Joku voi tulla ikkunan taa...

Riuhtaisin keittiötilan seinille kiinnittämiäni joulukoristeita irti kovakouraisesti. Olin horjahtaa jakkaralta, mutta sain korjattua tasapainoni. Koriste toisensa jälkeen leijaili lattialle, missä kissani istuivat ja tapittivat selkääni. Oili juoksenteli välillä ilmassa leijuvien koristeiden perässä, mutta pojat olivat paikoillaan. "Kannattaako niitä nyt ottaa pois? Voisivathan ne ihan hyvin olla siinä joulun ajan", Nick ehdotti. Hengitin raskaasti hallitakseni raivoani. Tänään piti olla Mouruposken joulujuhlat, ja olin valmistautunut pippaloita varten hankkimalla monta pakettia piparitaikinaa ja koristelemalla keittiön, jonka piti juhlapaikkana olla. Tunnin olimme odottaneet, mutta ketään ei kuulunut paikalle, jolloin oli aika selvää, ettei järjestämiini juhliin ollut kukaan tulossa. "Ärsyttää vaan. Minä järjestän ohjelmaa eikä ketään edes kiinnosta", tuhahdin ja istahdin jakkaralle. Nick katsoi ensin minua ja sitten keittiöön kärrättyä pianoa, ja muutamalla loikalla kissa oli kivunnut pianotuolille istumaan. "Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy", Nick alkoi laulaa tuttua joululaulua. Oili liittyi pian mukaan, ja jopa hiljainen Pontsu-poikakin osallistui lopulta lauluun. Minuakin alkoi jo hymyilyttää ja tajusin, ettei raivoaminen hyödyttäisi mitään. Jäin kuuntelemaan kissojen yhteislaulua. "Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas! Joulupukki matkaan jo käy." Sillä hetkellä sain jännän idean. Nick soitti pianoa ajatuksissaan ja Oili ja Pontsu tanssahtelivat keskenään, joten pääsin livahtamaan kissojen huomaamatta pois keittiöstä.

Kiskoin kenkiä jalkaani eteisessä. Olin käynyt hakemassa huoneestani tonttulakin, ja aikeenani oli hiippailla ulkona keittiön ikkunan luokse ja vilautella punaista päähinettäni, jolloin kissat luulisivat tontun olevan liikkeellä. Avasin oven ja hyytävä viima osui kasvoilleni. Ulkona oli jo melko hämärää, vaikka pihalla olevat jouluvalot hiukan valoisuutta toivatkin. Ohut lumikerros natisi kenkieni alla kulkiessani keittiön ikkunaa kohti. Saavuttuani oikealle paikalle kurkkasin ikkunasta sisään. Sama meno jatkui keittiössä kuin lähtiessänikin, joten kissat eivät ilmeisesti olleet poistumistani huomanneet. Kopautin varovasti ikkunaa ja aloin heilutella päähinettä, jolloin sen päädyssä oleva pieni kulkunen alkoi kilistä. Kuulin miten soitto ja laulu sisällä keskeytyi ja olin varma, että kissat olivat huomanneet lakin. Hihittelin itsekseni, kunnes joku tarttui minua olkapäästä ja kiskaisi voimakkaasti. En ehtinyt edes kirkaista kun jo löysin itseni maasta istumasta. Vieressäni seisoi arviolta hiukan minua lyhyempi hahmo. "Ettäs kehtaat! Yrität esiintyä minuna", hahmo murahti. "A-anteeksi, mutta kuka olet?" kysyin varovasti. Mieleni olisi kyllä tehnyt mieli rynnätä saman tien karkuun, mutta jäin kuitenkin paikoilleni. "Etkö muka tajunnut? Olen tonttu", hahmo esittäytyi. "Tonttu?" toistin hämmentyneenä. "Onko teitä ihan oikeasti olemassa", utelin. "No miltä näyttää?" tonttu tokaisi ja tuli melkein kiinni minuun. Nyt tosiaan erotin hänen päässään punaisen hiippalakin ja kasvoja korosti vaalea parta. "Hyvä on, uskon sinua. Autatko minut ylös, lumikasassa istuessa tulee kylmä!" puhelin, ja tonttu ojensi kätensä minua kohti. "Noh, millaisia raportteja olet tehnyt kissoistani? Miten he ovat käyttäytyneet poissaollessani?" utelin kiinnostuneena. Tontun ilme nyrpistyi jälleen ja tämä tiedotti, ettei hän ollut velvollinen kertomaan raportteja muuta kuin joulupukille. Katselin, miten tonttu raapusti jotain muistivihkoonsa ja lähti sen jälkeen kulkemaan pois päin Mouruposkesta.

