Kerhopläjäys #2
"Nyt saa loppua tuo murehtiminen ja sisällä mädäntyminen!" karjaisin reippaasti. Mitterin kuolemasta oli kulunut jo kolme kuukautta, mutta silti kissani olivat yhä erittäin masentuneita ja surullisia. Kaipasin minäkin yhä kissaani, mutta toisten kissojeni terveyden kannalta olisi hyvä, että he saisivat muuta tekemistä ja ajateltavaa. Elämää pitää pystyä jatkamaan pahimmankin alamäen jälkeen. "Eeei jaksa", Nick parahti. "Jaksaa, jaksaa! Teille tulee tosi kivaa", kannustin. "Lopeta. Minä olen menettänyt isäni. Sinä et tiedä miltä se tuntuu. Siksi et voi määrätä minua", Nick totesi ovelasti. "Onneksi en, mutta minä ajattelen teidän parastanne", huomautin. "Mitä sinulla on mielessäsi?" Pontsu kysäisi vaikuttaen hiukan kiinnostuneemmalta. Kisu kilisteli paraikaa säästöpossuaan. Sinne oli kerääntynyt paljon rahaa. Koukero oli opettanut Pontsun säästeliääksi, ihan niin kuin minutkin, ja siinä hän oli todella onnistunut! "Voisitte päättää kerhon, jossa käytte", ehdotin. "Minä haluaisin kokkikerhoon!" Pontsu hihkaisi. Hän oli päässyt parhaiten yli Mitterin kuolemasta, sillä he eivät olleet verisukua. "Minä voin mennä urheilukerhoon, jos on pakko mennä johonkin", Oili totesi köllötellen punavihreällä sydäntyynyllään, jonka hän oli saanut joulukuussa arpajaisista. Vaikka punainen ei ollutkaan hänen värinsä, tällä hetkellä hän ei jaksanut välittää muodistaan ja tavaroiden väristä. Oikeastaan se oli aika pelottavaa ottaen huomioon, minkälainen hienohelma Oili oli. "Minä tulen mukaasi. Et voi olla yksin tällaisella hetkellä", Nick karjaisi heti tyttönsä perään. "Tänään pyörii vielä ystäväkerho. Haluaisitko Nick käydä vielä sielläkin?" kysyin. "No mikä ettei. Ehkä ystävät saisivat mieleni piristymään", Nick myöntyi. Hymyilin leveästi. Ehkä kissat vihdoin pääsisivät hankalan elämäntilanteen yli!
Urheilukerho:
Urheilukerho alkoi aikataulussa ensimmäisenä, joten minä, Nick ja Oili lähdimme innoissamme sinne päin. Pontsu ilmoittautui peseytyvänsä ennen kerhonsa alkamista. Hänen piti kuulemma olla siisti, jotta hän voisi tehdä hyvän vaikutuksen uusiin kerhokavereihin. Siitäkös Oili oli kauhistellut, kuinka hän ei ollut käynyt suihkussa sinä aamuna, mutta urheilukerhossa kuitenkin hiukan likaannuttaisiin, minkä vuoksi tyttö oli jättänyt käymättä suihkussa. Näytelmälavalla oli jo suurin osa kerhoon kuuluvista kissoista paikalla, mutta kissoilleni lähes kaikki olivat vieraita. "Mennään moikkaamaan Nemoa", Nick päätti ja juoksi ystävänsä seuraan. Nemon kanssa jutusteli myös tämän poika Nepsu. "Mitäs miehet! Oh, oletpa sinä jo haalistunut!" oli Nickin reaktio, kun hän näki paremmin Nemon. "Noh noh! Enhän minä ole vielä edes ikäloppu! Silloin se väri vasta karvoista lähtee", Nemo huomautti. "Kukas tämä suloinen pikkutyttö on?" Nepsu kysyi osoittaen Oilia. "Minun suloinen pikkupentuni Oili! Tässä on Nemo ja tämä tässä on hänen lapsensa Nepsu", isi esitteli uusia kissoja tyttärelleen. "Onpas iso lapsi", Oili kommentoi, jolloin koko miesjoukko rävähti nauruun. Oili ei ymmärtänyt toisten nauruja. "Te olette liian isoja. Etsin omanikäistäni seuraa", Oili ilmoitti. Nick jäi naureskelemaan vanhaan seuraan, kun Oili kopautti isänsäväristä ikäistään kisua olkapäästä. "Moi. Olen Oili. Kuka sinä olet?" hän kysyi. "Minä olen Kiki", tyttö paljasti. "Haluatko olla minun kanssani, kun pakenen isääni?" Oili kysyi naurahtaen. Myös Kikistä juttu oli hassu. "Juu, voin olla", hän vastasi. Minä puolestaan katsoin kauempaa kissojeni touhuja hiukan harmistuneena. Unohtivat minut kokonaan! "Moi!" Crille karjaisi takaani. Pomppasin säikähdyksestä ja käännyin katsomaan tulijaa. Oli Crillen ohjausvuoro, ja hänellä oli kädessään suuri stereolaite. "Mitä sinä tuolla teet?" kysäisin. "Pian näet. Urheilukerholaiset tänne!" Crille huusi. Väki lähti liikkeelle ja pysähtyi siistiin riviin Crillen eteen. "Tänään me jumppaamme!" Crille kertoi.
Kerholaiset levittäytyivät siten, että oli hiukan tilaa huiskia rajuissa jumppaliikkeissä. Hoitajat olivat kaikista taaimmaisia, edessämme oli isoja kissoja, ja etuosa tilasta oli pentujen käytössä. Näin kaikki näkisivät hyvin Crillen malliliikkeet. "Ottakaapa vähän väliä. Tänne tultiin jumppaamaan eikä juttelemaan", Crille sanoi ystävällisesti Kikille ja Oilille, jotka olivat liian lähekkäin. "Höh", Oili huokaisi. Hän olisi mielellään tutustunut uuteen kissaan. "Ja sitten aloitetaan", Crille hihkaisi. Hän kävi laittamassa stereoista soimaan vauhdikkaan jumppamusan, jossa ei kuitenkaan laulettu mitään. Crillellä oli pieni paitaan kiinnitetty mikrofoni, jonka avulla hän pystyisi kertomaan ohjeita jumpan aikana. "Aloitetaan reippaalla paikoillaan kävelyllä", Crille opasti ja näytti itse mallia. Ryhmäläiset rupesivat innoissaan kävelemään tassut ja hännät heiluen. "Hyvä, lisätään jumppaan vähän tempoa. Nostakaa oikea tassu tai jalka suoraksi eteenne. Voitte laskea ja nostaa vasemman jalan vastaavalla tavalla", Crille opasti. Tein innoissani mukana, mutta yhtäkkiä jalkani osui johonkin pehmeään. Samassa huomasin Nickin maassa kumossa! "Yritätkö loukata minua vai mitä oikein puuhaat?" kissa ärähti pahastuneena. "Anteeksi. Mene hiukan eteenpäin", kehotin. Nick katsoi minua murhaavasti ja totteli ilomielin kehotusta. "Hienoa, nostakaa kädet ylös, alas, ylös ja alas. Hyvä, viisi kertaa vielä", Crille selosti. Käsiliikkeet sujuivat kaikilta hyvin, eikä kukaan seonnut tahdissa, mitä nyt salaa toisten menoa urkin. "Tehän osaatte hyvin! Sitten mennään selälleen ja pyöritellään jalkoja ilmassa", Crille neuvoi ja asettui selälleen. Me muut katsoimme mallia ja teimme näkemämme mukaan. Sivusilmällä huomasin, kuinka joku avasi huoneeseen johtavan oven. Tulijat paljastuivat Ruusuksi ja tämän kissaksi Niiskuliksi. Kaksikko jäi katselemaan jumppamme kulkua, ja he naureskelivat ovella. Emme me nyt niin tyhmiltä näyttäneet! Kun liike vaihtui, katsojatkin lopulta poistuivat. Seuraavaksi Crille alkoi esittää upeaa pomppusarjaa, johon kuului kaikenlaisia liikkeitä ja pieniä yksityiskohtia, jota meidän tuli toistaa nopeassa tahdissa. Pysyin aluksi mukana, mutta aina keskittymisen herpaantuessa sekosin. Nick sen sijaan pomppi mahtavasti, hän näytti osaavan hyvin! Etsiskelin myös