Likasukat ja diabetes
Eräänä syksyisenä päivänä hain kisut niiden huoneesta, ja suuntasimme hoitolan pihalle. Olin ostanut Mitterille punaisen kumipallon, josta hän oli kovin ylpeä. Tänään aioimme viettää päivämme pihalla leikitellen, sillä kissat eivät olleet pitkään aikaan liikkuneet, paitsi tietenkin urheilukerhossa, mutta täytyyhän nyt muulloinkin hiukan liikkua. Olin ottanut mukaani myös kissojen vesipullot, jos pikkuisille tulisi kovin jano. "Ai niin, Aijca muuten ilmoitti, että syys-markkinat viivästyvät ongelmien vuoksi", kerroin. (Ainakin meidän tarinassa) "Kauheeta! Eikö se ollutkaan kiva idea?" Nick kummasteli. "Ei mitään sellaista, Aijcalla on niin kamalasti kiireitä, kuten on minullakin", totesin vilkaisten laukkuuni, jossa pilkisteli englannin ja terveystiedon kirjat. Olin ottanut nekin mukaan, jotta ehtisin lukea paremmin kokeisiini, arvelin kuitenkin kissojen vievän puolet huomiostani, joten tuskin ehtisin hirveästi lueskella. "Se on kyllä huomattu, et ole pitkään aikaan tullut katsomaan, mitä meille kuuluu", Mitteri murahti potkien palloaan. "Anteeksi, mutta hyvinhän te pärjäätte", arvelin. "Joo, pärjätään me. Tosi kivaa, kun pääsit tulemaan", Nick riemasteli. "Tulin niin pian kuin vain ehdin. Pakkohan minulla on olla teillekin aikaa", sanoin. "Hei, eiköhän jäädä tähän, ja aleta potkia", Mitteri huudahti. Nick juoksi isäänsä vastapäätä, ja oli valmiina odottamaan Mitterin potkua. Mitterin voimat olivat kuitenkin liian suuret, ja pallo lensi ylhäältä Nickin ohi lentäen veteen. "Ohhoh. Onneksi se on sentään kumia, ettei vajonnut pohjaan", totesin. "Minä haen sen!" Nick kiljaisi. "Ööh... hyvä, että joku on innokas", Mitteri totesi. Hänen selkänsä täyttivät kylmät väreet ja kaikki ne huonot muistot, mitä kesäriehassa tapahtui. Nick lähti kipittämään lammen reunaa päin, ja kisu hyppeli kiveltä kivelle, jotta saisi pallon nopeasti käpäliinsä. Nick loikki ovelasti ja lauleskeli samalla hilpeitä laulujaan. Hetken päästä Nick sai pallosta otteen, ja märkä vesi kasteli tämän turkin. "Iyyh! Kylmää!" Nick huudahti kauhuissaan. Nick oli niin ymmällään, että tipahti vahingossa kiveltä. "Ääk! Nick-kultsukka ei osaa uida! Mitä mitä teen?" Mitteri kauhistui ottaen pelon askeleita. Ymmärsin, ettei Mitterillä ollut aiettakaan mennä pelastamaan pikku-Nickiä, joten tunsin tilaisuuteni koittaneen. Viskoin kengät nopeasti jaloistani ja nostin housun punttejani ylös, sukkia en ehtinyt ajatellakaan. Juoksin nopeasti lammelle sille kivelle, jossa Nick oli seisonut, ja laitoin käteni veden alle yrittääkseni löytää Nickin. Hetken päästä tunsin pistävän tunteen käsissäni, Nick oli tarttunut täysillä kynnet edellä. Nostin kisun veden alta, ja tämä haukkoi happea. "Voi pikkuista, oletko kunnossa?" kysyin kauhuissani. "Köh. Se oli tosi jännää! Näin siellä kaloja, jotka näyttivät hapanta naamaa, ja sitten ne lähtivät pois. Näin myös vesikukkia, jotka tuntuivat tosi hassuilta. Voisin kirjoittaa tästä raportin keksijäkerhossa, ja ehdottaa Aijcalle, että voisimme tehdä sukellusvene retken!" Nick selitteli innoissaan. "Ai sukellusvene retken hoitolan järveen? Olet kuitenkin ihan ok, vesihän on jäätävää?" tuumasin tajutessani varpaideni olevan aivan jäässä. "Ai. En edes huomannut", Nick kertoi hölmistyneenä. Huokaisin helpotuksesta. Nick oli aivan kunnossa, eikä ollut saanut vesikammoa kuten isänsä. Kumarruin ottamaan myös pallon, ja lähdimme takaisin maihin. Mitterin huoli oli kadonnut, ja hän tuli heti halaamaan Nickiä. "Voi sinua. Pelkäsin jo pahinta, onneksi selvisit tästä kauhistuttavasta tilanteesta", Mitteri sopersi. "Ei isi ollenkaan ole näin...", Nick koetti selittää, mutta