Juhannusjuhla-tarina
Eräänä päivänä kävelin innokkaasti kohti Mouruposkea. Taivaalla oli muutama tumma pilvi, joita katselin hiukan huolestuneena. Tänään oli nimittäin tarkoitus viettää juhannuksen kunniaksi juhla, johon kuuluisi kaikenlaista puuhaa pihalla. Toivottavasti ei tulisi mitään hirveää rankkasadetta, muuten juhlat saattaisivat mennä pilalle. Saavuttuani Mouruposken pihalle, tulivat Tiksu ja Momiji minua ovella vastaan kissojensa kanssa. "Moi simssiliini", Pipsa naukaisi Tikkarisuun jalan luota. "Oih, näkevätkö silmäni oikein, vai onko niissä iso roska, aivan kuin Pipsa seisoisi siinä", hämmästyin ja nappasin saman tien kellertävän kissan sylkkyyni. "Pipsa on nykyään minun hoidossani", Tikkarisuu selitti. "Jaa, no sehän on mukavaa, kun olet ottanut tämän karvaläjän hoiviisi", hymyilin iloisesti. "Minäkin olen tämän Joken adoptoinut", Momiji sanoi huomattuaan jäävänsä juttujen ulkopuolelle. "Olette te kyllä hyväsydämisiä, kun otatte hoiviinne toisien hylkäämiä kissoja. Minulla riittää tarpeeksi hommaa Mitterin ja Nickin kanssa, enkä taida adoptoida ketään", selitin. "Ja kuka tietää, vaikka teillä pian olisikin sellaisia pikkukisuja seurananne", Momiji naurahti. Tajusin hänen tarkoittavan Nickiä ja Piaa, kissathan olivat jo täysi-ikäisiä. En kuitenkaan uskonut heidän vielä ryhtyvän perheen perustukseen, meidänhän piti käydä vielä monilla lomamatkoilla, tai ainakin niin olimme Anytimen kanssa suunnitelleet. Pienten pentujen mukana oleminen häiritsisi vähän lomatunnelmaa. Heräsin kuitenkin ajatuksistani, kun Pipsa alkoi rimpuilla sylissäni. "Meidän täytyy varmaan mennä", Nemo huudahti. "Kai sinä simssiliini olet tulossa tänään niihin juhliin?" Momiji uteli. "Juu, olen tulossa kissojen kanssa", vastasin, ja tajusin samalla, että täytyisi kiirehtiä Mitterin ja Nickin luo, meillä olisi vielä paljon hommia ennen juhlia.
Saavuin huoneelleni ja silmäilin ympärilleni, kunnes huomasin hoidokkini köllimässä sängyllä. Saavuttuani lähemmäksi huomasin Nickin näyttävän vähän huonovointiselta. "Nick, mikä on?" hätäännyin. "Nickin päätä on särkenyt koko päivän", Mitteri selitti ennen kuin Nick ehti vastata. "Voi ei, meidän täytyy käydä eläinlääkärissä varmistamassa, ettei kyse ole mistään vakavasta", sanoin. "Mutta tänäänhän on juhannus-juhla! Minä haluan sinne!" Nick sanoi päättäväisesti, mutta irvisti sitten kivusta, raukan pää taisi olla todella pipi. Samassa huomasin sängyllä Mourusen, Mouruposken lehden. "Mitäs te täältä olette katselleet?" tiedustelin ja aloin itsekin selata lehteä. "Luimme horoskooppeja!" Nick kailotti innoissaan. "Oi, minäkin uskon niihin!" huudahdin innostuneena. "Minä en ainakaan usko niihin, eihän tämä voi pitää paikkaansa 'Et ole tainnut huomatakaan, kuinka onnekas olet omistaessasi ihanan hoitajan. Näytä, että välität hänestä!'", Mitteri luki kaksosten kohdalta horoskoopin. "Mitä vikaa siinä oli?" hämmästelin. "Ensinnäkin, sinä et ole ihana, koska pakotat minut aina inhottavaan kylpyyn, ja..." Mitteri alkoi luetella, mutta keskeytin hänet: "Jaa, jos minä en kerran ole ihana, niin taidammepa jättää tänään olevan juhannus-juhlan väliin" kivahdin. "Ei simssiliini, olet sinä ihana!" Mitteri huudahti, ja loikkasi syliini lepyttääkseen minut. Samassa Nick rykäisi, hän oli ottanut Mourusen tassuihinsa, ja halusi lukea oman horoskooppinsa. "Leijonan kohdalla sanotaan näin: 'Mouruposkeen ilmestyy yllättäen sinua kiehtova tapahtuma. Osallistu siihen, se koituu todella onnekkaaksi.' Eli minun on päästävä juhannus-juhliin!" Nick vaati. "Katsotaan nyt ehdimmekö, nyt meidän täytyy kuitenkin mennä eläinlääkäriin, ehkä vointisi saadaan siellä paremmaksi", sanoin kaapaten Nickin kainalooni. "Tuletko mukaan, Mitteri?" kysyin. "Mjoo", Mitteri naukaisi, ja loikkasi sängyltä alas.
Istuimme eläinlääkärin odotushuoneessa vuoroamme odottaessamme. Mitteri oli ottanut Mourusen mukaan ja lueskelimme sitä yhdessä. "Kukaan ei ole ilmoittanut haluavansa ryhtyä rumpaliksemme", Nick suri tullessamme ilmoitukset-osioon. "LOL!", Mitteri karjaisi ärtyneenä. "Rauhoittukaa! Jos kukaan ei halua rumpaliksi, niin sitten emme voi asialle mitään. Olettehan te ihan hyvin pärjänneet tähän asti ilmankin", sanoin yrittäen saada kisujani ajattelemaan asian valoisia puolia. Enempää emme ehtineetkään puhua, kun huomiomme kiinnittyi huoneeseen saapuvaan Tikkarisuuhun, joka roikotti Pipsaa sylissään. "Tuolla on vessa, kestä vielä hetki", Tiksu sanoi Pipsalle, ja pian kaksikko oli syöksynyt WC:hen. Hetken päästä paikalle saapui myöskin Nemo, Tiksun toinen hoidokki. "Mitä on tekeillä?", tiedustelin Nemolta. "Pipsan maha meni sekaisin, hän taisi syödä jotain sopimatonta", Nemo selitti. Kuunnellessamme Nemon kertomusta emme aluksi huomanneet Tiksun ja Pipsan paluuta. Pipsa hoiperteli penkille lepäilemään, mutta Tikkarisuu jäi ärtyneenä seisomaan paikoilleen. "Pipsan oksennusta meni paidalleni", Tiksu lopulta tokaisi, kun tuijotimme häntä hämmentyneinä. Nick purskahti nauruun, ja katsoin häntä järkyttyneenä. "Hyi, Nick! Ei toisille saa nauraa!" toruin. "Anteeksi, Tiksu näytti niin hauskalta", Nick selitteli jotain outoja. Pyöritin silmiäni ja yritin korjata pilalle menneen tapaamisen. Tiksu ei kuitenkaan pahastunut, vaan hänkin yhtyi Nickin nauruun mukaan, ja lopputuloksena me kaikki naureskelimme, vaikka ei oikeastaan ollut mitään nauramista. "Mitä te luette?" Nemo tunki Nickin viereen, joka piti tassuissaan Mourusta. "Mourusta, tällä hetkellä tutkimme ilmoitus-osiota", Nick selitti. "Voih, minäkin lähetin ilmoituksen, että haluaisin kavereita, mutta kukaan ei ole vastannut", Nemo kertoi surkeana. Minulle tuli kurja olo, kun pieni kisu suri. "No mutta Mitteri ja Nick, tehän voisitte olla kavereita Nemolle, eikö niin?" keksin ja katsoin kissoihini vaativasti, ja onnekseni ne nyökkäsivät innostuneena. "Hauskaa, minulla on uusia ystäviä! Leikitäänkö jotakin? Hippaa?" Nemo intoili. "Hyvähän sinun on iloita", Pipsa murahti naama vihreänä penkiltä, raukalla taisi olla tosi huono olo. "Nickilläkin on pää pipinä, ja Mitterikin taitaa olla liian vanha hippasille", pahoittelin. "Minäkö muka vanha? Odotas Nemo, saan sinut kyllä kiinni!" Mitteri karjaisi ja lähti juoksemaan vikkelän Nemon perään. Valitettavasti Mitterin liikakilot painoivat, eikä ressu saanut millään nuorempaansa kiinni. Lopulta kaikki kisut kerääntyivät Mourusen ympärille, ja lukivat sitä yhdessä ääneen naureskellen samalla, varsinkin vitsit olivat huvittavia. Samassa sairaalahuoneen ovi avautui, ja luikun Kuikun naama ilmestyi eteemme. "Onko paikalla... Tuota... Ööh, mikäs se nimi olikaan..." Kuiku pohdiskeli raapien harmaantuneita hiuksiaan. Minä ja Tikkarisuu kissoinemme käänsimme päämme Kuikuun päin odottaen, että mies sanoisi jotakin. Kuiku työnsi päänsä takaisin tohtorin huoneeseen luultavasti kysyäkseen, kenet kissa piti kutsua. "Taitaa olla aikamoinen dementikko", Nemo tirskui. Hetkessä Kuiku oli taas kääntynyt takaisin ja huudahti: "Aivan, vastaanotolle tulkoon Maukulainen... Mitteri Maukulainen", Kuiku kertoi. "Mitä, minä! Ei minua vaivaa mikään!" Mitteri parahti. "Aivan, aivan. Tarkoitin Nick Maukulainen", Kuiku sopersi naama punaisena nolostumisesta. "Minä ja Nick siis menemme. Jäätkö sinä Mitteri leikkimään tänne Pipsan, Nemon ja Tiksun kanssa?" kyselin. "Toki, leikin mielelläni!" Mitteri hihkaisi juosten heti muiden kissojen luokse selittämään jonkun pelin sääntöjä. Naurahdin ja kävelin Nickin kanssa Tomeliuksen vastaanotolle.
Tomelius seisoi edessämme astuessamme sisälle. Apulaistohtori, Kuiku, oli siirtynyt etäämmälle meistä. Häntä varmaan hirvitti kamalasti nimivirhe, mutta päätin keskittyä enemmän Nickin kuin tohtorin voinnin ajatteluun. "Nostetaanpa sinut tähän pöydälle tutkittavaksi", Tomelius selitti ottaessaan Nickin hellästi syliinsä, minkä jälkeen hän siirsi kisuni pehmustetulle tutkintapöydälle. "Mitäs oireita olette havainneet?" Tomelius kysyi rauhoittavasti. "Se tuli ihan yllättäen. Korvakivusta se lähti, sitten se levisi päänsäryksi, ja minua huimaa koko ajan", Nick selitti arasti. "Selvä, sinua vaivaa selvästikin Sininen pöpö", Tomelius kertoi. "Mikä se Sininen pöpö on?" Nick kysyi nostaen päätään Tomeliuksen puoleen. "Juuri yllättävä, ja sen vaikutusalue tuntuu naamakipuna. Hienoa, että tulitte ajoissa. Sininen pöpö pahenee nopeasti, jos asialle ei tee mitään", Tomelius kertoi. "Miten vaivan saa sitten hoidetuksi?" kysyin. "Saatte tällaisen Sinisen pillerin, joka saa hetkessä Sinisen pöpön tapettua", Tomelius selitti. "No, miten, kun suunnittelimme juhannusjuhlaan lähtemistä, että voiko Nick osallistua?" sönkötin jonkun kysymyksen kaltaisen. "Eiköhän se onnistu, muistatte vain ottaa rauhallisesti. Ja syö tosiaan tämä pilleri. Laitan laskun postissa kaappiisi", Tomelius totesi. Nick nieli pillerin vastoin tahtoaan. Se oli vaikeasti nieltävä ja pahanmakuinen. Nick kuitenkin nieli sen urheasti, eikä valitellut turhista. Hän tekisi mitä vain päästäkseen juhannusjuhlaan mukaan. "Kiitoksia paljon!" huusin vielä ovelta Tomeliuksen hymyillessä iloisesti. Mitteri leikki innoissaan eräänlaista laulupeliä Nemon ja Pipsan kanssa. "Pahoittelen, että pilaan leikkinne, mutta meidän olisi pikkuhiljaa valmistauduttava juhannusjuhlaan", harmittelin. "Ei haittaa yhtään! Erä olikin jo lopussa", Mitteri ilmoitti nousten pystyyn lattialta. "Heippa, kissat! Oli kiva leikkiä kanssanne", Mitteri kertoi. "Niin sinunkin kanssasi! Nähdään juhannusjuhlassa!" Nemo ja Pipsa huudahtivat yhteen ääneen.
