Quzin matkapäiväkirja
Heinäkuu 2019, Ranska
Saavuimme myöhään illalla Tiukun ja Viivin kanssa ensimmäiseen kiertuekaupunkiimme Pariisiin, Ranskaan, joka on muuten Mau Machinen kotimaa. Lennon aikana mielialani oli vaihdellut lähtöhaikeudesta innostukseen, mutta koneen laskeutuessa iski pieni jännitys. Konsertti Mouruposkessa meni ehkä hyvin, mutta Mau Machinen lämppäreinä astuisimme moninkertaisesti suuremman yleisömäärän eteen. Lentokentältä meidät nouti yhtyeen manageri, ja täytyy sanoa että olin hieman pettynyt siitä etteivät itse bändin jäsenet olleet saapuneet paikalle meitä tervehtimään. Manageri selitti jotain siitä miten bändin jäsenien täytyi välttää julkisilla paikoilla oleskelua innokkaiden fanien takia. Meidät kuljetettiin hotellille, ja olimme kaikki reissusta sen verran uuvuksissa että päätimme käydä saman tien nukkumaan. Seuraavana päivänä lounastimme yhdessä Mau Machinen jäsenten kanssa. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun tapasin heidät livenä! Mau Machine ei ole konsertoinut minun elinaikanani Mouruposkessa, mutta äitini on nähnyt heidät esiintymässä jo kahdesti. Olen tietenkin kuunnellut heidän musiikkiaan niin paljon että osaan varmaan kaikki biisit ulkoa. Bändin jäsenet vaikuttivat heti tosi mukavilta sillä he eivät yhtään tärkeilleet maineensa vuoksi vaan ovat tosi helposti lähestyttäviä. Eh, miksi kuulen nyt mielessäni Ruun lausuvan "Eräs voisi ottaa oppia heidän asenteestaan?" Ruu on ehkä oikeassa, mutta enkö minä saa edes vähän nauttia? Krhm, voisin kyllä kirjoittaa Ruusta vaikka kuinka monta sivullista päiväkirjaani, mutta parempi pysyä aiheessa. Syömisen ja jutustelun ohessa kävimme MM:n (lyhenne sanoista Mau Machine) kanssa läpi kiertuesuunnitelmaamme. Aluksi tekisimme pari keikkaa täällä Ranskassa, sitten suuntaisimme Englantiin ja kiertue päättyisi Intiaan.
Ennen ensimmäistä konserttia meillä oli koko päivä aikaa kierrellä nähtävyyksillä. MM:n Steve ja Jade liittyivät seuraamme. Heidän piti naamioitua aurinkolasien ja lierihattujen taakse jotteivat he herättäisi liikaa huomiota, mutta jos minulta kysytään niin heidän näyttävät vaatteensa ainakin pistävät vain pahemmin silmään. Aluksi kävimme goottilaistyylisessä Sainte-Chapellessa, jonka avarissa tiloissa kävellessä tunsi itsensä valtavan pieneksi. Upea näkymä sai minut jämähtämään paikoilleni, ja Viivin täytyi kiskaista minut pois muiden turistien tieltä. Siinä väenpaljoudessa oli vaikea keskittyä kun joku käveli koko ajan tielle tai tuuppi selkää, mutta sitten Steve sai hullun ajatuksen: Lähdimme hänen johdollaan kiipeämään alttarin päälle, jotta voisimme ihailla seinillä olevia lasimaalauksia paremmin. Tiuku tapansa mukaan hermoili ja pelkäsi mitä meille kävisi jos vartijat huomaisivat meidät, mutta tämäkin vaikeni lopulta kun pääsimme ihailemaan loistavia lasimaalauksia valon siivilöytyessä ikkunan läpi. Viivi mankui kovasti Eiffer-tornilla käymistä, mutta MM:n jäsenet eivät olleet kovin innoissaan. "En ymmärrä miksi kaikki ovat niin kiinnostuneita siitä nähtävyydestä. Sehän on vain valtava kasa metallia", Jade oli aluksi tuhahtanut, mutta kun Viivi ei antanut periksi päätyivät Jade ja Steve viemään meidät tornille. Jos aiemmassa Sainte-Chapellessa oli paljon väkeä niin täällä oli kyllä moninkerroin vilkkaampaa. Pääsimme onneksi puikkelehtimaan ihmisten jaloissa pahimman jonon ohi, ja pian olimme tornin juurella. MM:n jäsenet sanoivat odottavansa meitä alhaalla, he vaikutivat olevan perin kyllästyneitä koko Eiffel-torniin. Tassut olivat ihan kipeät kun pääsimme viimein huipulle asti. Tiuku ei uskaltanut katsoa niin korkealta alas, mutta minä ja Viivi ihailimme huikeita näkymiä silmät pyöreinä. Hyvä että Viivi oli pitänyt päänsä, vierailu tornilla oli todellakin hieno kokemus!