Oilia katseellani, ja lopulta löysin kisun istumasta muiden jumppaajien keskeltä. Päätin mennä katsomaan vaivihkaa, mistä oikein oli kyse. "Sitten vaihdetaan liikettä! Kurkottakaa tassunne niin eteen kuin mahdollista ja alkakaa raapia ilmaa", Crille kehotti näyttäen jälleen esimerkkiä. "Auts", inahdin Nepsun vahingossa raapaistessa minua kuljeskellessani jumppareiden keskellä. Lopulta pääsin Oilin luokse. "Mikset jumppaa?" kysäisin istahtaessa kissani viereen. "En halua. Ihan tyhmää", Oili tokaisi. "No, eikä ole! Mikä nyt on?" kysyin. Oilin kasvoilla oli hyvin pettynyt ilme. "En osaa. Olen ihan huono. Minulle tuli virhe", kisu maukaisi surullisena. "Kellepä meistä ei olisi tullut! Ei kukaan kiinnittänyt huomiota siihen", lohdutin. "En näe mitään, kun tuo on tuossa!" Mig karjaisi kovaa takaani. Nousin äkkiä seisomaan ja kehotin: "Yrittäisit vielä. Hyvin se menee." Hipsin takaisin omalle paikalleni. Sivusilmällä huomasin, kuinka Oilikin alkoi jumpata uudelleen. Hän on niin terveysintoilija, ettei mitään liikuntamahdollisuutta sopinut jättää käyttämättä! "Nyt kurkotellaan etutassuilla takatassuja ja nostetaan häntä ylös", Crille huusi. Kissat suoriutuivat tehtävästä hyvin, hoitajat reputtivat, sillä heillä ei ollut häntää! Kuulin, kuinka edessäni jumppaava Nick hyräili musiikin tahtiin. Lisäksi hän veti hienoja bileliikkeitä jumpan liikkeiden ohella. "Hienosti jumppasitte! Nyt vielä venytellään hetki", Crille huudahti yllättäen. Hän kävi vaihtamassa rauhallista musiikkia taustalle, minkä jälkeen hän istahti lattialle näyttämään liikkeitä. Minä en jaksanut venytellä. Ihan sama vaikka paikat olisivat huomenna kipeät! "Mennäänkö leffaan lauantaina?" Oili supatti Kikille venytysliikkeiden ohessa. "Joo! Katsotaan sieltä jokin prinsessaleffa!" Kiki ehdotti. "Ihanaa!" Oili hihkaisi. Hymyilin tyttöjen jutuille. Oili oli tainnut saada uuden ystävän. "Voi niitä menneitä aikoja", Nemo puolestaan huudahti kovaan ääneen. Myös Nickillä oli ollut hauskaa vanhojen kavereiden kanssa. Kerhoon tulo oli selvästi piristänyt kissojani!
Ystäväkerho:
Minä ja Nick sekä Mig ja Diz jäimme näytelmälavalle odottamaan ystäväkerhon alkua, kun muut hiljalleen lähtivät omiin puuhiinsa. Oili oli käynyt kysymässä, saisiko hän mennä Kikin luo leikkimään, ja annoin toki kisulle luvan. Raandom ja Soa saapuivat seuraksemme hyvissä ajoin, sillä hänellä oli kerhonvetämisvuoro. "Mitä me teemme?" Nick kysäisi ja tuli halaamaan Soa-ystäväänsä tervehdykseksi. "Kerron sitten kaikille yhtä aikaa", Raandom vastasi ovelasti. Hän kaiveli laukustaan eri värisiä papereita ja tusseja. "Äh, ei kai me piirretä? Lauletaan mielummin!" Nick huudahti tylsistyneenä. "Sitä varten on oma kerho", huomautin. Raandom ei suostunut paljastamaan mitään ohjelmasta. "Tarvitsetko apua niiden kanssa?" kysyin. "Kyllä minä pärjään. Ole sinä nyt vaan passattavana", Raandom naurahti. Väkeä tulvi ovista ja ikkunoista, ja näytelmälava täyttyi väenpaljoudesta. Ystäväkerho on niin suosittu! Lopulta kaikki olivat saapuneet, ja Raandom röki puheenvuoroaan itselleen. "Minulla on suru ilmoittaa, että pitkäaikainen ystäväkerhon jäsen, Mitteri, kuoli vähän aikaa sitten", Raandom karjaisi. Nickin ilme murtui, kun puheenaiheeksi oli otettu hänen kuollut isänsä. "Ei hätää veli, kyllä me selvitään", Murre kannusti ja tuli halaamaan kissaani. Muut seurasivat esimerkkiä, ja pian Nickin ympärille oli kertynyt valtava joukkio halaajia. Osa tuli lohduttamaan minuakin, ja olin hyvin kiitollinen osanotoista. Kyllähän nyt pehmeä kissa sylissä auttaa mihin tahansa tuskaan! <3
"Eiköhän mennä varsinaiseen aiheeseen", Raandom ehdotti, kun väkijoukko oli hiukan levittäytynyt ympäriltämme. "Kuten huomasimmekin, elämä on todella lyhyt. Minusta on tärkeää viettää aika täysillä ystävien kanssa. Tulee liian harvoin muistettua kaverin kivoja piirteitä ja sellaista. Käykää istumaan piiriin. Minä laitan tästä kyniä ja papereita kiertoon, ja jokainen voi ottaa yhden mieluisan värin kumpaakin lajia", Raandom selitti. Teimme työtä käskettyämme. Nick valitsi vaaleansinisen paperin ja tummansinisen tussin. "Kirjoittakaa paperiinne oma nimenne. Kun kaikki ovat valmiita, laitamme paperit kiertoon vastapäivään. Jokainen kirjoittaa jonkin positiivisen asian paperin omistajasta eli siitä, kenen nimi paperissa lukee. Lopuksi jokainen saa kivan muiston ystäväkerholaisilta", Raandom selitti. "Pitääkö laittaa oma nimi loppuun vai saako kirjoittaa anonyymisti?" Mig kysyi. "Ihan kummin vaan. Ovatko kaikki valmiita?" Raandom kysäisi. Kaikki nyökkäilivät ja huutelivat "Juu", joten aloitimme. Nick sai ensimmäiseksi Jorman paperin. "Kaikkiruokainen kaveri" kirjoitti Nick terveiseksi. Repesin, kun paperi tuli luokseni. Muistelin Jorman mullansyömispuuhia ym, aivan ihana kissa! Sain hyvin kyylittyä Nickin terveisiä, kun tunnistin hänen käsialansa ja tussin värinsä, kun kaikki Nickin paperit tulivat minulle. Murren paperiin Nick kirjoitti: "Voimasiskoni! Olet meistä vanhin ja viisain. T. Nick" Nick on tosiaan aina ollut jotenkin jäljessä Murresta, kun ikää katsotaan. Nick tuhersi Simppuran paperiin: "Vaikutat kivalta". Emme pahemmin ole ehtineet tutustua Simppuraan, ehkä meidän kannattaisi! Soalle kissani raapusti terveiset: "Sinulla on tosi tuuhea ja hyvinvoiva turkki!" Kaikki poikakissat olivat varmaan ihailleet Soaa siitä asti, kun hän oli voittanut kauneuskisan! Nick kirjoitti Vilistä: "Lakriisivaniljajäätelö!" Kuvasi tosiaan Vilin turkin väritystä hyvin. Nami! Diz sai paperiinsa lausahduksen: "Tummatukkainen kaunotar" Vilkaisin Diziä. Hänellä tosiaan oli mustat hiukset, en ollut ennen kiinnittänyt huomiota! Nickin huomiot olivat avartavia. Saimme kirjoittaa vielä monta lappua, ennen kuin saimme omamme takaisin. Minulle oli esimerkiksi kirjoitettu: "Kiva kollega", "Ihanan ärjy", "Paras YP", "Kiitos vaivannäöstä", "Kompurointisi on hauskaa katseltavaa", "Pelottava hyvällä tavalla". Etsin pitkään Nickin terveisiä. Lopulta löysin pienen epämääräisen tuherruksen paperin reunalta. Viimeisillä kirjoittajilla on ollut vähän ahdasta. "Olet paras mahdollinen hoitaja", siinä luki. Hymy kohosi kasvoilleni. Ihanaa, että Nick ajatteli niin! <3 Kerhokerta loppuikin papereiden tutkimiseen.