Päätimme lähteä etuajassa asuntovauvuille, jotka kuljettaisivat koko Mouruposken väen juhlapaikalle. Olinhan Crillen kanssa nykyään ylläpitäjä. Meidän täytyisi lastata kaikki tavarat autoihin. "Moi Crille!" karjaisin nähdessäni työkaverini. "simssiliini! Kiva, että pääsit tulemaan", Crille hihkaisi. "Nick on vähän sairas, joten hän voisi vain lepäillä jossain. Mitteri puolestaan alkaa olla jo vaarallisen lihava. Mielestäni voisit juoksennella täällä lähiympäristössä minun ja Crillen pakatessa autoa", selitin. "Pöh! Haukutko minua läskiksi?" Mitteri tuhahti loukkaantuneesti. "Kai sinustakin olisi mukavempaa olla laihempi. Lihavuus lyhentää elinikää", harmittelin. En voi edes kuvitella, kuinka vanha Mitterikin jo on. Kamalaa, että kissani hylkäävät minut joskus. "Lyheneekö ikäni, jos en laihdu?" Mitteri kauhistui. "Ikävä kyllä", harmittelin. Samassa Mitteri pinkaisi niin kovaan juoksuun, etten edes huomannut hänen poistumistaan. "No niin. Mistäs aloitamme?" kysäisin. "Olen kantanut jo ruoat takakonttiin. Enää on näiden vuoro", Crille kertoi osoittaen pahvilaatikoita. "Mitä nämä ovat?" kysyin. "Järjestin juhlinnan ohelle myös puuhaa ja kivoja kisoja. En voinut kertoa sinulle aikaisemmin, koska muutenhan olisitte etulyöntiasemassa kilpailussa", Crille selitti iskien silmäänsä. Tartuin laatikkoon ja vein takakonttiin. "Kiviäkö olet näihin laittanut, kun ovat näin painavia!" tuskailin naama punaisena. "Eivät nämä minusta ole painavia", Crille kummasteli. "Ahaa, minä olenkin sitten heikko", tuumasin.
Kun kello lähestyi viittä, jolloin asuntovaunujen oli määrä lähteä huristelemaan juhlapaikkaa kohti, alkoi pihalle kertyä enemmän porukkaa. "Moi taas, simssiliini!" kuulin jalkojeni juuresta. "Nick?" katsoin maassa istuvaa Nickin väristä kissaa. "Ei", kissa vastasi pudistellen päätään. "Olen Jokke, Momijin kissa", Jokke selitti. "Kappas, mehän näimmekin tänään aiemmin. Anteeksi, etten tunnistanut sinua!" pahoittelin. "Ei se mitään, mutta minun on nyt mentävä, Momiji vilkuttelee tuolla, heippa!" Jokke huudahti kipittäen sitten taas tiehensä. Joken ja Nickin yhdennäköisyys sai minut miettimään, missä omat kissani mahtoivat olla. Nickiä ei näkynyt enää siinä, minne hän jäi aiemmin torkkumaan, enkä ollut saanut Mitteriäkään silmiini kisun lenkin jälkeen. "Onko jokin hullusti?" viereeni kiilannut Rasse kysyi nähtyään ilmeeni. "Pohdin tässä vaan, mihin kissani ovat hävinneet", kerroi. "Tiedän tuon tunteen. Adoption kissojen hoitajana saan koko ajan vahtia kissojani, etteivät ne katoile. Isoa laumaa on mahdotonta pitää kasassa", Rasse harmitteli. "Ymmärrän. Sinulla onkin varmaan kiire, jospa minä lähden etsimään kissojani", sanoin, kun huomasin Jorman ja Nipsun kuiskivan toisilleen jotain, aivan kuin pojilla olisi pahat mielessä. Nickin löytäminen oli helppoa, pitäisi vain löytää Anytime, Nick hakeutui nimittäin aina tyttöystävänsä seuraan. Anyn käkkärä tukka erottuikin helposti väenpaljouden keskeltä, ja pian sain Nickin käsiini. "Nick sanoi, että hänellä oli lupa tulla", Anytime kertoi. "Nick, sinulla ei ollut lupaa mihinkään muuhun kuin nukkumiseen", toruin. "Mutta olisithan sinä päästänyt minut joka tapauksessa, vai?" Nick vastasi tuijottaen minua söpöimmällä ilmeellään, jolloin en voinut enää valittaa kissalle, se näytti niin viattomalta. "Nick, mennään sitten tuohon pinkkiin asuntovaunuun!" Pia huikkasi minun ja Nickin lähtiessä etsimään Mitteriä. Mitterikin löytyi onneksi pian. Hän oli juttelemassa Zipun ja Karrin kanssa. Samassa korviimme kantautui Crillen ääni, joka ilmoitti, että nyt voitaisiin aloittaa asuntovaunuihin siirtyminen. Nick ryntäsi heti kohti pinkkiä asuntovaunua, jossa he olivat Pian kanssa sopineet tapaavansa. "Sinäkin haluat varmaan pinkkiin vaunuun?" totesin, Mitteri piti nimittäin pinkistä väristä paljon. Huomasin kuitenkin, että kysymykseni oli mennyt kuuroille korville, Mitteri oli nimittäin pinkaissut pinkille asuntovaunulle vievän jonon ensimmäiseksi. "Miten tuo lihakasa pinkoo noin lujaa? Juoksulenkistä taisi olla apua", pohdiskelin itsekseni. Köpötellessäni itsekin kohti pinkkiä asuntovaunua törmäsin jälleen Rasseen. "Kaikki adopiton kissat tulevat tähän vaunuun!" Rasse huusi kovaan ääneen, jotta kaikki varmasti kuulisivat. Rassenkaan juttuja eivät tainneet kaikki kuunnella, huomasin nimittäin pari adoption kissaa juoksemassa toista vaunua päin. "Rasse-parka, adoption kissojen hoitoon tarvittaisiin kyllä useampia", pohdiskelin, kunnes huomasin Murren vieressäni. "Missä Nick ja Mitteri ovat?" Murre kysyi. "He menivät jo asuntovaunuun, mutta mitäs sinä täällä teet? Rassehan äsken käski kaikkien adoption kissojen mennä toiseen vaunuun", huomautin. "Niin, mutta olisin halunnut tavata sukulaisiani! En ole nähnyt iskää (=Mitteri) ja veljeä (=Nick) pitkään aikaan!" Murre valitti. Nappasin kissan syliini ja kiikutin hänet Rassen luo. "Onko jotain hukassa?" tiedustelin Rasselta nostaen Murren ylemmäs. "Kiitos, kun otit sen kiinni. En saa näitä ollenkaan hallintaan, Nipsu ja Jormakin ovat kadonneet", Rasse harmistui. Enempää emme ehtineet jutella, sillä meidänkin piti kiirehtiä vaunuille.
Saapuessani asuntovaunuille saatoin vain ihastella sen kaunista sisustusta. Seinät olivat maalattu valkoisiksi, peräkkäiset istuimet olivat vaaleanharmaat, lisäksi vaunun toisessa päässä oli vaaleanpunainen kierresohva, jonka luona telkkari, ja tiloja koristi vaaleanpunaiset ikkunaverhot ja pyöreän muotoiset matot. Huomasin, kuinka Molli oli ystävänsä Peltsin, ja muiden adoptiokissojen kanssa katsomassa televisiota. Samassa Rasse saapui sisälle Nipsu ja Jorma kainalossaan, enkä voinut olla huomaamatta hänen helpottunutta äänekästä huokaustaan. Kerrankin adoptiolaiset olivat kiltisti tv-ohjelman parissa. "Moi, Jorma!", Mitteri moikkasi. Jorma hyppäsi pois Rassen tiukasta otteesta Mitterin juttusille. "Muistatko, kun olimme ainoat poikakissat Mouruposken alussa?" Jorma kysyi. "Muistan! Lähetin sinulle kirjeen kauan aikaa sitten, muttet vastannut!" Mitteri murahti selvästi vieläkin loukkaantuneena. "Anteeksi, Naama hylkäsi minut silloin, enkä ehtinyt vastaamaan kaikessa sekasorrossa", Jorma sanoi haikein mielin. "Oi, ei se mitään", Mitteri lohdutteli, hän oli selvästi osunut arkaan paikkaan. "Onneksi sinulla on nyt Rasse, joka huolehtii sinusta!" Mitteri hihkaisi saaden Jorman naamaan hehkua. Kissat jatkoivat juttujaan ja tajusin katsahtaa hetkeksi Nickiin. Säikähdin, sillä en nähnytkään häntä. Olin jo alkamassa kirkumaan, kunnes huomasin Nickin kävelemässä Pian kanssa istumaan penkeille. Kestohymy jumittui katseeseeni, olivat Nick ja Pia niin loistava pari. Hetkessä huomasin Crillen vierelläni. "Ovatko kaikki paikalla?" hän puhui mikrofoniin. Säikähdin kovaan ääneen, että vahingossa lensin kumoon. Crille katsoi minua hiukan kummissaan, mutta alkoi kaikesta huolimatta pitämään nimenhuutoa. Kaikki olivat paikalla; Crille sai merkittyä ruksit kaikille osallistujille, jotka eivät olleet olleet edellisessä autossa. (Crille oli käynyt siellä ennen tänne tuloaan.)
Lopulta asuntovaunu nytkähti liikkeelle. Crille oli saanut hankittua jostain pari kuljettajaa, ettei meidän yp:iden sentään tarvinnut ratin taakse asettua. Koitin keskittyä pienestä matkatelkkarista tulevaan piirrettyyn, mutten oikein meinannut pysyä juonessa mukana, sillä mielessä vilisi kaikkea muuta. Hätkähdin kuitenkin tuntiessani terävät kynnet kädelläni. "Ai!" kirkaisin ja kiskoin käteni turvaan Nickiltä. "Anna ruokaa, minulla on nälkä!" Nick komensi. "Mutta Nick, jos syömme eväät jo nyt, pitää koko loppupäivän olla nälässä", huomautin. "No ihan sama, minä haluan nyt syödä", Nick rääkyi, joten minun ei auttanut muu, kuin kaivaa taskustani kirpsakakka sokerilime, jonka olin napannut mukaani Nickin kaapista. "Kiitos, simssi!" Nick huudahti loikkien sitten takaisin asuntovaunun toisessa päässä olevan Pian luokse. Huokasin raskaasti ja painoin pääni alas. Jotenkin minusta oli alkanut tuntumaan, että kissani käyvät luonani vain silloin, kun niillä on joku hätänä, mutta muuten ne seikkailevat omilla teillään. Ovathan kissani sentään jo aikuisia, ja pärjäävät ilman jatkuvaa valvontaa, mutta harmitti silti, kun ne jättävät minut yksin. Osaksi tämä on tietysti minunkin syytäni, en ole kovin aktiivisesti ehtinyt vierailla hoidokkieni luona, joten ei ihmekään, että ne ovat oppineet pärjäämään omillaan. "Onko sinulla joku hätänä?" kuulin jonkun kysyvän. Nostin päätäni, ja näin Karkin edessäni. "Ei tässä mitään, mietin vain asioita", selitin, ja lopulta päädyin kertomaan mielessäni olevat mietteet myös Karkille. "Älä huoli, kyllä kissasi sinusta välittävät", Karkki rohkaisi ja supatti sen jälkeen jotain kissansa, Main, korvaan. Hetken päästä Mai ilmoitti käyvänsä vessassa, asuntovaunussamme oli kaikki hienoudet, ja mukaan oli varattu myös hiekkalaatikoita. Ei mennyt kauaakaan, kun Mai jo palasi Mitteri mukanaan. "Täällä kuulemma ikävöidään minua. Tiedänhän minä toki, että olen todella suosittu kissa, kukapa minua ei kaipaisi", Mitteri naureskeli. Kaappasin pullukan kissani syliini, olin todella iloinen, että se oli tullut minua katsomaan. Karkki ja Mai iskivät minulle silmää ja siirtyivät sen jälkeen muualle. "Mitä sinulla on laukussasi?" Mitteri tiedusteli nuuhkien innokkaana kassiani. "Siellä on sämpylä sinua varten, otin evääksi", selitin. "Mmm, minulla onkin jo nälkä!" Mitteri totesi. "Miten sinuun oikein mahtuu tuota ruokaa", hämmästelin antaessani sämpylän Mitterille. Silittelin Mitteriä samalla kun se söi, ja yllättäen asuntovaunu olikin pysähtynyt - olimme perillä!