Mitteri jatkoi selviämispuhettaan: "Ymmärrän kyllä, jos et jaksa leikkiä enää edes tuolla pallolla, olethan sentään kokenut niin kovia". "Täh? Kyllähän pelataan! Eihän me ehditty vielä edes kunnolla aloittaa!" Nick murahti napaten pallon minulta. "Nyt potkitaan tätä kumipalloa!" Nick päätti. "Noh... hyvä on sitten", Mitteri lopulta suostui. Siirryin syrjemmälle opiskelemaan, kun kisuliinini potkivat ja heittelivät vuoronperään palloa. Riisuin märät sukkani ja laitoin ne kuivumaan puun oksalle. Aluksi katselin heidän iloista puuhaansa, mutta lopulta opiskelu vei minun ajatukseni. "allow=antaa, breathtaking=henkeäsalpaavan kaunis, protect=suojella..." hoin päässäni. "simssiliini, simssiliini!" Mitteri karjui juosten luokseni. "Mitä nyt? Miksi olet noin hädissäsi? Ja minne jätit Nickin?" latelin kysymyksiä. "Nick... Nick sai taas jonkun kohtauksen! Tule äkkiä auttamaan!" Mitteri karjui. Säikähdin niitä sanoja, heitin nopeasti kirjani johonkin pusikkoon ja lähdin Mitterin perään. Näin Nickin makaamassa maassa. "Nick, mikä on?" kysyin. "Heikottaa, on paha olo", Nick selitti. "Meidän on kyllä heti lähdettävä lääkäriin!" totesin kaivaen kännykkäni esille. Soitin Mouruposken hätänumero 431:een, ja selitin tarvitsevani ambulanssin. Nickin silmät sulkeutuivat, eikä hän enää vastannut minulle. Mitteri oli hätääntynyt, ja mitä enemmän hän pelkäsi, sitä enemmän hän joi vettä hermostuksissaan. "Mitteri, varo ettet juo liikaa vettä, se tuskin tekee hyvää vesikammoiselle", kehotin odotellessamme ambulanssin tuloa. "En minä pysty tekemään muuta! Voi että, olen huono isä, minun takiani lapsi joutuu koko ajan vaaraan", Mitteri kauhisteli. "Etkä. Nickillä on varmasti jokin sairaus, joka teettää tällaista. Ollaan vaan rauhallisia", rauhoittelin. Mitteri voihkaisi vielä kerran, ja ambulanssin kova piipitys valtasi Mouruposken pihan. Pihalle saapui kummastuneita kissoja, ja Aijca, joka juoksi luoksemme. "Mitä täällä on tapahtunut?" Aijca kysyi. "Nickille tapahtui jotain, täytyy mennä sairaalaan", kerroin. "Tulisin mielelläni mukaan, mutta kiireet valtaavat kaiken ajan!" Aijca harmitteli. "Ei se mitään, ilmoitamme sitten, kun jotain ilmenee", kerroin. Aijca nyökkäsi. Astuimme ambulanssin kyytiin, ja lähdimme kulkemaan kohti eläinlääkäriä.
Eläinlääkärissä Nick kiikutettiin heti tutkittavaksi, ja pääsimme Mitterin kanssa näkemään tapahtumia. Mitteri pölpötti taas omiaan, ja puhui pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta. Tomelius kuitenkin vakuutti, ettei pelkoon ollut aihetta, tutkimukset olivat vasta alussa. Hetken päästä Nick avasi välkkyvät silmänsä, ja nousi istuaalteen. "Nick!" huusimme Mitterin kanssa yhteen ääneen. Nick vilkuili ympärilleen ihmetellen, missä oli. Samassa Tomelius saapui luoksemme alkaen selittämään: "Nickin verensokeri tipahti liian alas, minkä vuoksi hän pyörtyi. Totesimme, että Nickille on tullut kissojen diabetes", Tomelius selitti. "Kuinkas nyt silleen?" kummastelin. "Niin vaan voi käydä", Tomelius vastasi. "Joutuuko Nick syömään jotain lääkkeitä?" Mitteri tiedusteli. "Ei varsinaisesti, mutta hänen ruokansa tulee sisältää sokeria. Sen takia tulee myös vahtia, että Nick huolehtii hampaistaan, etteivät ne reikiinny", Tomelius selitti. (Kissojen diabetes on minulla tällainen ^^) "Jes, saan syödä karkkia joka päivä!" Nick innostui. "Et nyt sentään. Karkkia pitää syödä kohtuudella, ja muistahan sitten liikkua, ettet lihoa. Se pahentaa tautia vieläkin enemmän. Kun uusi kohtaus alkaa, syöttäkää heti jotain makeaa", Tomelius selitteli vielä tärkeimpiä asioita minun ja Mitterin nyökkäillessä. Kun Nick oli saatu kuntoon, lähdimme kohti hoitolaa.