Ensimmäinen lämppärikonserttimme ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla... Meitä kaikkia tietysti jännitti ja ilmoille pääsi vahingossa virhesointuja milloin keneltäkin ja ääneni värisi parin ensimmäisen kappaleen aikana. Lisäksi laulukieli varmaan hämmensi yleisöä, sillä saimme suosionosoitusten sijaan enimmäkseen kummastuneita katseita. Suoraan sanottuna inhotti seisoa siinä elottoman yleisön edessä. Mouruposken menestyskonsertin jälkeen tuntui esityksemme tason lasku kurjalta, ja vilkaistessani Tiukua näin paniikin kasvavan hänenkin silmissään ja pelkäsin tytön säntäävän pois lavalta millä hetkellä hyvänsä. Onneksi MM:n Grace ja Blake saapuivat lavalle, jolloin yleisö villiintyi sekunnissa. "Älkää suotta näyttäkö nän hapanta naamaa ystävillemme. He ovat saapuneet konsertoimaan kanssamme ulkomailta asti", Blake huudahti tassussaan kannattelemaansa mikkiin samalla kun Grace päästi ilmoille sulosointuja soittimestaan bassosta. Yleisö alkoi heti taputtaa musiikin tahdissa, ja loin kiitollisia katseita lavalta vähitellen pois hipuvaan kaksikkoon. Olihan se vähän hölmöä, meidän piti toimia Mau Machinen lämppäreinä ja lopulta itse bändi tulee elottamaan meidän esitystämme... Tästä viisastuneena teimme yhdessä MM:n jäsenten kanssa käännöksia osaan kappaleistamme, jolloin ne ehkä innostaisivat yleisö herkemmin. Jade jopa opetti minulle yksinkertaisia fraaseja ranskaksi, joita voisin sitten puhua seuraavan esityksemme välispiikkeinä. Jostain syystä Jadea nauratti minun ääntämiseni... Toinen konsertti meni jo paremmin. Aiemmasta esityksestämme oli ladattu videoita nettiin, joten nyt yleisöllä oli jo vähän parempi käsitys siitä keitä me olimme. Eihän yleisö ollut nytkään samaan tapaan liekeissä mitä pääesiintyjän ollessa lavalla, mutta kuitenkin.
Elokuu 2019, Englanti
Englanninmatka sai heti vähän ikävämmän käänteen, sillä sairastuin nuhakuumeeseen, ja makoilin koko ensimmäisen päivän hotellihuoneen sängyssä muiden pitäessä hauskaa. Kuulin miten Tiuku ja Viivi kilistyttivät ruokailuvälineitä nauttiessaan maittavaa englantilaista aamiaista, ja olisin varmaan ollut kateellinen ellei ruokahaluni olisi ollut tyystin kadonnut. Nenäkin oli niin tukkoinen etten edes haistanut rasvassa paistettua pekonia tai paahtoleivän tuoksua. Tiuku lähti shoppailemaan MM:n tyttöjen Jaden ja Gracen kanssa, mutta Viivi pysyi koko ajan luonani hotellihuoneessa kanniskelemassa minulle nenäliinoja ja vilttejä. Hänen huolehtivaisuutensa toi äidin mieleeni, ja yhtäkkiä aloin potea kamalaa koti-ikävää. Lisäksi minua huolestutti Oilin jaksaminen. Äiti oli jo vanha, mitä jos hän kuolisi minun poissaollessani? Tunsin itseni todella itsekkääksi kun en ollut miettinyt asiaa aiemmin. Ajatus siitä etten näkisi äitiäni enää koskaan sai minut todella surulliseksi, ja purskahdin itkuun. Viivi tuli istumaan vierelleni ja hyssytteli samalla kun selitin mieltäni painavan asian. "M-minun täytyy palata heti kotiin", kuiskasin hiljaa. "Oililla on varmasti kaikki hyvin siellä Mouruposkessa, ei hän ole sinua vielä hylkäämässä. Katso nyt