Ekstra: Tein innostuksissani Nickin paperista Paint-version! Tässä siis ystäväkerholaisten mielipiteitä Nickistä:
Kokkikerho:
Minä ja Pontsu menimme suoraan keittiöön Raandomin pyynnöstä. Kerhoon ei kuitenkaan ollut liittynyt aikoihin uusia kissoja, joten kaikki varmasti tiesivät keittiön sijainnin. Pontsu tallusteli innokkaana. Hän ei ikinä ollut käynyt kerhossa, ja kokkaaminen varmasti olisi todella kivaa!
"Siinähän te olette", Raandom huudahti, kun astelimme keittiöön. Hän merkkasi meidät paikalla oleviksi. Keitiössä oli niin monta kisua ja hoitajaa, että luulin meidän olleen viimeisiä, jotka ehtivät paikalle. Asia ei kummastuttanut minua yhtään, olin aina myöhässä joka paikassa. Ihme kyllä Mouruposkessa olin onnistunut saapumaan ajallaan. "Tänään muodostamme pieniä ryhmiä, ja jokainen saa oman vastuualueen. Kokkaajat saavat itse päättää, mitä tekevät, mutta minulta pitää varmistaa suunnitelma, sillä jääkaapeista ei kaikkea välttämättä löydy. Päätin järjestää pienet arpajaiset. Jokainen saa ottaa kulhosta lapun, jossa selviää, tekeekö pääruokaa, salaattia vai jälkiruokaa", Raandom kertoi ja kuljetti kulhoa siten, että kaikki saivat laput. Pontsu sai pääruokalapun. Seuraavaksi kissojen piti järjestäytyä lapun määrääviin ryhmiin. Selvisi, että muihin pääruoan valmistajiin kuuluivat Sunny, Chika ja Kawi. Salaatin tekevät Punkku, Kiki ja Lutte. Lutte ja Punkku olivat iloisia päästessään samaan ryhmään. Pontsu oli hiukan kateellinen, sillä hänkin olisi mielellään kokannut kaverinsa Nugetin kanssa. Toisaalta oli kiva päästä tapaamaan uusia tuttavuuksia. Jälkiruokalapun saivat Soa, Nugetti ja Molli.
Seuraavaksi ryhmäläisten pitäisi päättää, mitä he alkavat valmistaa. Pontsun ryhmässä oli kuitenkin syvä hiljaisuus, sillä kukaan ei pahemmin tuntenut toisiaan, emmekä me hoitajatkaan halunneet päättää kissojemme puolesta asiaa. Tämähän oli heidän kerhonsa. "Onko kellään mitään lempiruokaa, mitä haluaisitte valmistaa?" Chika lopulta kysyi. "Eipä oikeastaan. Ihan sama minulle, mitä tehdään", Kawi vastasi. Sunnykin vain ravisteli päätään. "Voitaisiinko tehdä jotain kalaa? Minä tykkään kalasta", Pontsu sanoi hiljaisella äänellä. Häntä hiukan pelotti, että muut tyrmäisivät hänen ideansa. Toisin kuitenkin kävi. "Joo!! Kaikki kissathan syövät mielellään kalaa", Sunny huudahti. "Emme ainakaan tee mitään, mistä toiset eivät pidä", Chikakin innostui. Raandom huomasi meidän keksineen jotakin, ja niinpä hän käveli meidän luoksemme. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme tekemään uunikalaa, sillä siihen löytyivät kaikki ainekset. Jaoimme porukan vielä siten, että Sara ja Sunny keittivät perunoita ruoan lisukkeeksi, kun muut valmistivat kalaa. Kawi napsautti uunin kuumenemaan 200 asteeseen. Chika ja Wannebe lupasivat hoidella vuokien voitelun, mistä olin todella iloinen. Kaikenlaiset rasvajutut ällöttivät minua. Minä ja Pontsu sen sijaan haimme kaloja ja mausteita. Päätimme tehdä tupla-annoksen ja valmistaa sekä ahventa että lohta, jotta kaikille kerholaisille varmasti riittäisi ruokaa. "Olen aina halunnut opetella valmistamaan kalaa. Tämä on tosi kivaa", Pontsu intoili. "Kiva, että ideasi otettiin hyvin vastaan. Ehdota asioita jatkossakin", totesin. Pontsu hymyili minulle. Minä kannoin kalafileet, kun taas Pontsu kuljetti syli pullolla mausteita. Pontsu hoiti oman osuutensa kunnialla, mutta minulta meinasi liuskahtaa lohifilee kädestäni, mutta onneksi sain sen kiinni ennen putoamista. Minä ja Pontsu avasimme kalapaketit ja asetimme jokaisen kissan unelmalounaan voidelluille vuoille. Sen jälkeen laitoimme kalat uuniin. Katselin vähän ympärilleni, ja huomasin, että jälkiruokaryhmällä oli täysi tohina menossaan. Nugetti päristeli kunnolla sauvasekoittimen kanssa. Soa ja Molli puolestaan näpertelivät jotakin. Lutte ja Kiki kantelivat jo lautasia pöytää, kun he olivat saaneet oman osuutensa tehtyä nopeasti. Punkku toi perässä mukeja.
"Oletteko jo valmiita?" Raandom tuli kysäisemään meiltä. "Juu, kalat ovat uunissa, ja perunatkin voi jättää veteen kypsymään", Sunny kertoi. "Salaattiryhmä on omassa osuudessaan näillä hetkillä valmis, ja jälkiruokaryhmäkin saa herkut pian valmistettua. Voimme aloittaa yhteisleikit", Raandom selitti. "Kuka puhui leikeistä?" Punkku huusi ja juoksi kiiruisesti luoksemme. Muut ryhmäläiset seurasivat kisua naureskellen. "Minä voin vaikka sitten jatkaa kattamisen loppuun", Raandom totesi hymyillen. "Leikki menee näin: Olette ringissä ja jokainen sanoo vuorollaan ruoka-aiheisen sanan, esimerkiksi omena. Seuraavan pitää sanoa uusi sana, joka alkaa edellisen sanan viimeisellä kirjaimella, eli tässä tapauksessa A:lla", Raandom kertoi. "Omena", Molli sanoi. "Ananas", Nugetti jatkoi. "Siika", Soa sihahti. "Ankerias", Sara sanoi. "Suolatikku", Sunny keksi. "Uunikala", Wannabe naurahti. "Taas aalla alkava, voi ei!" parahdin minä, kun tuli oma vuoroni. "Aijcan banaaniherkku", huudahdin. "Mikä se on?" Sara kysyi ihmetellen. "Se on tämä", vastasin. "Unelmatorttu", Kawi jatkoi. "Uunimakkara", Pontsu keksi. Näin jatkoimme. Jossain vaiheessa Raandom ja jälkiruokaryhmäkin ehtivät mukaan. Jatkoimme vielä hetken aikaa, kunnes herkullinen kalan tuoksu lennähti sieraimiin. "Oho, menipäs aika nopeasti. Kalat voi ottaa jo uunista, ja pääsemme syömään", Raandom huomasi.
Menimme istumaan pöydän ääreen, ja ryhmä kerrallamme kävimme hakemassa kalaa, perunoita ja salaattia, johon oli sekoitettu lähes kaikkia mahdollisia aineita, mitä vain Mouruposkesta oli löytynyt: kaalia, tomaattia, porkkanaa, sieniä, munakoisoja ja paljon muuta. Tarjolla juotavaksi oli mehua tai maitoa. Herkuttelimme ja söimme itsemme täyteen kalaa, joka maistui todella hyvältä. Salaattikin maistui kaikille todella hyvin. Se oli toteutettu erittäin luovasti, ja saimme kaikki aivan uuden makuelämyksen! Lopuksi ahmimme jälkiruoan, joka oli maittava marjajuoma. Jälkiruokaryhmä oli näpertänyt jokaiseen juomaan upeita koristeita, ja kyllä sitä kelpasi juoda! "Tämä kokkikerhokerta olikin tässä. Oli hauskaa!" Raandom päätti kokkikerhokerran.
