillakaan leluillasi vielä", huomautin, mutta Mitteri oli eri mieltä: "Minä pystyn mihin vain. Olen älykkäämpi kuin muut ikäiseni. Kävelen jo sujuvasti, ja kohta osaan kehrätä, ja simmuni aukenevat!" "Huom. kohta osaat tehdä sitä ja tätä, et vielä", huomautin. "Ainakin olen hyvä väittelemään, ja nukkumaan", Mitteri totesi haukotellen. "Näytäppä minulle sitä nukkumisen taitoasi", käskin. "Se on helppoa, mä osaan nukahtaa tosi helposti", Mitteri kertoi ottaen mukavaa asentoa. Hetkessä puhelias kissani oli nukahtanut, ja kuorsasi tyytyväisenä. "Tosiaan osaat nukahtaa helposti", naurahdin hiljaa, jotten herättäisi Mitteriä, kun sain sen unille. Vilkaisin ulos ikkunasta, ja aurinko paistoi edelleen. "Joku päivä menen Mitterin kanssa viettämään aikaa pihalle, mutta vielä ei ole sen aika, kun Mitteri on niin pieni", tuumailin. Kumarruin lattialle, ja keräsin maton alta suurimmat villakoirat käteeni. "Täytyypi ostaa sieltä Marketista siivous välineitä, jotta saan Mitterin huoneen kuntoon", suunnittelin. Lähdin kävelemään kohti ovea. Avasin sen, ja suljin hiljaa toivoen, ettei Mitteri heräisi. Sitten lähdin kotiini.

Mitterin mielipide päivästä: "Olen aivan varma, että voitan ne pääpotit, sanoi se simssiliini mitä tahansa. Kheh heh, onnistuin piiloutumaan. Täytyykin keksiä seuraava piilopaikka simssiliinin seuraavaa vierailua varten. Hohhoijaa, ei näillä pienillä aivoilla jaksa kauaa miettiä, nukuttaa. ZzZzZz..."