Konserttitarina & Mouruposken synttärit
Juoksin täyttä vauhtia täpötäydet kassit sylissäni. Tänään tulisi kiireellinen aikataulu Mitterin ja Nickin keikkajärjestelyjen vuoksi. Olisi vielä monta keskeneräistä puuhaa tekemättä, ja aika kun tahtomattakin kävi niin nopeasti. Onneksi konsertti on vasta illalla, sentään jokin positiivinen asia, ehdimme järjestellä vielä koko päivän. Samassa kylmä tuuli viuhahti ohitseni, mikä sai kylmät väreet nousemaan selkääni pitkin. Suussani oleva Pirkka-purkkakin kylmettyi pidettyäni suutani hiukan raollaan. Ostan aina Pirkka-purkkaa, koska se on halvinta, enkä jaksa kuluttaa vähäisiä rahojani johonkin purkkaan. Lumi narisi jalkojeni alla, kiristin jälleen tahtiani toivoen pääseväni mahdollisimman nopeasti perille. Mielessäni kävivät taas ne turhauttavat kysymykset talvesta, miksi sen piti aina tulla, ja miksi silloin on liian kylmää, olisi kivempi elää pelkkää kesää. Hetken päästä Mouruposken komea talo osui silmiini, ihanaa, pääsisin viimein sisälle lämpimään!
Saavuin Mitterin ja Nickin huoneeseen, jossa oli hiljaista. Kisuni nukkuivat vielä. Oli kurjaa tuottaa pettymys, mutta minun täytyi herättää heidät. Olisi kaikkien edunmukaista, että asiat olisi hoidettu ennen iltaa ja esiintymistä. Kävelin Nickin viereen, ja sytytin yöpöydällä olevan lampun. "Herää, Nick. On aamu, ja meillä on vielä paljon tehtävää ennen iltaa", sanoin ravistellen kisuani. "Ääh... Vielä minuutti", Nick pyysi hiljaisella unisella äänellään kääntäen kylkeään. "Ei sitten mitään ylipitkiä minuutteja", muistutin kävellessäni jo Mitterin luokse. "Herätys, on jo aamu!" huudahdin toiselle kissalleni. "Mene pois, tyhmyri!" Mitteri puhui. "Mitä, haukutko minua tyhmyriksi?!" suutuin, ja kiskaisin peiton Mitterin päältä. "Se oli vain unta. Hiukan positiivisuutta, niin olisi mukava", Mitteri murahti. "Anteeksi, mutta olen itsekin hiukan kireä, meillä on niin paljon hommia. Missä se Nick'kin on?" puhuin kyllästyneesti. Vilkaisin Nickin nukkumapaikalle, ja raivostuin nähdessäni hänet yhä siellä. "Nick! Piti herätä!" karjaisin, mistä Nick pomppasi pystyyn pelokkaana. "Minä... minä olin koko ajan nousemassa, lepuuttelin vain silmiäni", Nick selitteli. "Niin vissiin. Noh, tulkaahan sitten. Meillä on hommia keittiössä, lupauduin nimittäin tarjoamaan kaikille osallistuville mehun ja herkun, enkä voinut arvatakaan, kuinka moni haluaakaan tulla keikallenne, joten... Meille tulee leipomishommaa", selitin mahdollisimman nopeasti, se ei kuitenkaan auttanut. "Mitä?!" Mitteri ja Nick huusivat yhteen ääneen. "Tietysti sinun täytyi arvata, että keikallemme tulee paljon väkeä, olemme niin hyviä!" Nick muistutti. "Miksi meidän muka pitää tehdä ne herkut? Olemme tähtiä, eikä meidän tarvitse tehdä mitään! Sinun olisi pitänyt palkata joku ammattilainen auttamaan. Saat hoitaa homman yksinäsi, me emme tule", Mitteri kertoi. "Huoh... Nick, te ette ole maailmankuuluja, enkä mitenkään voinut tietää, että lähes koko Mouruposki haluaa osallistua keikallenne. Ja Mitteri, ikävä kyllä, jos ne ruoat eivät valmistu, täytyy meidän varmaankin perua koko keikka, sääli teille, ensi-iltanne ja kaikki..." perustelin. "Ei! Ei! Kyllä me autamme!" kissat karjahtivat jälleen yhteen ääneen. Naurahdin. "Mennäänpäs keittiöön", kehotin, niin lähdimme peräkkäin kulkemaan pitkin käytäviä.
Keittiössä otimme esille kaikki tarvikkeet, joita tulisimme tarvitsemaan värikkäiden muffinien tekoon. Olin aamulla käynyt S-marketista ostamassa kaiken, netistä olin löytänyt hauskan ohjeen Dansukkerin sivulta. "Mitä pitää tehdä ekana?" Nick kysyi innokkaana. "Laitatte suojahanskat käteenne, kukaan ei halua karvakakkuja", kerroin. Mitteri ja Nick nappasivat kumihanskat pöydältä, ja asettivat ne tassuihinsa. Minun piti auttaa Nickiä, sillä hänen kyntensä jäi kiinni hanskaan. "Koska meidän kynnet leikataan?" Mitteri kysyi kauhistellen vanhuuden pilaamia kynsiään. "En tiedä, tänään ei ainakaan ehdi. Voisitte pojat sulattaa margariinin ja lisätä maidon. Muistakaa tehdä kolminkertainen annos, jotta kaikille varmasti riittää. Minä vatkaan munat ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi", selitin työnjaon, ja ryhdyin hommiin. "Onneksi meillä on nämä suojahanskat, ettei vaan rasvaa mene vahingossa tassun väliin", Nick totesi. "Sanos muuta. Muistatko, mitä simssiliini meille sanoi?" Mitteri kysyi hiukan unenpöppörössä, hän ei ollut vieläkään herännyt täysin. "Jotain rasvaklimpistä ja maidosta. Ne piti kai paistaa", Nick totesi. "Ei sitten muuta kuin paistinpannu esiin", Mitteri komensi. En kuullut kissojen keskustelua, sillä minulla oli vatkaus menossa. Syrjäsilmällä vilkaisin kissoihin päin, ja kauhistuin kun näin niiden kaatavan maitoa paistinpannulle. Huomioni kiinnittyi kissoihin, ja unohdin täysin keskittyä vatkaamiseen. Seuraukset olivat tietenkin sotkuiset, taikinaa lenteli vatkauskulhon yli. Lopulta älysin sammuttaa vatkaimen, ja kiiruhdin sitten kissejen luo uunille. "Mitä te oikein teette?" kysyin. "Paistamme maidon tietenkin!" Mitteri ilmoitti. "Voi kisuseni, kun ne pitää tehdä kattilassa", selitin. "Hyvähän sinun on neuvoa, katsoisit itseäsi", Nick tirskui. Katsoin itseeni, ja huomasin olevani täysin vaahdossa. Repesin suureen nauruun, että koko keittiö raikui. "Tosiaan, ehkä meidän pitäisi käydä näitä ohjeita yksityiskohtaisemmin, emmehän kukaan ole mitään huippukokkeja", naurahdin jälleen, kissat olivat samaa mieltä kanssani.
Jatkoimme työntekoa niin pitkälle, että olimme saaneet leivokset uuniin. Niiden paistuessa siivoilimme samalla aiheuttamiani sotkuja vaahdon kanssa. Olimme juuri hinkkaamassa vielä viimeistä likaista kohtaa lattialta, kun keittiön ovi kävi. Nostimme katseemme lattialta, ja huomasimme tulijoiden olevan Koukero ja Pontsu. "Oi, Koukero ja Pontsu! Kuinkas te näin aikaisin olette liikkeellä?" huudahdin iloisesti. "Ai tekin olitte täällä, tulimme vain hakemaan jemmaamamme suklaadonitsit jääkaapista, Pontsulle tuli nälkä kesken unien", Koukero selitti. "Niin, mä suostuttelin Koukeron hakemaan ne ihan aamusta, vaikka hän olisi halunnut nukkua!" Pontsu naureskeli. "Hyvä suunnitelma, mutta ethän rääkkää Koukeroa liikaa tempauksillasi?" kysyin huolestuneena. "No en, en. Koukero on kiva hoitaja!" Pontsu ilmoitti mennen halaamaan Koukeroa lujasti. Hymy suli pakostikin kasvoilleni, onneksi olin suositellut hoitolaa Koukerolle! "Me tästä lähdemmekin takaisin huoneeseemme", Koukero ilmoitti. "Heippa ja hyvät aamuherkuttelut!" toivotin. Koukero heilutti omaakin kättänsä ja poistui paikalta.
"Eivätköhän nämä ole valmiit koristelulle", totesin haistellen uunista tuoksahtaneen maukkaan hajun. "Päästäänkö me viimeinkin koristelemaan niitä!?" Nick huudahti onnessaan. "Toki, koristelkaa niitä näillä pinkeillä ja oransseilla hileillä", kehotin. Kisut ryhtyivät heti hommiin, joten minä pääsin aloittamaan mehujen kaatamisen laseihin. Löysin kaapista kivat ja arvokkaannäköiset lasit, ajattelin voivani käyttää niitä hyödyksi. Pian olin kaatanut mehut laseihin, ja kisutkin olivat saaneet koristelun valmiiksi. Olimme juuri lähdössä viemään niitä takapihalla odottavaan rekkaan, joka veisi tarjoilut sitten teatteri Kissansilmään, kunnes kuulutus raikusi huoneeseen Aijcan iloisella äänellä: "Hyvää huomenta hyvä Mouruposken väki, toivotan kaikki tervetulleiksi Mouruposken puolivuotis synttäribileisiin, jotka alkavat hetken kuluttua! Saapukaa siis kiireisesti Juhlatupaan, jossa Joika on järjestänyt meille ohjelmaa! Kuulutus päättyy." "Miten ehdimme valmistautumaan illan konserttiin, jos meidän on juhlittava?" Nick parkaisi onnettomana. "Niin, ensi-iltamme on meille tärkeä!" Mitteri huudahti. "Rauhoittukaa, ehditte varmasti valmistautua ajoissa, konserttinnehan alkaa vasta illalla, tuskin synttäribileetkään koko päivää kestävät", totesin. "Eli mennään vaan juhlimaan, ehkä näkisin siellä Pian..." Nick suunnitteli tyytyväisenä. "Niin, mitähän Mirrelle ja Murrellekin mahtaa kuulua?" Mitteri innostui. "Ei muuta kuin menoksi!" huudahdin, ja kaikki poistuimme huoneesta kohti juhlatupaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan ollut huomannut kaapin päällä kiiluvaa silmäparia. "Hehheh, vihdoinkin ne lähtivät. Nyt tämän keittiön pomo olen minä!", olento ajatteli.
Juoksentelimme käytävällä, jostain syystä oli erityisen hiljaista, eikä ketään näkynyt missään. Ihmettelin, sillä usein ennen tämmöisiä tapahtumia, oli kaikkialla ruuhkaa, hoitajat kissoineen säntäilivät ympäri rankennusta, mutta nyt ei näkynyt ketään. Samassa huomasin Anytimen kävelevän toisella puolella käytävää. "Any!" karjaisin, milloin sain Anytimen huomion itseeni. "Ai simssiliini, sinua ei olekaan aikoihin näkynyt", Anytime huudahti. "Niin, vietin joulun kotona", selitin. "Tosiaan, minä kävin täällä joka päivä", Anytime naurahti. "Ei minua täällä ole kaivattu, kisut ovat treenanneet vaan tulevaa konserttiaan varten, olisin ollut vain tiellä", huomautin. "Niinpä", Mitteri kommentoi. "Mitteri, minne kadotit Nickin ja Pian? Hehän olivat tässä aivan hetki sitten", totesin kummastuneena katsellen ympärilleni. "No ne meni tonne nurkan taakse. Näkisinpä minäkin jo oman Mirruskani", Mitteri haaveili. "Tosiaan, oletko nähnyt Rassea?" kysyin Anytimeltä. "En ole, täällä on muutenkin autiota. Mitä on tekeillä?" Anytime kysyi. "Älä minulta kysy, olen aivan pihalla", harmittelin. "Eiköhän se kohta selviä tulevissa juhlissa", Anytime veikkasi. "Tosiaan. Nick ja Pia, tulkaa esiin! Tiedän teidän olevan siellä!" kailotin käytävällä saadakseni edes jotakin äänähdyksiä aikaan. Nurkan takaa Nick ja Pia kävelivät tassu tassussa (käsi kädessä). "Kutsuttiinko meitä?" Pia kysyi hölmistyneenä. "Jep, ne juhlat alkavat, ellette jo unohtanut", Anytime naurahti. "Pahus, niin taisi päästä käymään... Niin sitä käy hyvässä seurassa", Nick sanoi vilkuillen Piaan päin. "Eiköhän sitten mennä, ennen kuin unohdatte nimennekin", ehdotin. Lähdimme porukalla kävelemään kohti juhlatupaa.