Kissani olivat kerhopäivän päätteeksi todella väsyneitä, ja kaikki lösähtivät sängylle kerhosta tultuaan. Päätin antaa kisuilleni unirauhan ja poistuin mahdollisimman hiljaa paikalta. Kun aikaa kerran oli, miksen voisi hyödyntää sitä ja viedä adoptio-hoidokkini Viiviäkin käväisemään jossain kerhossa. Päästyäni adoption kissojen huoneeseen sain villin vastaanoton, kun Gaku ja Niiskuli syöksyivät nurkan takaa kiinni jalkoihini. "No niin, rauhoitutaanpas nyt", yritin torua, mutta en ollut kovin vakuuttava, koska naurua pyrki puheeni sekaan. Niiskuli puraisi minua leikillään varpaaseen ennen kuin kaksikko siirtyi takaisin väijyntäpaikalleen odottamaan seuraavaa sisääntulijaa. Löysin Viivin huoneen perältä, ja istahdin kissan viereen. "Moi Viivi! Mietin, haluaisitko lähteä käymään jossain kerhossa, voisin viedä sinut", selitin kissalle. "Ihan tosi, tottakai haluan! Adoption väki pääsee niin harvoin käymään missään", Viivi selitti. Nyökkäilin kisun puheille. Tottahan se oli, mutta adoptiossa oli väkeä sen verran paljon, että niitä kaikkia oli melkeimpä mahdotonta lähteä ulkoiluttamaan yhtä aikaa ilman kaaosta. "Mihin kerhoon haluaisit mennä?" kysyin. "En ole muualla kuin luontokerhossa. Viime kerralla kävimme suolla kerhon kanssa", Viivi muisteli. "simssiliini, saadaanko mekin tulla?" kuulin yllättäen äänen takaani. Käännyin ympäri, jolloin huomasin Popin ja Sourcen tapittavan minua. "Mekin ollaan luontokerhossa", Source selvensi, kun ihmettelin kissojen pyyntöä. "Aaa! No tulkaa ihmeessä mukaan. Enköhän pysty pitämään teitäkin silmällä. Muistakaa olla kiltisti", ohjeistin kissojen nyökkäillessä.
"Tänään luontokerholaiset ovat etuoikeutettuja. Lähdemme tutkimaan Minimerenrannalla sijaitseviin saariin harvinaisia lintuja. Normaalisti näihin saariin ei päästetä vierailijoita, sillä siellä elävät linnut ovat rauhoitettuja. Muistakaa siis käyttäytyä asiallisesti ja varokaa mihin astutte", kerhoa johtava Raandom selitti tarkasti kuunteleville kissoille. Nipsu nosti tassunsa ilmaan, jolloin Raandom antoi kisulle puheenvuoron. "Mutta eivätkö linnut matkusta talveksi etelään? Mitä jos kaikki ovat jo lähteneet?" Nipsu kyseli. "Olet aivan oikeassa, useilla linnuilla on tapana lähteä talveksi etelän lämpöön, mutta osa saaren linnuista viettää talvensa täällä", Raandom selitti. Sylissäni istuva Viivi kysyi minulta, mitä lintuja saarilla asusti. "En minä tiedä", tunnustin nolona. En pahemmin ole perehtynyt lintujen bongailuun. "Eiköhän sitten lähdetä! Luonnonystäviä kun olemme, kuljemme tietenkin matkan jalkaisin", Raandom huudahti. Kissoja moinen ei innostanut. "Äääh! Mutta kun siellä on niin märkää ja kuraista", Mai parahti ja katseli puhtaita tassujaan onnettomana. "Minua ei haittaa, eihän lika edes erotu minusta!" Viiru mahtaili ja Crille katseli kissaansa tyytyväisenä, kun tämä yritti vakuuttaa muut siitä, että ulos voisi mennä. "Lika lähtee pesussa, ja varmaan hoitajat voivat kantaa kissoja kuraisimpien paikkojen yli", Raandom ehdotteli erilaisia toimintatapoja, ja lopulta jokainen kissa oli enemmän tai vähemmän tyytyväisenä valmis lähtemään matkaan.
Minun ei tarvinnut ottaa montaakaan askelta, kun reikäiset tennarini olivat päästäneet vettä sisäänsä. Kuuntelin toisella korvalla Viivin kertomusta hänen aiemmasta retkestään suolle ja mielessäni kadutti koko kerhoon lähteminen. Mutta sentään Viivi saisi vaihtelua arkeensa, ja pääasiahan oli että kissa viihtyi. Itse olisin voinut varautua paremmilla varusteilla sään mukaan. Viivin suokokemuksista oli ilmeisesti hyötyä, sillä nyt kissa ei kammonnut vettä ollenkaan, vaan tassutteli reippaasti märällä tiellä, kun muut kissat kiersivät lätäköt kaukaa. Minimerenrannalle päästyämme menin Raandomin avuksi valmistelemaan veneitä saarille matkaamista varten. Viivi seurasi minua kuin hoitajaansa, ja huomasin kissan viihtyvän seurassani. Irrotimme pari soutuvenettä laiturista, minkä jälkeen Raandom jakoi porukan kahteen osaan matkustusta varten. Minun ja Viivin kanssa samaan veneeseen tulivat myös muut adotion kissat sekä Crille ja Viiru. Autoimme Crillen kanssa pienimmät kissat veneeseen, mutta Viiru ja Pop osasivat loikata itsekin kyytiin. "Kumpi soutaa?" kysyin, kun huomasin toisen veneen lähteneen jo liikkeelle Mariinan tartuttua airoihin. "Sinä", Crille määräsi. "Olisipa veneessä moottori", puhisin muutaman raskaan vedon jälkeen. Kissat nojasivat veneen laitaan ja katselivat kiinnostuneena vettä. "Tuolla on kala!" Pop huudahti ja kissa olisi varmasti loikannut veteen ellei Crille olisi ennättänyt tarrata siihen. "Kuules nyt, ei veneestä noin vain saa hyppiä laidan yli!", Crille nuhteli. Loppu matkan Pop istui nolona Crillen vieressä penkillä. Sentään muut kissat ottivat opikseen äskeisestä eikä kukaan muu yrittänyt loikkia vedessä uivien kalojen perään.
Raandomilla oli mukanaan muutama lintukirja ja kiikarit, joita hän jakoi kerholaisille. Minä sain käsiini muhkean opuksen suomen eri linnuista, kun taas Viiville Raandom ojensi kiikarit. "Nyt saatte vapaasti kierrellä saarella ja katsella ympärillenne. Tavataan tässä paikassa sitten tunnin kuluttua", Raandom selitti. Pop ja Source lähtivät Main ja Cattin kanssa kävelemään rantakallioille päin, joten minä ja Viivi jäimme kahdestaan. "En näe mitään", Viivi vinkaisi, ja huomasin sen kurkkivan kiikareiden väärästä päästä. Asettelin kiikartit Viivin naamalle oikein päin, ja siitäkös Viivi riemastui. "Wou! Näen aivan selvästi Minimerenrannan laiturin, vaikka se on noin kaukana", Viivi ihmetteli. "Eikös meidän pitänyt etsiä lintuja", muistutin. Viivi pujotti kiikareiden nauhan kaulansa ympäri ja lähti kiipemään muhkuraista mäkeä ylös. Olisin voinut kantaa kiikarit, mutta Viivi ei raaskinut päästää irti niistä ihmekapistuksista. Yhtäkkiä Viivi seisahtui paikoilleen ja heilutteli korviaan. "Minä kuulin jotakin", Viivi kuiskasi ja lähti ryömimään hiljaa eteenpäin. Hetken päästä kisu pysähtyi ja osoitteli vähän matkan päässä olevaa pensasta. "Siellä on lintu! Tutki siitä kirjasta mikä se on", Viivi vaati. Kisu luetteli linnun tuntomerkkejä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä lintu oli kyseessä, ja lintu ehti lentää tiehensä ennen kuin asia selvisi. "Äh, olit liian hidas", Viivi harmistui. Pian kisu kuitenkin oli jo unohtanut linnun karkaamisen, kun se löysi muuta seurattavaa kiikareilla. Selasin lintukirjaa hetken aikaa kunnes minulle hepreaa olevat lintujen tieteelliset nimet alkoivat kyllästyttää, ja aloin muuten vain katsella ymärilleni. Mäen päällä oli avaraa kalliota, ja huomasin suuren kiven vieressä linnunpesän. "Viivi, tulehan katsomaan tätä", pyysin, jolloin kisu säntäsi luokseni. "Wau, mikä se on?" kisu hämmästeli tuijotettuaan risuläjää hetken aikaa. "Se on jonkun linnun koti", selitin. "Ai vähän niin kuin Mouruposkessa hoitajilla ja hänen kissoillaan on oma huone?" Viivi pohdiskeli. "Jotain sen tapaista", nyökkäilin. "Tosi pieni huone", Viivi tokaisi siirrellessään pesässä olevia risuja. Samassa kisun katse kiinnittyi johonkin pesän pohjalla olevaan esineeseen ja huomasin, miten Viivi nappasi jotain tassuunsa. "Mikä ihme tämä sitten on?" Viivi kummasteli ja näytti löytöään minulle. Tunnistin sen munankuoren palaksi, ja aloin kertoa Viiville linnunpoikasista ja niiden syntymästä. "Saanko pitää tämän muistona hauskasta päivästä?" Viivi uteli. "Eiköhän se käy, tuskin kukaan vanhaa munankuoren palaa kaipaa", tuumailin. Kelloa vilkaistessa huomasin, että tunti oli jo melkein kulunut, joten lähdimme tallustelemaan Viivin kanssa takaisin kohtauspaikalle.