Minä, Mitteri ja Nick hyppäsimme pois asuntovaunusta, kuten kaikki muutkin hoitajat toimivat kissoineen. Katsahdin pihalle ja hengitin raikasta ilmaa. Katselin ympärilleni, ja maisemien kauneus oli sokaista silmäni. Viereisessämme joessa liplatteli kirkkaan vaaleansinistä vettä, ja takanamme oli kauniita kuusia ja lumoava vuorenrinne. Olisiko juhlapaikalle kaivattukaan parempaa paikkaa? Samassa Crille hyppäsi viereeni ja alkoi taas puhumaan mikrofoniin. Tällä kertaa osasin varautua, enkä säikähdyksissäni tällä kertaa nolannut itseäni. "Pyydän kaikkia mukana olevia hoitajia auttamaan järjestelyissä, jotta pääsemme aikaisemmin aloittamaan juhlat aivan toden teolla. Meidän tulisi kantaa tuoleja, ruokia ja grilli esille asuntovaunusta. Mitä nopeammin se on ohi, sen nopeammin pääsemme aloittamaan aivan oikean ohjelman", Crille kertoi. Kissat jäivät lähistölle istumaan ja jutustelemaan, kun me hoitajat tehoilimme. Saimme kaikki ulos nopeammin kuin olimme arvelleetkaan. "Haluaisitko sinä, simssiliini, kuuluttaa tällä kertaa?" Crille kysyi hymyillen. "Apua, mitä muka sanoisin?" kysyin hämmentyneenä, en ollut uskonut joutuvani heti näkyviin hommiin! "Kutsu kaikki syömään. Voin alkaa grillaamaan, ja ruoka valmistuu kaikille nopeasti. Siten myös kaikki saavat lämpimää ruokaa", Crille selitti. Nappasin tärisevin käsin mikin, ja vedettyäni syvään henkeä sain joten kuten puhuttua selkeästi asiani. Tämän kamalan "esiintymiseni" jälkeen jalkani tutisivat yhä, vaikka enää ei pitäisi olla mitään pelättävää. Istahdin pöydän vieressä olevalle penkille. "Miksi sinä simssiliini olet ihan punainen?" kuulin Mitterin kysyvän naukaisun viereltäni. "Mistä sinä siihen tupsahdit?" tuijotin kissaani silmät pyöreinä. "Pöhkö, sinähän äsken kutsuit kaikkia syömään, jos et satu muistamaan", Mitteri huomautti. "Niinhän minä tosiaan taisin tehdä", naureskelin. Ruokapöydän ympärille alkoi kertyä kissoja ja hoitajia, joten ehdotin Mitteriäkin menemään jonoon. "Ei minulla ole nälkä..." Mitteri selitti masuaan katsellen. "Minähän sanoin, ettei teidän olisi pitänyt syödä eväitänne autossa, nyt ei sitten kunnon ruoka maistu", toruin Mitteriä. Vaikka Mitterillä ei olisikaan nälkä, päätin minä mennä jonoon, voisin napata lautaselleni muutaman ylimääräisen makkaran kissoilleni, jos niille tulisikin nälkä. Joen viereen oli asteltu vilttejä, joiden päällä meidän oli tarkoitus syödä. Minä istuin samalla viltillä Karkin, Main, Zipun ja Karrin kanssa. Kiittelin Karkkia vielä matkalla sattuneesta "jutusta". "Mistä on kyse?" Zipu hämmästeli. "Se on salaisuus" Mai ilmoitti tomerasti, jolloin Zipu ja Karri esittivät muka loukkaantuneensa. Kesken kaiken kuulin takaani pienen ääneen. "simssi, minun teksisi sittenkin mieli vähän syödä", Mitteri kertoi. Ojensin kisulleni hyvillä suin ison makkaran, jonka Mitteri mutusteli oikein tyytyväisenä. "Onkohan tämä kyllä hyväksi linjoilleni?", Mitteri tuumaili erittäin vakavana. "Kyllähän kissan syödä pitää! Sinä olet juuri hyvä ja ihana sellaisena kuin olet", kerroin ja halasin kisuani. Mitteri hymähti iloisena. "Minä taidan vain olla herkästi pulskistuvaa sorttia. Haluan kuitenkin laihtua, edes pikkaisen", Mitteri selitti. "Se on hyvä suunnitelma", kehui paijaten Mitterin päälakea. "simssiliini! Ruokaa!" huomasin Nickinkin kinuavan minulta. "Tästä saat sinäkin omasi", ilmoitin ja ojensin toisen makkaran Nickille, joka pisti ruokansa poskeensa ennätysnopeasti.
"No niin, eivätköhän kaikki ole pikkuhiljaa saaneet masunsa täytetyiksi! Voimme siirtyä todelliseen ohjelmaan kisailujen parissa", Crille puhui mikrofoniin saaden monien hoitajien silmäparit itseensä. "Hyvä, sillä minä ja Molli olemme voittamattomia", Choco huudahti itsevarmana. "Hienoa! Kilpailussa nimittäin tarvitaan taitoja ja voitonhalua saavuttaakseen hyvän tuloksen! Kerron kisailun idean. Hoitajat omine kissoineen toimivat ryhminä, vaikka koot hiukan vaihtelevat. Ajattelin kuitenkin, että voisimme jakaa adoption kisut seuraavasti: Rasse, Nipsu ja Jorma ovat ensimmäinen ryhmä, Muru, Vili, Kyo ja Peltsi toinen, sekä kolmas ryhmä on Murre, Roope, Ilma ja Tanu. Kaikki muut hoitajat siis liikkuvat omien kissojensa kanssa, ja nopein ryhmä voittaa. Tähän asti ymmärretty?" Crille varmisteli hoitajien nyökkäillessä. "Hyvä, kilpailu käydään neljällä eri tehtävällä. Kun on suorittanut edellisen tehtävän, saa ohjeet seuraavan tehtävän toimintaan ja hyväksyttyyn suoritukseen. Ensimmäistä tehtävää varten voitte istua juuri niillä paikoilla, joilla olette. Saatte kohta herkkumuffinit ja ne syötyänne saatte uudet ohjeet. Niin, ja jokaisen kissan/hoitajan pitää syödä itse oma muffininsa, toisia ei saa auttaa", Crille kertoi. Nick röyhtäisi vahingossa ollessaan niin yllättynyt. Hän vielä pureskeli makkaran jäänteitä suustaan. "Äskenhän me söimme isoja makkaroita, kuinka voisimme pystyä syömään vielä jotakin?" Nick tuhahti. "Älä nyt, makeahan sinuun on aina iskenyt. Ja ehkä idea olikin, että kaikki ovat tehtävässä ähkyjä, jotta kaikesta tulee vielä hauskempaa ja vaikeampaa!" naurahdin. "Taidat olla itse mukana keksimässä näitä älyttömiä tehtäviä. Se siitä laihdutuksesta", Mitteri sanoi harmistuneena. "Älkää nyt! Tästä tulee kivaa. Näytetään kaikille, että me olemme parhaita", ehdotin. "Niin kai sitten", Nick totesi olkiaan kohauttaen. Toivoin tosiaan, että kisuni nyt innostuisivat. Pian muffinsit olivat edessämme. Crille puhalsi pilliin, ja hotkiminen alkoi. Crillen oma lähtö hieman myöhästyi, mutta hän pääsi pian syömisen pariin. Tikkarisuu, Pipsa ja Nemo suorittivat syömisen nopeasti, ja he saivat ohjeet uudelle tehtävälle. Melkein heti perään Rassen, Nipsun ja Jorman ryhmä sekä Murren, Roopen, Ilman ja Tanun porukka saivat tehtävän suoritetuksi. Itse mutustin posket pullolla muffinsia, Yritin keskittyä vain syömiseen ja pureskelemiseen, mutta muffinsi oli kohtuuttoman iso. Yllättäen Nick räjähti tolkuttomaan nauruun. "Syö", komensin enempiä puhumatta, sanojen lausuminen oli nimittäin hankalaa täpötäydellä suullisella ruokaa. "Näytät ihan pullasorsalta! Läskit posket ja kaikkea", Nick selitti vieläkin nauraen. "Kiitos", sanoin hiukan ärtyneenä. "En minä jaksa!" Mitteri suuttui. "Jaksat! Iso kissa tarvitsee masuun täytettä", huomautin. "Haukut minua taas läskiksi. Minä en ala. En syö!" Mitteri murjotti. "Syö nyt vain, ettei vikoja oltaisi", kehotin. Samassa iso läjä porukkaa nousi samaan syssyyn pöydistä, ja aloin jo hätääntyä. Kanssamme jäivät syömään vain Muru, Vili, Kyo ja Peltsi, Crille, Viiru ja Pörre sekä Zipu ja Karri. "Taistelkaa, kyllä me selviydymme!" yritin vielä kannustaa. "Itse asiassa, tämä on aika maukasta", Nick totesi ja pisteli poskeensa koko loppu muffinsin vauhdilla. "Hyvä", huudahdin ja aloin itsekin hotkimaan kovemmin. Sain kuin sainkin leivoksen syödyksi! Lopuksi kannustimme Mitteriä Nickin kanssa yhteen ääneen karjuen: "Mitteri, Mitteri, pystyt siihen!" Hetkessä Mitterikin sai annoksensa loppuun, ja saimme käsiimme uudet ohjeet. "Menkää etsimään joen lähistöltä, kostealta ja matojen suosimalta alueelta pieni vihreä mato. Napatkaa se purkkiin ja tuokaa purkki pinkille pöydälle nimillä varustettuina", luin ääneen. "Yäk, matoja!" ällöilin. "Älä viitsi, nyt on sinun vuorosi tehdä kaikkesi, kun mekin Nickin kanssa teimme äsken!", Mitteri totesi. "Tuolta saamme purkin", Nick puolestaan keskittyi jo tehtävään.
Juoksimme hakemaan purkin ja lähdimme joelle päin. Huomasin, että lähes kaikki hoitajat olivat vielä matotehtävällä, eikä toivomme todellakaan ollut vielä menetetty! "Nopeammin, nopeammin!" huusin. "Jos sinulla olisi yhtä paljon kiloja kuin minulla, ymmärtäisit, ettei tämän kovempaa pääse!" Mitteri murahti tuskallisesti. Nick sen sijaan juoksi minunkin ohitseni vauhtijaloillaan etsimään meille hyviä matopaikkoja. Mietin, kuinka hassua oli, että Mitteri oli itse hidas juoksemaan, mutta hänellä oli kuitenkin pentu, joka oli varsinainen pikajuoksija. Samassa huomasin, kuinka Anytime, Pia ja Hunajatassu juoksivat matopurkin kanssa huutaen: "Juhuu, me teimme sen!" Kiristin tahtiani. "Kaivetaan tästä", Nick kertoi. "Siitäkö? Luulin, että madot viihtyvät kukkasissa!" Mitteri tuhahti. "Eihän, ja sitä päitsi kaikki muutkin kaivavat", totesin. "Pöh, minähän etsin kukkasista, jos haluan", Mitteri ärjäisi näyttäen kieltään. Muka vanha ja viisas, yhtä kiukutteleva aina, ajattelin. Näin, kuinka viimeisetkin muffinssipaikkalaiset saapuivat madon etsintään. Hetken päästä Choco ja Molli löysivät madon, sekä Tikkarisuu, Pipsa ja Nemo. Halusin kiriä välimatkaamme ensimmäisiin kiinni, ja aloin kaivaa lujemmin. "Ai, varo!" Nick murahti. Huomasin, että olin lastannut ison kasan multaa sen päälle. "Oi, anteeksi", huudahdin kauhistuneena. "Et saa", Nick kertoi alkaen muodostaa kurapalloja mudasta, ja hän alkoi pommittaa niitä minuun. "Ei, seis!" kiljaisin, muttei se tehonnut Nickiin. Suutuksissani päätin minäkin pyöritellä yhden mutapallon, ja heitin sen Nickin päälle, jolloin leikistämme oli tullut mutasota. "Täällä te lapset vaan leikitte mudassa", totesi paikalle saapunut Mitteri. Minä ja Nick lopetimme pallojen heittelyn, ja kauhukseni huomasin olevani aivan mudassa, Nickistä puhumattakaan. Samassa Momiji, Pop ja Jokke juoksivat ohitsemme mato mukanaan. "Voih, unohdimme kilpailun kokonaan sotiessamme", harmittelin. Matoja tuskin enää löytyisi, olimme tömistelleet maata niin rajusti, että kaikki elukat olivat varmasti kaivautuneet todella syvälle turvaan. Yllätyksekseni Mitteri otti selkänsä takaa esille purkin, jossa pieni vihreä mato sätki. Tuijotimme Mitteriä Nickin kanssa suut auki, miten Mitteri sen teki? "Minähän sanoin, että madot viihtyvät kukkasissa!" Mitteri ylpeili. Purskahdimme kaikki kolme nauruun, Mitteri taisi sittenkin olla vanhin ja viisain meidän porukastamme. Pian lähdimme kuljettamaan purkkia kohti pöytää, jonne ne oli tarkoitus viedä. Huomasimme, että pari joukkuetta oli siirtynyt myös tutkimaan kukkasten joukosta, kun olivat kuulleet Mitterin löydöstä. "Senkin stalkkerit!" Nick murahti näyttäen kieltään. "Nick, käyttäydyhän kunnolla!" toruin kissaani nolostuneena, kumpa sen möläytys ei olisi kuulunut kaikkien korviin. Samassa Karkki ja Mai juoksivat meistä ohi, Mitteri hidasti kovasti vauhtiamme, pallero ei meinannut jaksaa juosta, joten meidän muiden oli kuljettava sille sopivassa tahdissa.