Juhlatuvassakin oli autiota, vain muutama hoitaja kissoineen oli täyttämässä suurta huonetta. "Mitä on tekeillä? Arvostavatko kaikki tosiaan Aijcaa niin vähän, että jättävät tulematta bileisiin? Törkeää!" raivostuin. Samassa tunsin nykimistä kengässäni. "Mennään simssiliini, kaikki ovat tuolla jo istumassa, ja he tuijottavat tänne päin", Nick ilmoitti. "Oho", minulta pääsi. Jopa Anytime oli ehtinyt luikahtaa istumaan penkeille muiden seuraan. Nolona johdatin omat kissanikin istumaan penkeille. Huomasin uudet kasvot, ja menin innoissani ihmisen viereen istumaan. "Terve, minä olen simssiliini, ja tässä ovat kissani Mitteri ja Nick", esittelin meidät. Ikävä kyllä huomasin vieressäni vain Mitterin, Nick oli taas karannut Anytimen ja Pian luokse. "Tai siis, minulla on toinenkin kissa, hän meni vain tapaamaan ystäviään", selitin. "Okei, minä olen Löllö, ja tässä on kissani Muru", Löllö esitteli itsensä ja kissan. Enempää emme ehtineet kuiskia, kun kuulimme mikrofonin paukahtavan. "Tervetuloa Mouruposken puolivuotissynttäreille viettämään hauskaa aikaa keskenänne! Ennen sitä minun on kuitenkin kerrottava ikäviä uutisia... Tähän lähelle perustettiin toinen kissahoitola, joka veti puoleensa suuren osan tämänkin hoitolan hoitajista ja kissoista. Minullakin on heitä ikävä. On kuitenkin ilo huomata, kuinka moni jäi vielä tännekin", Aijca puhui. "Mikä ihmeen hoitola?!" tuhahdin ihmeissäni, olin tapani mukaan taas tietämättömänä uusimmista uutisista. "Se uusi hoitola, näin senkin, mutta halusin tulla ennemmin tänne Murun kanssa", Löllö selitti minulle viisaampana. "Ahaa, sen takia täällä onkin näin vähän väkeä", totesin. "simssiliini! simssiliini! Missä Mirre ja Murre ovat?!" Mitteri kauhisteli paniikissa tarttuen käteeni erittäin lujin ottein. Katselin ympärilleni, enkä myöskään nähnyt Rassesta vilaustakaan. "Tähän täytyy olla järkevä selitys, ei Rasse voisi lähteä täältä", rauhoittelin kisuani, muttei tämä saanut Mitteriä paremmalle tuulelle. "He ovat menneet sinne toiseen hoitolaan, ja jättäneet minut nyt ihan yksin!" Mitteri parkaisi onnettomana. "Voi pikkuinen, ei kukaan voisi tehdä sinulle mitään niin kamalaa", lohduttelin. Mitteri pomppasi syliini vaikeroiden. "Mennään kysymään Aijcalta, sillähän se selviää!" totesin huolettomasti, toisin Mitteri näytti entistä huonovointisemmalta. Lähdimme kävelemään puhetta pitävän Aijcan luokse yrittämättä olla pitämättä suurempaa huomiota. Ollessamme viimein Aijcan kohdalla, hän huudahtikin kovaäänisen pirteästi mikkiin: "Ai niin!" Säikähdin niin, että pomppasin varmaan puoli metriä ylöspäin. "Tänään illalla Teatteri Kissansilmässä järjestetään Nickin ja Mitterin konsertti. Kaikki, jotka ovat ostaneet liput, ovat tervetulleita sinne! Sääli vain, että niin moni kissa ehti lähteä, mutta onneksi liput ovat sentään ostettu ennakkoon, joten Mitteri ja Nick saavat kaikki lipputulot, vaikka kaikki kissat eivät saapuisikaan paikalle. Nyt kuitenkin Joika alkaa pitämään kaikenlaisia leikkejä kanssanne, joten nauttikaa vaan ajastanne!", Aijca puhui, jolloin sain taas tasattua kiihtynyttä hengitystäni. Lopetettuaan puheen Aijca laskeutui lavalta luoksemme, ja kysyi: "Oliko teillä jotain asiaa?" "Tuota, kummastelimme, missä mahtaa olla Rasse kissoineen", kerroin asiani lyhyesti ja ytimekkäästi. Aijca katsoi ensin minua ja sitten Mitteriä tehden surkean ilmeen kasvoilleen. "Tosi kurjaa, mutta Rasse erosi täältä, ja meni sinne toiseen hoitolaan", Aijca pahoitteli. "Minä arvasin!" Mitteri karjaisi parkaisten jo aivan selkeästi. "Voi pientä, ei hätä ole tämän näköinen. Kaikki kääntyy varmasti vielä parhain päin", rauhoittelin. "Eikä! Minä haluan olla nyt yksin!" Mitteri ilmoitti hypäten pois sylistäni. Katselin sen vaimeita ja surkeita askelia matkatessaan juhlasalin syrjäisimpään nurkkaan. "Voivoi, ei ollut kiva yllätys Mitterille", Aijca totesi harmillisesti. "Sanos muuta, haluaakohan hän edes esiintyä tänään tuollaisen pettymyksen jälkeen?" mietiskelin. "Mutta antaa Mitterin miettiä näitä juttuja nyt aivan yksikseen, mennään me pitämään hauskaa muiden kanssa!" Aijca ehdotti. Hän lähti juoksuun ja kiskaisi minut mukaansa.
Ensiksi leikimme tuolileikkiä, mikä minun osaltani päättyi aika mielenkiintoisin merkein. Istuin tuolille niin voimalla ja tunteella, että tuoli lensi nurin, ja minä puolestani viskouduin aivan toiselle puolelle huonetta. Hädissäni lähdin takaisin tuolille, mutta Muru oli jo ehtinyt istahtaa tilalleni. "Ihan tyhmä peli", totesin ärsyyntyneen ja huvittuneen sekoitteisesti. "Tai sitten kyseessä oli vain tyhmä pelaaja", Nick vitsaili. Katsoin kisuani kauhuissani, mutta en jaksanut sanoa mitään puolustautuvaa kommenttia. Nick puolestaan oli tehojuoksija, hän ehti aina jokaiselle tuolille ennen muita. Hän putosi vasta fiinaalinelikossa, kun Joika oli hitusen nopeampi. Lopulta voittajaksi ilmeentyi Pia, jota Nick meni heti onnittelemaan. "Olit loistava! Voittaja-ainesta", Nick kehui. "Kiitos", Pia vastasi pää pystyssä, Aijca oli antanut hänelle palkinnoksi karkin. Seuraavaksi leikimme Kissan häntää, jossa tarkoituksena oli kiinnittää irtohäntä seinällä sijaitsevaan kissan kuvaan, silmät sidottuna tietenkin. Kaikki repesivät raikuvaan nauruun, kun Mörrin yritys osui suoraan kissan kuvan nenään. Eipä minunkaan yritykseni paremmin mennyt, kävelin hiukan kuvan ohi, ja tökkäsin hännän seinällä koristavaan tauluun. Pikku-Pontsu taas oli niin lyhkäinen, että sai hännän kurottamallakin vain kissan takatassuun, hän ei edes ylettänyt hännän korkeudelle. Lopulta voittajaksi selviytyi Tuitikki, jonka hännän laitto oli osunut melkein kohdalleen. Tuitikkikin sai palkinnoksi herkku-namin! Seuraavaksi leikimme pallon puhkomis-peliä, jonka tarkoituksena oli saada ilmapallo rikottua, ja jotta se ei kävisi niin helposti, oli kynsien käyttö kielletty. Se tuottikin hankaluuksia kissoille, jotka olivat meitä hoitajia pienempiä ja kevyempiä (en hauku ketään läskiksi!!), ja jotka olivat tottuneet käyttämään kynsiään joka asiassa. Pienikokoisimmat lentelivät palloineen ympäri juhlahuonetta yrittäessään saada vahvemman iskun loikkaamalla pallon päälle. Minä olin juuri istumassa pallon päälle, kunnes tuulenpuuska yltyi huoneessa tempaisten palloni mukanaan. Yritin tavoittaa sitä, mutta se lensi juuri pois juhlahuoneen aukijätetystä ovesta. Lähdin tietenkin hakemaan sitä kontaten tyhmän näköisesti, ja käytävällä silmiini osui yllättäen Hiltsu. "Hiltsu, mitä sä täällä teet?" kysyin kummissani. Suljin silmäni, ja avatessani ne uudelleen huomasin Hiltsun kadonneen mystisesti. Olin varmaankin vain kuvitellut. Tultuani takaisin juhlahuoneeseen, oli voittajaksi selviytynyt jo Viiru! Hän oli ovelasti ajanut pallonsa päin kaktusta, ja voitto hyväksyttiin, sillä kaktuksen käyttö ei ollut kielletty säännöissä. Viirukin sai Aijcalta namin.
Kesken leikkien päätin käydä katsomassa välillä Mitteriä, joka mökötti vieläkin nurkassa yksikseen. "Mitä teet?" kysyin huomatessani Mitterin kädessä vesiväripensselin ja paperiarkin. "En mitään!" Mitteri heti huudahti piilottaen teoksensa pois silmistäni. "Okei, tulisit syömään vähän kakkua, tarjoilut alkavat kohta. Muut kissat saavat sinut varmasti paremmalle tuulelle. Eikä sitä keikkaa ole pakko pitää, ymmärrän kyllä, ettet jaksa juuri nyt, ja...", pölisin, kunnes Mitteri keskeytti minut. "Mitä? Tietenkin haluan pitää sen keikan, sehän on ensiesiintymisemme! Mikään ei saa minua pois musiikin luota, eivät edes Mirre ja Murre. Valmistelisin tämän jutun mielellään loppuun, eikä taiteilijamasuni tee mieli kakkua!" Mitteri selitti. "Okei, ehkä ihan hyvä, näytätkin hieman tukevankokoiselta, ehkei kakku muutenkaan olisi tehnyt sinulle hyvää", totesin. Mitteri mulkaisi minuun julmalla ilmeellä keskittyen sen jälkeen jälleen omiin puuhiinsa. Menin kakkukesteille muiden seuraan. Päätin ottaa ison palan kakkua, sillä se näytti niin herkulliselta. Ottaessani palaa onnistuin kuitenkin sortamaan koko kauniin kolmikerroskakun. Tajusin vasta sitten, että olisi ehkä kannattanut ottaa kakkua ylimmästä eikä alimmasta kerroksesta, minä ja viisauteni = oiva yhdistelmä. Näin Nickin ja Pian syövän kahdestaan nurkkapöydässä. Juuri sillä hetkellä tunsin erkaantuneeni toden teolla kissoistani, Nick kertoi nykyään kaikki salaisimmat juttunsa Pialle, ja Mitterikin purkasi tunteitaan mielummin paperille kuin rakkaalle hoitajalleen. "Mitä sinä simssiliini siellä yksin seisoskelet? Tule meidän kanssamme syömään!" Momiji huudahti minulle. Liityin mielelläni muiden seuraan, ja juttelimme hauskoista asioista liittyen Mouruposkeen. Keskustelua kertyi myös hiukan ikävimmästäkin aiheista, kuten uudesta kissahoitolasta, johon suurin osa Mouruposkenkin kissoista oli karannut hoitajineen. "Ihan tyhmä se uusi hoitola, sen nimikin on matkittu ihan Mouruposkesta, sen nimi on Poskimouru", Tuitikki sanoi. Tuitikki ja Tikkarisuu olivat kaikista raivokkaimmat uutta hoitolaa kohtaan, sillä heidän Sini-kaverinsa oli vaihtanut sinne. "Me ei olla enää väleissä!" Tikkarisuu kertoi julkisesti meidän muiden ihmetellen silmät pyöreinä. (huom. Kyllä te oikeasti saatte olla väleissä, tämä on vain tarinassani. .-D) "Olisivat ennemmin vaikka Mourupossu", Jorma ehdotti, milloin koko porukka repesi nauruun. Aijca kuitenkin keskeytti naurume puhumalla mikkiinsä: "Kakut ovat nyt syöty, ja on aika aloittaa synttäribileiden disko, johon vain kissat ovat kutsuttuja, me hoitajat voimme jäädä siivoamaan vaikkapa tuota, öh, sortunutta kakkuläjää." "Voi nolo", ajattelin, kaikki oli minun syytäni. Samassa Nick tuli luokseni. "Minä menen Pian kanssa diskoon", hän ilmoitti. "Ehei, meidän on kyllä mentävä valmistautumaan ensi-iltaanne varten!" huomautin. "Höh", Nick totesi, muttei kuitenkaan vastustellut enempää, kisut himoitsivat esiintymistään niin kovasti, että olivat valmiit luopumaan vaikka mistä sen eteen. Hain vielä Mitterin, ja lähdimme kaikki keittiöön pakkaamaan ruokia kuorma-autoon.
Avatessamme keittiön oven, osui silmiimme katastrofi. "Missä kaikki leivokset ovat? Minun mielestäni me teimme kyllä paljon enemmän näitä", Nick kauhisteli. Samassa yläpuoleltamme alkoi kuulua naurua. Nostimme katseemme kohti kattoa, ja näimme lampun päällä istuvan Raimo-apinan. "Raimo! Oletko sinä tehnyt jotain leivoksillemme?" Mitteri karjaisi. "Thihhih, kyllä vaan", Raimo paljasti."Mitä niille teit?" kysyin. Raimon älykkyys ei ollut ehkä parhaimmasta päästä, se alkoi nimittäin selostaa tapahtumia. "Piilotin ne tuolla ulkona olevaan kuorma-autoon, jottette löytäisi niitä. Lisäksi söin niistä melkein puolet, kheh" Raimo naureskeli. "Voi kiitos avusta, Raimo!" huudahdin. Sekä Raimo, että kissani katsoivat minua kummissaan. Iskin niille silmää, ja jatkoin puhumista Raimolle. "Teimme leivoksia hirveän paljon, mutta meille selvisikin, että osa hoitolan väestä on lähtenyt, joten nyt leivoksia on varmasti sopivasti. Lisäksi meidän oli tarkoitus kantaa ne sinne kuorma-autoon, ja sinä hoidit jo senkin urakan puolestamme! Kyllä sinä sisimmässäsi olet hyvä apina", kehuin. Raimo näytti ärsyyntyneeltä, sen kiusaamis-suunnitelma ei ollutkaan toiminut niin kuin piti. "No, ihan sama, mutta mehunne ovat kyllä ihan pilalla, heh", Raimo kertoi lähtien huoneesta. Siirryimme juomien luo, ja ainakin päältä päin ne näyttivät ihan normaaleilta. "Pitäisikö meidän maistaa varmuudeksi, jos maussa on jotain vikaa?" Mitteri ehdotti. "Niin on varmasti parasta", Nick oli samaa mieltä. Otettuani kulauksen kummastelin mehun poreilevaa makua. "Nyt keksin! Mehulaseihin on lisätty sihijuomaa!" Nick huudahti. Oikeastaan maku oli aina hauska, mehumme olivat muuttuneet limuiksi!
Kävelimme tyytyväisenä pois keittiöstä, olimme saaneet kokkailut nopeammin suoritettua kuin olimme arvelleetkaan. "Nyt kun olemme niin suuressa etuajassa aikataulussa...", aloitin kunnes Nick keskeytti minut. "Voisimme suunnata bileisiin juhlimaan muiden kanssa?" Nick kysyi virnistäen anovimmillaan ilmeellään. "Ei, ajattelin meidän voivan aloittaa keikalle siistiytymisen hyvissä ajoin, jotta ehdin varmasti kiinnittää nämä kaikki koristeet, joita shoppailin marketista", kerroin. Kissat näyttivät ensin närkästyneiltä, ja lopulta näyttivät kieltä idealleni. "Älkäähän nyt, siitä tulee hauskaa! Ettehän te nyt halua näyttää kaamealta ensimmäisen esityksenne aikana!" huomautin, mikä sai kissoihin hiukan uutta innostusta. "Okei, tiedetään. Ei muuta kuin vessaan, että tämä on sitten nopeasti ohi...", Mitteri huokaisi pelosta täristen. "Hienoa", kommentoin itsekin.