Saapuessamme sisälle huomasin ilmoitustaululle nuppineuloilla kiinnitetyt likasukat, ja niiden vieressä oli lappu, jossa luki: "<-KENEN? Löytyivät Mouruposken järven rannalta, omistaja voi ottaa ja laittaa pesuun." Nolostuneena riuhtaisin likasukkani irti, ja heitin ne laukun pohjalle. Samassa myös muistin, että englannin kirjani oli jäänyt pusikkoon, kun olin sen sinne heittänyt ennen Nickin pelastamista. "Äh, antaa olla, haen sen kyllä lähtiessäni", tuumailin. Nick keskeytti typerät ajatukseni mouruamalla: "Minulla on nälkä, käydäänkö syömässä?" "Oh, tietenkin!" karjahdin, ja lähdimme huoneelle päin.
Päästyämme sisälle huomasimme postiluukusta pudonneen postin. "Katso Mitteri, postia sinulle", huomautin, ja Mitteri nappasi innoissaan kirjeensä avaten sen samantien. "Viiru on vastannut kaveripyyntööni!" Mitteri huudahti hypäten ilmaan. "Miksi kukaan ei pyydä minua kaverikseen?" Nick valitti. "Odotas, kun pääset ystäväkerhoon, siellä tutustut helposti moniin kissoihin", Mitteri kannusti, olihan hän oikein ystävien hankinnan ammattilainen. "Milloin mennään ystäväkerhoon?" Nick kysyi. "Varmaankin joskus syysmarkkinoiden jälkeen", veikkasin. "Niin, myydään meidän lemmikkiapinoita!" Nick innostui. "Kuinkahan moni niitä aikoo ostaa?" Mitteri tuumaili. "En tiiä, mutta mulla on nälkä!" Nick murahti kovaa. "Anteeksi, olin melkein unohtaa. Otatko sinä mitään Mitteri?" kysäisin. "Voin syödä, mutta vähän vain", Mitteri ilmoitti. "Okei, kolmioleipä saa sitten käydä. Nälkäinen Nick haluaa sitten varmaan kananaksuja ja sen jonkun sinisen herkuttimen. En kyllä muista sen oikeaa nimeä", selitin naurahtaen. "Nickin naksuihin voisi lisätä niitä mansurakeita, ne ovat olleet kaapissa jo aika pitkään", Mitteri totesi. "Hyvä ajatus, Nick tarvitsee paljon sokeripitoista ruokaa. Täytyykin käydä shoppailemassa sitä Marketista", tuumailin. "Ehkä syys-markkinoilla myydään jotain", Nick arveli. "Niin tietysti, miten te olettekin loogisempia kuin minä?" kysyin hiukan nolostuneena. "Me ollaan niin hyviä", Mitteri lesoili. "Niin vähän arvelinkin", sanoin ojentaen Mitterille kolmioleivän, ja sen jälkeen aloin valmistaa Nickin muroja. "Käyn hakemassa keittiöstä jonkun kulhon näille naksuille", selitin. "Minäkin tahdon syödä ruokani lautaselta, jos Nickin saa!" Mitteri ilmoitti. "Hyvä on", sanoin. "Pidä kiirettä, minulla on kaaauhea nälkä!" Nick ruikutti. "Joojoo", sanoin ja häippäsin.
Matkalla keittiöön kuljin ilmoitustaulun ohi, ja näin siellä Aijcan, joka oli ottamassa sukka-lappua pois. "Terve taas, simssiliini!" Aijca huudahti huomatessaan minut. "Moi", vastasin vain lyhyesti. "Et kyllä usko, löysin hoitolan järven rannalta tosi likaiset sukat, kukakohan hoitajista on niitä käyttänyt", Aijca puhui naureskellen. Menin aivan punaiseksi. "Mistä epäilet, että joku hoitaja olisi käyttänyt niitä?" Yritin keksiä jotain, ettei Aijca osaisi epäillä minua likasukkien käyttäjäksi. "Koska joku oli hakenut ne, eikä täällä ole käynyt muita kuin hoitajia", Aijca sanoi. "Niin tietysti... Tuota, minun pitikin mennä, heippa!" sanoin ottaen askelen, mutta tein sen liian äkkiä, kompastuin, ja kenkäni putosi. "Ei kai sinuun sattunut?" Aijca huudahti tullen luokseni. "Ei ollenkaan!" huudahdin yrittäen saada kengän takaisin jalkaan, jottei Aijca tajuaisi minun olevan ilman sukkia. "Hei, sinultahan taisi pudota kenkäkin", Aijca huomasi, ja henkäisin kauhusta. "Älä tajua katsoa jalkoihini, älä tajua", hoin mielessäni. "Hei, eihän sinulla ole edes sukkaa!" Aijca huudahti. "Tajua nyt sekin", totesin mielessäni. "Eikös täällä ole jo sen verran kylmä, että jonkinlaiset sukat olisi hyvä olla?" Aijca kysäisi. "Kyllä sillä on sukat, se ei vaan käytä niitä", Mitteri kertoi. "Miksi ihmeessä? Hoitolassa on kylmät lattiat. Miksi et sukkiasi pitäisi?" Aijca ihmetteli. "Mitteri ja Nick, mitä te täällä teette?" kysyin siirtäen katseeni kissoihin. "Tulimme katsomaan, kun sinulla kesti niin kauan ruoanlaitossa", Nick ilmoitti. "Eiköhän meidän pitäisikin lähteä sinne keittiöön, tulkaa nyt mukaan, kun kerran olette siinä", komensin, ja kissat alkoivat seurata minua. "Nähdään taas!" hyvästelin Aijcan. "Joo", Aijca vastasi heilutellen kättään. Heti lähdettyämme Aijca purskahti rajattomaan nauruun, hän oli aavistanut minun olevan likasukka, mutta kohteliaisuutensa vuoksi hän ei ollut huomauttanut asiasta.