Lopulta saimme vietyä matopurkin oikeaan paikkaan, ja pääsimme seuraavan tehtävän kimppuun. "Etsikää sininen leludino juhannusjuhlapaikan ympäristöstä", Nick luki seuraavaa ohjetta. "Plääh, taas etsimistä. Miksei vuorossa voisi olla välillä puolen tunnin köllöttely-hetki?" Mitteri maukaisi. "Älkää ottako tuollaista asennetta, kivaa tästä tulee!" koitin ylläpitää mukavaa kilpailuhenkeä, mutta se ei tuntunut innostavan kissoja. Olimme jääneet mutasodan ja Mitterin hitauden takia sen verran jälkeen, että olimme aivan viimeisten joukossa, ja kissani olisivat halunneet pistää koko kisan purkkiin. Lähdimme tutkimaan joen ympäristöä, vihjeessä ei nimittäin oltu kovin tarkasti sanottu, mistä dinoja pitäisi etsiä. Intoamme lannisti entisestään, kun monet hoitajat juoksentelivat ohitsemme leludino sylissään, valmiina aloittamaan neljännen tehtävän. "Hei, ainakin tiedämme nyt, miltä leludino näyttää", yritin keksiä jonkin hyvän puolen, muttei se paljoa lohduttanut. Samassa Muru, Vili, Kyo ja Peltsi, tulivat luoksemme. "Olettekos jo löytäneet dinon?" Peltsi kysyi virnistellen. "No miltä näyttää?" Mitteri puuskahti vilkaistessaan kiven alle. "Mepäs tiedetään, missä yksi dino on!" Muru paljasti. "Mitä, missä? Kertokaa!" Nick innostui. "Vain, jos annatte meille 6 penniä", Muru hihitti. "Kiristäjät, emme me suostu rahapeleihin", määräsin, vaikka Nick ja Mitteri näyttivät olevan halukkaita maksuun. Onneksi minulla oli kuitenkin suurin päätösvalta! "No ei me oikeasti maksua aiottu periä, kunhan juksattiin. Haluatteko ilmaiseksi tietää, mistä löytyy yksi leludino?" Peltsi kysyi. "JOO!" kuului minun ja kissojeni suusta yhtä aikaa, taisin sittenkin himoita voittoa aika kovasti. "Menkää katsomaan tuon suuren kuusen alta..", Vili osoitti erästä puuta, ja samassa olimme jo pinkaisseet matkaan, vaikka Vilillä oli vielä juttu kesken. Pahaksi onneksemme huomasimme Zipun ja Karrin juoksevan samaan paikkaan, tästä tulisi tiukka kisa. Nick otti johdon ja lähti juoksemaan täysillä määränpäätä kohti, mutta Karri oli nopeampi, ja ennätti napata leludinon käpäliinsä ennen Nickiä. "Epäreilua, me oltiin tulossa tänne ensin!", Mitteri suri katsellessaan katkerana Zipua ja Karria, jotka ryntäsivät dino mukanaan kohti viimeistä etappia. "Jos te ette olisi olleet niin hitaita, me oltaisiin saatu se ensin", Nick syytteli. Siitäkös Mitteri kimpaantui, se tiesi yhtä hyvin kuin me muutkin, että sen maha hidasti juoksuamme. Onneksi mitään rajua ei kuitenkaan ehtinyt sattua, kun Anytime, Pia ja Hunajatassu saapuivat luoksemme. "Moi, joko te olette löytäneet dinon?" Pia tiedusteli. "Emme, tämä on vaikea tehtävä", sanoin. "Niinpä. Siksi päätimmekin tulla kysymään, voisimmeko tehdä yhteistyötä?" Anytime ehdotti. Katsahdimme neljännelle etapille, ja näimme, että jotkut joukkueet olivat saaneet kaikki tehtävät jo tehtyä. Koska voitosta ei tarvinnut enää tapella, lyöttäydyimme yhteen. "Voisimme ehkä jakautua pareihin", Nick ehdotti. "Hyvä idea", vastasin, vaikka tiesin, että Nick ja Pia menisivät kuitenkin vain kuhertelemaan jonkin nurkan taakse. Jakauduimme pareihin: Nick ja Pia, Hunajatassu ja minä, sekä Anytime ja Mitteri.
Kuljin Hunajatassun kanssa joen reunaa pitkin, ja tähyilimme joka suuntaan, mutta dinosta ei näkynyt jälkeäkään. "Ehkä Crille teki laskuvirheen, ja piilotti dinoja vahingossa liian vähän", Hunajatassu pohdiskeli. "Ei, en usko. Crille on aina niin huolellinen, ei hän voisi tehdä laskuvirhettä", järkeilin. Hunajatassu alkoi kuitenkin osoittaa kyllästymisen merkkejä ja istahti joen reunalle. Minä aloin tähyillä puunoksia, ehkä jossakin siellä voisi olla dinokätkö. Hunajatassu lipaisi etutassuaan, mutta yhtäkkiä sen katse tarkentui joessa olevaan kivennäköiseen möhkäleeseen. "simssi, voisiko tuo olla leludino?", Hunajatassu huudahti. Ryntäsin salamana kissan vierelle, ja laitettuani silmät (=silmälasit) päähän, tajusin vedessä todella olevan jotain. "Minä voin hakea sen", Hunajatassu lupasi, ja hetkessä kissa oli lähtenyt loikkimaan kiviä pitkin kohti leludinoa. Viimeisen kiven kohdalla Hunajatassu kuitenkin mokasi liukastuessaan. Kiljahdin säikähdyksestä, mutta huokaisin helpotuksesta, kun Hunajatassu sai tasapainonsa ylläpidettyä. Hunis ponnisti saadakseen vauhtia viimeiseen loikkaan, mutta pahaksi onneksi se jäi lyhyeksi, ja Hunajatassu molskahti veteen. "Apua, apua, kissa yli laidan!", aloin kiljua hädissäni. Rasse, Nipsu, Jorma, Anytime ja Mitteri saapuivat paikalle huutoni kuultuaan. "simssiliini, miten saatoit päästää Hunajatassun vaaralle alttiiksi!", Anytime torui. "E-en tiedä. Hän halusi mennä hakemaan joessa olevaa dinoa ja..." sönkläsin, kunnes Mitteri keskeytti minut: "Meidänhän pitäisi auttaa Hunajata:ta, eikä syytellä toisia", kissani huomautti. "Mitteri on oikeassa!" Jorma huudahti. Aloimme pohtia, mitä voisimme tehdä. Hunajatassu oli saanut otteen kivestä, ettei virta päässyt viemään sitä mukanaan, mutta millä konstilla me saisimme Hunajatassun takaisin kuivalle maalle? "Nyt minä keksin", Mitteri huudahti ja lähti juoksemaan asuntovaunulle päin. Me muut jäimme hölmöinä seisomaan paikoillemme, kun emme muutakaan osanneet tehdä. Pian Mitteri palasi mukanaan pinkki uimarengas. "Kaikkeen täytyy varautua, siksi otin mukaan uimarenkaani!", Mitteri selitti, ja minä kummastelin, miten Mitteri oli saanut renkaan tuotua huomaamattani asuntovaunuun ennen lähtöämme. Jormalla sattui olemaan köyttä mukana, ja saimme sidottua renkaan siihen. Sitten heitimme renkaan Hunajatassulle, ja kun yhteisvoimin kiskoimme köyttä, oli Hunajatassu pian saatu turvaan. Anytime rutisti märän Hunajatassun itseään vasten, ja kisu rupesi kehräämään tyytyväisenä. Traagisesta tapahtumasta huolimatta Hunajatassu oli hyvällä mielellä, piteli tassuissaan leludinoa, jonka oli onnistunut pitämään mukanaan. "Ai niin, minä ja Mitterikin löydettiin jo se dino, mutta unohdin mainita asiasta, kun olin niin huolissani kissastani", Anytime selitteli. Löydettyämme Nickin ja Pian, pääsimme viimein siirtymään viimeiselle, neljännelle etapille.
Löysimme seuraavat ohjeet, ja Mitteri suostui lukemaan ne ääneen: "Vierestänne on purkitettuja punaisia kukkia. Teidän tulee istuttaa ne maahan ja samalla monipuolistaa alueen kukkaiskantaa." Näin pöydällä, jossa kukat olivat, pari hiukan nuupahtanutta yksilöä ja tokaisin juhlallisesti: "Meille on jätetty varmaan kärsineimmät yksilöt. Mutta tärkeintähän on, että saamme saattaa nämä uuteen kotiinsa ja ekosysteemiin". "Milloin sinustakin on tullut moinen biologi?", Mitteri kysyi naurahtaen. "Pöh, hyvä oppiaine se on", kerroin. "Mentäisiinkö istuttamaan kukat tuonne vierekkäin? Siellä olisi kaunis paikka", Nick ja Pia keskeyttivät keskustelumme osoittaen pientä kumpua, jonka keskellä kasvoi pikkuinen koivunalku. "Se on kiva paikka", Anytime sanoi. Pia ja Nick lähtivät nopeaan juoksuun varoen kuitenkin muiden istuttamia kukkia, joiden lävitse he menivät. "Ovat he kyllä suloisia", Anytime hehkutti. "Niin, aivan kuin tuo pieni koivuntaimikin: niin nuoria, ja heillä on elämä edessään, mutta kuitenkin kasvavat ja kehittyvät innoissaan", Mitteri totesi. "Hyvä huomio!" huudahdin silitellen Mitterin päätä. Kun pääsimme viimein Nickin ja Pian luo, nämä olivat suorittaneet istutustoimet lähes kokonaan. "Olettepa olleet sutjakoita!" Hunajatassu hihkaisi. "Niin, mutta olemme silti jaetulla viimeisellä sijalla", Nick harmisteli. "Niin, mutta tärkeintä on silti reilu kilpailu ja hauskuus. Pärjäsimme hyvin joukkueena, ja se on tärkeintä!" selitin kaapaten haliini Nickin ja Mitterin. "Älä sotke minua!" Mitteri murahti hypäten pois sylistäni. Katsahdin vaihteeksi itseeni, ja samassa muistin minun ja Nickin mutapallotappelun. "Mennäänkö jo?" Hunajatassu kysyi osoittaen maali-kylttiä, jonne kaikkien piti kokoontua kilpailun jälkeen.
Maalissa näimme, kuinka Momiji, Pop ja Jokke olivat asettuneet palkintopallin korkeimmalle paikalle. He olivat ilmeisesti voittaneet kilpailun. Voittajat hyppivät korkealle riemuissaan juhlistaen voittoaan. Toiselle sijalle olivat päässeet Karkki ja Mai, jotka tekivät komeita voittajan poseerauksia. Kolmannella sijalla olivat Murre, Roope, Ilma ja Tanu, jotka vilkuttelivat muille. Crille olikin jo ottamassa kuvia voittajista muistoksi onnistuneesta päivästä! "Onnea, mahtava pentuseni!" Mitteri hihkui juosten lapsensa luokse halaamaan tätä. "Miten Murre näyttääkin noin vanhalta ja isolta, ja minä olen tällainen pieni ja nolo", Nick karjaisi häveten silmät päästään, olivathan he Murren kanssa olleet kaksosia. "Älä viitsi, sinä olet juuri hyvä tuollaisena kuin olet!" Pia hihkaisi, minkä jälkeen hän halasi Nickiä. "Veit sanat suustani", totesin hymyillen. Samassa Crille olikin jo jättänyt kuvailemiset taakseen ja puhui mikrofoniin: "Kilpailussa menikin enemmän aikaa, kuin mitä olin suunnitellut, mutta ei se mitään! Juhlat alkavat olla kasassa. Kiitos jokaiselle paikallaolevalle! Teidän ansiostamme saimme viettää ikimuistoisia hetkiä toistemme kanssa! Emmeköhän ala tästä pikkuhiljaa lipumaan asuntovaunuihin", Crille selitti. "Odota", Mitteri huudahti juosten samalla lavalle. "Voisimmeko Nickin kanssa esittää vielä muutaman laulun? Vähän kuin lopun tansseiksi", Mitteri pyysi. "Toki sekin sopii", Crille sanoi. Asuntovaunujen takakontista löytyi kitara, jota Mitteri alkoi soittamaan. Nick siirtyi mikin luokse. Väki pääsi tanssimaan ja huutamaan itsensä pyörryksiin, ja tunnelma nousi huippuunsa hetkessä. Aurinko laski parhaillaan, ja tunsin oloni onnelliseksi. Onneksi oli kesä, juhannus, synttärit ja tietenkin kaikkein rakkaimpana kaksi ihanaa ja suloista karvapalloa, joista en luopuisi millään hinnalla. Olisi ollut hienoa jäädä siihen hetkeen pidemmäksikin aikaa, mutta kelloa ei pystynyt koskaan pysäyttämään. Vaikka onhan sekin omalla tavallaan hyvä asia: pian tulisi jo seuraava tapahtuma, joka olisi varmasti yhtä mahtava!