Lähdimme vessaan, ja kissat lupautuivat kylpeä samaan aikaan. Mitteri kuitenkin marisi, että oli jo aikuinen, ja pystyisi peseytymään yksin ilman ylimääräisiä avustuksia. Suostuttelin hänet ajan- ja shampoosäästöjen perusteella kylpemään Nickin kanssa samalla kerralla. Kylpeminen menikin taas veden ja vaahdon kanssa leikkimiseksi. "Käytämmekö sitä uutta saippuasettiäni?" Mitteri kysyi. "Toki, mansikan tuoksuinen shampoo onkin niin miehistä, sopii mainiosti keikalle!" huudahdin. "Miauhrr", Mitteri murahti, minä kuitenkin vain naurahdin. Minkäs kisuni sille mahtoi, että piti pinkeistä väreistä ja niiden tuoksuista. Tänään pesin kisujeni turkin ekstramäärällä saippuaa, jotta ne varmasti kiiltelisivät kauniisti yleisölle. Pienen kuivattelun jälkeen aloimme laittaa turkkia esiintymiskuntoon. Harjasin niiden turkin omilla harjoillaan, minkä jälkeen kaivoin ostoskassista suloiset pikku kammat. "Näillä on tarkoitus harjata pää-alueen turkkia", selitin ojentaessani kummallekin omat kampansa. "En ymmärrä, miksemme voisi harjata noilla toisilla?" Nick ihmetteli. "Koska näillä saa paremmin aseteltua karvoja joihinkin tiettyihin asentoihin", valaisin asiaa, mutteivat kissat vieläkään ymmärtäneet. "Suunnittelin ja tein suunnitelmia mahdollisista "kampauksistanne", pujoittaisin turkkiinne kaikenlaisia helmiä koristeeksi", kerroin. "Sinä ja sinun ideasi", Nick totesi kyllästyneesti. "Älä nyt, ei siihen paljoa helmiä tule, Mitterin karvoihin suunnittelinkin niitä enemmän", sanoin. "Okei, pääasia, että keikka onnistuu, tee mitä lystäät", Nick sanoi. Jopa Nick luotti kykyihini. Jäädessäni haaveilemaan jotain omiani, oli Nick penkonut laukustani jälleen jotain. "Mikä tämä on?" hän kysyi silmäillen vekotinta. "Se on karvankuivauskone, ostin semmoisenkin varmuuden vuoksi, jos meille olisi tullut kiire. Tänään emme kuitenkaan sitä nähtävästi tarvinneetkaan", totesin hiukan harmistellen. Nick alkoi räplätä laitetta, ja hetken päästä jokin mutteri pongahti ulos koneesta. "Anteeksi, laitan sen kyllä takaisin! Kun en ole aikoihin päässyt keksijäkerhoon, keksijänhimoni yllytti minut tutkimaan tämän hauskan vekottimen mekanismia", Nick selitti hädissään. "Ei se haittaa, yritetään ehtiä jossain vaiheissa kerhoissakin käymään", rauhoittelin. "Jee!" Mitteri ja Nick huudahtivat yhteen ääneen. Nick jäikin pulaamaan hetkeksi karvankuivauskoneen kanssa, kunnes hän oli saanut mutterin taas kiinni. "Katso simssiliini, kokeillaan, toimisiko se!" Nick huudahti. Käynnistin vehkeen, ja huonoksi onneksi se alkoi imemään Nickin karvoja sisäänsä. "Apua! Ääk! Iik! simssiliini, sammuta se kone!" Nick karjui lohduttomana. Onneksi Off-nappula toimi tavalliseen tapaan, ja Nick pelastui. Silloin huomasimme jotain erikoista. Karvat, jotka olivat olleet koneen käsittelyssä, olivat kihartuneet. "Nick, taisitpa muokata koneesta kihartimen kuivaamisen tilalle!" huudahdin innostuneena, olipa Nick ollut fiksu! "Voisimme kihartaa koko "tukan" ", Mitteri ehdotti. "Hieno ehdotus, pidän käkkäräpäistä, paitsi Seposta...", totesin innoissani. Niin kiharsimme Nickin ja Mitterin turkin, ja kisuni näyttivät loppujen lopuksi siltä, että heillä oikeasti kasvaisi kiharaa karvaa päästä. "Emmeköhän ole valmiit lähtöön!" ehdotin. "Joo!" Nick ja Mitteri karjaisivat tyytyväisinä samanaikaisesti.
Saavuimme pihalle kuormurin luo. Siellä Koukero jo seisoskelikin kyllästyneen näköisenä kyyläillen kelloaan. Olin pyytänyt isiä viemään meidät teatteri Kissansilmään ruokinemme, sillä enhän minä osannut vielä ajaa! Vaihdoimme pari sanaa, minkä jälkeen hyppäsimme kaikki auton kyytiin. "Harmi, kun et pääse konserttiimme, Pontsu on varmaan herkästi väsyvä kisu", Mitteri harmitteli. "Noh, ymmärtäisinköhän minä muutenkaan musiikkianne, minä kuuntelen vain suomalaista iskelmää. Eikös se Seppokin kuunnellut sitä?", Koukero naureskeli. "Ei, Seppo kuuntelee vain suomalaista iskelmää, jota miehet laulavat", korjasin painoittaen lauseen loppua. "Mutta minähän voisin laulaa sinulle koko matkan ajan! Silloin saisit kuulla otteita uudelta levyltämme", Nick sanoi, ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt vastata mitään, oli hän jo alkanut kailottaa lauluja. Kuuntelimme sitten koko matkan Nickin mahtavaa ääntä, ja hytkyimme musiikin tahdissamme innoissamme. Kisu tosiaan osasi hommansa! Matka kului joutuisasti, ja perille päästyämme kiitin Koukeroa kyyditsemisestä.
Koukeron lähdettyä kiikutimme ruoat oikeisiin paikkoihin, joista vieraiden olisi niitä hyvä ottaa. Sen tehtyämme siirryimme takahuoneeseen, jossa oli kaikenlaisia näyttelijöiden roolivaatteita ym. rekvisiittaa, mutta me emme niitä tarvinneet käyttöömme. "Noniin kisut, mentäisiinkö katsomaan sitä uutta "lavaanne", hei, miksi olette ottaneet kaikki roolivaatteet ulos kaapista?" kysyin ihmeissäni. Kisut istuivat edessäni suuren vaatemuurin keskellä, ja näin lyhyessä ajassa olivat onnistuneet jo sotkemaan kaiken... "No...kun, minä otin yhden paidan, ja sitten kaikki tippui", Nick harmitteli. "Noh, mitäs yhdestä vaatemuurista, on minulla kotonakin semmoinen", naurahdin. "Eikö olisi muuten siistiä pukeutua esityksen ajaksi joihinkin näistä?" Mitteri kysyi. "Et voi olla tosissasi. Silloin kaikki vieraat luulisivat tulleensa väärään paikkaan! Mitä jos mentäisiin vain tutkimaan sitä lavaa?" ehdotin, ja lopulta kissat suostuivat. Päästyämme lavan luokse jäimme ensimmäisenä ihmettelemään kaikkia upeita valoasettimia, katsomoon mahtuisi ties kuinka moni, ja kaikki näytti loistavalta! "Katso, tuonne on laitettu ne stereot, jotka ostimme Syysmarkkinoilla Tiksun kojusta!" Nick huomautti hyvämuistisena. "Aivan, ajattelin, että olisi kätevämpää käyttää omia välineitä kuin vuokrata jostain kalliilla", selittelin. "Vau, täällä ovat myös pianon koskettimet! Aivan ikiomani", Mitteri lesosi ylpeänä. "Illasta tulee mahtava, tunnen sen jo nyt!" Nick karjaisi onnekkaampana kuin koskaan. "Aivan, meidän pitäisi vielä käydä läpi illan ohjelmaa ja muuta, tässä on vielä hetkisen aikaa ennen h-hetkeä", muistutin, ja paneuduimme ohjelmaan muutamaksi toviksi.
Ilta alkoi jo häämöttää, kun hoitajat kissoineen saapuivat toistensa jälkeen teatteri Kissansilmään. Me katselimme Mitterin ja Nickin kanssa tapahtumaa ikkunasta sisältä käsin. "Tämä on käsittämätöntä, suorastaan tassuttamatonta. Heitä tulee lisää", Nick ihasteli. "Katso Nick, Pia vilkuttaa sinulle", huomautin. "Missä? Missä? Minun on heti lähdettävä tervehtimään häntä!", Nick karjaisi ollen jo lähdössä, kunnes Mitteri nappasi pentuaan niskavilloista. "Et varmasti mene, me ilmestymme coolisti näyttämölle kuin oikeat rokkitähdet!" Mitteri kertoi oman teoriansa. "Mutta!", Nick koitti keksiä puolustelua omalle näkemykselleen. "Minä olen huoltajasi, ja saan päättää", Mitteri ilmoitti. "Höh", Nick sanoi nyrpistäen kuonoaan. "Ehdit kyllä nähdä hänet tämän päivän aikana", Mitteri muistutti, mikä sai Nickin jälleen hyvälle mielelle. "Mennään, kohta teidän on noustava lavalle", hoputin, ja lähdimme kohti esiintymislavaa. "Voi että minua jännittää! Laulaa niille kaikille", Nick kauhisteli. "Älä nyt, hyvin se menee!", Mitteri kannusti. "Hyvähän sinun on siinä viisastella, saat olla koko ajan takana koskettimiesi kanssa. Minä taas joudun eteen lauluni takia", Nick huomautti. "Noh, jos olisit takana, et näkisi Piaa niin hyvin...muista se", Mitteri rohkaisi, jolloin Nickin silmät kirkastuivat. "Niin tosiaan, tämä on kunnia!", hän julisti. "Ei muuta kuin menkää ja valloittakaa lava!", kehotin. "Mutta ei se noin vain onnistu! Jonkun täytyy olla esittelemässä meidät!", Mitteri karjaisi. Kissat siirsivät ensin katseensa toisiinsa, nyökkäsivät, ja käänsivät päänsä sen jälkeen suuntaani. "Sinä, simssiliini!", Nick huudahti. "Mitä! En minä, enhän edes tiedä, mitä sanoisin, ja muutenkin pelkään kaikkia esiintymistilanteita, ja alkaisin sönköttämään jotain tyhmää, ja...", aloin luetella, kunnes kisuni kyllästyivät kuuntelemaan ja tökkäsivät minut lavalle.
Lensin komeasti mahalleni, ja liu'uin aivan lavan keskelle. Nolona ja paloauton punaisena kurkkasin yleisöön päin, jossa kaikki yrittivät pidätellä nauruaan. Lopulta Pipsalta pääsi pieni tirskahdus, jonka ansiosta koko yleisö repesi hilpeään nauruun. Kömmin ylös lattialta, ja päätin olla pilaamatta kisujeni iltaa vielä enempää. "Hauskaa on, eikä ihmekään! Ovathan sentään kuuluisat kissani pian esiintymässä. Pidemmittä puheitta, päästäkäämme pojat lavalle!", karjaisin. Mitteri ja Nick astelivat ylväinä nauruaan pidätellen näyttämölavalle. "Koskettimissa Mika Mutterin Mäyssääjä Maukulainen, ja mikin valloittaa Niksu Naukunapsu Maukulainen!", esittelin kisuni. Huomasin Mitterin osoittavan minulle rumpuja, eihän meillä tosiaankaan ollut rumpalia! Ilman rumpuja soittajan ja laulajan oli taas vaikea pysyä samassa tahdissa. Enempiä miettimättä karjaisin hetken päästä edellisien puheideni jatkoksi: "Ja simssiliini Kasaliini Fikuliini soittaa rumpuja!" Minulla ei ollut mitään kokemusta rummun soitosta, ja kaduin heti sanojani, miksi ihmeessä sekoilin niin pahasti? Kävellessäni täristen rumpujen luo yritin kuumeisesti keksiä, kuinka selvitä tilanteesta elävänä. Hetken pohdinnan jälkeen mieleeni juolahti ala-asteelta tuttu helppo perus-paukutus rummuilla soitettavaksi. Eihän soittoni tulisi hienolta kuulostamaan, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään, luultavasti... Aloin soittamaan, alkuun vähän ruosteisesti ja virheellisesti, mutta pian huomasin mokieni vähentyneen. Lopulta myös Mitteri liittyi soittoon koskettimillaan, ja todellinen keikka alkoi. Nickin aloittaessa laulamisen valot kirkastuivat suoraan häntä kohti. "Wohooo! Hyvä Nick!" Pia karjaisi katsomosta heti. Nick naurahti, ja jatkoi laulamistaan. Ensimmäinen laulu oli hilpeä ja riehakas, ja se saikin yleisön nousemaan ja hyppimään penkkiensä päällä. Innokkaimmat fanit alkoivat toistamaan Nickin sanoituksia kertosäkeen alkaessa toiseen kertaan. Kappaleen loputtua Mitteri ja Nick kiittelivät, biisi tosiaan oli tehnyt tehtävänsä tunnelman kohottajana. "Nyt etsimme yleisön joukosta vapaaehtoista musikaalista kisua, joka on kiinnostunut soittamaan Mitterin kanssa seuraavan biisin ajan", Nick ilmoitti mikkiinsä. "Se ei ole vaikeaa, aloittelijatkin pärjäävät!", Mitteri ilmoitti omaan sivuäänimikkiinsä kautta. Monta tassua ja pari hoitajankin kättä nousi innokkaasti pystyyn, että pojille tuli hiukan hankalaa valita. "Nipsu, tulepa tänne sieltä takarivistä!" Mitteri lopulta ilmoitti. Nipsun silmät säihkyivät onnesta, tästä kohtauksesta tulisi ehdottomasti paras illan aikana. Nipsu asteli ylväästi Mitterin viereen, ja tämä näytti nopeasti pari nuottia, joita Nipsun tulisi soittaa. Lopulta musiikki alkoi raikua jälleen kaijuttimista, tällä kertaa laulu oli rauhallisempi, muttei mitään synkistelyä. Nick lauloi ystävyydestä: "Ollaan ystäviä jookos, oih, se olisi yhtä ihanaa kuin maukas kookos! Yhdessä kaikkea hauskaa keksimme, ja päivät leikkien vietämme! Tulkaa kaikki mukaan, ystäviä parhaita kaikki ollaan! Ei ketään jätetä yksin! Jee, kaikki mukaan! Jee!" Soiton jälkeen Nipsu lähti suu hassusti auki jumittuen takaisin omalle paikalleen jälleen yhden kokemuksen rikkaampana. Soitimme vielä pari biisiä ennen kuin väliaika alkoi.
Päästyämme lavalta rakkaaseen takahuoneeseemme Nick rysähti sohvalle pitkälleen ja hengitti raskaasti. "Huhhuh, uuvuttaapa tuo lavalla pomppiminen paljon, en jaksa tehdä enää mitään!", hän ilmoitti meille. "Voi sinua, keikka ei ole vielä edes puolessa välissäkään", huomautin. "Sitä paitsi siellä on hauskaa, huomasitteko, kun yleisö sekosi?", Mitteri kysyi innoissaan. "Hyvä sentään, etteivät seinät kaatuneet", kommentoin. Itse en ollut huomioinut mitään ylimääräistä, minun oli jo tarpeeksi vaikea pysyä rumpujen mukana. "Löytyisipä joku innokas kissa, joka osaisi soittaa hiukan paremmin rumpuja kuin minä", sanoin naurahtaen. "Olet oikein hyvä rumpali", Nick kertoi minulle tullen halimaan. "Ja sinä hyvä laulaja", vastasin. Halaillessamme lavalta alkoi kuulua jotain ääniä. Päätimme mennä katsomaan, mistä oli kyse.