Keittiössä kaivoin kaapista kaksi lautasta, joihin kokoaisin kissojen ruoka-annokset. Mitterin lautanen jäi melko vajaaksi, laitoin siihen vain kolmioleivän. Nickin lautaseen lisäsin puolet kananaksupussista, mansurakeita, sekä sinisen herkkujutun. "Tässä on kyllä aika paljon ruokaa, jaksatko nyt varmasti syödä tämän kaiken?" varmistin. "Jaksan! Nälkäni on 8/10, eli melkein nollassa!" Nick naukaisi. "Ei se kyllä ole lähelläkään nollaa, pelkään sinun lihoavan, niin kuin Mitterille kävi vauva-aikoina", sanoin. "Yöh, älä puhu siitä! Se laihdutuskuuri oli niin ällö!" Mitteri kauhisteli. "Enhän minä lihoa, juuri olimme ulkoilemassa", Nick huomautti. "Se on kyllä totta", sanoin, jonka jälkeen kissat hiljentyivät syömään. Kaivoin laukustani terveystiedon kirjan, ja aloin selailla sitä odotellessani kissojen syövän. Mieleeni muistui jälleen se englannin kirja. "Mitä, jos Aijca löytää senkin, ja naureskelee typerille vastauksilleni", aloin miettiä. En todellakaan ole hyvä enkussa. "Mitä mietit?" kysyi Mitteri, joka oli pompannut syliini istumaan. "Kouluhommia vaan", vastasin. Olimme hiljaa, ja kuuntelimme kuinka naksut narskuivat Nickin hampaissa. Yllättäen kuului outo ääni. "Mikä se oli?" Nick hämmästeli keskeyttäen rouskutuksen. "Se oli mahani. Tulee nälkä, kun katsoo teidän syövän", tunnustin olleeni äänen takana. "Voin kyllä antaa sinulle naksuja", Nick tarjosi. "Ehkei se ole hyvä idea, minun on paras lähteä kotiin syömään", päätin. "Eikääääää! Vastahan sinä hetken olit kanssamme", Mitteri alkoi marista. "Noh, kai minä vielä hetkeksi voin jäädä", totesin, jolloin kisut alkoivat riemuitsemaan. Samassa nenääni leijaili pahanhajuinen hajupilvi. "Yäk, teidät olisi parasta kylvettää ennen kuin Aijca tulee tänne, ja huomaa vielä, etten ole pessyt teitä aikoihin!" puhuin. Mitterin silmät laajenivat, ja kuulin sen sydämen tykyttävän kovemmin puhuessani kylpemisestä. "Minä olen ihan puhdas", Mitteri vakuutteli. "Etkä ole. Hygieniatarpeesi on 7/10, eli melkein nollassa", Nick puuttui. "Niinpä. Sinusta se suurin lemu tulee!" sanoin pidellen nenästäni. "Hei, en minä sinua hukuta. Sinun täytyy kohdata pelkosi", huomautin. "Äh... No hyvä on sitten", Mitteri viimein luovutti.