Mitterin mielipide päivästä: Voi kun rasva lentäisi! Ärsyttää olla läski! Juhannusjuhlassa oli kivaa. Toisin tuntuu, etten näin vahempana innostu asioista yhtä paljon kuin nuorempana. Ja minä TIESIN, että toukat kasvavat kukkasissa ja että uimarengasta tarvitaan aina! Ja muiden on turhaa väittää minua vastaan!
Nickin mielipide päivästä: Onneksi päänsärky hellitti ja pääsin nauttimaan juhannusjuhlasta kunnolla ja tunteella! Oli hauskaa viettää aikaa Pian kanssa, en malta odottaa häitämme ja ihanaa tulevaisuuttamme! <3 Tulipas tänään syötyä paljon! On massu vieläkin pullollaan, toivottavasti en sentään lihonnut niin kuin Mitteri!
Saavuin huoneelleni ja silmäilin ympärilleni, kunnes huomasin hoidokkini köllimässä sängyllä. Saavuttuani lähemmäksi huomasin Nickin näyttävän vähän huonovointiselta. "Nick, mikä on?" hätäännyin. "Nickin päätä on särkenyt koko päivän", Mitteri selitti ennen kuin Nick ehti vastata. "Voi ei, meidän täytyy käydä eläinlääkärissä varmistamassa, ettei kyse ole mistään vakavasta", sanoin. "Mutta tänäänhän on juhannus-juhla! Minä haluan sinne!" Nick sanoi päättäväisesti, mutta irvisti sitten kivusta, raukan pää taisi olla todella pipi. Samassa huomasin sängyllä Mourusen, Mouruposken lehden. "Mitäs te täältä olette katselleet?" tiedustelin ja aloin itsekin selata lehteä. "Luimme horoskooppeja!" Nick kailotti innoissaan. "Oi, minäkin uskon niihin!" huudahdin innostuneena. "Minä en ainakaan usko niihin, eihän tämä voi pitää paikkaansa 'Et ole tainnut huomatakaan, kuinka onnekas olet omistaessasi ihanan hoitajan. Näytä, että välität hänestä!'", Mitteri luki kaksosten kohdalta horoskoopin. "Mitä vikaa siinä oli?" hämmästelin. "Ensinnäkin, sinä et ole ihana, koska pakotat minut aina inhottavaan kylpyyn, ja..." Mitteri alkoi luetella, mutta keskeytin hänet: "Jaa, jos minä en kerran ole ihana, niin taidammepa jättää tänään olevan juhannus-juhlan väliin" kivahdin. "Ei simssiliini, olet sinä ihana!" Mitteri huudahti, ja loikkasi syliini lepyttääkseen minut. Samassa Nick rykäisi, hän oli ottanut Mourusen tassuihinsa, ja halusi lukea oman horoskooppinsa. "Leijonan kohdalla sanotaan näin: 'Mouruposkeen ilmestyy yllättäen sinua kiehtova tapahtuma. Osallistu siihen, se koituu todella onnekkaaksi.' Eli minun on päästävä juhannus-juhliin!" Nick vaati. "Katsotaan nyt ehdimmekö, nyt meidän täytyy kuitenkin mennä eläinlääkäriin, ehkä vointisi saadaan siellä paremmaksi", sanoin kaapaten Nickin kainalooni. "Tuletko mukaan, Mitteri?" kysyin. "Mjoo", Mitteri naukaisi, ja loikkasi sängyltä alas.
Istuimme eläinlääkärin odotushuoneessa vuoroamme odottaessamme. Mitteri oli ottanut Mourusen mukaan ja lueskelimme sitä yhdessä. "Kukaan ei ole ilmoittanut haluavansa ryhtyä rumpaliksemme", Nick suri tullessamme ilmoitukset-osioon. "LOL!", Mitteri karjaisi ärtyneenä. "Rauhoittukaa! Jos kukaan ei halua rumpaliksi, niin sitten emme voi asialle mitään. Olettehan te ihan hyvin pärjänneet tähän asti ilmankin", sanoin yrittäen saada kisujani ajattelemaan asian valoisia puolia. Enempää emme ehtineetkään puhua, kun huomiomme kiinnittyi huoneeseen saapuvaan Tikkarisuuhun, joka roikotti Pipsaa sylissään. "Tuolla on vessa, kestä vielä hetki", Tiksu sanoi Pipsalle, ja pian kaksikko oli syöksynyt WC:hen. Hetken päästä paikalle saapui myöskin Nemo, Tiksun toinen hoidokki. "Mitä on tekeillä?", tiedustelin Nemolta. "Pipsan maha meni sekaisin, hän taisi syödä jotain sopimatonta", Nemo selitti. Kuunnellessamme Nemon kertomusta emme aluksi huomanneet Tiksun ja Pipsan paluuta. Pipsa hoiperteli penkille lepäilemään, mutta Tikkarisuu jäi ärtyneenä seisomaan paikoilleen. "Pipsan oksennusta meni paidalleni", Tiksu lopulta tokaisi, kun tuijotimme häntä hämmentyneinä. Nick purskahti nauruun, ja katsoin häntä järkyttyneenä. "Hyi, Nick! Ei toisille saa nauraa!" toruin. "Anteeksi, Tiksu näytti niin hauskalta", Nick selitteli jotain outoja. Pyöritin silmiäni ja yritin korjata pilalle menneen tapaamisen. Tiksu ei kuitenkaan pahastunut, vaan hänkin yhtyi Nickin nauruun mukaan, ja lopputuloksena me kaikki naureskelimme, vaikka ei oikeastaan ollut mitään nauramista. "Mitä te luette?" Nemo tunki Nickin viereen, joka piti tassuissaan Mourusta. "Mourusta, tällä hetkellä tutkimme ilmoitus-osiota", Nick selitti. "Voih, minäkin lähetin ilmoituksen, että haluaisin kavereita, mutta kukaan ei ole vastannut", Nemo kertoi surkeana. Minulle tuli kurja olo, kun pieni kisu suri. "No mutta Mitteri ja Nick, tehän voisitte olla kavereita Nemolle, eikö niin?" keksin ja katsoin kissoihini vaativasti, ja onnekseni ne nyökkäsivät innostuneena. "Hauskaa, minulla on uusia ystäviä! Leikitäänkö jotakin? Hippaa?" Nemo intoili. "Hyvähän sinun on iloita", Pipsa murahti naama vihreänä penkiltä, raukalla taisi olla tosi huono olo. "Nickilläkin on pää pipinä, ja Mitterikin taitaa olla liian vanha hippasille", pahoittelin. "Minäkö muka vanha? Odotas Nemo, saan sinut kyllä kiinni!" Mitteri karjaisi ja lähti juoksemaan vikkelän Nemon perään. Valitettavasti Mitterin liikakilot painoivat, eikä ressu saanut millään nuorempaansa kiinni. Lopulta kaikki kisut kerääntyivät Mourusen ympärille, ja lukivat sitä yhdessä ääneen naureskellen samalla, varsinkin vitsit olivat huvittavia. Samassa sairaalahuoneen ovi avautui, ja luikun Kuikun naama ilmestyi eteemme. "Onko paikalla... Tuota... Ööh, mikäs se nimi olikaan..." Kuiku pohdiskeli raapien harmaantuneita hiuksiaan. Minä ja Tikkarisuu kissoinemme käänsimme päämme Kuikuun päin odottaen, että mies sanoisi jotakin. Kuiku työnsi päänsä takaisin tohtorin huoneeseen luultavasti kysyäkseen, kenet kissa piti kutsua. "Taitaa olla aikamoinen dementikko", Nemo tirskui. Hetkessä Kuiku oli taas kääntynyt takaisin ja huudahti: "Aivan, vastaanotolle tulkoon Maukulainen... Mitteri Maukulainen", Kuiku kertoi. "Mitä, minä! Ei minua vaivaa mikään!" Mitteri parahti. "Aivan, aivan. Tarkoitin Nick Maukulainen", Kuiku sopersi naama punaisena nolostumisesta. "Minä ja Nick siis menemme. Jäätkö sinä Mitteri leikkimään tänne Pipsan, Nemon ja Tiksun kanssa?" kyselin. "Toki, leikin mielelläni!" Mitteri hihkaisi juosten heti muiden kissojen luokse selittämään jonkun pelin sääntöjä. Naurahdin ja kävelin Nickin kanssa Tomeliuksen vastaanotolle.
Tomelius seisoi edessämme astuessamme sisälle. Apulaistohtori, Kuiku, oli siirtynyt etäämmälle meistä. Häntä varmaan hirvitti kamalasti nimivirhe, mutta päätin keskittyä enemmän Nickin kuin tohtorin voinnin ajatteluun. "Nostetaanpa sinut tähän pöydälle tutkittavaksi", Tomelius selitti ottaessaan Nickin hellästi syliinsä, minkä jälkeen hän siirsi kisuni pehmustetulle tutkintapöydälle. "Mitäs oireita olette havainneet?" Tomelius kysyi rauhoittavasti. "Se tuli ihan yllättäen. Korvakivusta se lähti, sitten se levisi päänsäryksi, ja minua huimaa koko ajan", Nick selitti arasti. "Selvä, sinua vaivaa selvästikin Sininen pöpö", Tomelius kertoi. "Mikä se Sininen pöpö on?" Nick kysyi nostaen päätään Tomeliuksen puoleen. "Juuri yllättävä, ja sen vaikutusalue tuntuu naamakipuna. Hienoa, että tulitte ajoissa. Sininen pöpö pahenee nopeasti, jos asialle ei tee mitään", Tomelius kertoi. "Miten vaivan saa sitten hoidetuksi?" kysyin. "Saatte tällaisen Sinisen pillerin, joka saa hetkessä Sinisen pöpön tapettua", Tomelius selitti. "No, miten, kun suunnittelimme juhannusjuhlaan lähtemistä, että voiko Nick osallistua?" sönkötin jonkun kysymyksen kaltaisen. "Eiköhän se onnistu, muistatte vain ottaa rauhallisesti. Ja syö tosiaan tämä pilleri. Laitan laskun postissa kaappiisi", Tomelius totesi. Nick nieli pillerin vastoin tahtoaan. Se oli vaikeasti nieltävä ja pahanmakuinen. Nick kuitenkin nieli sen urheasti, eikä valitellut turhista. Hän tekisi mitä vain päästäkseen juhannusjuhlaan mukaan. "Kiitoksia paljon!" huusin vielä ovelta Tomeliuksen hymyillessä iloisesti. Mitteri leikki innoissaan eräänlaista laulupeliä Nemon ja Pipsan kanssa. "Pahoittelen, että pilaan leikkinne, mutta meidän olisi pikkuhiljaa valmistauduttava juhannusjuhlaan", harmittelin. "Ei haittaa yhtään! Erä olikin jo lopussa", Mitteri ilmoitti nousten pystyyn lattialta. "Heippa, kissat! Oli kiva leikkiä kanssanne", Mitteri kertoi. "Niin sinunkin kanssasi! Nähdään juhannusjuhlassa!" Nemo ja Pipsa huudahtivat yhteen ääneen.
Päätimme lähteä etuajassa asuntovauvuille, jotka kuljettaisivat koko Mouruposken väen juhlapaikalle. Olinhan Crillen kanssa nykyään ylläpitäjä. Meidän täytyisi lastata kaikki tavarat autoihin. "Moi Crille!" karjaisin nähdessäni työkaverini. "simssiliini! Kiva, että pääsit tulemaan", Crille hihkaisi. "Nick on vähän sairas, joten hän voisi vain lepäillä jossain. Mitteri puolestaan alkaa olla jo vaarallisen lihava. Mielestäni voisit juoksennella täällä lähiympäristössä minun ja Crillen pakatessa autoa", selitin. "Pöh! Haukutko minua läskiksi?" Mitteri tuhahti loukkaantuneesti. "Kai sinustakin olisi mukavempaa olla laihempi. Lihavuus lyhentää elinikää", harmittelin. En voi edes kuvitella, kuinka vanha Mitterikin jo on. Kamalaa, että kissani hylkäävät minut joskus. "Lyheneekö ikäni, jos en laihdu?" Mitteri kauhistui. "Ikävä kyllä", harmittelin. Samassa Mitteri pinkaisi niin kovaan juoksuun, etten edes huomannut hänen poistumistaan. "No niin. Mistäs aloitamme?" kysäisin. "Olen kantanut jo ruoat takakonttiin. Enää on näiden vuoro", Crille kertoi osoittaen pahvilaatikoita. "Mitä nämä ovat?" kysyin. "Järjestin juhlinnan ohelle myös puuhaa ja kivoja kisoja. En voinut kertoa sinulle aikaisemmin, koska muutenhan olisitte etulyöntiasemassa kilpailussa", Crille selitti iskien silmäänsä. Tartuin laatikkoon ja vein takakonttiin. "Kiviäkö olet näihin laittanut, kun ovat näin painavia!" tuskailin naama punaisena. "Eivät nämä minusta ole painavia", Crille kummasteli. "Ahaa, minä olenkin sitten heikko", tuumasin.