Olin hieman hämilläni äskeisestä kulkiessani takaisin keittiötä kohti. Olinko todella tavannut äsken oikean tontun, vai oliko joku vain juksannut minua? Saavuttani keittiöön kissat ryntäsivät vierelleni. "Me kuultiin ikkunan takaa ääniä! Mitä jos siellä on murtovaras!" Oili piipitti säikähtäneenä. Hymyilin itsekseni, kissat olivat tosiaan havainneet minut kolistellessani ulkona. "Ei siellä mitään varkaita ole, tonttuja pikemminkin", rauhoittelin tyttöä. "Ja pyh, ei mitään tonttuja tai joulupukkeja ole edes olemassa", Nick viisaili. "Mistä sinä sen tiedät?" hymähdin ja katseeni kiinnittyi pöydällä oleviin piparkakkutaikinapaketteihin. "Mitähän noillekin nyt tekisi", huokaisin. "Leivotaan pipareita!" Pontu ehdotti. "Mutta ei siihen koko taikinaa kulu.. Noh, voimme pakastaa loput", mietiskelin. Muutkin kissat olivat innoissaan Pontsun ehdotuksesta, ja pian olin jo avaamassa ensimmäistä pakettia. Annoin johtajuuden Pontsun harteille, sillä hän on kokkikerhon jäsen ja muutenkin paras ruuanlaitossa. Oili ja Pontsu lähtivät hakemaan kaulinta, ja Nick tunki päänsä eteeni tutkaillessaan kanssani paketin takapuolella olevaa ohjetta. Kaulin oli raskas pienille kissoille, mutta hyvin sen kuljetus onnistui, kun Pontsu ja Oili keksivät, että kumpikin voi työntää yhdestä kahvasta. Sujautin taikinan pussista ulos ja laskin sen pöydälle, johon Nick oli ripotellut vähän jauhoja. Aloin kaulita taikinaklönttiä, mutta minulle tyypillisesti en saanut sitä hallintaani taikinan tarrautuessa kaulimeen. Kissat katselivat ähräämistäni huvittuneina. "Voisitteko ottaa tuolta oikeasta yläkaapista piparimuotteja valmiiksi?" ehdotin. "Ei me mitään sellaisilla tehdä. Voimme muotoilla pipareita kynsillämme!" Oili oivalsi, jolloin kaikki kissat sujauttivat kyntensä esiin. "No, hyvä on sitten", huokaisin, vaikka tiesin, että tuolla menolla aikaansaannoksistamme tulisi aika karvaisia. Ellei sitten... "Palaan pian!" huikkasin rynnätessäni juoksuun.

"Au!" Pontsu voihkaisi. "Sori, mutta sulla on täällä kamalia takkuja", vastasin. Keksin, että jos harjaisin kissoista irtokarvat pois, ei niitä ajautuisi leipomuksiimme, ainakaan kamalan paljoa. "Ole urhea ja kestä se kuin mies", Nick virnuili sivusta. "Odotas vaan kun on sinun vuorosi", pelottelin kissaa. Oili sen sijaan siisteydestään ahkerasti huolehtivana osasi harjata turkkiaan ihan itse. Eihän kisu yksin kaikkiin paikkoihin yltänyt, mutta minä voisin sitten auttaa. "En tajua, miten Pontsu on edes voinut päästä turkkinsa tuollaiseen kuntoon", Oili katseli Pontsun turkkia kauhistellen. "Minä en olekaan tuollainen hienohelma", Pontsu tuhahti. Saatuani Pontsun valmiiksi nostin Nickin syliini ja aloin harjailla sitä. Pontsu lähti jo edeltä jatkamaan leipomista, mutta pian me muutkin pääsimme mukaan. Kissojen vastustelusta huolimatta hain piparimuotitkin esille. Jos kisut eivät niillä halunneet mitään tehdä niin minä ainakin haluan valmistaa itselleni pari vähemmän karvaista piparia. Pontsu oli ohjeistanut käyttämään taikinan jokaisen kulman tarkkaan, joten taikina oli täynnä ties minkälaisia koukeroita. Levitin puhtaan leivinpaperin pellille ja aloin Oilin kanssa asetella pipareita sen päälle. "Nämä jotkut varmaan kärähtävät kun niiden ala on niin pieni, mutta ei kai se haittaa", pohdiskelin. Sitä paitsi tykkään syödä kärähtäneitä asioita!