Pian olimmekin jo pesuhuoneella. Olimme käyneet huoneessa hakemassa kaikki mahdolliset shampoot ja hoitoaineet. "Tulikin tarpeeseen tuo Nickille ostamani pesusetti", totesin. "Niin, varsinkin, kun tämä minun tuntuu olevan aika lopussa", Mitteri kertoi kurkaten purkkiin. "Se on kyllä niin vähissä, että ehkä minun kannattaisi vain nuoleskella itseäni, eikä tarvitsisi mennä kylpemään, säästäisimme pesuainetta", Mitteri selitteli. "Ehei, älä yritäkään livistää tilanteesta. Sinut pestään, ja Nick lainaa mielellään pesuaineitaan", sanoin. "Joo!" Nick huudahti. Mitterin ei auttanut muu kuin vain luovuttaa. Aloin täyttämään kylpyammetta lämpimällä vedellä, ja lisäsin sinne oikein kylpyvaahtoa Nickin setistä. "No niin, kisut vaan ammeeseen!" huudahdin, kun kaikki oli valmista. Nick hyppäsi riemuiten, ja kummasteli, miten hassulta vaahto tuntuikaan. "Sinä myös Mitteri", komensin arvaten, ettei kisuni kuitenkaan menisi, siksi heitin sen suoraan ammeeseen, eikä se ehtinyt vastustella. Mitterin pää nousi pian kuplaisesta vedestä, ja se tokaisi: "Miksi teet minulle aina noin? Nolaat ja kaikkea!" Mitteri karjaisi. Naurahdin. "Et sinä ole yhtään nolo verrattuna minuun", totesin siirtäen katseeni ärsyttäviin sukkiini. "Voitaisiin pestä ne sukatkin samalla", Nick ehdotti. "Hieno ajatus", sanoin, ja heitin sukat mukaan kuplavelliin. "Minä voin pestä niitä", Nick kertoi heti. "Selvä, simssiliini, tipauta muutama pisara turkinkiiltoainetta Nickin turkkiin, niin minä pesen pentuni", Mitteri komensi. "Minä kai sitten pesen sinut, Mitteriseni", arvelin, ja tipautin aineita kissojen päihin. Niin alkoi kova pesu. "Hei simssiliini, revit turkistani, sattuu!" Mitteri huudahti. "Anteeksi, en huomannut", pahoittelin. "Niin vissiin", Mitteri totesi heittäen tassullaan vettä ammeesta päälleni. "Hei, ei!" sanoin. "Hihhii!" Nick naurahti, ja hänkin lennätti vettä päälleni. "Senkin! Minä kastun, ja me joudumme siivoamaan sotkut!" murahdin. "Ei se haittaa", Mitteri totesi, ja heitti vähän liiankin paljon vettä reunan yli. "Jaahas, kylpemiset on nähtävästi kylvetty", totesin nostaen läpimärät kisut pois. Ne vielä kehtasivatkin ravistella märät turkkinsa naamalleni. "Nyt lopetatte tuon pelleilyn tai minä lähden kotiin, ja joudutte yksin siivoamaan!" uhkasin. "Joo, me voidaan pyyhkiä lattiat", Mitteri kertoi. "Hyvä", sanoin. Itse aloin kasata pesukamoja samaan paikkaan, ja tajusin käyttäneemme lähes puolet jokaista purnukkaa. "Hienoa, kohta joudun ostamaan taas näitä lisää", harmittelin. Aikamme siivottua kylppäri oli taas käyttökunnossa seuraaville. "Nyt minun täytyy ikävä kyllä poistua, nähdään viimeistään syys-markkinoilla", pulisin, ja kisut nyökkäsivät.
Mitterin mielipide päivästä: "Huh, olipa pelottava päivä! Pelkäsin kuollakseni, että Nick kuolisi, ja lisäksi simssiliini passitti kylpyyn. Nyt on kyllä puhdas tunne, mutta kylpeminen tuottaa vieläkin kylmiä väreitä. Hahhah, muistaakohan simssiliini hakea enkun kirjaansa pusikosta? Taidettiin muutenkin Nickin kanssa tuottaa simssiliinille noloja tilanteita, niistä sukista. Heh, oikein sille, aina minutkin nolaa! Kuitenkin, olihan tänään onnistunut päivä ja kaikkea."
Nickin mielipide päivästä: "Tänään oli huippupäivä! Oli kivaa leikkiä hoitajan ja iskän kanssa! Pallottelu oli hupaisaa, ja oli tosi jännää olla sukeltamassa! Ei kai se sukellusretki hoitolan järveen niin tyhmä idea ollut, kuin mitä simssiliini väitti? Sain kyllä karsean kerhoinnostuksen! Pakko päästä keksimään, ja laulaminen on jäänyt sen verran vähäiselle, että sitäkin olisi hyvä harrastaa! Ai niin, minulle tulikin se diabetes, kuulostaa kivalta! Karkkia mielin määrin. Nam! Hehhee, oli kivaa possuilla ja kylpeä, kaikki oli kivaa!"
Eläinlääkärissä Nick kiikutettiin heti tutkittavaksi, ja pääsimme Mitterin kanssa näkemään tapahtumia. Mitteri pölpötti taas omiaan, ja puhui pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta. Tomelius kuitenkin vakuutti, ettei pelkoon ollut aihetta, tutkimukset olivat vasta alussa. Hetken päästä Nick avasi välkkyvät silmänsä, ja nousi istuaalteen. "Nick!" huusimme Mitterin kanssa yhteen ääneen. Nick vilkuili ympärilleen ihmetellen, missä oli. Samassa Tomelius saapui luoksemme alkaen selittämään: "Nickin verensokeri tipahti liian alas, minkä vuoksi hän pyörtyi. Totesimme, että Nickille on tullut kissojen diabetes", Tomelius selitti. "Kuinkas nyt silleen?" kummastelin. "Niin vaan voi käydä", Tomelius vastasi. "Joutuuko Nick syömään jotain lääkkeitä?" Mitteri tiedusteli. "Ei varsinaisesti, mutta hänen ruokansa tulee sisältää sokeria. Sen takia tulee myös vahtia, että Nick huolehtii hampaistaan, etteivät ne reikiinny", Tomelius selitti. (Kissojen diabetes on minulla tällainen ^^) "Jes, saan syödä karkkia joka päivä!" Nick innostui. "Et nyt sentään. Karkkia pitää syödä kohtuudella, ja muistahan sitten liikkua, ettet lihoa. Se pahentaa tautia vieläkin enemmän. Kun uusi kohtaus alkaa, syöttäkää heti jotain makeaa", Tomelius selitteli vielä tärkeimpiä asioita minun ja Mitterin nyökkäillessä. Kun Nick oli saatu kuntoon, lähdimme kohti hoitolaa.