Pontsun mielipide päivästä: Nam, kala maistui todella herkulliselta! Kala on jo valmiiksi tosi hyvää, mutta itse tehtynä se maistuu monin kerroin paremmalta! Kokkikerhossa oli tosi kivaa, tahdon sinne pian uudestaan! Toisaalta se oli aika väsyttäväkin. Taidan ottaa pienet torkut!
Viivin mielipide päivästä: Oli kivaa päästä adoptiosta viettämään aikaa simssiliinin kanssa! Haha, muut kissat ovat aika lissuja, kun vettä pelkäävät! Luontokerho on paras, ja linnut ovat todella kiinnostavia. Sain kivan muistonkin päivästä!
Urheilukerho:
Urheilukerho alkoi aikataulussa ensimmäisenä, joten minä, Nick ja Oili lähdimme innoissamme sinne päin. Pontsu ilmoittautui peseytyvänsä ennen kerhonsa alkamista. Hänen piti kuulemma olla siisti, jotta hän voisi tehdä hyvän vaikutuksen uusiin kerhokavereihin. Siitäkös Oili oli kauhistellut, kuinka hän ei ollut käynyt suihkussa sinä aamuna, mutta urheilukerhossa kuitenkin hiukan likaannuttaisiin, minkä vuoksi tyttö oli jättänyt käymättä suihkussa. Näytelmälavalla oli jo suurin osa kerhoon kuuluvista kissoista paikalla, mutta kissoilleni lähes kaikki olivat vieraita. "Mennään moikkaamaan Nemoa", Nick päätti ja juoksi ystävänsä seuraan. Nemon kanssa jutusteli myös tämän poika Nepsu. "Mitäs miehet! Oh, oletpa sinä jo haalistunut!" oli Nickin reaktio, kun hän näki paremmin Nemon. "Noh noh! Enhän minä ole vielä edes ikäloppu! Silloin se väri vasta karvoista lähtee", Nemo huomautti. "Kukas tämä suloinen pikkutyttö on?" Nepsu kysyi osoittaen Oilia. "Minun suloinen pikkupentuni Oili! Tässä on Nemo ja tämä tässä on hänen lapsensa Nepsu", isi esitteli uusia kissoja tyttärelleen. "Onpas iso lapsi", Oili kommentoi, jolloin koko miesjoukko rävähti nauruun. Oili ei ymmärtänyt toisten nauruja. "Te olette liian isoja. Etsin omanikäistäni seuraa", Oili ilmoitti. Nick jäi naureskelemaan vanhaan seuraan, kun Oili kopautti isänsäväristä ikäistään kisua olkapäästä. "Moi. Olen Oili. Kuka sinä olet?" hän kysyi. "Minä olen Kiki", tyttö paljasti. "Haluatko olla minun kanssani, kun pakenen isääni?" Oili kysyi naurahtaen. Myös Kikistä juttu oli hassu. "Juu, voin olla", hän vastasi. Minä puolestaan katsoin kauempaa kissojeni touhuja hiukan harmistuneena. Unohtivat minut kokonaan! "Moi!" Crille karjaisi takaani. Pomppasin säikähdyksestä ja käännyin katsomaan tulijaa. Oli Crillen ohjausvuoro, ja hänellä oli kädessään suuri stereolaite. "Mitä sinä tuolla teet?" kysäisin. "Pian näet. Urheilukerholaiset tänne!" Crille huusi. Väki lähti liikkeelle ja pysähtyi siistiin riviin Crillen eteen. "Tänään me jumppaamme!" Crille kertoi.
Kerholaiset levittäytyivät siten, että oli hiukan tilaa huiskia rajuissa jumppaliikkeissä. Hoitajat olivat kaikista taaimmaisia, edessämme oli isoja kissoja, ja etuosa tilasta oli pentujen käytössä. Näin kaikki näkisivät hyvin Crillen malliliikkeet. "Ottakaapa vähän väliä. Tänne tultiin jumppaamaan eikä juttelemaan", Crille sanoi ystävällisesti Kikille ja Oilille, jotka olivat liian lähekkäin. "Höh", Oili huokaisi. Hän olisi mielellään tutustunut uuteen kissaan. "Ja sitten aloitetaan", Crille hihkaisi. Hän kävi laittamassa stereoista soimaan vauhdikkaan jumppamusan, jossa ei kuitenkaan laulettu mitään. Crillellä oli pieni paitaan kiinnitetty mikrofoni, jonka avulla hän pystyisi kertomaan ohjeita jumpan aikana. "Aloitetaan reippaalla paikoillaan kävelyllä", Crille opasti ja näytti itse mallia. Ryhmäläiset rupesivat innoissaan kävelemään tassut ja hännät heiluen. "Hyvä, lisätään jumppaan vähän tempoa. Nostakaa oikea tassu tai jalka suoraksi eteenne. Voitte laskea ja nostaa vasemman jalan vastaavalla tavalla", Crille opasti. Tein innoissani mukana, mutta yhtäkkiä jalkani osui johonkin pehmeään. Samassa huomasin Nickin maassa kumossa! "Yritätkö loukata minua vai mitä oikein puuhaat?" kissa ärähti pahastuneena. "Anteeksi. Mene hiukan eteenpäin", kehotin. Nick katsoi minua murhaavasti ja totteli ilomielin kehotusta. "Hienoa, nostakaa kädet ylös, alas, ylös ja alas. Hyvä, viisi kertaa vielä", Crille selosti. Käsiliikkeet sujuivat kaikilta hyvin, eikä kukaan seonnut tahdissa, mitä nyt salaa toisten menoa urkin. "Tehän osaatte hyvin! Sitten mennään selälleen ja pyöritellään jalkoja ilmassa", Crille neuvoi ja asettui selälleen. Me muut katsoimme mallia ja teimme näkemämme mukaan. Sivusilmällä huomasin, kuinka joku avasi huoneeseen johtavan oven. Tulijat paljastuivat Ruusuksi ja tämän kissaksi Niiskuliksi. Kaksikko jäi katselemaan jumppamme kulkua, ja he naureskelivat ovella. Emme me nyt niin tyhmiltä näyttäneet! Kun liike vaihtui, katsojatkin lopulta poistuivat. Seuraavaksi Crille alkoi esittää upeaa pomppusarjaa, johon kuului kaikenlaisia liikkeitä ja pieniä yksityiskohtia, jota meidän tuli toistaa nopeassa tahdissa. Pysyin aluksi mukana, mutta aina keskittymisen herpaantuessa sekosin. Nick sen sijaan pomppi mahtavasti, hän näytti osaavan hyvin! Etsiskelin myös Oilia katseellani, ja lopulta löysin kisun istumasta muiden jumppaajien keskeltä. Päätin mennä katsomaan vaivihkaa, mistä oikein oli kyse. "Sitten vaihdetaan liikettä! Kurkottakaa tassunne niin eteen kuin mahdollista ja alkakaa raapia ilmaa", Crille kehotti näyttäen jälleen esimerkkiä. "Auts", inahdin Nepsun vahingossa raapaistessa minua kuljeskellessani jumppareiden keskellä. Lopulta pääsin Oilin luokse. "Mikset jumppaa?" kysäisin istahtaessa kissani viereen. "En halua. Ihan tyhmää", Oili tokaisi. "No, eikä ole! Mikä nyt on?" kysyin. Oilin kasvoilla oli hyvin pettynyt ilme. "En osaa. Olen ihan huono. Minulle tuli virhe", kisu maukaisi surullisena. "Kellepä meistä ei olisi tullut! Ei kukaan kiinnittänyt huomiota siihen", lohdutin. "En näe mitään, kun tuo on tuossa!" Mig karjaisi kovaa takaani. Nousin äkkiä seisomaan ja kehotin: "Yrittäisit vielä. Hyvin se menee." Hipsin takaisin omalle paikalleni. Sivusilmällä huomasin, kuinka Oilikin alkoi jumpata uudelleen. Hän on niin terveysintoilija, ettei mitään liikuntamahdollisuutta sopinut jättää käyttämättä! "Nyt kurkotellaan etutassuilla takatassuja ja nostetaan häntä ylös", Crille huusi. Kissat suoriutuivat tehtävästä hyvin, hoitajat reputtivat, sillä heillä ei ollut häntää! Kuulin, kuinka edessäni jumppaava Nick hyräili musiikin tahtiin. Lisäksi hän veti hienoja bileliikkeitä jumpan liikkeiden ohella. "Hienosti jumppasitte! Nyt vielä venytellään hetki", Crille huudahti yllättäen. Hän kävi vaihtamassa rauhallista musiikkia taustalle, minkä jälkeen hän istahti lattialle näyttämään liikkeitä. Minä en jaksanut venytellä. Ihan sama vaikka paikat olisivat huomenna kipeät! "Mennäänkö leffaan lauantaina?" Oili supatti Kikille venytysliikkeiden ohessa. "Joo! Katsotaan sieltä jokin prinsessaleffa!" Kiki ehdotti. "Ihanaa!" Oili hihkaisi. Hymyilin tyttöjen jutuille. Oili oli tainnut saada uuden ystävän. "Voi niitä menneitä aikoja", Nemo puolestaan huudahti kovaan ääneen. Myös Nickillä oli ollut hauskaa vanhojen kavereiden kanssa. Kerhoon tulo oli selvästi piristänyt kissojani!