Lavalle päästyämme huomasimme Mörrin rumpujen äärellä soittamassa lumoavasti. "Sinäpä olet lahjakas kissa", kehaisin. "Kiitos, harjoittelin musiikkikerhossa", Mörri vastasi jatkaen paukuttelua. "Kävipä yhteensattuma, juuri äsken toivoin löytäväni innokkaan rumpalin loppukeikalle", kerroin. "Mitä? Ethän vain meinaa, että minä saisin jäädä tähän soittamaan?" Mörri kysyi innokkaan oloisena. "Jos vain haluat, enhän tietenkään voi pakottaa sinua, mutta haluaisin poikien keikalle hiukan tasokkaampaa soittajakuntaa", selittelin. "Ja vielä kysytkin! Tietenkin haluan olla soittamassa!" Mörri huudahti. "Sinusta tuleekin oikea rokkimummo!", Nick naurahti. Mörri siirsi katseensa hitaasti Nickiin päin ärtynyt ilme kasvoillaan. "Anteeksi, ei poikani tarkoittanut. Hyi Nick, häpeäisit! Ei toisten ikää saa pilkata!", Mitteri läksytti. "En minä pahalla", Nick ilmoitti. "Parasta ollakin niin, tämä rokkimummo nimittäin näyttää, mistä hänet on tehty!" Mörri sanoi itsevarmana. "Hienoa, väliaika on lopuillaan", Mitteri ilmoitti. "Mennään siis asemiin, ja odotetaan joukon palaavan paikoilleen", Nick ehdotti, ja niin kisut toimivat.
Yleisöä kasaantui hetki hetkeltä yhä enemmän ja enemmän. Viimeisten minuuttejen odottelutauon jälkeen, keikka saattoi jatkua. Tällä kertaa vuorossa oli hiukan surkeampi ruikutuslaulu Mitterin nuoruusaikojen ensirakkaudesta. Kaikki ei tosiaan mennyt Mitterin haluamalla tavalla aikoinaan. "Pipsaaaaaaaaa! Enkö sinulle merkinnytkään mitään? Mä niin luulin, että meistä olisi tullut jotain hienoa ja laulamisen arvoista. Sen sijaan sinä lähdit Joikan matkaan särkien sydämeni miljooniksi teräviksi paloiksi. Olen lohdutoooooon, ja vain sinun takiasi", Nick lauloi kauniilla eläytyväisellä äänellä. Pia muuttui katsomossa hiukan mustasukkaiseksi, häntä ärsytti Nickin laulu Pipsasta. Pia olisi halunnut hänestäkin laulettavan jotain. Pipsa taas poti koko ajan huonoa omatuntoa, hän ei ollut tiennyt, että Mitteri oli ajatellut asiat noin tunteellisesti. Onneksi kiusallinen laulu päättyi ajallaan, ja kaikki pystyivät nauttimaan keikkailusta. Seuraavan kappaleen soidessa Pipsa ja Viiru innokkaina faneina hyppäsivät lavalle tanssahtelemaan musiikin tahtiin kaikista kielloista huolimatta. Minusta se oli kyllä hauskaa katseltavaa, huomasi, että monet kissat olivat innostuneet Mitterin ja Nickin musiikista. Lopulta "ylimääräiset" kisutkin lupautuivat menemään omille paikoilleen katsomossa, ja konsertissa soitettiin vielä monia lauluja. Aivan illan lopuksi tuli se hetki, jota monet olivat odottaneet. Oli illan viimeinen soitettava laulu, oikea pääjehu jutussa - Nickin kirjoittama Diabetes-laulu. Koko yleisö huudahti innokkaasti, kukaan ei pystynyt edes istumaan jännityksestä. Mitteri alkoi soittamaan alkumusiikkia, ja hetken päästä Nick aloitti laulamisen:
"Kun sain diabeteksen, olin hyvin iloinen.
Joka päivä karkkii ja herkkuu, ou jee!
Mutta sitten monet ikävät puolet ilmenivät.
Kun karkkia possuan, niin lihoan.
Jalkapalloksi muutuin ja kaikkialle juutuin.
Hammaspeikot hampaani jyrsivät täyteen reikiä.
Jatkuvasti pyörtyilen verensokerin laskun vuoksi
Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet,
eikä mua enää vaivaa huolet.
Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa.
Jeee!
On mulla kavereita monia.
Voin olla onnellinen.
Osaan iloita nyt arjesta,
ja päivästä jokaisesta.
Nyt tanssitaan!
Ja unohdetaan murheet!
Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet,
eikä mua enää vaivaa huolet.
Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa.
Jeee!
Ilman diabetestä en olisi minä,
silloin olisin joku muu.
Olen iloinen näin.
Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet,
eikä mua enää vaivaa huolet.
Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa.
Jeee!
Sokeri on hyvää, vauva!"
Kaikki taputtivat ja kiljuivat kuin hullut Nickin lopettaessa soittamisen. Nick naureskeli tyytyväisenä suoritukselleen, kaikki oli sujunut täydellisesti. "No niin, toivottavasti teillä oli hauskaa, minulla ainakin oli. Nyt meidän onkin sitten aika päättää...", Nick aloitti pienen taputtelutauon jälkeen. "Ei! Seis!", Mitteri karjaisi. "Tarkoitan siis, meillä on sittenkin vuorossa eräs pienimuotoinen ohjelma", Mitteri kertoi. "Mitä sinä höpiset? Eihän meillä mitään ole!", Nick kuiski isälleen, mutta tämä pysyi lujana. Siristin silmiäni, ja huomasin Mitterin tassussa sen saman lapun, jota hän oli täytellyt meidän ollessa Mouruposken synttäreillä, ja silloin tajusin jujun. Nick katseli yhä hölmistyneenä Mitterin kävellessä koskettimilleen. "Tämä laulu on omistettu eräälle rakastamalleni kissalle", Mitteri kertoi. Sen sanottuaan hän aloitti surumielisen ja hennon musiikin pianollaan. Ensimmäisen säkeistön aikana yleisö kuunteli sanoituksia tarkasti ja hiljaa mietiskellen vertauskuvallisia juttuja. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kenestä Mitteri lauloi. Olivathan Mitteri ja Mirre olleet hoitolan ensimmäiset kissat, jotka saivat pentuja. Siitä oli uutisoitu ja kaikkea, ja tämä tapahtuma oli jäänyt monen hoitajan ja hoidokin mieleen. Ennen kertosäkeen alkua musiikki hiljeni lähes olemattomiin, mutta heti sen jälkeen musiikki koveni, ja lavalta lennähti muutama kipinä. Kummasti tässä välissä Mitteri oli onnistunut asentamaan "kipinän heittimet" lavan reunoille. "Sä olit mulle tärkein kaikista, olit aamuaurinkoni ja iltaruskoni. Ainoa, ketä ikinä rakastin, olit voimani, kaikkeni. Mutta nyt kun olet poissa, olen niin lohduton! Miksi teit tämän minulle? Jos sut vielä kerran näkisin Mirruskani, olisin onnellinen.", Mitteri lauloi täydestä sydämestään. Herkimmät katsojat olivat kyynelissä koskettavan laulun ansiosta. Sinä hetkenä toivoin, että Mirre olisi kuullut laulun, jotta hän olisi ymmärtänyt, miten väärin oli tehnyt lähtiessään. Tämä oli kyllä hieno yllätys Mitteriltä. Toinen säkeistö meni minulta hiukan ohi pohdiskellessani kaikkea, mutta samalla tyylillä edettiin. Kertosäkeen alkaessa jälleen soimaan, hullaantui yleisö jälleen äärimmilleen. Sen jälkeen Mitteri alkoi laulamaan "loppu viisauksia" (vai miksi sitä nyt kutsutaan? .-D): "Jos vain palaisit, tulisit ja avaisit oven, ja kaikki olisi hyvin taaaaaaas!" Samassa konserttisalin ovi lennähti auki, ja esiin ilmestyi erittäin tuttu kissa ja hänen hoitajansa. Mitterin ilme muuttui surullisesta yllättyneeksi, minkä jälkeen yli-iloiseksi. "Mirre!", hän huudahti. "Mitteri", Mirre huusi puolestaan. Mirre lähti juoksemaan katsomon läpi lavalle, ja Mitteri auttoi tämän ylös. Kisut päättivät laulaa viimeisen kertosäkeen yhdessä kehitellen hiukan omia versioitaan. Laulusta tuli ehkäpä hieman epävireinen, mutta sen loputtua yleisö taputti kovemmin kuin minkään muun laulun loppuessa. Tämä laulu tosiaan oli vedonnut katsomon tunteisiin.
"Mirre, en voi uskoa. Mitä sinä täällä?", Mitteri kysyi. "Ehdin selittää kyllä myöhemmin, sinulla ja pojallammehan on esitys kesken", Mirre vastasi viekkaasti. "Aivan", Mitteri totesi. Mitterin ja Mirren supatellessa Nick otti lavan haltuunsa jälleen. "Tämän yllättävän tilanteen jälkeen voimme palata taas normaaliin ohjelmaamme. Nyt meillä on vuorossa nimikirjoitusten jakoa, mutta älkäähän kukaan sitten vain karkaa, tälle illalle on vielä yksi yllätysnumero tiedossa", Nick selitti viekkaasti. Katsoin mielenkiintoisesti kissaani, mitä se Nick'kin oli mennyt kehittelemään? Ilmeisesti hän ei halunnut jäädä isäänsä huonommaksi, vaan pysyä samoilla arvoluokilla yllätyksineen. Pohdiskellessani huomasin, kuinka Mitterin ja Nickin ympärille juoksenteli läjäpäiten kissoja, ja jopa Mouruposken virallinen lehdistö. Naurahdin ajatukselle, ainakin suosiota nämä olivat keränneet. Olin itsekin jo lähtemässä, kunnes joku tarttui minua olkapäästä. "Rasse", totesin. "Minäpä minä", Rasse nyökkäsi. "Saanko kysyä, miten ihmeessä lähditte noin yllättäen, ja mikä sai teidät muuttamaan mieltänne?", kyselin. "Olimme siellä toisessa hoitolassa, Poskimourussa. Hetken päästä Mirre kuitenkin alkoi potemaan Mitteri-ikävää, ja muutenkaan meno ei ollut siellä yhtä hilpeää ja rentoa kuin täällä. Kaduttaa, että lähdimme aluksi sinne. Onneksi Aijca otti meidät takaisin.", Rasse selitti. "Puhuttiinko täällä minusta?" Aijca kysyi selkäni takaa, ja säikähdyksissäni kiljaisin ja pomppasin. Epäonnekseni tein niin kovan äänähdyksen, että kaikki faniläjässä nimikirjoitusta hakevat kääntyivät katsomaan minuun päin kummastuneina. Mitteri ja Nick katsoivat minuun murhaavasti minun viedessäni kaiken huomion. "Eh, älkää minusta välittäkö. Mitteri ja Nickhän tässä tähtiä ovat. Minä täällä vain säädän omiani", huusin kaikille. Meni hetki ennen kuin tilanne muuttui ennalleen, mutta onnekseni kaikki olivat pian taas poikien kimpussa. "Puhuimme joo sinusta. Tosi hienoa, että otit Rassen takaisin", sopersin pää paloauton punaisena. "Toki. En voisi ikinä unohtaa Rassea ja hänen kissojaan", Aijca naurahti. "Eikä Mitterikään", totesin haaveilevasti katsellen Mitteriin päin.
Meidän hoitajien jutellessa omiamme, oli Mitterillä ja Nickillä melkoiset kiireet. Joka puolelta tuli paperinpalasia, joihin jokainen halusi saada nousevien tähtien tassun jäljen. Vaikeammaksi sen teki, kun kaikilla oli pakkomielle saada se samaan aikaan, eivätkä he voineet pysyä siistissä jonossa. "Rauha, rauha! Kaikki saavat nämä ajallaan!", Nick huusi vähän väliä, muttei siitä ollut oikeastaan mitään hyötyä. Kun joku oli saanut Nickiltä nimmarin, meni kyseinen kissa heti Mitterin kimppuun tai toisin päin, eikä tilanne tuntunut rauhoittuvan. Lopulta ruuhka hellitti fanien saadessa käsiinsä nimmari laput ja uudet levyt, joissa riitti ihailtavaa. "Mutta eihän täällä ole ollenkaan Mitterin uutta laulua!", Pop huudahti ärtyneenä. "Niin, keksin sen tänään, eikä se ehtinyt levylle mukaan", Mitteri selitteli kosketellen hermostuneena viiksiään. Siitäkös huuto alkoi, kunnes Nick koitti rauhoitella tunnelmaa: "Älkää huoliko, kyllä me vielä toisenkin levyn teemme, ja kaikki saatte laulun!" "Niin, Mirreseni, tulethan äänittämään sitä kanssani?", Mitteri kysäisi kääntäen päänsä vaimoonsa päin. "Tietenkin, se olisi kunnia", Mirre vastasi tyytyväisenä. "On se kivaa, kun kaikki on hyvin", Mitteri henkäisi. Huomasin Nickin siirtyneen syrjään päin, ja hän näytti jotenkin kalpealta ja hermostuneelta. "Mikäs sinulla on?", kysyin huolissani. "Ei tässä mitään", Nick vähätteli, mutta huomasin, ettei kaikki ollut hyvin. "Voimme kyllä jo lähteä, kyllä fanit ymmärtävät..." olin alkamassa puhumaan, mutta Nick keskeytti minut huutamalla itse yleisölle: "Sitten luvassa vielä viimeinen ohjelma tälle illalle". "Mitterin yllätysbiisi hullaannutti kaikki, enkä halua jäädä täysin kakkoseksi, siksi minäkin kehittelin jotain spesiaalia", Nick kertoi näyttäen yhä hermostuneemmalta. Minua hiukan huoletti, mutta tiesin Nickin selviävän. "Saisinko pyytää lavalle erään tärkeän kissaneidin, Pian?", Nick kysäisi hiukan ujosti, mutta Piaan moinen taisi tehota, ilmeestä päätellen hän oli aivan liekeissä. Pia kapusi lavalle katsoen Nickiä silmiin. "Pia", Nick sanoi asettuen polvilleen. Katsoimme kaikki yllättyneinä Nickin penkoessa jotakin. "Minulle olisi kunnia, jos saisin olla miehesi, ja mentäisiin naimisiin. Tahdotko kihloihin kanssani?", Nick kysyi Pian katsoessa tätä täysin sanattomana. "Voi Nick", Pia äänähti, kunnes tapahtui jotain odottamatonta. Kesken kaiken Nick lennähti kumoon, ja hänen kädessään ollut sormus vierähteli pitkin lattioita. "Nick... Nick! Apua! Auttakaa!", Pia kiljui shokin saapuessa. Pia jäi katselemaan, kun kaikkialta ryntäili kissoja ja hoitajia auttamaan. "Saiko Nick jonkun kohtauksen?" "Voi minun pikku-Nick!" "Soittakaa ambulanssi!" "Minä voin antaa palan leivoksestani" "Nick! NIIIICK!" Kaikki äänet kaikuivat Pian sisällä, eikä hän saanut järkytykseltään selvää, kuka puheenvuorot esitti.