Kun kello lähestyi viittä, jolloin asuntovaunujen oli määrä lähteä huristelemaan juhlapaikkaa kohti, alkoi pihalle kertyä enemmän porukkaa. "Moi taas, simssiliini!" kuulin jalkojeni juuresta. "Nick?" katsoin maassa istuvaa Nickin väristä kissaa. "Ei", kissa vastasi pudistellen päätään. "Olen Jokke, Momijin kissa", Jokke selitti. "Kappas, mehän näimmekin tänään aiemmin. Anteeksi, etten tunnistanut sinua!" pahoittelin. "Ei se mitään, mutta minun on nyt mentävä, Momiji vilkuttelee tuolla, heippa!" Jokke huudahti kipittäen sitten taas tiehensä. Joken ja Nickin yhdennäköisyys sai minut miettimään, missä omat kissani mahtoivat olla. Nickiä ei näkynyt enää siinä, minne hän jäi aiemmin torkkumaan, enkä ollut saanut Mitteriäkään silmiini kisun lenkin jälkeen. "Onko jokin hullusti?" viereeni kiilannut Rasse kysyi nähtyään ilmeeni. "Pohdin tässä vaan, mihin kissani ovat hävinneet", kerroi. "Tiedän tuon tunteen. Adoption kissojen hoitajana saan koko ajan vahtia kissojani, etteivät ne katoile. Isoa laumaa on mahdotonta pitää kasassa", Rasse harmitteli. "Ymmärrän. Sinulla onkin varmaan kiire, jospa minä lähden etsimään kissojani", sanoin, kun huomasin Jorman ja Nipsun kuiskivan toisilleen jotain, aivan kuin pojilla olisi pahat mielessä. Nickin löytäminen oli helppoa, pitäisi vain löytää Anytime, Nick hakeutui nimittäin aina tyttöystävänsä seuraan. Anyn käkkärä tukka erottuikin helposti väenpaljouden keskeltä, ja pian sain Nickin käsiini. "Nick sanoi, että hänellä oli lupa tulla", Anytime kertoi. "Nick, sinulla ei ollut lupaa mihinkään muuhun kuin nukkumiseen", toruin. "Mutta olisithan sinä päästänyt minut joka tapauksessa, vai?" Nick vastasi tuijottaen minua söpöimmällä ilmeellään, jolloin en voinut enää valittaa kissalle, se näytti niin viattomalta. "Nick, mennään sitten tuohon pinkkiin asuntovaunuun!" Pia huikkasi minun ja Nickin lähtiessä etsimään Mitteriä. Mitterikin löytyi onneksi pian. Hän oli juttelemassa Zipun ja Karrin kanssa. Samassa korviimme kantautui Crillen ääni, joka ilmoitti, että nyt voitaisiin aloittaa asuntovaunuihin siirtyminen. Nick ryntäsi heti kohti pinkkiä asuntovaunua, jossa he olivat Pian kanssa sopineet tapaavansa. "Sinäkin haluat varmaan pinkkiin vaunuun?" totesin, Mitteri piti nimittäin pinkistä väristä paljon. Huomasin kuitenkin, että kysymykseni oli mennyt kuuroille korville, Mitteri oli nimittäin pinkaissut pinkille asuntovaunulle vievän jonon ensimmäiseksi. "Miten tuo lihakasa pinkoo noin lujaa? Juoksulenkistä taisi olla apua", pohdiskelin itsekseni. Köpötellessäni itsekin kohti pinkkiä asuntovaunua törmäsin jälleen Rasseen. "Kaikki adopiton kissat tulevat tähän vaunuun!" Rasse huusi kovaan ääneen, jotta kaikki varmasti kuulisivat. Rassenkaan juttuja eivät tainneet kaikki kuunnella, huomasin nimittäin pari adoption kissaa juoksemassa toista vaunua päin. "Rasse-parka, adoption kissojen hoitoon tarvittaisiin kyllä useampia", pohdiskelin, kunnes huomasin Murren vieressäni. "Missä Nick ja Mitteri ovat?" Murre kysyi. "He menivät jo asuntovaunuun, mutta mitäs sinä täällä teet? Rassehan äsken käski kaikkien adoption kissojen mennä toiseen vaunuun", huomautin. "Niin, mutta olisin halunnut tavata sukulaisiani! En ole nähnyt iskää (=Mitteri) ja veljeä (=Nick) pitkään aikaan!" Murre valitti. Nappasin kissan syliini ja kiikutin hänet Rassen luo. "Onko jotain hukassa?" tiedustelin Rasselta nostaen Murren ylemmäs. "Kiitos, kun otit sen kiinni. En saa näitä ollenkaan hallintaan, Nipsu ja Jormakin ovat kadonneet", Rasse harmistui. Enempää emme ehtineet jutella, sillä meidänkin piti kiirehtiä vaunuille.
Saapuessani asuntovaunuille saatoin vain ihastella sen kaunista sisustusta. Seinät olivat maalattu valkoisiksi, peräkkäiset istuimet olivat vaaleanharmaat, lisäksi vaunun toisessa päässä oli vaaleanpunainen kierresohva, jonka luona telkkari, ja tiloja koristi vaaleanpunaiset ikkunaverhot ja pyöreän muotoiset matot. Huomasin, kuinka Molli oli ystävänsä Peltsin, ja muiden adoptiokissojen kanssa katsomassa televisiota. Samassa Rasse saapui sisälle Nipsu ja Jorma kainalossaan, enkä voinut olla huomaamatta hänen helpottunutta äänekästä huokaustaan. Kerrankin adoptiolaiset olivat kiltisti tv-ohjelman parissa. "Moi, Jorma!", Mitteri moikkasi. Jorma hyppäsi pois Rassen tiukasta otteesta Mitterin juttusille. "Muistatko, kun olimme ainoat poikakissat Mouruposken alussa?" Jorma kysyi. "Muistan! Lähetin sinulle kirjeen kauan aikaa sitten, muttet vastannut!" Mitteri murahti selvästi vieläkin loukkaantuneena. "Anteeksi, Naama hylkäsi minut silloin, enkä ehtinyt vastaamaan kaikessa sekasorrossa", Jorma sanoi haikein mielin. "Oi, ei se mitään", Mitteri lohdutteli, hän oli selvästi osunut arkaan paikkaan. "Onneksi sinulla on nyt Rasse, joka huolehtii sinusta!" Mitteri hihkaisi saaden Jorman naamaan hehkua. Kissat jatkoivat juttujaan ja tajusin katsahtaa hetkeksi Nickiin. Säikähdin, sillä en nähnytkään häntä. Olin jo alkamassa kirkumaan, kunnes huomasin Nickin kävelemässä Pian kanssa istumaan penkeille. Kestohymy jumittui katseeseeni, olivat Nick ja Pia niin loistava pari. Hetkessä huomasin Crillen vierelläni. "Ovatko kaikki paikalla?" hän puhui mikrofoniin. Säikähdin kovaan ääneen, että vahingossa lensin kumoon. Crille katsoi minua hiukan kummissaan, mutta alkoi kaikesta huolimatta pitämään nimenhuutoa. Kaikki olivat paikalla; Crille sai merkittyä ruksit kaikille osallistujille, jotka eivät olleet olleet edellisessä autossa. (Crille oli käynyt siellä ennen tänne tuloaan.)
Lopulta asuntovaunu nytkähti liikkeelle. Crille oli saanut hankittua jostain pari kuljettajaa, ettei meidän yp:iden sentään tarvinnut ratin taakse asettua. Koitin keskittyä pienestä matkatelkkarista tulevaan piirrettyyn, mutten oikein meinannut pysyä juonessa mukana, sillä mielessä vilisi kaikkea muuta. Hätkähdin kuitenkin tuntiessani terävät kynnet kädelläni. "Ai!" kirkaisin ja kiskoin käteni turvaan Nickiltä. "Anna ruokaa, minulla on nälkä!" Nick komensi. "Mutta Nick, jos syömme eväät jo nyt, pitää koko loppupäivän olla nälässä", huomautin. "No ihan sama, minä haluan nyt syödä", Nick rääkyi, joten minun ei auttanut muu, kuin kaivaa taskustani kirpsakakka sokerilime, jonka olin napannut mukaani Nickin kaapista. "Kiitos, simssi!" Nick huudahti loikkien sitten takaisin asuntovaunun toisessa päässä olevan Pian luokse. Huokasin raskaasti ja painoin pääni alas. Jotenkin minusta oli alkanut tuntumaan, että kissani käyvät luonani vain silloin, kun niillä on joku hätänä, mutta muuten ne seikkailevat omilla teillään. Ovathan kissani sentään jo aikuisia, ja pärjäävät ilman jatkuvaa valvontaa, mutta harmitti silti, kun ne jättävät minut yksin. Osaksi tämä on tietysti minunkin syytäni, en ole kovin aktiivisesti ehtinyt vierailla hoidokkieni luona, joten ei ihmekään, että ne ovat oppineet pärjäämään omillaan. "Onko sinulla joku hätänä?" kuulin jonkun kysyvän. Nostin päätäni, ja näin Karkin edessäni. "Ei tässä mitään, mietin vain asioita", selitin, ja lopulta päädyin kertomaan mielessäni olevat mietteet myös Karkille. "Älä huoli, kyllä kissasi sinusta välittävät", Karkki rohkaisi ja supatti sen jälkeen jotain kissansa, Main, korvaan. Hetken päästä Mai ilmoitti käyvänsä vessassa, asuntovaunussamme oli kaikki hienoudet, ja mukaan oli varattu myös hiekkalaatikoita. Ei mennyt kauaakaan, kun Mai jo palasi Mitteri mukanaan. "Täällä kuulemma ikävöidään minua. Tiedänhän minä toki, että olen todella suosittu kissa, kukapa minua ei kaipaisi", Mitteri naureskeli. Kaappasin pullukan kissani syliini, olin todella iloinen, että se oli tullut minua katsomaan. Karkki ja Mai iskivät minulle silmää ja siirtyivät sen jälkeen muualle. "Mitä sinulla on laukussasi?" Mitteri tiedusteli nuuhkien innokkaana kassiani. "Siellä on sämpylä sinua varten, otin evääksi", selitin. "Mmm, minulla onkin jo nälkä!" Mitteri totesi. "Miten sinuun oikein mahtuu tuota ruokaa", hämmästelin antaessani sämpylän Mitterille. Silittelin Mitteriä samalla kun se söi, ja yllättäen asuntovaunu olikin pysähtynyt - olimme perillä!