Ystäväkerho:
Minä ja Nick sekä Mig ja Diz jäimme näytelmälavalle odottamaan ystäväkerhon alkua, kun muut hiljalleen lähtivät omiin puuhiinsa. Oili oli käynyt kysymässä, saisiko hän mennä Kikin luo leikkimään, ja annoin toki kisulle luvan. Raandom ja Soa saapuivat seuraksemme hyvissä ajoin, sillä hänellä oli kerhonvetämisvuoro. "Mitä me teemme?" Nick kysäisi ja tuli halaamaan Soa-ystäväänsä tervehdykseksi. "Kerron sitten kaikille yhtä aikaa", Raandom vastasi ovelasti. Hän kaiveli laukustaan eri värisiä papereita ja tusseja. "Äh, ei kai me piirretä? Lauletaan mielummin!" Nick huudahti tylsistyneenä. "Sitä varten on oma kerho", huomautin. Raandom ei suostunut paljastamaan mitään ohjelmasta. "Tarvitsetko apua niiden kanssa?" kysyin. "Kyllä minä pärjään. Ole sinä nyt vaan passattavana", Raandom naurahti. Väkeä tulvi ovista ja ikkunoista, ja näytelmälava täyttyi väenpaljoudesta. Ystäväkerho on niin suosittu! Lopulta kaikki olivat saapuneet, ja Raandom röki puheenvuoroaan itselleen. "Minulla on suru ilmoittaa, että pitkäaikainen ystäväkerhon jäsen, Mitteri, kuoli vähän aikaa sitten", Raandom karjaisi. Nickin ilme murtui, kun puheenaiheeksi oli otettu hänen kuollut isänsä. "Ei hätää veli, kyllä me selvitään", Murre kannusti ja tuli halaamaan kissaani. Muut seurasivat esimerkkiä, ja pian Nickin ympärille oli kertynyt valtava joukkio halaajia. Osa tuli lohduttamaan minuakin, ja olin hyvin kiitollinen osanotoista. Kyllähän nyt pehmeä kissa sylissä auttaa mihin tahansa tuskaan! <3
"Eiköhän mennä varsinaiseen aiheeseen", Raandom ehdotti, kun väkijoukko oli hiukan levittäytynyt ympäriltämme. "Kuten huomasimmekin, elämä on todella lyhyt. Minusta on tärkeää viettää aika täysillä ystävien kanssa. Tulee liian harvoin muistettua kaverin kivoja piirteitä ja sellaista. Käykää istumaan piiriin. Minä laitan tästä kyniä ja papereita kiertoon, ja jokainen voi ottaa yhden mieluisan värin kumpaakin lajia", Raandom selitti. Teimme työtä käskettyämme. Nick valitsi vaaleansinisen paperin ja tummansinisen tussin. "Kirjoittakaa paperiinne oma nimenne. Kun kaikki ovat valmiita, laitamme paperit kiertoon vastapäivään. Jokainen kirjoittaa jonkin positiivisen asian paperin omistajasta eli siitä, kenen nimi paperissa lukee. Lopuksi jokainen saa kivan muiston ystäväkerholaisilta", Raandom selitti. "Pitääkö laittaa oma nimi loppuun vai saako kirjoittaa anonyymisti?" Mig kysyi. "Ihan kummin vaan. Ovatko kaikki valmiita?" Raandom kysäisi. Kaikki nyökkäilivät ja huutelivat "Juu", joten aloitimme. Nick sai ensimmäiseksi Jorman paperin. "Kaikkiruokainen kaveri" kirjoitti Nick terveiseksi. Repesin, kun paperi tuli luokseni. Muistelin Jorman mullansyömispuuhia ym, aivan ihana kissa! Sain hyvin kyylittyä Nickin terveisiä, kun tunnistin hänen käsialansa ja tussin värinsä, kun kaikki Nickin paperit tulivat minulle. Murren paperiin Nick kirjoitti: "Voimasiskoni! Olet meistä vanhin ja viisain. T. Nick" Nick on tosiaan aina ollut jotenkin jäljessä Murresta, kun ikää katsotaan. Nick tuhersi Simppuran paperiin: "Vaikutat kivalta". Emme pahemmin ole ehtineet tutustua Simppuraan, ehkä meidän kannattaisi! Soalle kissani raapusti terveiset: "Sinulla on tosi tuuhea ja hyvinvoiva turkki!" Kaikki poikakissat olivat varmaan ihailleet Soaa siitä asti, kun hän oli voittanut kauneuskisan! Nick kirjoitti Vilistä: "Lakriisivaniljajäätelö!" Kuvasi tosiaan Vilin turkin väritystä hyvin. Nami! Diz sai paperiinsa lausahduksen: "Tummatukkainen kaunotar" Vilkaisin Diziä. Hänellä tosiaan oli mustat hiukset, en ollut ennen kiinnittänyt huomiota! Nickin huomiot olivat avartavia. Saimme kirjoittaa vielä monta lappua, ennen kuin saimme omamme takaisin. Minulle oli esimerkiksi kirjoitettu: "Kiva kollega", "Ihanan ärjy", "Paras YP", "Kiitos vaivannäöstä", "Kompurointisi on hauskaa katseltavaa", "Pelottava hyvällä tavalla". Etsin pitkään Nickin terveisiä. Lopulta löysin pienen epämääräisen tuherruksen paperin reunalta. Viimeisillä kirjoittajilla on ollut vähän ahdasta. "Olet paras mahdollinen hoitaja", siinä luki. Hymy kohosi kasvoilleni. Ihanaa, että Nick ajatteli niin! <3 Kerhokerta loppuikin papereiden tutkimiseen.
Ekstra: Tein innostuksissani Nickin paperista Paint-version! Tässä siis ystäväkerholaisten mielipiteitä Nickistä:
Kokkikerho:
Minä ja Pontsu menimme suoraan keittiöön Raandomin pyynnöstä. Kerhoon ei kuitenkaan ollut liittynyt aikoihin uusia kissoja, joten kaikki varmasti tiesivät keittiön sijainnin. Pontsu tallusteli innokkaana. Hän ei ikinä ollut käynyt kerhossa, ja kokkaaminen varmasti olisi todella kivaa!
"Siinähän te olette", Raandom huudahti, kun astelimme keittiöön. Hän merkkasi meidät paikalla oleviksi. Keitiössä oli niin monta kisua ja hoitajaa, että luulin meidän olleen viimeisiä, jotka ehtivät paikalle. Asia ei kummastuttanut minua yhtään, olin aina myöhässä joka paikassa. Ihme kyllä Mouruposkessa olin onnistunut saapumaan ajallaan. "Tänään muodostamme pieniä ryhmiä, ja jokainen saa oman vastuualueen. Kokkaajat saavat itse päättää, mitä tekevät, mutta minulta pitää varmistaa suunnitelma, sillä jääkaapeista ei kaikkea välttämättä löydy. Päätin järjestää pienet arpajaiset. Jokainen saa ottaa kulhosta lapun, jossa selviää, tekeekö pääruokaa, salaattia vai jälkiruokaa", Raandom kertoi ja kuljetti kulhoa siten, että kaikki saivat laput. Pontsu sai pääruokalapun. Seuraavaksi kissojen piti järjestäytyä lapun määrääviin ryhmiin. Selvisi, että muihin pääruoan valmistajiin kuuluivat Sunny, Chika ja Kawi. Salaatin tekevät Punkku, Kiki ja Lutte. Lutte ja Punkku olivat iloisia päästessään samaan ryhmään. Pontsu oli hiukan kateellinen, sillä hänkin olisi mielellään kokannut kaverinsa Nugetin kanssa. Toisaalta oli kiva päästä tapaamaan uusia tuttavuuksia. Jälkiruokalapun saivat Soa, Nugetti ja Molli.