Lue Mourusen ensimmäisen numeron haastattelusta, miten konsertti-ilta päättyi. ,-)
Saavuin Mitterin ja Nickin huoneeseen, jossa oli hiljaista. Kisuni nukkuivat vielä. Oli kurjaa tuottaa pettymys, mutta minun täytyi herättää heidät. Olisi kaikkien edunmukaista, että asiat olisi hoidettu ennen iltaa ja esiintymistä. Kävelin Nickin viereen, ja sytytin yöpöydällä olevan lampun. "Herää, Nick. On aamu, ja meillä on vielä paljon tehtävää ennen iltaa", sanoin ravistellen kisuani. "Ääh... Vielä minuutti", Nick pyysi hiljaisella unisella äänellään kääntäen kylkeään. "Ei sitten mitään ylipitkiä minuutteja", muistutin kävellessäni jo Mitterin luokse. "Herätys, on jo aamu!" huudahdin toiselle kissalleni. "Mene pois, tyhmyri!" Mitteri puhui. "Mitä, haukutko minua tyhmyriksi?!" suutuin, ja kiskaisin peiton Mitterin päältä. "Se oli vain unta. Hiukan positiivisuutta, niin olisi mukava", Mitteri murahti. "Anteeksi, mutta olen itsekin hiukan kireä, meillä on niin paljon hommia. Missä se Nick'kin on?" puhuin kyllästyneesti. Vilkaisin Nickin nukkumapaikalle, ja raivostuin nähdessäni hänet yhä siellä. "Nick! Piti herätä!" karjaisin, mistä Nick pomppasi pystyyn pelokkaana. "Minä... minä olin koko ajan nousemassa, lepuuttelin vain silmiäni", Nick selitteli. "Niin vissiin. Noh, tulkaahan sitten. Meillä on hommia keittiössä, lupauduin nimittäin tarjoamaan kaikille osallistuville mehun ja herkun, enkä voinut arvatakaan, kuinka moni haluaakaan tulla keikallenne, joten... Meille tulee leipomishommaa", selitin mahdollisimman nopeasti, se ei kuitenkaan auttanut. "Mitä?!" Mitteri ja Nick huusivat yhteen ääneen. "Tietysti sinun täytyi arvata, että keikallemme tulee paljon väkeä, olemme niin hyviä!" Nick muistutti. "Miksi meidän muka pitää tehdä ne herkut? Olemme tähtiä, eikä meidän tarvitse tehdä mitään! Sinun olisi pitänyt palkata joku ammattilainen auttamaan. Saat hoitaa homman yksinäsi, me emme tule", Mitteri kertoi. "Huoh... Nick, te ette ole maailmankuuluja, enkä mitenkään voinut tietää, että lähes koko Mouruposki haluaa osallistua keikallenne. Ja Mitteri, ikävä kyllä, jos ne ruoat eivät valmistu, täytyy meidän varmaankin perua koko keikka, sääli teille, ensi-iltanne ja kaikki..." perustelin. "Ei! Ei! Kyllä me autamme!" kissat karjahtivat jälleen yhteen ääneen. Naurahdin. "Mennäänpäs keittiöön", kehotin, niin lähdimme peräkkäin kulkemaan pitkin käytäviä.
Keittiössä otimme esille kaikki tarvikkeet, joita tulisimme tarvitsemaan värikkäiden muffinien tekoon. Olin aamulla käynyt S-marketista ostamassa kaiken, netistä olin löytänyt hauskan ohjeen Dansukkerin sivulta. "Mitä pitää tehdä ekana?" Nick kysyi innokkaana. "Laitatte suojahanskat käteenne, kukaan ei halua karvakakkuja", kerroin. Mitteri ja Nick nappasivat kumihanskat pöydältä, ja asettivat ne tassuihinsa. Minun piti auttaa Nickiä, sillä hänen kyntensä jäi kiinni hanskaan. "Koska meidän kynnet leikataan?" Mitteri kysyi kauhistellen vanhuuden pilaamia kynsiään. "En tiedä, tänään ei ainakaan ehdi. Voisitte pojat sulattaa margariinin ja lisätä maidon. Muistakaa tehdä kolminkertainen annos, jotta kaikille varmasti riittää. Minä vatkaan munat ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi", selitin työnjaon, ja ryhdyin hommiin. "Onneksi meillä on nämä suojahanskat, ettei vaan rasvaa mene vahingossa tassun väliin", Nick totesi. "Sanos muuta. Muistatko, mitä simssiliini meille sanoi?" Mitteri kysyi hiukan unenpöppörössä, hän ei ollut vieläkään herännyt täysin. "Jotain rasvaklimpistä ja maidosta. Ne piti kai paistaa", Nick totesi. "Ei sitten muuta kuin paistinpannu esiin", Mitteri komensi. En kuullut kissojen keskustelua, sillä minulla oli vatkaus menossa. Syrjäsilmällä vilkaisin kissoihin päin, ja kauhistuin kun näin niiden kaatavan maitoa paistinpannulle. Huomioni kiinnittyi kissoihin, ja unohdin täysin keskittyä vatkaamiseen. Seuraukset olivat tietenkin sotkuiset, taikinaa lenteli vatkauskulhon yli. Lopulta älysin sammuttaa vatkaimen, ja kiiruhdin sitten kissejen luo uunille. "Mitä te oikein teette?" kysyin. "Paistamme maidon tietenkin!" Mitteri ilmoitti. "Voi kisuseni, kun ne pitää tehdä kattilassa", selitin. "Hyvähän sinun on neuvoa, katsoisit itseäsi", Nick tirskui. Katsoin itseeni, ja huomasin olevani täysin vaahdossa. Repesin suureen nauruun, että koko keittiö raikui. "Tosiaan, ehkä meidän pitäisi käydä näitä ohjeita yksityiskohtaisemmin, emmehän kukaan ole mitään huippukokkeja", naurahdin jälleen, kissat olivat samaa mieltä kanssani.
Jatkoimme työntekoa niin pitkälle, että olimme saaneet leivokset uuniin. Niiden paistuessa siivoilimme samalla aiheuttamiani sotkuja vaahdon kanssa. Olimme juuri hinkkaamassa vielä viimeistä likaista kohtaa lattialta, kun keittiön ovi kävi. Nostimme katseemme lattialta, ja huomasimme tulijoiden olevan Koukero ja Pontsu. "Oi, Koukero ja Pontsu! Kuinkas te näin aikaisin olette liikkeellä?" huudahdin iloisesti. "Ai tekin olitte täällä, tulimme vain hakemaan jemmaamamme suklaadonitsit jääkaapista, Pontsulle tuli nälkä kesken unien", Koukero selitti. "Niin, mä suostuttelin Koukeron hakemaan ne ihan aamusta, vaikka hän olisi halunnut nukkua!" Pontsu naureskeli. "Hyvä suunnitelma, mutta ethän rääkkää Koukeroa liikaa tempauksillasi?" kysyin huolestuneena. "No en, en. Koukero on kiva hoitaja!" Pontsu ilmoitti mennen halaamaan Koukeroa lujasti. Hymy suli pakostikin kasvoilleni, onneksi olin suositellut hoitolaa Koukerolle! "Me tästä lähdemmekin takaisin huoneeseemme", Koukero ilmoitti. "Heippa ja hyvät aamuherkuttelut!" toivotin. Koukero heilutti omaakin kättänsä ja poistui paikalta.
"Eivätköhän nämä ole valmiit koristelulle", totesin haistellen uunista tuoksahtaneen maukkaan hajun. "Päästäänkö me viimeinkin koristelemaan niitä!?" Nick huudahti onnessaan. "Toki, koristelkaa niitä näillä pinkeillä ja oransseilla hileillä", kehotin. Kisut ryhtyivät heti hommiin, joten minä pääsin aloittamaan mehujen kaatamisen laseihin. Löysin kaapista kivat ja arvokkaannäköiset lasit, ajattelin voivani käyttää niitä hyödyksi. Pian olin kaatanut mehut laseihin, ja kisutkin olivat saaneet koristelun valmiiksi. Olimme juuri lähdössä viemään niitä takapihalla odottavaan rekkaan, joka veisi tarjoilut sitten teatteri Kissansilmään, kunnes kuulutus raikusi huoneeseen Aijcan iloisella äänellä: "Hyvää huomenta hyvä Mouruposken väki, toivotan kaikki tervetulleiksi Mouruposken puolivuotis synttäribileisiin, jotka alkavat hetken kuluttua! Saapukaa siis kiireisesti Juhlatupaan, jossa Joika on järjestänyt meille ohjelmaa! Kuulutus päättyy." "Miten ehdimme valmistautumaan illan konserttiin, jos meidän on juhlittava?" Nick parkaisi onnettomana. "Niin, ensi-iltamme on meille tärkeä!" Mitteri huudahti. "Rauhoittukaa, ehditte varmasti valmistautua ajoissa, konserttinnehan alkaa vasta illalla, tuskin synttäribileetkään koko päivää kestävät", totesin. "Eli mennään vaan juhlimaan, ehkä näkisin siellä Pian..." Nick suunnitteli tyytyväisenä. "Niin, mitähän Mirrelle ja Murrellekin mahtaa kuulua?" Mitteri innostui. "Ei muuta kuin menoksi!" huudahdin, ja kaikki poistuimme huoneesta kohti juhlatupaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan ollut huomannut kaapin päällä kiiluvaa silmäparia. "Hehheh, vihdoinkin ne lähtivät. Nyt tämän keittiön pomo olen minä!", olento ajatteli.
Juoksentelimme käytävällä, jostain syystä oli erityisen hiljaista, eikä ketään näkynyt missään. Ihmettelin, sillä usein ennen tämmöisiä tapahtumia, oli kaikkialla ruuhkaa, hoitajat kissoineen säntäilivät ympäri rankennusta, mutta nyt ei näkynyt ketään. Samassa huomasin Anytimen kävelevän toisella puolella käytävää. "Any!" karjaisin, milloin sain Anytimen huomion itseeni. "Ai simssiliini, sinua ei olekaan aikoihin näkynyt", Anytime huudahti. "Niin, vietin joulun kotona", selitin. "Tosiaan, minä kävin täällä joka päivä", Anytime naurahti. "Ei minua täällä ole kaivattu, kisut ovat treenanneet vaan tulevaa konserttiaan varten, olisin ollut vain tiellä", huomautin. "Niinpä", Mitteri kommentoi. "Mitteri, minne kadotit Nickin ja Pian? Hehän olivat tässä aivan hetki sitten", totesin kummastuneena katsellen ympärilleni. "No ne meni tonne nurkan taakse. Näkisinpä minäkin jo oman Mirruskani", Mitteri haaveili. "Tosiaan, oletko nähnyt Rassea?" kysyin Anytimeltä. "En ole, täällä on muutenkin autiota. Mitä on tekeillä?" Anytime kysyi. "Älä minulta kysy, olen aivan pihalla", harmittelin. "Eiköhän se kohta selviä tulevissa juhlissa", Anytime veikkasi. "Tosiaan. Nick ja Pia, tulkaa esiin! Tiedän teidän olevan siellä!" kailotin käytävällä saadakseni edes jotakin äänähdyksiä aikaan. Nurkan takaa Nick ja Pia kävelivät tassu tassussa (käsi kädessä). "Kutsuttiinko meitä?" Pia kysyi hölmistyneenä. "Jep, ne juhlat alkavat, ellette jo unohtanut", Anytime naurahti. "Pahus, niin taisi päästä käymään... Niin sitä käy hyvässä seurassa", Nick sanoi vilkuillen Piaan päin. "Eiköhän sitten mennä, ennen kuin unohdatte nimennekin", ehdotin. Lähdimme porukalla kävelemään kohti juhlatupaa.
Juhlatuvassakin oli autiota, vain muutama hoitaja kissoineen oli täyttämässä suurta huonetta. "Mitä on tekeillä? Arvostavatko kaikki tosiaan Aijcaa niin vähän, että jättävät tulematta bileisiin? Törkeää!" raivostuin. Samassa tunsin nykimistä kengässäni. "Mennään simssiliini, kaikki ovat tuolla jo istumassa, ja he tuijottavat tänne päin", Nick ilmoitti. "Oho", minulta pääsi. Jopa Anytime oli ehtinyt luikahtaa istumaan penkeille muiden seuraan. Nolona johdatin omat kissanikin istumaan penkeille. Huomasin uudet kasvot, ja menin innoissani ihmisen viereen istumaan. "Terve, minä olen simssiliini, ja tässä ovat kissani Mitteri ja Nick", esittelin meidät. Ikävä kyllä huomasin vieressäni vain Mitterin, Nick oli taas karannut Anytimen ja Pian luokse. "Tai siis, minulla on toinenkin kissa, hän meni vain tapaamaan ystäviään", selitin. "Okei, minä olen Löllö, ja tässä on kissani Muru", Löllö esitteli itsensä ja kissan. Enempää emme ehtineet kuiskia, kun kuulimme mikrofonin paukahtavan. "Tervetuloa Mouruposken puolivuotissynttäreille viettämään hauskaa aikaa keskenänne! Ennen sitä minun on kuitenkin kerrottava ikäviä uutisia... Tähän lähelle perustettiin toinen kissahoitola, joka veti puoleensa suuren osan tämänkin hoitolan hoitajista ja kissoista. Minullakin on heitä ikävä. On kuitenkin ilo huomata, kuinka moni jäi vielä tännekin", Aijca puhui. "Mikä ihmeen hoitola?!" tuhahdin ihmeissäni, olin tapani mukaan taas tietämättömänä uusimmista uutisista. "Se uusi hoitola, näin senkin, mutta halusin tulla ennemmin tänne Murun kanssa", Löllö selitti minulle viisaampana. "Ahaa, sen takia täällä onkin näin vähän väkeä", totesin. "simssiliini! simssiliini! Missä Mirre ja Murre ovat?!" Mitteri kauhisteli paniikissa tarttuen käteeni erittäin lujin ottein. Katselin ympärilleni, enkä myöskään nähnyt Rassesta vilaustakaan. "Tähän täytyy olla järkevä selitys, ei Rasse voisi lähteä täältä", rauhoittelin kisuani, muttei tämä saanut Mitteriä paremmalle tuulelle. "He ovat menneet sinne toiseen hoitolaan, ja jättäneet minut nyt ihan yksin!" Mitteri parkaisi onnettomana. "Voi pikkuinen, ei kukaan voisi tehdä sinulle mitään niin kamalaa", lohduttelin. Mitteri pomppasi syliini vaikeroiden. "Mennään kysymään Aijcalta, sillähän se selviää!" totesin huolettomasti, toisin Mitteri näytti entistä huonovointisemmalta. Lähdimme kävelemään puhetta pitävän Aijcan luokse yrittämättä olla pitämättä suurempaa huomiota. Ollessamme viimein Aijcan kohdalla, hän huudahtikin kovaäänisen pirteästi mikkiin: "Ai niin!" Säikähdin niin, että pomppasin varmaan puoli metriä ylöspäin. "Tänään illalla Teatteri Kissansilmässä järjestetään Nickin ja Mitterin konsertti. Kaikki, jotka ovat ostaneet liput, ovat tervetulleita sinne! Sääli vain, että niin moni kissa ehti lähteä, mutta onneksi liput ovat sentään ostettu ennakkoon, joten Mitteri ja Nick saavat kaikki lipputulot, vaikka kaikki kissat eivät saapuisikaan paikalle. Nyt kuitenkin Joika alkaa pitämään kaikenlaisia leikkejä kanssanne, joten nauttikaa vaan ajastanne!", Aijca puhui, jolloin sain taas tasattua kiihtynyttä hengitystäni. Lopetettuaan puheen Aijca laskeutui lavalta luoksemme, ja kysyi: "Oliko teillä jotain asiaa?" "Tuota, kummastelimme, missä mahtaa olla Rasse kissoineen", kerroin asiani lyhyesti ja ytimekkäästi. Aijca katsoi ensin minua ja sitten Mitteriä tehden surkean ilmeen kasvoilleen. "Tosi kurjaa, mutta Rasse erosi täältä, ja meni sinne toiseen hoitolaan", Aijca pahoitteli. "Minä arvasin!" Mitteri karjaisi parkaisten jo aivan selkeästi. "Voi pientä, ei hätä ole tämän näköinen. Kaikki kääntyy varmasti vielä parhain päin", rauhoittelin. "Eikä! Minä haluan olla nyt yksin!" Mitteri ilmoitti hypäten pois sylistäni. Katselin sen vaimeita ja surkeita askelia matkatessaan juhlasalin syrjäisimpään nurkkaan. "Voivoi, ei ollut kiva yllätys Mitterille", Aijca totesi harmillisesti. "Sanos muuta, haluaakohan hän edes esiintyä tänään tuollaisen pettymyksen jälkeen?" mietiskelin. "Mutta antaa Mitterin miettiä näitä juttuja nyt aivan yksikseen, mennään me pitämään hauskaa muiden kanssa!" Aijca ehdotti. Hän lähti juoksuun ja kiskaisi minut mukaansa.