Saapuessamme sisälle huomasin ilmoitustaululle nuppineuloilla kiinnitetyt likasukat, ja niiden vieressä oli lappu, jossa luki: "<-KENEN? Löytyivät Mouruposken järven rannalta, omistaja voi ottaa ja laittaa pesuun." Nolostuneena riuhtaisin likasukkani irti, ja heitin ne laukun pohjalle. Samassa myös muistin, että englannin kirjani oli jäänyt pusikkoon, kun olin sen sinne heittänyt ennen Nickin pelastamista. "Äh, antaa olla, haen sen kyllä lähtiessäni", tuumailin. Nick keskeytti typerät ajatukseni mouruamalla: "Minulla on nälkä, käydäänkö syömässä?" "Oh, tietenkin!" karjahdin, ja lähdimme huoneelle päin.
Päästyämme sisälle huomasimme postiluukusta pudonneen postin. "Katso Mitteri, postia sinulle", huomautin, ja Mitteri nappasi innoissaan kirjeensä avaten sen samantien. "Viiru on vastannut kaveripyyntööni!" Mitteri huudahti hypäten ilmaan. "Miksi kukaan ei pyydä minua kaverikseen?" Nick valitti. "Odotas, kun pääset ystäväkerhoon, siellä tutustut helposti moniin kissoihin", Mitteri kannusti, olihan hän oikein ystävien hankinnan ammattilainen. "Milloin mennään ystäväkerhoon?" Nick kysyi. "Varmaankin joskus syysmarkkinoiden jälkeen", veikkasin. "Niin, myydään meidän lemmikkiapinoita!" Nick innostui. "Kuinkahan moni niitä aikoo ostaa?" Mitteri tuumaili. "En tiiä, mutta mulla on nälkä!" Nick murahti kovaa. "Anteeksi, olin melkein unohtaa. Otatko sinä mitään Mitteri?" kysäisin. "Voin syödä, mutta vähän vain", Mitteri ilmoitti. "Okei, kolmioleipä saa sitten käydä. Nälkäinen Nick haluaa sitten varmaan kananaksuja ja sen jonkun sinisen herkuttimen. En kyllä muista sen oikeaa nimeä", selitin naurahtaen. "Nickin naksuihin voisi lisätä niitä mansurakeita, ne ovat olleet kaapissa jo aika pitkään", Mitteri totesi. "Hyvä ajatus, Nick tarvitsee paljon sokeripitoista ruokaa. Täytyykin käydä shoppailemassa sitä Marketista", tuumailin. "Ehkä syys-markkinoilla myydään jotain", Nick arveli. "Niin tietysti, miten te olettekin loogisempia kuin minä?" kysyin hiukan nolostuneena. "Me ollaan niin hyviä", Mitteri lesoili. "Niin vähän arvelinkin", sanoin ojentaen Mitterille kolmioleivän, ja sen jälkeen aloin valmistaa Nickin muroja. "Käyn hakemassa keittiöstä jonkun kulhon näille naksuille", selitin. "Minäkin tahdon syödä ruokani lautaselta, jos Nickin saa!" Mitteri ilmoitti. "Hyvä on", sanoin. "Pidä kiirettä, minulla on kaaauhea nälkä!" Nick ruikutti. "Joojoo", sanoin ja häippäsin.