Seuraavaksi ryhmäläisten pitäisi päättää, mitä he alkavat valmistaa. Pontsun ryhmässä oli kuitenkin syvä hiljaisuus, sillä kukaan ei pahemmin tuntenut toisiaan, emmekä me hoitajatkaan halunneet päättää kissojemme puolesta asiaa. Tämähän oli heidän kerhonsa. "Onko kellään mitään lempiruokaa, mitä haluaisitte valmistaa?" Chika lopulta kysyi. "Eipä oikeastaan. Ihan sama minulle, mitä tehdään", Kawi vastasi. Sunnykin vain ravisteli päätään. "Voitaisiinko tehdä jotain kalaa? Minä tykkään kalasta", Pontsu sanoi hiljaisella äänellä. Häntä hiukan pelotti, että muut tyrmäisivät hänen ideansa. Toisin kuitenkin kävi. "Joo!! Kaikki kissathan syövät mielellään kalaa", Sunny huudahti. "Emme ainakaan tee mitään, mistä toiset eivät pidä", Chikakin innostui. Raandom huomasi meidän keksineen jotakin, ja niinpä hän käveli meidän luoksemme. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme tekemään uunikalaa, sillä siihen löytyivät kaikki ainekset. Jaoimme porukan vielä siten, että Sara ja Sunny keittivät perunoita ruoan lisukkeeksi, kun muut valmistivat kalaa. Kawi napsautti uunin kuumenemaan 200 asteeseen. Chika ja Wannebe lupasivat hoidella vuokien voitelun, mistä olin todella iloinen. Kaikenlaiset rasvajutut ällöttivät minua. Minä ja Pontsu sen sijaan haimme kaloja ja mausteita. Päätimme tehdä tupla-annoksen ja valmistaa sekä ahventa että lohta, jotta kaikille kerholaisille varmasti riittäisi ruokaa. "Olen aina halunnut opetella valmistamaan kalaa. Tämä on tosi kivaa", Pontsu intoili. "Kiva, että ideasi otettiin hyvin vastaan. Ehdota asioita jatkossakin", totesin. Pontsu hymyili minulle. Minä kannoin kalafileet, kun taas Pontsu kuljetti syli pullolla mausteita. Pontsu hoiti oman osuutensa kunnialla, mutta minulta meinasi liuskahtaa lohifilee kädestäni, mutta onneksi sain sen kiinni ennen putoamista. Minä ja Pontsu avasimme kalapaketit ja asetimme jokaisen kissan unelmalounaan voidelluille vuoille. Sen jälkeen laitoimme kalat uuniin. Katselin vähän ympärilleni, ja huomasin, että jälkiruokaryhmällä oli täysi tohina menossaan. Nugetti päristeli kunnolla sauvasekoittimen kanssa. Soa ja Molli puolestaan näpertelivät jotakin. Lutte ja Kiki kantelivat jo lautasia pöytää, kun he olivat saaneet oman osuutensa tehtyä nopeasti. Punkku toi perässä mukeja.
"Oletteko jo valmiita?" Raandom tuli kysäisemään meiltä. "Juu, kalat ovat uunissa, ja perunatkin voi jättää veteen kypsymään", Sunny kertoi. "Salaattiryhmä on omassa osuudessaan näillä hetkillä valmis, ja jälkiruokaryhmäkin saa herkut pian valmistettua. Voimme aloittaa yhteisleikit", Raandom selitti. "Kuka puhui leikeistä?" Punkku huusi ja juoksi kiiruisesti luoksemme. Muut ryhmäläiset seurasivat kisua naureskellen. "Minä voin vaikka sitten jatkaa kattamisen loppuun", Raandom totesi hymyillen. "Leikki menee näin: Olette ringissä ja jokainen sanoo vuorollaan ruoka-aiheisen sanan, esimerkiksi omena. Seuraavan pitää sanoa uusi sana, joka alkaa edellisen sanan viimeisellä kirjaimella, eli tässä tapauksessa A:lla", Raandom kertoi. "Omena", Molli sanoi. "Ananas", Nugetti jatkoi. "Siika", Soa sihahti. "Ankerias", Sara sanoi. "Suolatikku", Sunny keksi. "Uunikala", Wannabe naurahti. "Taas aalla alkava, voi ei!" parahdin minä, kun tuli oma vuoroni. "Aijcan banaaniherkku", huudahdin. "Mikä se on?" Sara kysyi ihmetellen. "Se on tämä", vastasin. "Unelmatorttu", Kawi jatkoi. "Uunimakkara", Pontsu keksi. Näin jatkoimme. Jossain vaiheessa Raandom ja jälkiruokaryhmäkin ehtivät mukaan. Jatkoimme vielä hetken aikaa, kunnes herkullinen kalan tuoksu lennähti sieraimiin. "Oho, menipäs aika nopeasti. Kalat voi ottaa jo uunista, ja pääsemme syömään", Raandom huomasi.
Menimme istumaan pöydän ääreen, ja ryhmä kerrallamme kävimme hakemassa kalaa, perunoita ja salaattia, johon oli sekoitettu lähes kaikkia mahdollisia aineita, mitä vain Mouruposkesta oli löytynyt: kaalia, tomaattia, porkkanaa, sieniä, munakoisoja ja paljon muuta. Tarjolla juotavaksi oli mehua tai maitoa. Herkuttelimme ja söimme itsemme täyteen kalaa, joka maistui todella hyvältä. Salaattikin maistui kaikille todella hyvin. Se oli toteutettu erittäin luovasti, ja saimme kaikki aivan uuden makuelämyksen! Lopuksi ahmimme jälkiruoan, joka oli maittava marjajuoma. Jälkiruokaryhmä oli näpertänyt jokaiseen juomaan upeita koristeita, ja kyllä sitä kelpasi juoda! "Tämä kokkikerhokerta olikin tässä. Oli hauskaa!" Raandom päätti kokkikerhokerran.
Kissani olivat kerhopäivän päätteeksi todella väsyneitä, ja kaikki lösähtivät sängylle kerhosta tultuaan. Päätin antaa kisuilleni unirauhan ja poistuin mahdollisimman hiljaa paikalta. Kun aikaa kerran oli, miksen voisi hyödyntää sitä ja viedä adoptio-hoidokkini Viiviäkin käväisemään jossain kerhossa. Päästyäni adoption kissojen huoneeseen sain villin vastaanoton, kun Gaku ja Niiskuli syöksyivät nurkan takaa kiinni jalkoihini. "No niin, rauhoitutaanpas nyt", yritin torua, mutta en ollut kovin vakuuttava, koska naurua pyrki puheeni sekaan. Niiskuli puraisi minua leikillään varpaaseen ennen kuin kaksikko siirtyi takaisin väijyntäpaikalleen odottamaan seuraavaa sisääntulijaa. Löysin Viivin huoneen perältä, ja istahdin kissan viereen. "Moi Viivi! Mietin, haluaisitko lähteä käymään jossain kerhossa, voisin viedä sinut", selitin kissalle. "Ihan tosi, tottakai haluan! Adoption väki pääsee niin harvoin käymään missään", Viivi selitti. Nyökkäilin kisun puheille. Tottahan se oli, mutta adoptiossa oli väkeä sen verran paljon, että niitä kaikkia oli melkeimpä mahdotonta lähteä ulkoiluttamaan yhtä aikaa ilman kaaosta. "Mihin kerhoon haluaisit mennä?" kysyin. "En ole muualla kuin luontokerhossa. Viime kerralla kävimme suolla kerhon kanssa", Viivi muisteli. "simssiliini, saadaanko mekin tulla?" kuulin yllättäen äänen takaani. Käännyin ympäri, jolloin huomasin Popin ja Sourcen tapittavan minua. "Mekin ollaan luontokerhossa", Source selvensi, kun ihmettelin kissojen pyyntöä. "Aaa! No tulkaa ihmeessä mukaan. Enköhän pysty pitämään teitäkin silmällä. Muistakaa olla kiltisti", ohjeistin kissojen nyökkäillessä.