Ensiksi leikimme tuolileikkiä, mikä minun osaltani päättyi aika mielenkiintoisin merkein. Istuin tuolille niin voimalla ja tunteella, että tuoli lensi nurin, ja minä puolestani viskouduin aivan toiselle puolelle huonetta. Hädissäni lähdin takaisin tuolille, mutta Muru oli jo ehtinyt istahtaa tilalleni. "Ihan tyhmä peli", totesin ärsyyntyneen ja huvittuneen sekoitteisesti. "Tai sitten kyseessä oli vain tyhmä pelaaja", Nick vitsaili. Katsoin kisuani kauhuissani, mutta en jaksanut sanoa mitään puolustautuvaa kommenttia. Nick puolestaan oli tehojuoksija, hän ehti aina jokaiselle tuolille ennen muita. Hän putosi vasta fiinaalinelikossa, kun Joika oli hitusen nopeampi. Lopulta voittajaksi ilmeentyi Pia, jota Nick meni heti onnittelemaan. "Olit loistava! Voittaja-ainesta", Nick kehui. "Kiitos", Pia vastasi pää pystyssä, Aijca oli antanut hänelle palkinnoksi karkin. Seuraavaksi leikimme Kissan häntää, jossa tarkoituksena oli kiinnittää irtohäntä seinällä sijaitsevaan kissan kuvaan, silmät sidottuna tietenkin. Kaikki repesivät raikuvaan nauruun, kun Mörrin yritys osui suoraan kissan kuvan nenään. Eipä minunkaan yritykseni paremmin mennyt, kävelin hiukan kuvan ohi, ja tökkäsin hännän seinällä koristavaan tauluun. Pikku-Pontsu taas oli niin lyhkäinen, että sai hännän kurottamallakin vain kissan takatassuun, hän ei edes ylettänyt hännän korkeudelle. Lopulta voittajaksi selviytyi Tuitikki, jonka hännän laitto oli osunut melkein kohdalleen. Tuitikkikin sai palkinnoksi herkku-namin! Seuraavaksi leikimme pallon puhkomis-peliä, jonka tarkoituksena oli saada ilmapallo rikottua, ja jotta se ei kävisi niin helposti, oli kynsien käyttö kielletty. Se tuottikin hankaluuksia kissoille, jotka olivat meitä hoitajia pienempiä ja kevyempiä (en hauku ketään läskiksi!!), ja jotka olivat tottuneet käyttämään kynsiään joka asiassa. Pienikokoisimmat lentelivät palloineen ympäri juhlahuonetta yrittäessään saada vahvemman iskun loikkaamalla pallon päälle. Minä olin juuri istumassa pallon päälle, kunnes tuulenpuuska yltyi huoneessa tempaisten palloni mukanaan. Yritin tavoittaa sitä, mutta se lensi juuri pois juhlahuoneen aukijätetystä ovesta. Lähdin tietenkin hakemaan sitä kontaten tyhmän näköisesti, ja käytävällä silmiini osui yllättäen Hiltsu. "Hiltsu, mitä sä täällä teet?" kysyin kummissani. Suljin silmäni, ja avatessani ne uudelleen huomasin Hiltsun kadonneen mystisesti. Olin varmaankin vain kuvitellut. Tultuani takaisin juhlahuoneeseen, oli voittajaksi selviytynyt jo Viiru! Hän oli ovelasti ajanut pallonsa päin kaktusta, ja voitto hyväksyttiin, sillä kaktuksen käyttö ei ollut kielletty säännöissä. Viirukin sai Aijcalta namin.
Kesken leikkien päätin käydä katsomassa välillä Mitteriä, joka mökötti vieläkin nurkassa yksikseen. "Mitä teet?" kysyin huomatessani Mitterin kädessä vesiväripensselin ja paperiarkin. "En mitään!" Mitteri heti huudahti piilottaen teoksensa pois silmistäni. "Okei, tulisit syömään vähän kakkua, tarjoilut alkavat kohta. Muut kissat saavat sinut varmasti paremmalle tuulelle. Eikä sitä keikkaa ole pakko pitää, ymmärrän kyllä, ettet jaksa juuri nyt, ja...", pölisin, kunnes Mitteri keskeytti minut. "Mitä? Tietenkin haluan pitää sen keikan, sehän on ensiesiintymisemme! Mikään ei saa minua pois musiikin luota, eivät edes Mirre ja Murre. Valmistelisin tämän jutun mielellään loppuun, eikä taiteilijamasuni tee mieli kakkua!" Mitteri selitti. "Okei, ehkä ihan hyvä, näytätkin hieman tukevankokoiselta, ehkei kakku muutenkaan olisi tehnyt sinulle hyvää", totesin. Mitteri mulkaisi minuun julmalla ilmeellä keskittyen sen jälkeen jälleen omiin puuhiinsa. Menin kakkukesteille muiden seuraan. Päätin ottaa ison palan kakkua, sillä se näytti niin herkulliselta. Ottaessani palaa onnistuin kuitenkin sortamaan koko kauniin kolmikerroskakun. Tajusin vasta sitten, että olisi ehkä kannattanut ottaa kakkua ylimmästä eikä alimmasta kerroksesta, minä ja viisauteni = oiva yhdistelmä. Näin Nickin ja Pian syövän kahdestaan nurkkapöydässä. Juuri sillä hetkellä tunsin erkaantuneeni toden teolla kissoistani, Nick kertoi nykyään kaikki salaisimmat juttunsa Pialle, ja Mitterikin purkasi tunteitaan mielummin paperille kuin rakkaalle hoitajalleen. "Mitä sinä simssiliini siellä yksin seisoskelet? Tule meidän kanssamme syömään!" Momiji huudahti minulle. Liityin mielelläni muiden seuraan, ja juttelimme hauskoista asioista liittyen Mouruposkeen. Keskustelua kertyi myös hiukan ikävimmästäkin aiheista, kuten uudesta kissahoitolasta, johon suurin osa Mouruposkenkin kissoista oli karannut hoitajineen. "Ihan tyhmä se uusi hoitola, sen nimikin on matkittu ihan Mouruposkesta, sen nimi on Poskimouru", Tuitikki sanoi. Tuitikki ja Tikkarisuu olivat kaikista raivokkaimmat uutta hoitolaa kohtaan, sillä heidän Sini-kaverinsa oli vaihtanut sinne. "Me ei olla enää väleissä!" Tikkarisuu kertoi julkisesti meidän muiden ihmetellen silmät pyöreinä. (huom. Kyllä te oikeasti saatte olla väleissä, tämä on vain tarinassani. .-D) "Olisivat ennemmin vaikka Mourupossu", Jorma ehdotti, milloin koko porukka repesi nauruun. Aijca kuitenkin keskeytti naurume puhumalla mikkiinsä: "Kakut ovat nyt syöty, ja on aika aloittaa synttäribileiden disko, johon vain kissat ovat kutsuttuja, me hoitajat voimme jäädä siivoamaan vaikkapa tuota, öh, sortunutta kakkuläjää." "Voi nolo", ajattelin, kaikki oli minun syytäni. Samassa Nick tuli luokseni. "Minä menen Pian kanssa diskoon", hän ilmoitti. "Ehei, meidän on kyllä mentävä valmistautumaan ensi-iltaanne varten!" huomautin. "Höh", Nick totesi, muttei kuitenkaan vastustellut enempää, kisut himoitsivat esiintymistään niin kovasti, että olivat valmiit luopumaan vaikka mistä sen eteen. Hain vielä Mitterin, ja lähdimme kaikki keittiöön pakkaamaan ruokia kuorma-autoon.
Avatessamme keittiön oven, osui silmiimme katastrofi. "Missä kaikki leivokset ovat? Minun mielestäni me teimme kyllä paljon enemmän näitä", Nick kauhisteli. Samassa yläpuoleltamme alkoi kuulua naurua. Nostimme katseemme kohti kattoa, ja näimme lampun päällä istuvan Raimo-apinan. "Raimo! Oletko sinä tehnyt jotain leivoksillemme?" Mitteri karjaisi. "Thihhih, kyllä vaan", Raimo paljasti."Mitä niille teit?" kysyin. Raimon älykkyys ei ollut ehkä parhaimmasta päästä, se alkoi nimittäin selostaa tapahtumia. "Piilotin ne tuolla ulkona olevaan kuorma-autoon, jottette löytäisi niitä. Lisäksi söin niistä melkein puolet, kheh" Raimo naureskeli. "Voi kiitos avusta, Raimo!" huudahdin. Sekä Raimo, että kissani katsoivat minua kummissaan. Iskin niille silmää, ja jatkoin puhumista Raimolle. "Teimme leivoksia hirveän paljon, mutta meille selvisikin, että osa hoitolan väestä on lähtenyt, joten nyt leivoksia on varmasti sopivasti. Lisäksi meidän oli tarkoitus kantaa ne sinne kuorma-autoon, ja sinä hoidit jo senkin urakan puolestamme! Kyllä sinä sisimmässäsi olet hyvä apina", kehuin. Raimo näytti ärsyyntyneeltä, sen kiusaamis-suunnitelma ei ollutkaan toiminut niin kuin piti. "No, ihan sama, mutta mehunne ovat kyllä ihan pilalla, heh", Raimo kertoi lähtien huoneesta. Siirryimme juomien luo, ja ainakin päältä päin ne näyttivät ihan normaaleilta. "Pitäisikö meidän maistaa varmuudeksi, jos maussa on jotain vikaa?" Mitteri ehdotti. "Niin on varmasti parasta", Nick oli samaa mieltä. Otettuani kulauksen kummastelin mehun poreilevaa makua. "Nyt keksin! Mehulaseihin on lisätty sihijuomaa!" Nick huudahti. Oikeastaan maku oli aina hauska, mehumme olivat muuttuneet limuiksi!
Kävelimme tyytyväisenä pois keittiöstä, olimme saaneet kokkailut nopeammin suoritettua kuin olimme arvelleetkaan. "Nyt kun olemme niin suuressa etuajassa aikataulussa...", aloitin kunnes Nick keskeytti minut. "Voisimme suunnata bileisiin juhlimaan muiden kanssa?" Nick kysyi virnistäen anovimmillaan ilmeellään. "Ei, ajattelin meidän voivan aloittaa keikalle siistiytymisen hyvissä ajoin, jotta ehdin varmasti kiinnittää nämä kaikki koristeet, joita shoppailin marketista", kerroin. Kissat näyttivät ensin närkästyneiltä, ja lopulta näyttivät kieltä idealleni. "Älkäähän nyt, siitä tulee hauskaa! Ettehän te nyt halua näyttää kaamealta ensimmäisen esityksenne aikana!" huomautin, mikä sai kissoihin hiukan uutta innostusta. "Okei, tiedetään. Ei muuta kuin vessaan, että tämä on sitten nopeasti ohi...", Mitteri huokaisi pelosta täristen. "Hienoa", kommentoin itsekin.