Matkalla keittiöön kuljin ilmoitustaulun ohi, ja näin siellä Aijcan, joka oli ottamassa sukka-lappua pois. "Terve taas, simssiliini!" Aijca huudahti huomatessaan minut. "Moi", vastasin vain lyhyesti. "Et kyllä usko, löysin hoitolan järven rannalta tosi likaiset sukat, kukakohan hoitajista on niitä käyttänyt", Aijca puhui naureskellen. Menin aivan punaiseksi. "Mistä epäilet, että joku hoitaja olisi käyttänyt niitä?" Yritin keksiä jotain, ettei Aijca osaisi epäillä minua likasukkien käyttäjäksi. "Koska joku oli hakenut ne, eikä täällä ole käynyt muita kuin hoitajia", Aijca sanoi. "Niin tietysti... Tuota, minun pitikin mennä, heippa!" sanoin ottaen askelen, mutta tein sen liian äkkiä, kompastuin, ja kenkäni putosi. "Ei kai sinuun sattunut?" Aijca huudahti tullen luokseni. "Ei ollenkaan!" huudahdin yrittäen saada kengän takaisin jalkaan, jottei Aijca tajuaisi minun olevan ilman sukkia. "Hei, sinultahan taisi pudota kenkäkin", Aijca huomasi, ja henkäisin kauhusta. "Älä tajua katsoa jalkoihini, älä tajua", hoin mielessäni. "Hei, eihän sinulla ole edes sukkaa!" Aijca huudahti. "Tajua nyt sekin", totesin mielessäni. "Eikös täällä ole jo sen verran kylmä, että jonkinlaiset sukat olisi hyvä olla?" Aijca kysäisi. "Kyllä sillä on sukat, se ei vaan käytä niitä", Mitteri kertoi. "Miksi ihmeessä? Hoitolassa on kylmät lattiat. Miksi et sukkiasi pitäisi?" Aijca ihmetteli. "Mitteri ja Nick, mitä te täällä teette?" kysyin siirtäen katseeni kissoihin. "Tulimme katsomaan, kun sinulla kesti niin kauan ruoanlaitossa", Nick ilmoitti. "Eiköhän meidän pitäisikin lähteä sinne keittiöön, tulkaa nyt mukaan, kun kerran olette siinä", komensin, ja kissat alkoivat seurata minua. "Nähdään taas!" hyvästelin Aijcan. "Joo", Aijca vastasi heilutellen kättään. Heti lähdettyämme Aijca purskahti rajattomaan nauruun, hän oli aavistanut minun olevan likasukka, mutta kohteliaisuutensa vuoksi hän ei ollut huomauttanut asiasta.
Keittiössä kaivoin kaapista kaksi lautasta, joihin kokoaisin kissojen ruoka-annokset. Mitterin lautanen jäi melko vajaaksi, laitoin siihen vain kolmioleivän. Nickin lautaseen lisäsin puolet kananaksupussista, mansurakeita, sekä sinisen herkkujutun. "Tässä on kyllä aika paljon ruokaa, jaksatko nyt varmasti syödä tämän kaiken?" varmistin. "Jaksan! Nälkäni on 8/10, eli melkein nollassa!" Nick naukaisi. "Ei se kyllä ole lähelläkään nollaa, pelkään sinun lihoavan, niin kuin Mitterille kävi vauva-aikoina", sanoin. "Yöh, älä puhu siitä! Se laihdutuskuuri oli niin ällö!" Mitteri kauhisteli. "Enhän minä lihoa, juuri olimme ulkoilemassa", Nick huomautti. "Se on kyllä totta", sanoin, jonka jälkeen kissat hiljentyivät syömään. Kaivoin laukustani terveystiedon kirjan, ja aloin selailla sitä odotellessani kissojen syövän. Mieleeni muistui jälleen se englannin kirja. "Mitä, jos Aijca löytää senkin, ja naureskelee typerille vastauksilleni", aloin miettiä. En todellakaan ole hyvä enkussa. "Mitä mietit?" kysyi Mitteri, joka oli pompannut syliini istumaan. "Kouluhommia vaan", vastasin. Olimme hiljaa, ja kuuntelimme kuinka naksut narskuivat Nickin hampaissa. Yllättäen kuului outo ääni. "Mikä se oli?" Nick hämmästeli keskeyttäen rouskutuksen. "Se oli mahani. Tulee nälkä, kun katsoo teidän syövän", tunnustin olleeni äänen takana. "Voin kyllä antaa sinulle naksuja", Nick tarjosi. "Ehkei se ole hyvä idea, minun on paras lähteä kotiin syömään", päätin. "Eikääääää! Vastahan sinä hetken olit kanssamme", Mitteri alkoi marista. "Noh, kai minä vielä hetkeksi voin jäädä", totesin, jolloin kisut alkoivat riemuitsemaan. Samassa nenääni leijaili pahanhajuinen hajupilvi. "Yäk, teidät olisi parasta kylvettää ennen kuin Aijca tulee tänne, ja huomaa vielä, etten ole pessyt teitä aikoihin!" puhuin. Mitterin silmät laajenivat, ja kuulin sen sydämen tykyttävän kovemmin puhuessani kylpemisestä. "Minä olen ihan puhdas", Mitteri vakuutteli. "Etkä ole. Hygieniatarpeesi on 7/10, eli melkein nollassa", Nick puuttui. "Niinpä. Sinusta se suurin lemu tulee!" sanoin pidellen nenästäni. "Hei, en minä sinua hukuta. Sinun täytyy kohdata pelkosi", huomautin. "Äh... No hyvä on sitten", Mitteri viimein luovutti.