Minä, Mitteri ja Nick hyppäsimme pois asuntovaunusta, kuten kaikki muutkin hoitajat toimivat kissoineen. Katsahdin pihalle ja hengitin raikasta ilmaa. Katselin ympärilleni, ja maisemien kauneus oli sokaista silmäni. Viereisessämme joessa liplatteli kirkkaan vaaleansinistä vettä, ja takanamme oli kauniita kuusia ja lumoava vuorenrinne. Olisiko juhlapaikalle kaivattukaan parempaa paikkaa? Samassa Crille hyppäsi viereeni ja alkoi taas puhumaan mikrofoniin. Tällä kertaa osasin varautua, enkä säikähdyksissäni tällä kertaa nolannut itseäni. "Pyydän kaikkia mukana olevia hoitajia auttamaan järjestelyissä, jotta pääsemme aikaisemmin aloittamaan juhlat aivan toden teolla. Meidän tulisi kantaa tuoleja, ruokia ja grilli esille asuntovaunusta. Mitä nopeammin se on ohi, sen nopeammin pääsemme aloittamaan aivan oikean ohjelman", Crille kertoi. Kissat jäivät lähistölle istumaan ja jutustelemaan, kun me hoitajat tehoilimme. Saimme kaikki ulos nopeammin kuin olimme arvelleetkaan. "Haluaisitko sinä, simssiliini, kuuluttaa tällä kertaa?" Crille kysyi hymyillen. "Apua, mitä muka sanoisin?" kysyin hämmentyneenä, en ollut uskonut joutuvani heti näkyviin hommiin! "Kutsu kaikki syömään. Voin alkaa grillaamaan, ja ruoka valmistuu kaikille nopeasti. Siten myös kaikki saavat lämpimää ruokaa", Crille selitti. Nappasin tärisevin käsin mikin, ja vedettyäni syvään henkeä sain joten kuten puhuttua selkeästi asiani. Tämän kamalan "esiintymiseni" jälkeen jalkani tutisivat yhä, vaikka enää ei pitäisi olla mitään pelättävää. Istahdin pöydän vieressä olevalle penkille. "Miksi sinä simssiliini olet ihan punainen?" kuulin Mitterin kysyvän naukaisun viereltäni. "Mistä sinä siihen tupsahdit?" tuijotin kissaani silmät pyöreinä. "Pöhkö, sinähän äsken kutsuit kaikkia syömään, jos et satu muistamaan", Mitteri huomautti. "Niinhän minä tosiaan taisin tehdä", naureskelin. Ruokapöydän ympärille alkoi kertyä kissoja ja hoitajia, joten ehdotin Mitteriäkin menemään jonoon. "Ei minulla ole nälkä..." Mitteri selitti masuaan katsellen. "Minähän sanoin, ettei teidän olisi pitänyt syödä eväitänne autossa, nyt ei sitten kunnon ruoka maistu", toruin Mitteriä. Vaikka Mitterillä ei olisikaan nälkä, päätin minä mennä jonoon, voisin napata lautaselleni muutaman ylimääräisen makkaran kissoilleni, jos niille tulisikin nälkä. Joen viereen oli asteltu vilttejä, joiden päällä meidän oli tarkoitus syödä. Minä istuin samalla viltillä Karkin, Main, Zipun ja Karrin kanssa. Kiittelin Karkkia vielä matkalla sattuneesta "jutusta". "Mistä on kyse?" Zipu hämmästeli. "Se on salaisuus" Mai ilmoitti tomerasti, jolloin Zipu ja Karri esittivät muka loukkaantuneensa. Kesken kaiken kuulin takaani pienen ääneen. "simssi, minun teksisi sittenkin mieli vähän syödä", Mitteri kertoi. Ojensin kisulleni hyvillä suin ison makkaran, jonka Mitteri mutusteli oikein tyytyväisenä. "Onkohan tämä kyllä hyväksi linjoilleni?", Mitteri tuumaili erittäin vakavana. "Kyllähän kissan syödä pitää! Sinä olet juuri hyvä ja ihana sellaisena kuin olet", kerroin ja halasin kisuani. Mitteri hymähti iloisena. "Minä taidan vain olla herkästi pulskistuvaa sorttia. Haluan kuitenkin laihtua, edes pikkaisen", Mitteri selitti. "Se on hyvä suunnitelma", kehui paijaten Mitterin päälakea. "simssiliini! Ruokaa!" huomasin Nickinkin kinuavan minulta. "Tästä saat sinäkin omasi", ilmoitin ja ojensin toisen makkaran Nickille, joka pisti ruokansa poskeensa ennätysnopeasti.
"No niin, eivätköhän kaikki ole pikkuhiljaa saaneet masunsa täytetyiksi! Voimme siirtyä todelliseen ohjelmaan kisailujen parissa", Crille puhui mikrofoniin saaden monien hoitajien silmäparit itseensä. "Hyvä, sillä minä ja Molli olemme voittamattomia", Choco huudahti itsevarmana. "Hienoa! Kilpailussa nimittäin tarvitaan taitoja ja voitonhalua saavuttaakseen hyvän tuloksen! Kerron kisailun idean. Hoitajat omine kissoineen toimivat ryhminä, vaikka koot hiukan vaihtelevat. Ajattelin kuitenkin, että voisimme jakaa adoption kisut seuraavasti: Rasse, Nipsu ja Jorma ovat ensimmäinen ryhmä, Muru, Vili, Kyo ja Peltsi toinen, sekä kolmas ryhmä on Murre, Roope, Ilma ja Tanu. Kaikki muut hoitajat siis liikkuvat omien kissojensa kanssa, ja nopein ryhmä voittaa. Tähän asti ymmärretty?" Crille varmisteli hoitajien nyökkäillessä. "Hyvä, kilpailu käydään neljällä eri tehtävällä. Kun on suorittanut edellisen tehtävän, saa ohjeet seuraavan tehtävän toimintaan ja hyväksyttyyn suoritukseen. Ensimmäistä tehtävää varten voitte istua juuri niillä paikoilla, joilla olette. Saatte kohta herkkumuffinit ja ne syötyänne saatte uudet ohjeet. Niin, ja jokaisen kissan/hoitajan pitää syödä itse oma muffininsa, toisia ei saa auttaa", Crille kertoi. Nick röyhtäisi vahingossa ollessaan niin yllättynyt. Hän vielä pureskeli makkaran jäänteitä suustaan. "Äskenhän me söimme isoja makkaroita, kuinka voisimme pystyä syömään vielä jotakin?" Nick tuhahti. "Älä nyt, makeahan sinuun on aina iskenyt. Ja ehkä idea olikin, että kaikki ovat tehtävässä ähkyjä, jotta kaikesta tulee vielä hauskempaa ja vaikeampaa!" naurahdin. "Taidat olla itse mukana keksimässä näitä älyttömiä tehtäviä. Se siitä laihdutuksesta", Mitteri sanoi harmistuneena. "Älkää nyt! Tästä tulee kivaa. Näytetään kaikille, että me olemme parhaita", ehdotin. "Niin kai sitten", Nick totesi olkiaan kohauttaen. Toivoin tosiaan, että kisuni nyt innostuisivat. Pian muffinsit olivat edessämme. Crille puhalsi pilliin, ja hotkiminen alkoi. Crillen oma lähtö hieman myöhästyi, mutta hän pääsi pian syömisen pariin. Tikkarisuu, Pipsa ja Nemo suorittivat syömisen nopeasti, ja he saivat ohjeet uudelle tehtävälle. Melkein heti perään Rassen, Nipsun ja Jorman ryhmä sekä Murren, Roopen, Ilman ja Tanun porukka saivat tehtävän suoritetuksi. Itse mutustin posket pullolla muffinsia, Yritin keskittyä vain syömiseen ja pureskelemiseen, mutta muffinsi oli kohtuuttoman iso. Yllättäen Nick räjähti tolkuttomaan nauruun. "Syö", komensin enempiä puhumatta, sanojen lausuminen oli nimittäin hankalaa täpötäydellä suullisella ruokaa. "Näytät ihan pullasorsalta! Läskit posket ja kaikkea", Nick selitti vieläkin nauraen. "Kiitos", sanoin hiukan ärtyneenä. "En minä jaksa!" Mitteri suuttui. "Jaksat! Iso kissa tarvitsee masuun täytettä", huomautin. "Haukut minua taas läskiksi. Minä en ala. En syö!" Mitteri murjotti. "Syö nyt vain, ettei vikoja oltaisi", kehotin. Samassa iso läjä porukkaa nousi samaan syssyyn pöydistä, ja aloin jo hätääntyä. Kanssamme jäivät syömään vain Muru, Vili, Kyo ja Peltsi, Crille, Viiru ja Pörre sekä Zipu ja Karri. "Taistelkaa, kyllä me selviydymme!" yritin vielä kannustaa. "Itse asiassa, tämä on aika maukasta", Nick totesi ja pisteli poskeensa koko loppu muffinsin vauhdilla. "Hyvä", huudahdin ja aloin itsekin hotkimaan kovemmin. Sain kuin sainkin leivoksen syödyksi! Lopuksi kannustimme Mitteriä Nickin kanssa yhteen ääneen karjuen: "Mitteri, Mitteri, pystyt siihen!" Hetkessä Mitterikin sai annoksensa loppuun, ja saimme käsiimme uudet ohjeet. "Menkää etsimään joen lähistöltä, kostealta ja matojen suosimalta alueelta pieni vihreä mato. Napatkaa se purkkiin ja tuokaa purkki pinkille pöydälle nimillä varustettuina", luin ääneen. "Yäk, matoja!" ällöilin. "Älä viitsi, nyt on sinun vuorosi tehdä kaikkesi, kun mekin Nickin kanssa teimme äsken!", Mitteri totesi. "Tuolta saamme purkin", Nick puolestaan keskittyi jo tehtävään.
Juoksimme hakemaan purkin ja lähdimme joelle päin. Huomasin, että lähes kaikki hoitajat olivat vielä matotehtävällä, eikä toivomme todellakaan ollut vielä menetetty! "Nopeammin, nopeammin!" huusin. "Jos sinulla olisi yhtä paljon kiloja kuin minulla, ymmärtäisit, ettei tämän kovempaa pääse!" Mitteri murahti tuskallisesti. Nick sen sijaan juoksi minunkin ohitseni vauhtijaloillaan etsimään meille hyviä matopaikkoja. Mietin, kuinka hassua oli, että Mitteri oli itse hidas juoksemaan, mutta hänellä oli kuitenkin pentu, joka oli varsinainen pikajuoksija. Samassa huomasin, kuinka Anytime, Pia ja Hunajatassu juoksivat matopurkin kanssa huutaen: "Juhuu, me teimme sen!" Kiristin tahtiani. "Kaivetaan tästä", Nick kertoi. "Siitäkö? Luulin, että madot viihtyvät kukkasissa!" Mitteri tuhahti. "Eihän, ja sitä päitsi kaikki muutkin kaivavat", totesin. "Pöh, minähän etsin kukkasista, jos haluan", Mitteri ärjäisi näyttäen kieltään. Muka vanha ja viisas, yhtä kiukutteleva aina, ajattelin. Näin, kuinka viimeisetkin muffinssipaikkalaiset saapuivat madon etsintään. Hetken päästä Choco ja Molli löysivät madon, sekä Tikkarisuu, Pipsa ja Nemo. Halusin kiriä välimatkaamme ensimmäisiin kiinni, ja aloin kaivaa lujemmin. "Ai, varo!" Nick murahti. Huomasin, että olin lastannut ison kasan multaa sen päälle. "Oi, anteeksi", huudahdin kauhistuneena. "Et saa", Nick kertoi alkaen muodostaa kurapalloja mudasta, ja hän alkoi pommittaa niitä minuun. "Ei, seis!" kiljaisin, muttei se tehonnut Nickiin. Suutuksissani päätin minäkin pyöritellä yhden mutapallon, ja heitin sen Nickin päälle, jolloin leikistämme oli tullut mutasota. "Täällä te lapset vaan leikitte mudassa", totesi paikalle saapunut Mitteri. Minä ja Nick lopetimme pallojen heittelyn, ja kauhukseni huomasin olevani aivan mudassa, Nickistä puhumattakaan. Samassa Momiji, Pop ja Jokke juoksivat ohitsemme mato mukanaan. "Voih, unohdimme kilpailun kokonaan sotiessamme", harmittelin. Matoja tuskin enää löytyisi, olimme tömistelleet maata niin rajusti, että kaikki elukat olivat varmasti kaivautuneet todella syvälle turvaan. Yllätyksekseni Mitteri otti selkänsä takaa esille purkin, jossa pieni vihreä mato sätki. Tuijotimme Mitteriä Nickin kanssa suut auki, miten Mitteri sen teki? "Minähän sanoin, että madot viihtyvät kukkasissa!" Mitteri ylpeili. Purskahdimme kaikki kolme nauruun, Mitteri taisi sittenkin olla vanhin ja viisain meidän porukastamme. Pian lähdimme kuljettamaan purkkia kohti pöytää, jonne ne oli tarkoitus viedä. Huomasimme, että pari joukkuetta oli siirtynyt myös tutkimaan kukkasten joukosta, kun olivat kuulleet Mitterin löydöstä. "Senkin stalkkerit!" Nick murahti näyttäen kieltään. "Nick, käyttäydyhän kunnolla!" toruin kissaani nolostuneena, kumpa sen möläytys ei olisi kuulunut kaikkien korviin. Samassa Karkki ja Mai juoksivat meistä ohi, Mitteri hidasti kovasti vauhtiamme, pallero ei meinannut jaksaa juosta, joten meidän muiden oli kuljettava sille sopivassa tahdissa.