Lähdimme vessaan, ja kissat lupautuivat kylpeä samaan aikaan. Mitteri kuitenkin marisi, että oli jo aikuinen, ja pystyisi peseytymään yksin ilman ylimääräisiä avustuksia. Suostuttelin hänet ajan- ja shampoosäästöjen perusteella kylpemään Nickin kanssa samalla kerralla. Kylpeminen menikin taas veden ja vaahdon kanssa leikkimiseksi. "Käytämmekö sitä uutta saippuasettiäni?" Mitteri kysyi. "Toki, mansikan tuoksuinen shampoo onkin niin miehistä, sopii mainiosti keikalle!" huudahdin. "Miauhrr", Mitteri murahti, minä kuitenkin vain naurahdin. Minkäs kisuni sille mahtoi, että piti pinkeistä väreistä ja niiden tuoksuista. Tänään pesin kisujeni turkin ekstramäärällä saippuaa, jotta ne varmasti kiiltelisivät kauniisti yleisölle. Pienen kuivattelun jälkeen aloimme laittaa turkkia esiintymiskuntoon. Harjasin niiden turkin omilla harjoillaan, minkä jälkeen kaivoin ostoskassista suloiset pikku kammat. "Näillä on tarkoitus harjata pää-alueen turkkia", selitin ojentaessani kummallekin omat kampansa. "En ymmärrä, miksemme voisi harjata noilla toisilla?" Nick ihmetteli. "Koska näillä saa paremmin aseteltua karvoja joihinkin tiettyihin asentoihin", valaisin asiaa, mutteivat kissat vieläkään ymmärtäneet. "Suunnittelin ja tein suunnitelmia mahdollisista "kampauksistanne", pujoittaisin turkkiinne kaikenlaisia helmiä koristeeksi", kerroin. "Sinä ja sinun ideasi", Nick totesi kyllästyneesti. "Älä nyt, ei siihen paljoa helmiä tule, Mitterin karvoihin suunnittelinkin niitä enemmän", sanoin. "Okei, pääasia, että keikka onnistuu, tee mitä lystäät", Nick sanoi. Jopa Nick luotti kykyihini. Jäädessäni haaveilemaan jotain omiani, oli Nick penkonut laukustani jälleen jotain. "Mikä tämä on?" hän kysyi silmäillen vekotinta. "Se on karvankuivauskone, ostin semmoisenkin varmuuden vuoksi, jos meille olisi tullut kiire. Tänään emme kuitenkaan sitä nähtävästi tarvinneetkaan", totesin hiukan harmistellen. Nick alkoi räplätä laitetta, ja hetken päästä jokin mutteri pongahti ulos koneesta. "Anteeksi, laitan sen kyllä takaisin! Kun en ole aikoihin päässyt keksijäkerhoon, keksijänhimoni yllytti minut tutkimaan tämän hauskan vekottimen mekanismia", Nick selitti hädissään. "Ei se haittaa, yritetään ehtiä jossain vaiheissa kerhoissakin käymään", rauhoittelin. "Jee!" Mitteri ja Nick huudahtivat yhteen ääneen. Nick jäikin pulaamaan hetkeksi karvankuivauskoneen kanssa, kunnes hän oli saanut mutterin taas kiinni. "Katso simssiliini, kokeillaan, toimisiko se!" Nick huudahti. Käynnistin vehkeen, ja huonoksi onneksi se alkoi imemään Nickin karvoja sisäänsä. "Apua! Ääk! Iik! simssiliini, sammuta se kone!" Nick karjui lohduttomana. Onneksi Off-nappula toimi tavalliseen tapaan, ja Nick pelastui. Silloin huomasimme jotain erikoista. Karvat, jotka olivat olleet koneen käsittelyssä, olivat kihartuneet. "Nick, taisitpa muokata koneesta kihartimen kuivaamisen tilalle!" huudahdin innostuneena, olipa Nick ollut fiksu! "Voisimme kihartaa koko "tukan" ", Mitteri ehdotti. "Hieno ehdotus, pidän käkkäräpäistä, paitsi Seposta...", totesin innoissani. Niin kiharsimme Nickin ja Mitterin turkin, ja kisuni näyttivät loppujen lopuksi siltä, että heillä oikeasti kasvaisi kiharaa karvaa päästä. "Emmeköhän ole valmiit lähtöön!" ehdotin. "Joo!" Nick ja Mitteri karjaisivat tyytyväisinä samanaikaisesti.
Saavuimme pihalle kuormurin luo. Siellä Koukero jo seisoskelikin kyllästyneen näköisenä kyyläillen kelloaan. Olin pyytänyt isiä viemään meidät teatteri Kissansilmään ruokinemme, sillä enhän minä osannut vielä ajaa! Vaihdoimme pari sanaa, minkä jälkeen hyppäsimme kaikki auton kyytiin. "Harmi, kun et pääse konserttiimme, Pontsu on varmaan herkästi väsyvä kisu", Mitteri harmitteli. "Noh, ymmärtäisinköhän minä muutenkaan musiikkianne, minä kuuntelen vain suomalaista iskelmää. Eikös se Seppokin kuunnellut sitä?", Koukero naureskeli. "Ei, Seppo kuuntelee vain suomalaista iskelmää, jota miehet laulavat", korjasin painoittaen lauseen loppua. "Mutta minähän voisin laulaa sinulle koko matkan ajan! Silloin saisit kuulla otteita uudelta levyltämme", Nick sanoi, ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt vastata mitään, oli hän jo alkanut kailottaa lauluja. Kuuntelimme sitten koko matkan Nickin mahtavaa ääntä, ja hytkyimme musiikin tahdissamme innoissamme. Kisu tosiaan osasi hommansa! Matka kului joutuisasti, ja perille päästyämme kiitin Koukeroa kyyditsemisestä.
Koukeron lähdettyä kiikutimme ruoat oikeisiin paikkoihin, joista vieraiden olisi niitä hyvä ottaa. Sen tehtyämme siirryimme takahuoneeseen, jossa oli kaikenlaisia näyttelijöiden roolivaatteita ym. rekvisiittaa, mutta me emme niitä tarvinneet käyttöömme. "Noniin kisut, mentäisiinkö katsomaan sitä uutta "lavaanne", hei, miksi olette ottaneet kaikki roolivaatteet ulos kaapista?" kysyin ihmeissäni. Kisut istuivat edessäni suuren vaatemuurin keskellä, ja näin lyhyessä ajassa olivat onnistuneet jo sotkemaan kaiken... "No...kun, minä otin yhden paidan, ja sitten kaikki tippui", Nick harmitteli. "Noh, mitäs yhdestä vaatemuurista, on minulla kotonakin semmoinen", naurahdin. "Eikö olisi muuten siistiä pukeutua esityksen ajaksi joihinkin näistä?" Mitteri kysyi. "Et voi olla tosissasi. Silloin kaikki vieraat luulisivat tulleensa väärään paikkaan! Mitä jos mentäisiin vain tutkimaan sitä lavaa?" ehdotin, ja lopulta kissat suostuivat. Päästyämme lavan luokse jäimme ensimmäisenä ihmettelemään kaikkia upeita valoasettimia, katsomoon mahtuisi ties kuinka moni, ja kaikki näytti loistavalta! "Katso, tuonne on laitettu ne stereot, jotka ostimme Syysmarkkinoilla Tiksun kojusta!" Nick huomautti hyvämuistisena. "Aivan, ajattelin, että olisi kätevämpää käyttää omia välineitä kuin vuokrata jostain kalliilla", selittelin. "Vau, täällä ovat myös pianon koskettimet! Aivan ikiomani", Mitteri lesosi ylpeänä. "Illasta tulee mahtava, tunnen sen jo nyt!" Nick karjaisi onnekkaampana kuin koskaan. "Aivan, meidän pitäisi vielä käydä läpi illan ohjelmaa ja muuta, tässä on vielä hetkisen aikaa ennen h-hetkeä", muistutin, ja paneuduimme ohjelmaan muutamaksi toviksi.
Ilta alkoi jo häämöttää, kun hoitajat kissoineen saapuivat toistensa jälkeen teatteri Kissansilmään. Me katselimme Mitterin ja Nickin kanssa tapahtumaa ikkunasta sisältä käsin. "Tämä on käsittämätöntä, suorastaan tassuttamatonta. Heitä tulee lisää", Nick ihasteli. "Katso Nick, Pia vilkuttaa sinulle", huomautin. "Missä? Missä? Minun on heti lähdettävä tervehtimään häntä!", Nick karjaisi ollen jo lähdössä, kunnes Mitteri nappasi pentuaan niskavilloista. "Et varmasti mene, me ilmestymme coolisti näyttämölle kuin oikeat rokkitähdet!" Mitteri kertoi oman teoriansa. "Mutta!", Nick koitti keksiä puolustelua omalle näkemykselleen. "Minä olen huoltajasi, ja saan päättää", Mitteri ilmoitti. "Höh", Nick sanoi nyrpistäen kuonoaan. "Ehdit kyllä nähdä hänet tämän päivän aikana", Mitteri muistutti, mikä sai Nickin jälleen hyvälle mielelle. "Mennään, kohta teidän on noustava lavalle", hoputin, ja lähdimme kohti esiintymislavaa. "Voi että minua jännittää! Laulaa niille kaikille", Nick kauhisteli. "Älä nyt, hyvin se menee!", Mitteri kannusti. "Hyvähän sinun on siinä viisastella, saat olla koko ajan takana koskettimiesi kanssa. Minä taas joudun eteen lauluni takia", Nick huomautti. "Noh, jos olisit takana, et näkisi Piaa niin hyvin...muista se", Mitteri rohkaisi, jolloin Nickin silmät kirkastuivat. "Niin tosiaan, tämä on kunnia!", hän julisti. "Ei muuta kuin menkää ja valloittakaa lava!", kehotin. "Mutta ei se noin vain onnistu! Jonkun täytyy olla esittelemässä meidät!", Mitteri karjaisi. Kissat siirsivät ensin katseensa toisiinsa, nyökkäsivät, ja käänsivät päänsä sen jälkeen suuntaani. "Sinä, simssiliini!", Nick huudahti. "Mitä! En minä, enhän edes tiedä, mitä sanoisin, ja muutenkin pelkään kaikkia esiintymistilanteita, ja alkaisin sönköttämään jotain tyhmää, ja...", aloin luetella, kunnes kisuni kyllästyivät kuuntelemaan ja tökkäsivät minut lavalle.
Lensin komeasti mahalleni, ja liu'uin aivan lavan keskelle. Nolona ja paloauton punaisena kurkkasin yleisöön päin, jossa kaikki yrittivät pidätellä nauruaan. Lopulta Pipsalta pääsi pieni tirskahdus, jonka ansiosta koko yleisö repesi hilpeään nauruun. Kömmin ylös lattialta, ja päätin olla pilaamatta kisujeni iltaa vielä enempää. "Hauskaa on, eikä ihmekään! Ovathan sentään kuuluisat kissani pian esiintymässä. Pidemmittä puheitta, päästäkäämme pojat lavalle!", karjaisin. Mitteri ja Nick astelivat ylväinä nauruaan pidätellen näyttämölavalle. "Koskettimissa Mika Mutterin Mäyssääjä Maukulainen, ja mikin valloittaa Niksu Naukunapsu Maukulainen!", esittelin kisuni. Huomasin Mitterin osoittavan minulle rumpuja, eihän meillä tosiaankaan ollut rumpalia! Ilman rumpuja soittajan ja laulajan oli taas vaikea pysyä samassa tahdissa. Enempiä miettimättä karjaisin hetken päästä edellisien puheideni jatkoksi: "Ja simssiliini Kasaliini Fikuliini soittaa rumpuja!" Minulla ei ollut mitään kokemusta rummun soitosta, ja kaduin heti sanojani, miksi ihmeessä sekoilin niin pahasti? Kävellessäni täristen rumpujen luo yritin kuumeisesti keksiä, kuinka selvitä tilanteesta elävänä. Hetken pohdinnan jälkeen mieleeni juolahti ala-asteelta tuttu helppo perus-paukutus rummuilla soitettavaksi. Eihän soittoni tulisi hienolta kuulostamaan, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään, luultavasti... Aloin soittamaan, alkuun vähän ruosteisesti ja virheellisesti, mutta pian huomasin mokieni vähentyneen. Lopulta myös Mitteri liittyi soittoon koskettimillaan, ja todellinen keikka alkoi. Nickin aloittaessa laulamisen valot kirkastuivat suoraan häntä kohti. "Wohooo! Hyvä Nick!" Pia karjaisi katsomosta heti. Nick naurahti, ja jatkoi laulamistaan. Ensimmäinen laulu oli hilpeä ja riehakas, ja se saikin yleisön nousemaan ja hyppimään penkkiensä päällä. Innokkaimmat fanit alkoivat toistamaan Nickin sanoituksia kertosäkeen alkaessa toiseen kertaan. Kappaleen loputtua Mitteri ja Nick kiittelivät, biisi tosiaan oli tehnyt tehtävänsä tunnelman kohottajana. "Nyt etsimme yleisön joukosta vapaaehtoista musikaalista kisua, joka on kiinnostunut soittamaan Mitterin kanssa seuraavan biisin ajan", Nick ilmoitti mikkiinsä. "Se ei ole vaikeaa, aloittelijatkin pärjäävät!", Mitteri ilmoitti omaan sivuäänimikkiinsä kautta. Monta tassua ja pari hoitajankin kättä nousi innokkaasti pystyyn, että pojille tuli hiukan hankalaa valita. "Nipsu, tulepa tänne sieltä takarivistä!" Mitteri lopulta ilmoitti. Nipsun silmät säihkyivät onnesta, tästä kohtauksesta tulisi ehdottomasti paras illan aikana. Nipsu asteli ylväästi Mitterin viereen, ja tämä näytti nopeasti pari nuottia, joita Nipsun tulisi soittaa. Lopulta musiikki alkoi raikua jälleen kaijuttimista, tällä kertaa laulu oli rauhallisempi, muttei mitään synkistelyä. Nick lauloi ystävyydestä: "Ollaan ystäviä jookos, oih, se olisi yhtä ihanaa kuin maukas kookos! Yhdessä kaikkea hauskaa keksimme, ja päivät leikkien vietämme! Tulkaa kaikki mukaan, ystäviä parhaita kaikki ollaan! Ei ketään jätetä yksin! Jee, kaikki mukaan! Jee!" Soiton jälkeen Nipsu lähti suu hassusti auki jumittuen takaisin omalle paikalleen jälleen yhden kokemuksen rikkaampana. Soitimme vielä pari biisiä ennen kuin väliaika alkoi.
Päästyämme lavalta rakkaaseen takahuoneeseemme Nick rysähti sohvalle pitkälleen ja hengitti raskaasti. "Huhhuh, uuvuttaapa tuo lavalla pomppiminen paljon, en jaksa tehdä enää mitään!", hän ilmoitti meille. "Voi sinua, keikka ei ole vielä edes puolessa välissäkään", huomautin. "Sitä paitsi siellä on hauskaa, huomasitteko, kun yleisö sekosi?", Mitteri kysyi innoissaan. "Hyvä sentään, etteivät seinät kaatuneet", kommentoin. Itse en ollut huomioinut mitään ylimääräistä, minun oli jo tarpeeksi vaikea pysyä rumpujen mukana. "Löytyisipä joku innokas kissa, joka osaisi soittaa hiukan paremmin rumpuja kuin minä", sanoin naurahtaen. "Olet oikein hyvä rumpali", Nick kertoi minulle tullen halimaan. "Ja sinä hyvä laulaja", vastasin. Halaillessamme lavalta alkoi kuulua jotain ääniä. Päätimme mennä katsomaan, mistä oli kyse.