Pian olimmekin jo pesuhuoneella. Olimme käyneet huoneessa hakemassa kaikki mahdolliset shampoot ja hoitoaineet. "Tulikin tarpeeseen tuo Nickille ostamani pesusetti", totesin. "Niin, varsinkin, kun tämä minun tuntuu olevan aika lopussa", Mitteri kertoi kurkaten purkkiin. "Se on kyllä niin vähissä, että ehkä minun kannattaisi vain nuoleskella itseäni, eikä tarvitsisi mennä kylpemään, säästäisimme pesuainetta", Mitteri selitteli. "Ehei, älä yritäkään livistää tilanteesta. Sinut pestään, ja Nick lainaa mielellään pesuaineitaan", sanoin. "Joo!" Nick huudahti. Mitterin ei auttanut muu kuin vain luovuttaa. Aloin täyttämään kylpyammetta lämpimällä vedellä, ja lisäsin sinne oikein kylpyvaahtoa Nickin setistä. "No niin, kisut vaan ammeeseen!" huudahdin, kun kaikki oli valmista. Nick hyppäsi riemuiten, ja kummasteli, miten hassulta vaahto tuntuikaan. "Sinä myös Mitteri", komensin arvaten, ettei kisuni kuitenkaan menisi, siksi heitin sen suoraan ammeeseen, eikä se ehtinyt vastustella. Mitterin pää nousi pian kuplaisesta vedestä, ja se tokaisi: "Miksi teet minulle aina noin? Nolaat ja kaikkea!" Mitteri karjaisi. Naurahdin. "Et sinä ole yhtään nolo verrattuna minuun", totesin siirtäen katseeni ärsyttäviin sukkiini. "Voitaisiin pestä ne sukatkin samalla", Nick ehdotti. "Hieno ajatus", sanoin, ja heitin sukat mukaan kuplavelliin. "Minä voin pestä niitä", Nick kertoi heti. "Selvä, simssiliini, tipauta muutama pisara turkinkiiltoainetta Nickin turkkiin, niin minä pesen pentuni", Mitteri komensi. "Minä kai sitten pesen sinut, Mitteriseni", arvelin, ja tipautin aineita kissojen päihin. Niin alkoi kova pesu. "Hei simssiliini, revit turkistani, sattuu!" Mitteri huudahti. "Anteeksi, en huomannut", pahoittelin. "Niin vissiin", Mitteri totesi heittäen tassullaan vettä ammeesta päälleni. "Hei, ei!" sanoin. "Hihhii!" Nick naurahti, ja hänkin lennätti vettä päälleni. "Senkin! Minä kastun, ja me joudumme siivoamaan sotkut!" murahdin. "Ei se haittaa", Mitteri totesi, ja heitti vähän liiankin paljon vettä reunan yli. "Jaahas, kylpemiset on nähtävästi kylvetty", totesin nostaen läpimärät kisut pois. Ne vielä kehtasivatkin ravistella märät turkkinsa naamalleni. "Nyt lopetatte tuon pelleilyn tai minä lähden kotiin, ja joudutte yksin siivoamaan!" uhkasin. "Joo, me voidaan pyyhkiä lattiat", Mitteri kertoi. "Hyvä", sanoin. Itse aloin kasata pesukamoja samaan paikkaan, ja tajusin käyttäneemme lähes puolet jokaista purnukkaa. "Hienoa, kohta joudun ostamaan taas näitä lisää", harmittelin. Aikamme siivottua kylppäri oli taas käyttökunnossa seuraaville. "Nyt minun täytyy ikävä kyllä poistua, nähdään viimeistään syys-markkinoilla", pulisin, ja kisut nyökkäsivät.
Mitterin mielipide päivästä: "Huh, olipa pelottava päivä! Pelkäsin kuollakseni, että Nick kuolisi, ja lisäksi simssiliini passitti kylpyyn. Nyt on kyllä puhdas tunne, mutta kylpeminen tuottaa vieläkin kylmiä väreitä. Hahhah, muistaakohan simssiliini hakea enkun kirjaansa pusikosta? Taidettiin muutenkin Nickin kanssa tuottaa simssiliinille noloja tilanteita, niistä sukista. Heh, oikein sille, aina minutkin nolaa! Kuitenkin, olihan tänään onnistunut päivä ja kaikkea."
Nickin mielipide päivästä: "Tänään oli huippupäivä! Oli kivaa leikkiä hoitajan ja iskän kanssa! Pallottelu oli hupaisaa, ja oli tosi jännää olla sukeltamassa! Ei kai se sukellusretki hoitolan järveen niin tyhmä idea ollut, kuin mitä simssiliini väitti? Sain kyllä karsean kerhoinnostuksen! Pakko päästä keksimään, ja laulaminen on jäänyt sen verran vähäiselle, että sitäkin olisi hyvä harrastaa! Ai niin, minulle tulikin se diabetes, kuulostaa kivalta! Karkkia mielin määrin. Nam! Hehhee, oli kivaa possuilla ja kylpeä, kaikki oli kivaa!"
Kommentit
Lähetä kommentti