Kun piparit oli saatu uuniin, siirtyivät kissat tarkastelemaan kuusen alle laittamiani paketteja. "Älkääs vielä hypistelkö niitä, saatte avata ne vasta illalla", tiedotin. "Hööh, miksei nyt heti?" Nick marisi. Hymyilin vanhimman kissani asenteelle. Jouluna siitä tuli yhtä malttamaton kuin nuoremmista Oilista ja Pontsusta! Mieleeni tuli myös Mitteri, joka oli kuollut noin puoli vuotta sitten. Täytyisi käydä viemässä edesmenneen kisun haudalle kynttilä joku päivä. "Haluaisitteko laulaa vielä jotakin?" ehdotin, kun kissat vaikuttivat tylsistyneiltä. "Voin laulaa", Nick heti innostui ja alkoi luetella jonkin oman biisinsä sanoja. Nick oli siirtynyt soolo-uralle Mitterin kuoltua. Kaikki keskittyivät Nickin lauluun niin, ettei kukaan muistanut vahtia uunia, ja hetken päästä ikävä katku ajautui neniimme. "Pahus", murahdin katsoessani edessäni olevia musti mönttejä. "Kyllä ne voi vielä syödä", Pontsu vakuutteli ja tunki yhden piparin suuhunsa. Maku ei kissan ilmeestä päätellen ollut paras, mutta sai Pontsu kuitenkin palasen nieltyä. "Ketä täällä paistetaan elävältä?" kuulin vieraan äänen keittiön ovelta. Käännyimme kaikki katsomaan, ja huomasimme paikalle saapuneen Mantsun ja Tiksun kissoineen. "Aloititteko te leipomisen ennen meitä?" Minttu kysyi tuimasti. Olin ymmälläni. "Miten niin? Tapahtumanhan piti alkaa jo kaksi tuntia sitten, jos sen takia tulitte", huomautin. Tiksu ja Mantsu katsahtivat toisiaan kummissaan. "Tässä lähettämässäsi kutsussa kyllä selvästi lukee, että juhla alkaa 18.00", Tiksu selitti. "Mutta miten se on mahdollista? Kirjoitin varmana alkuajaksi 16.00", hämmästelin, mutta Tiksun ojentamassa lappusessa tosiaan oli merkattu kellonajaksi 18.00. "Olen ilmeisesti kirjoittanut ajatuksissani väärin, onpa noloa", harmittelin. "Mutta ei se haittaa! Nyt saadaan joulujuhlatkin pystyyn, kun väkeä on enemmän!" Nick huomautti. "Tuo on kyllä totta. Viekääpä lahjanne tuonne kuusen alle odottamaan. Aloitamme piparkakkutalon rakennuskilpailulla", päätin. "Me ollaan joukkue, tuleeko teiltä ketään?" Oili kysäisi Tiksun ja Mantsun kissoilta. "Minä, Veeti ja Nepsu ollaan joukkue", Roope tiedotti. "Hienoa! Loput voivat toimia yleisönä. Tulkaapa sitten kisaajat valmistautumaan koitokseenne!" kutsuin kissoja. Vietimme yhdessä oikein hauskan joulujuhlan, ja kaikilla oli kivaa!

Nickin mielipide päivästä: Musiikki saa piristymään pahimmankin harmittelijan! Täytyy nyt kunnolla panostaa soolo-uraani, niin pian saan taas uuden levyn julkaistuksi! Onneksi väkeä kuitenkin saapui lopulta juhlimaan. Niin tyypillistä simssiliinille sotkea aikataulut.

Pontsun mielipide päivästä: Tuli kyllä parempi mieli, kun vietimme yhdessä aikaa. Masennukseni taitaa helpottaa. Kivaa kun oli ruoka-aiheista ohjelmaa ja kun leivoimme pipareita.

Oilin mielipide päivästä: Onneksi minä olen siistein! Voi saasta niiden muiden turkkeja. Isä on kyllä hyvä laulamaan ja oli hauskaa tanssia!

Kommentit