"Tänään luontokerholaiset ovat etuoikeutettuja. Lähdemme tutkimaan Minimerenrannalla sijaitseviin saariin harvinaisia lintuja. Normaalisti näihin saariin ei päästetä vierailijoita, sillä siellä elävät linnut ovat rauhoitettuja. Muistakaa siis käyttäytyä asiallisesti ja varokaa mihin astutte", kerhoa johtava Raandom selitti tarkasti kuunteleville kissoille. Nipsu nosti tassunsa ilmaan, jolloin Raandom antoi kisulle puheenvuoron. "Mutta eivätkö linnut matkusta talveksi etelään? Mitä jos kaikki ovat jo lähteneet?" Nipsu kyseli. "Olet aivan oikeassa, useilla linnuilla on tapana lähteä talveksi etelän lämpöön, mutta osa saaren linnuista viettää talvensa täällä", Raandom selitti. Sylissäni istuva Viivi kysyi minulta, mitä lintuja saarilla asusti. "En minä tiedä", tunnustin nolona. En pahemmin ole perehtynyt lintujen bongailuun. "Eiköhän sitten lähdetä! Luonnonystäviä kun olemme, kuljemme tietenkin matkan jalkaisin", Raandom huudahti. Kissoja moinen ei innostanut. "Äääh! Mutta kun siellä on niin märkää ja kuraista", Mai parahti ja katseli puhtaita tassujaan onnettomana. "Minua ei haittaa, eihän lika edes erotu minusta!" Viiru mahtaili ja Crille katseli kissaansa tyytyväisenä, kun tämä yritti vakuuttaa muut siitä, että ulos voisi mennä. "Lika lähtee pesussa, ja varmaan hoitajat voivat kantaa kissoja kuraisimpien paikkojen yli", Raandom ehdotteli erilaisia toimintatapoja, ja lopulta jokainen kissa oli enemmän tai vähemmän tyytyväisenä valmis lähtemään matkaan.
Minun ei tarvinnut ottaa montaakaan askelta, kun reikäiset tennarini olivat päästäneet vettä sisäänsä. Kuuntelin toisella korvalla Viivin kertomusta hänen aiemmasta retkestään suolle ja mielessäni kadutti koko kerhoon lähteminen. Mutta sentään Viivi saisi vaihtelua arkeensa, ja pääasiahan oli että kissa viihtyi. Itse olisin voinut varautua paremmilla varusteilla sään mukaan. Viivin suokokemuksista oli ilmeisesti hyötyä, sillä nyt kissa ei kammonnut vettä ollenkaan, vaan tassutteli reippaasti märällä tiellä, kun muut kissat kiersivät lätäköt kaukaa. Minimerenrannalle päästyämme menin Raandomin avuksi valmistelemaan veneitä saarille matkaamista varten. Viivi seurasi minua kuin hoitajaansa, ja huomasin kissan viihtyvän seurassani. Irrotimme pari soutuvenettä laiturista, minkä jälkeen Raandom jakoi porukan kahteen osaan matkustusta varten. Minun ja Viivin kanssa samaan veneeseen tulivat myös muut adotion kissat sekä Crille ja Viiru. Autoimme Crillen kanssa pienimmät kissat veneeseen, mutta Viiru ja Pop osasivat loikata itsekin kyytiin. "Kumpi soutaa?" kysyin, kun huomasin toisen veneen lähteneen jo liikkeelle Mariinan tartuttua airoihin. "Sinä", Crille määräsi. "Olisipa veneessä moottori", puhisin muutaman raskaan vedon jälkeen. Kissat nojasivat veneen laitaan ja katselivat kiinnostuneena vettä. "Tuolla on kala!" Pop huudahti ja kissa olisi varmasti loikannut veteen ellei Crille olisi ennättänyt tarrata siihen. "Kuules nyt, ei veneestä noin vain saa hyppiä laidan yli!", Crille nuhteli. Loppu matkan Pop istui nolona Crillen vieressä penkillä. Sentään muut kissat ottivat opikseen äskeisestä eikä kukaan muu yrittänyt loikkia vedessä uivien kalojen perään.
Raandomilla oli mukanaan muutama lintukirja ja kiikarit, joita hän jakoi kerholaisille. Minä sain käsiini muhkean opuksen suomen eri linnuista, kun taas Viiville Raandom ojensi kiikarit. "Nyt saatte vapaasti kierrellä saarella ja katsella ympärillenne. Tavataan tässä paikassa sitten tunnin kuluttua", Raandom selitti. Pop ja Source lähtivät Main ja Cattin kanssa kävelemään rantakallioille päin, joten minä ja Viivi jäimme kahdestaan. "En näe mitään", Viivi vinkaisi, ja huomasin sen kurkkivan kiikareiden väärästä päästä. Asettelin kiikartit Viivin naamalle oikein päin, ja siitäkös Viivi riemastui. "Wou! Näen aivan selvästi Minimerenrannan laiturin, vaikka se on noin kaukana", Viivi ihmetteli. "Eikös meidän pitänyt etsiä lintuja", muistutin. Viivi pujotti kiikareiden nauhan kaulansa ympäri ja lähti kiipemään muhkuraista mäkeä ylös. Olisin voinut kantaa kiikarit, mutta Viivi ei raaskinut päästää irti niistä ihmekapistuksista. Yhtäkkiä Viivi seisahtui paikoilleen ja heilutteli korviaan. "Minä kuulin jotakin", Viivi kuiskasi ja lähti ryömimään hiljaa eteenpäin. Hetken päästä kisu pysähtyi ja osoitteli vähän matkan päässä olevaa pensasta. "Siellä on lintu! Tutki siitä kirjasta mikä se on", Viivi vaati. Kisu luetteli linnun tuntomerkkejä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä lintu oli kyseessä, ja lintu ehti lentää tiehensä ennen kuin asia selvisi. "Äh, olit liian hidas", Viivi harmistui. Pian kisu kuitenkin oli jo unohtanut linnun karkaamisen, kun se löysi muuta seurattavaa kiikareilla. Selasin lintukirjaa hetken aikaa kunnes minulle hepreaa olevat lintujen tieteelliset nimet alkoivat kyllästyttää, ja aloin muuten vain katsella ymärilleni. Mäen päällä oli avaraa kalliota, ja huomasin suuren kiven vieressä linnunpesän. "Viivi, tulehan katsomaan tätä", pyysin, jolloin kisu säntäsi luokseni. "Wau, mikä se on?" kisu hämmästeli tuijotettuaan risuläjää hetken aikaa. "Se on jonkun linnun koti", selitin. "Ai vähän niin kuin Mouruposkessa hoitajilla ja hänen kissoillaan on oma huone?" Viivi pohdiskeli. "Jotain sen tapaista", nyökkäilin. "Tosi pieni huone", Viivi tokaisi siirrellessään pesässä olevia risuja. Samassa kisun katse kiinnittyi johonkin pesän pohjalla olevaan esineeseen ja huomasin, miten Viivi nappasi jotain tassuunsa. "Mikä ihme tämä sitten on?" Viivi kummasteli ja näytti löytöään minulle. Tunnistin sen munankuoren palaksi, ja aloin kertoa Viiville linnunpoikasista ja niiden syntymästä. "Saanko pitää tämän muistona hauskasta päivästä?" Viivi uteli. "Eiköhän se käy, tuskin kukaan vanhaa munankuoren palaa kaipaa", tuumailin. Kelloa vilkaistessa huomasin, että tunti oli jo melkein kulunut, joten lähdimme tallustelemaan Viivin kanssa takaisin kohtauspaikalle.
Pontsun mielipide päivästä: Nam, kala maistui todella herkulliselta! Kala on jo valmiiksi tosi hyvää, mutta itse tehtynä se maistuu monin kerroin paremmalta! Kokkikerhossa oli tosi kivaa, tahdon sinne pian uudestaan! Toisaalta se oli aika väsyttäväkin. Taidan ottaa pienet torkut!
Viivin mielipide päivästä: Oli kivaa päästä adoptiosta viettämään aikaa simssiliinin kanssa! Haha, muut kissat ovat aika lissuja, kun vettä pelkäävät! Luontokerho on paras, ja linnut ovat todella kiinnostavia. Sain kivan muistonkin päivästä!
Kommentit
Lähetä kommentti