Lopulta saimme vietyä matopurkin oikeaan paikkaan, ja pääsimme seuraavan tehtävän kimppuun. "Etsikää sininen leludino juhannusjuhlapaikan ympäristöstä", Nick luki seuraavaa ohjetta. "Plääh, taas etsimistä. Miksei vuorossa voisi olla välillä puolen tunnin köllöttely-hetki?" Mitteri maukaisi. "Älkää ottako tuollaista asennetta, kivaa tästä tulee!" koitin ylläpitää mukavaa kilpailuhenkeä, mutta se ei tuntunut innostavan kissoja. Olimme jääneet mutasodan ja Mitterin hitauden takia sen verran jälkeen, että olimme aivan viimeisten joukossa, ja kissani olisivat halunneet pistää koko kisan purkkiin. Lähdimme tutkimaan joen ympäristöä, vihjeessä ei nimittäin oltu kovin tarkasti sanottu, mistä dinoja pitäisi etsiä. Intoamme lannisti entisestään, kun monet hoitajat juoksentelivat ohitsemme leludino sylissään, valmiina aloittamaan neljännen tehtävän. "Hei, ainakin tiedämme nyt, miltä leludino näyttää", yritin keksiä jonkin hyvän puolen, muttei se paljoa lohduttanut. Samassa Muru, Vili, Kyo ja Peltsi, tulivat luoksemme. "Olettekos jo löytäneet dinon?" Peltsi kysyi virnistellen. "No miltä näyttää?" Mitteri puuskahti vilkaistessaan kiven alle. "Mepäs tiedetään, missä yksi dino on!" Muru paljasti. "Mitä, missä? Kertokaa!" Nick innostui. "Vain, jos annatte meille 6 penniä", Muru hihitti. "Kiristäjät, emme me suostu rahapeleihin", määräsin, vaikka Nick ja Mitteri näyttivät olevan halukkaita maksuun. Onneksi minulla oli kuitenkin suurin päätösvalta! "No ei me oikeasti maksua aiottu periä, kunhan juksattiin. Haluatteko ilmaiseksi tietää, mistä löytyy yksi leludino?" Peltsi kysyi. "JOO!" kuului minun ja kissojeni suusta yhtä aikaa, taisin sittenkin himoita voittoa aika kovasti. "Menkää katsomaan tuon suuren kuusen alta..", Vili osoitti erästä puuta, ja samassa olimme jo pinkaisseet matkaan, vaikka Vilillä oli vielä juttu kesken. Pahaksi onneksemme huomasimme Zipun ja Karrin juoksevan samaan paikkaan, tästä tulisi tiukka kisa. Nick otti johdon ja lähti juoksemaan täysillä määränpäätä kohti, mutta Karri oli nopeampi, ja ennätti napata leludinon käpäliinsä ennen Nickiä. "Epäreilua, me oltiin tulossa tänne ensin!", Mitteri suri katsellessaan katkerana Zipua ja Karria, jotka ryntäsivät dino mukanaan kohti viimeistä etappia. "Jos te ette olisi olleet niin hitaita, me oltaisiin saatu se ensin", Nick syytteli. Siitäkös Mitteri kimpaantui, se tiesi yhtä hyvin kuin me muutkin, että sen maha hidasti juoksuamme. Onneksi mitään rajua ei kuitenkaan ehtinyt sattua, kun Anytime, Pia ja Hunajatassu saapuivat luoksemme. "Moi, joko te olette löytäneet dinon?" Pia tiedusteli. "Emme, tämä on vaikea tehtävä", sanoin. "Niinpä. Siksi päätimmekin tulla kysymään, voisimmeko tehdä yhteistyötä?" Anytime ehdotti. Katsahdimme neljännelle etapille, ja näimme, että jotkut joukkueet olivat saaneet kaikki tehtävät jo tehtyä. Koska voitosta ei tarvinnut enää tapella, lyöttäydyimme yhteen. "Voisimme ehkä jakautua pareihin", Nick ehdotti. "Hyvä idea", vastasin, vaikka tiesin, että Nick ja Pia menisivät kuitenkin vain kuhertelemaan jonkin nurkan taakse. Jakauduimme pareihin: Nick ja Pia, Hunajatassu ja minä, sekä Anytime ja Mitteri.
Kuljin Hunajatassun kanssa joen reunaa pitkin, ja tähyilimme joka suuntaan, mutta dinosta ei näkynyt jälkeäkään. "Ehkä Crille teki laskuvirheen, ja piilotti dinoja vahingossa liian vähän", Hunajatassu pohdiskeli. "Ei, en usko. Crille on aina niin huolellinen, ei hän voisi tehdä laskuvirhettä", järkeilin. Hunajatassu alkoi kuitenkin osoittaa kyllästymisen merkkejä ja istahti joen reunalle. Minä aloin tähyillä puunoksia, ehkä jossakin siellä voisi olla dinokätkö. Hunajatassu lipaisi etutassuaan, mutta yhtäkkiä sen katse tarkentui joessa olevaan kivennäköiseen möhkäleeseen. "simssi, voisiko tuo olla leludino?", Hunajatassu huudahti. Ryntäsin salamana kissan vierelle, ja laitettuani silmät (=silmälasit) päähän, tajusin vedessä todella olevan jotain. "Minä voin hakea sen", Hunajatassu lupasi, ja hetkessä kissa oli lähtenyt loikkimaan kiviä pitkin kohti leludinoa. Viimeisen kiven kohdalla Hunajatassu kuitenkin mokasi liukastuessaan. Kiljahdin säikähdyksestä, mutta huokaisin helpotuksesta, kun Hunajatassu sai tasapainonsa ylläpidettyä. Hunis ponnisti saadakseen vauhtia viimeiseen loikkaan, mutta pahaksi onneksi se jäi lyhyeksi, ja Hunajatassu molskahti veteen. "Apua, apua, kissa yli laidan!", aloin kiljua hädissäni. Rasse, Nipsu, Jorma, Anytime ja Mitteri saapuivat paikalle huutoni kuultuaan. "simssiliini, miten saatoit päästää Hunajatassun vaaralle alttiiksi!", Anytime torui. "E-en tiedä. Hän halusi mennä hakemaan joessa olevaa dinoa ja..." sönkläsin, kunnes Mitteri keskeytti minut: "Meidänhän pitäisi auttaa Hunajata:ta, eikä syytellä toisia", kissani huomautti. "Mitteri on oikeassa!" Jorma huudahti. Aloimme pohtia, mitä voisimme tehdä. Hunajatassu oli saanut otteen kivestä, ettei virta päässyt viemään sitä mukanaan, mutta millä konstilla me saisimme Hunajatassun takaisin kuivalle maalle? "Nyt minä keksin", Mitteri huudahti ja lähti juoksemaan asuntovaunulle päin. Me muut jäimme hölmöinä seisomaan paikoillemme, kun emme muutakaan osanneet tehdä. Pian Mitteri palasi mukanaan pinkki uimarengas. "Kaikkeen täytyy varautua, siksi otin mukaan uimarenkaani!", Mitteri selitti, ja minä kummastelin, miten Mitteri oli saanut renkaan tuotua huomaamattani asuntovaunuun ennen lähtöämme. Jormalla sattui olemaan köyttä mukana, ja saimme sidottua renkaan siihen. Sitten heitimme renkaan Hunajatassulle, ja kun yhteisvoimin kiskoimme köyttä, oli Hunajatassu pian saatu turvaan. Anytime rutisti märän Hunajatassun itseään vasten, ja kisu rupesi kehräämään tyytyväisenä. Traagisesta tapahtumasta huolimatta Hunajatassu oli hyvällä mielellä, piteli tassuissaan leludinoa, jonka oli onnistunut pitämään mukanaan. "Ai niin, minä ja Mitterikin löydettiin jo se dino, mutta unohdin mainita asiasta, kun olin niin huolissani kissastani", Anytime selitteli. Löydettyämme Nickin ja Pian, pääsimme viimein siirtymään viimeiselle, neljännelle etapille.
Löysimme seuraavat ohjeet, ja Mitteri suostui lukemaan ne ääneen: "Vierestänne on purkitettuja punaisia kukkia. Teidän tulee istuttaa ne maahan ja samalla monipuolistaa alueen kukkaiskantaa." Näin pöydällä, jossa kukat olivat, pari hiukan nuupahtanutta yksilöä ja tokaisin juhlallisesti: "Meille on jätetty varmaan kärsineimmät yksilöt. Mutta tärkeintähän on, että saamme saattaa nämä uuteen kotiinsa ja ekosysteemiin". "Milloin sinustakin on tullut moinen biologi?", Mitteri kysyi naurahtaen. "Pöh, hyvä oppiaine se on", kerroin. "Mentäisiinkö istuttamaan kukat tuonne vierekkäin? Siellä olisi kaunis paikka", Nick ja Pia keskeyttivät keskustelumme osoittaen pientä kumpua, jonka keskellä kasvoi pikkuinen koivunalku. "Se on kiva paikka", Anytime sanoi. Pia ja Nick lähtivät nopeaan juoksuun varoen kuitenkin muiden istuttamia kukkia, joiden lävitse he menivät. "Ovat he kyllä suloisia", Anytime hehkutti. "Niin, aivan kuin tuo pieni koivuntaimikin: niin nuoria, ja heillä on elämä edessään, mutta kuitenkin kasvavat ja kehittyvät innoissaan", Mitteri totesi. "Hyvä huomio!" huudahdin silitellen Mitterin päätä. Kun pääsimme viimein Nickin ja Pian luo, nämä olivat suorittaneet istutustoimet lähes kokonaan. "Olettepa olleet sutjakoita!" Hunajatassu hihkaisi. "Niin, mutta olemme silti jaetulla viimeisellä sijalla", Nick harmisteli. "Niin, mutta tärkeintä on silti reilu kilpailu ja hauskuus. Pärjäsimme hyvin joukkueena, ja se on tärkeintä!" selitin kaapaten haliini Nickin ja Mitterin. "Älä sotke minua!" Mitteri murahti hypäten pois sylistäni. Katsahdin vaihteeksi itseeni, ja samassa muistin minun ja Nickin mutapallotappelun. "Mennäänkö jo?" Hunajatassu kysyi osoittaen maali-kylttiä, jonne kaikkien piti kokoontua kilpailun jälkeen.
Maalissa näimme, kuinka Momiji, Pop ja Jokke olivat asettuneet palkintopallin korkeimmalle paikalle. He olivat ilmeisesti voittaneet kilpailun. Voittajat hyppivät korkealle riemuissaan juhlistaen voittoaan. Toiselle sijalle olivat päässeet Karkki ja Mai, jotka tekivät komeita voittajan poseerauksia. Kolmannella sijalla olivat Murre, Roope, Ilma ja Tanu, jotka vilkuttelivat muille. Crille olikin jo ottamassa kuvia voittajista muistoksi onnistuneesta päivästä! "Onnea, mahtava pentuseni!" Mitteri hihkui juosten lapsensa luokse halaamaan tätä. "Miten Murre näyttääkin noin vanhalta ja isolta, ja minä olen tällainen pieni ja nolo", Nick karjaisi häveten silmät päästään, olivathan he Murren kanssa olleet kaksosia. "Älä viitsi, sinä olet juuri hyvä tuollaisena kuin olet!" Pia hihkaisi, minkä jälkeen hän halasi Nickiä. "Veit sanat suustani", totesin hymyillen. Samassa Crille olikin jo jättänyt kuvailemiset taakseen ja puhui mikrofoniin: "Kilpailussa menikin enemmän aikaa, kuin mitä olin suunnitellut, mutta ei se mitään! Juhlat alkavat olla kasassa. Kiitos jokaiselle paikallaolevalle! Teidän ansiostamme saimme viettää ikimuistoisia hetkiä toistemme kanssa! Emmeköhän ala tästä pikkuhiljaa lipumaan asuntovaunuihin", Crille selitti. "Odota", Mitteri huudahti juosten samalla lavalle. "Voisimmeko Nickin kanssa esittää vielä muutaman laulun? Vähän kuin lopun tansseiksi", Mitteri pyysi. "Toki sekin sopii", Crille sanoi. Asuntovaunujen takakontista löytyi kitara, jota Mitteri alkoi soittamaan. Nick siirtyi mikin luokse. Väki pääsi tanssimaan ja huutamaan itsensä pyörryksiin, ja tunnelma nousi huippuunsa hetkessä. Aurinko laski parhaillaan, ja tunsin oloni onnelliseksi. Onneksi oli kesä, juhannus, synttärit ja tietenkin kaikkein rakkaimpana kaksi ihanaa ja suloista karvapalloa, joista en luopuisi millään hinnalla. Olisi ollut hienoa jäädä siihen hetkeen pidemmäksikin aikaa, mutta kelloa ei pystynyt koskaan pysäyttämään. Vaikka onhan sekin omalla tavallaan hyvä asia: pian tulisi jo seuraava tapahtuma, joka olisi varmasti yhtä mahtava!
Mitterin mielipide päivästä: Voi kun rasva lentäisi! Ärsyttää olla läski! Juhannusjuhlassa oli kivaa. Toisin tuntuu, etten näin vahempana innostu asioista yhtä paljon kuin nuorempana. Ja minä TIESIN, että toukat kasvavat kukkasissa ja että uimarengasta tarvitaan aina! Ja muiden on turhaa väittää minua vastaan!
Nickin mielipide päivästä: Onneksi päänsärky hellitti ja pääsin nauttimaan juhannusjuhlasta kunnolla ja tunteella! Oli hauskaa viettää aikaa Pian kanssa, en malta odottaa häitämme ja ihanaa tulevaisuuttamme! <3 Tulipas tänään syötyä paljon! On massu vieläkin pullollaan, toivottavasti en sentään lihonnut niin kuin Mitteri!
Kommentit
Lähetä kommentti