Lavalle päästyämme huomasimme Mörrin rumpujen äärellä soittamassa lumoavasti. "Sinäpä olet lahjakas kissa", kehaisin. "Kiitos, harjoittelin musiikkikerhossa", Mörri vastasi jatkaen paukuttelua. "Kävipä yhteensattuma, juuri äsken toivoin löytäväni innokkaan rumpalin loppukeikalle", kerroin. "Mitä? Ethän vain meinaa, että minä saisin jäädä tähän soittamaan?" Mörri kysyi innokkaan oloisena. "Jos vain haluat, enhän tietenkään voi pakottaa sinua, mutta haluaisin poikien keikalle hiukan tasokkaampaa soittajakuntaa", selittelin. "Ja vielä kysytkin! Tietenkin haluan olla soittamassa!" Mörri huudahti. "Sinusta tuleekin oikea rokkimummo!", Nick naurahti. Mörri siirsi katseensa hitaasti Nickiin päin ärtynyt ilme kasvoillaan. "Anteeksi, ei poikani tarkoittanut. Hyi Nick, häpeäisit! Ei toisten ikää saa pilkata!", Mitteri läksytti. "En minä pahalla", Nick ilmoitti. "Parasta ollakin niin, tämä rokkimummo nimittäin näyttää, mistä hänet on tehty!" Mörri sanoi itsevarmana. "Hienoa, väliaika on lopuillaan", Mitteri ilmoitti. "Mennään siis asemiin, ja odotetaan joukon palaavan paikoilleen", Nick ehdotti, ja niin kisut toimivat.
Yleisöä kasaantui hetki hetkeltä yhä enemmän ja enemmän. Viimeisten minuuttejen odottelutauon jälkeen, keikka saattoi jatkua. Tällä kertaa vuorossa oli hiukan surkeampi ruikutuslaulu Mitterin nuoruusaikojen ensirakkaudesta. Kaikki ei tosiaan mennyt Mitterin haluamalla tavalla aikoinaan. "Pipsaaaaaaaaa! Enkö sinulle merkinnytkään mitään? Mä niin luulin, että meistä olisi tullut jotain hienoa ja laulamisen arvoista. Sen sijaan sinä lähdit Joikan matkaan särkien sydämeni miljooniksi teräviksi paloiksi. Olen lohdutoooooon, ja vain sinun takiasi", Nick lauloi kauniilla eläytyväisellä äänellä. Pia muuttui katsomossa hiukan mustasukkaiseksi, häntä ärsytti Nickin laulu Pipsasta. Pia olisi halunnut hänestäkin laulettavan jotain. Pipsa taas poti koko ajan huonoa omatuntoa, hän ei ollut tiennyt, että Mitteri oli ajatellut asiat noin tunteellisesti. Onneksi kiusallinen laulu päättyi ajallaan, ja kaikki pystyivät nauttimaan keikkailusta. Seuraavan kappaleen soidessa Pipsa ja Viiru innokkaina faneina hyppäsivät lavalle tanssahtelemaan musiikin tahtiin kaikista kielloista huolimatta. Minusta se oli kyllä hauskaa katseltavaa, huomasi, että monet kissat olivat innostuneet Mitterin ja Nickin musiikista. Lopulta "ylimääräiset" kisutkin lupautuivat menemään omille paikoilleen katsomossa, ja konsertissa soitettiin vielä monia lauluja. Aivan illan lopuksi tuli se hetki, jota monet olivat odottaneet. Oli illan viimeinen soitettava laulu, oikea pääjehu jutussa - Nickin kirjoittama Diabetes-laulu. Koko yleisö huudahti innokkaasti, kukaan ei pystynyt edes istumaan jännityksestä. Mitteri alkoi soittamaan alkumusiikkia, ja hetken päästä Nick aloitti laulamisen:
"Kun sain diabeteksen, olin hyvin iloinen.
Joka päivä karkkii ja herkkuu, ou jee!
Mutta sitten monet ikävät puolet ilmenivät.
Kun karkkia possuan, niin lihoan.
Jalkapalloksi muutuin ja kaikkialle juutuin.
Hammaspeikot hampaani jyrsivät täyteen reikiä.
Jatkuvasti pyörtyilen verensokerin laskun vuoksi
Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet,
eikä mua enää vaivaa huolet.
Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa.
Jeee!
On mulla kavereita monia.
Voin olla onnellinen.
Osaan iloita nyt arjesta,
ja päivästä jokaisesta.
Nyt tanssitaan!
Ja unohdetaan murheet!
Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet,
eikä mua enää vaivaa huolet.
Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa.
Jeee!
Ilman diabetestä en olisi minä,
silloin olisin joku muu.
Olen iloinen näin.
Mä opin diabeteksen hyvät ja huonot puolet,
eikä mua enää vaivaa huolet.
Tajusin olevani ainutlaatuinen tautini kanssa.
Jeee!
Sokeri on hyvää, vauva!"
Kaikki taputtivat ja kiljuivat kuin hullut Nickin lopettaessa soittamisen. Nick naureskeli tyytyväisenä suoritukselleen, kaikki oli sujunut täydellisesti. "No niin, toivottavasti teillä oli hauskaa, minulla ainakin oli. Nyt meidän onkin sitten aika päättää...", Nick aloitti pienen taputtelutauon jälkeen. "Ei! Seis!", Mitteri karjaisi. "Tarkoitan siis, meillä on sittenkin vuorossa eräs pienimuotoinen ohjelma", Mitteri kertoi. "Mitä sinä höpiset? Eihän meillä mitään ole!", Nick kuiski isälleen, mutta tämä pysyi lujana. Siristin silmiäni, ja huomasin Mitterin tassussa sen saman lapun, jota hän oli täytellyt meidän ollessa Mouruposken synttäreillä, ja silloin tajusin jujun. Nick katseli yhä hölmistyneenä Mitterin kävellessä koskettimilleen. "Tämä laulu on omistettu eräälle rakastamalleni kissalle", Mitteri kertoi. Sen sanottuaan hän aloitti surumielisen ja hennon musiikin pianollaan. Ensimmäisen säkeistön aikana yleisö kuunteli sanoituksia tarkasti ja hiljaa mietiskellen vertauskuvallisia juttuja. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kenestä Mitteri lauloi. Olivathan Mitteri ja Mirre olleet hoitolan ensimmäiset kissat, jotka saivat pentuja. Siitä oli uutisoitu ja kaikkea, ja tämä tapahtuma oli jäänyt monen hoitajan ja hoidokin mieleen. Ennen kertosäkeen alkua musiikki hiljeni lähes olemattomiin, mutta heti sen jälkeen musiikki koveni, ja lavalta lennähti muutama kipinä. Kummasti tässä välissä Mitteri oli onnistunut asentamaan "kipinän heittimet" lavan reunoille. "Sä olit mulle tärkein kaikista, olit aamuaurinkoni ja iltaruskoni. Ainoa, ketä ikinä rakastin, olit voimani, kaikkeni. Mutta nyt kun olet poissa, olen niin lohduton! Miksi teit tämän minulle? Jos sut vielä kerran näkisin Mirruskani, olisin onnellinen.", Mitteri lauloi täydestä sydämestään. Herkimmät katsojat olivat kyynelissä koskettavan laulun ansiosta. Sinä hetkenä toivoin, että Mirre olisi kuullut laulun, jotta hän olisi ymmärtänyt, miten väärin oli tehnyt lähtiessään. Tämä oli kyllä hieno yllätys Mitteriltä. Toinen säkeistö meni minulta hiukan ohi pohdiskellessani kaikkea, mutta samalla tyylillä edettiin. Kertosäkeen alkaessa jälleen soimaan, hullaantui yleisö jälleen äärimmilleen. Sen jälkeen Mitteri alkoi laulamaan "loppu viisauksia" (vai miksi sitä nyt kutsutaan? .-D): "Jos vain palaisit, tulisit ja avaisit oven, ja kaikki olisi hyvin taaaaaaas!" Samassa konserttisalin ovi lennähti auki, ja esiin ilmestyi erittäin tuttu kissa ja hänen hoitajansa. Mitterin ilme muuttui surullisesta yllättyneeksi, minkä jälkeen yli-iloiseksi. "Mirre!", hän huudahti. "Mitteri", Mirre huusi puolestaan. Mirre lähti juoksemaan katsomon läpi lavalle, ja Mitteri auttoi tämän ylös. Kisut päättivät laulaa viimeisen kertosäkeen yhdessä kehitellen hiukan omia versioitaan. Laulusta tuli ehkäpä hieman epävireinen, mutta sen loputtua yleisö taputti kovemmin kuin minkään muun laulun loppuessa. Tämä laulu tosiaan oli vedonnut katsomon tunteisiin.
"Mirre, en voi uskoa. Mitä sinä täällä?", Mitteri kysyi. "Ehdin selittää kyllä myöhemmin, sinulla ja pojallammehan on esitys kesken", Mirre vastasi viekkaasti. "Aivan", Mitteri totesi. Mitterin ja Mirren supatellessa Nick otti lavan haltuunsa jälleen. "Tämän yllättävän tilanteen jälkeen voimme palata taas normaaliin ohjelmaamme. Nyt meillä on vuorossa nimikirjoitusten jakoa, mutta älkäähän kukaan sitten vain karkaa, tälle illalle on vielä yksi yllätysnumero tiedossa", Nick selitti viekkaasti. Katsoin mielenkiintoisesti kissaani, mitä se Nick'kin oli mennyt kehittelemään? Ilmeisesti hän ei halunnut jäädä isäänsä huonommaksi, vaan pysyä samoilla arvoluokilla yllätyksineen. Pohdiskellessani huomasin, kuinka Mitterin ja Nickin ympärille juoksenteli läjäpäiten kissoja, ja jopa Mouruposken virallinen lehdistö. Naurahdin ajatukselle, ainakin suosiota nämä olivat keränneet. Olin itsekin jo lähtemässä, kunnes joku tarttui minua olkapäästä. "Rasse", totesin. "Minäpä minä", Rasse nyökkäsi. "Saanko kysyä, miten ihmeessä lähditte noin yllättäen, ja mikä sai teidät muuttamaan mieltänne?", kyselin. "Olimme siellä toisessa hoitolassa, Poskimourussa. Hetken päästä Mirre kuitenkin alkoi potemaan Mitteri-ikävää, ja muutenkaan meno ei ollut siellä yhtä hilpeää ja rentoa kuin täällä. Kaduttaa, että lähdimme aluksi sinne. Onneksi Aijca otti meidät takaisin.", Rasse selitti. "Puhuttiinko täällä minusta?" Aijca kysyi selkäni takaa, ja säikähdyksissäni kiljaisin ja pomppasin. Epäonnekseni tein niin kovan äänähdyksen, että kaikki faniläjässä nimikirjoitusta hakevat kääntyivät katsomaan minuun päin kummastuneina. Mitteri ja Nick katsoivat minuun murhaavasti minun viedessäni kaiken huomion. "Eh, älkää minusta välittäkö. Mitteri ja Nickhän tässä tähtiä ovat. Minä täällä vain säädän omiani", huusin kaikille. Meni hetki ennen kuin tilanne muuttui ennalleen, mutta onnekseni kaikki olivat pian taas poikien kimpussa. "Puhuimme joo sinusta. Tosi hienoa, että otit Rassen takaisin", sopersin pää paloauton punaisena. "Toki. En voisi ikinä unohtaa Rassea ja hänen kissojaan", Aijca naurahti. "Eikä Mitterikään", totesin haaveilevasti katsellen Mitteriin päin.
Meidän hoitajien jutellessa omiamme, oli Mitterillä ja Nickillä melkoiset kiireet. Joka puolelta tuli paperinpalasia, joihin jokainen halusi saada nousevien tähtien tassun jäljen. Vaikeammaksi sen teki, kun kaikilla oli pakkomielle saada se samaan aikaan, eivätkä he voineet pysyä siistissä jonossa. "Rauha, rauha! Kaikki saavat nämä ajallaan!", Nick huusi vähän väliä, muttei siitä ollut oikeastaan mitään hyötyä. Kun joku oli saanut Nickiltä nimmarin, meni kyseinen kissa heti Mitterin kimppuun tai toisin päin, eikä tilanne tuntunut rauhoittuvan. Lopulta ruuhka hellitti fanien saadessa käsiinsä nimmari laput ja uudet levyt, joissa riitti ihailtavaa. "Mutta eihän täällä ole ollenkaan Mitterin uutta laulua!", Pop huudahti ärtyneenä. "Niin, keksin sen tänään, eikä se ehtinyt levylle mukaan", Mitteri selitteli kosketellen hermostuneena viiksiään. Siitäkös huuto alkoi, kunnes Nick koitti rauhoitella tunnelmaa: "Älkää huoliko, kyllä me vielä toisenkin levyn teemme, ja kaikki saatte laulun!" "Niin, Mirreseni, tulethan äänittämään sitä kanssani?", Mitteri kysäisi kääntäen päänsä vaimoonsa päin. "Tietenkin, se olisi kunnia", Mirre vastasi tyytyväisenä. "On se kivaa, kun kaikki on hyvin", Mitteri henkäisi. Huomasin Nickin siirtyneen syrjään päin, ja hän näytti jotenkin kalpealta ja hermostuneelta. "Mikäs sinulla on?", kysyin huolissani. "Ei tässä mitään", Nick vähätteli, mutta huomasin, ettei kaikki ollut hyvin. "Voimme kyllä jo lähteä, kyllä fanit ymmärtävät..." olin alkamassa puhumaan, mutta Nick keskeytti minut huutamalla itse yleisölle: "Sitten luvassa vielä viimeinen ohjelma tälle illalle". "Mitterin yllätysbiisi hullaannutti kaikki, enkä halua jäädä täysin kakkoseksi, siksi minäkin kehittelin jotain spesiaalia", Nick kertoi näyttäen yhä hermostuneemmalta. Minua hiukan huoletti, mutta tiesin Nickin selviävän. "Saisinko pyytää lavalle erään tärkeän kissaneidin, Pian?", Nick kysäisi hiukan ujosti, mutta Piaan moinen taisi tehota, ilmeestä päätellen hän oli aivan liekeissä. Pia kapusi lavalle katsoen Nickiä silmiin. "Pia", Nick sanoi asettuen polvilleen. Katsoimme kaikki yllättyneinä Nickin penkoessa jotakin. "Minulle olisi kunnia, jos saisin olla miehesi, ja mentäisiin naimisiin. Tahdotko kihloihin kanssani?", Nick kysyi Pian katsoessa tätä täysin sanattomana. "Voi Nick", Pia äänähti, kunnes tapahtui jotain odottamatonta. Kesken kaiken Nick lennähti kumoon, ja hänen kädessään ollut sormus vierähteli pitkin lattioita. "Nick... Nick! Apua! Auttakaa!", Pia kiljui shokin saapuessa. Pia jäi katselemaan, kun kaikkialta ryntäili kissoja ja hoitajia auttamaan. "Saiko Nick jonkun kohtauksen?" "Voi minun pikku-Nick!" "Soittakaa ambulanssi!" "Minä voin antaa palan leivoksestani" "Nick! NIIIICK!" Kaikki äänet kaikuivat Pian sisällä, eikä hän saanut järkytykseltään selvää, kuka puheenvuorot esitti.
Lue Mourusen ensimmäisen numeron haastattelusta, miten konsertti-ilta päättyi. ,-)
Kommentit
Lähetä kommentti