minuakin, vaikka olen jo ikäloppu olen silti elänyt pitkään", Viivi mahtaili. "Mutta isäkin kuoli..." huomautin, mikä vaimensi Viivinkin, sillä Pontsu oli ollut hänelle läheinen ystävä. "Mieti kuitenkin vielä ennen kuin teet hätiköityjä päätöksiä. Tämä kiertue on sentään suuri unelmasi. Oili ei varmasti haluaisi että keskeyttäisit sen hänen takiaan", Viivi järkeili. "N-niin... Voinko edes soittaa äidilleni videopuhelun? Ihan varmuuden vuoksi", pyysin. "Odota pari päivää, olet nimittäin nyt aika karmean näköinen", Viivi hihitteli ojentaen tassuuni käsipeilin. Kavahdin taaksepäin kuvajaistani: Nenäni punoitti ainaisesta niistämisestä, silmänaluseni olivat tummat ja silmät turvonneet ja väsyneet ja kaiken kukkuraksi turkkinikin oli aivan kamalassa takussa. "Eh, taidat olla oikeassa", myönnyin lopulta.
Päästessäni viimein jalkeille lähdimme kolmistaan kiertelemään Lontoon sateisia katuja. MM:n jäsenillä oli samaan aikaan jotkin kuvaukset, joten meidän piti pärjätä keskenämme. "Ollessamme shoppailukierroksella Jade ja Grace veivät minut matkustamaan tuollaisella kerrosbussilla! Ai että se oli hienoa", Tiuku kertoi kokemuksestaan. "Noh, sitten kun meistäkin tulee maailmankuulu bändi niin hankimme ehdottomasti kaksikerroksisen keikkabussin", Viivi hymähti. Kävellessämme Thames-joen viertä pitkin osui silmiini massiivinen kellorakennus Big Ben, joka ilmoitteli aina tasatunnein ajankulusta. Kellon kilkatus oli kuulunut selvästi hotellihuoneeseen asti sairastaessani siellä. Minua kiinnosti Buckinghamin palatsi, sillä toivoin näkeväni kuninkaallista väkeä. Palatsille saapuessamme silmäilin haltioissani kaikkea ympärilläni olevaa niin keskittyneesti etten tajunnut katsoa eteeni, ja samassa olin törmännyt kahteen vastaantulijaan. Kompuroin takaisin tassuilleni ja katsahtin varovasti ylöspäin, ja minua tuijotti kaksi tummatukkaista miestä. Toinen heistä kannatteli kädessään jotakin outoa laatikkoa. "Look Phil, it's a cat!" toinen miehistä totesi. "Oh my, I hope we didn't hurt it" (ilmeisesti) Phil sanoi huolestuneena. "Don't worry, I'm fine", vastasin takaisin. Kaksikko jäi tuijottamaan minua suut auki, ja tajusin samassa etteivät puhuvat kissat tainneet olla mikään yleinen juttu täällä päin. Luikin nopeasti pois paikalta, mutta ehdin kuitenkin kuulemaan osan heidän keskustelustaan: "Was that cat just talking?" "I think so... weird". Illemmalla ehdin viimein soittaa videopuhelun kotiin. Ruu oli tuttuun tapaansa ruudun ääressä ensimmäisenä, ja vaihdettuamme nopeasti kuulumisia pyysin äidin linjoille. Oloni helpottui huomattavasti kun näin Oilin täysin kunnossa, olinkin hätiköinyt turhaan. "Hei, minullakin on asiaa Quzille", simssiliini sähelsi ja tyrkki pian Oilin syrjään. "Näin sinut tänään Danin ja Philin videolla!!!!" hoitajani kiljui innoissaan. "Ai keiden? En tunne heitä", vastasin ihmeissäni. Luulin ensin että kyse oli jostakin nettiin ladatusta konserttivideosta, mutta vähitellen minulle valkeni että ne miehet joihin törmäsin aiemmin ovat joitakin simssiliinin seuraamia brittiläisiä vlogaajia. Ihmettelemäni 'outo laatikko' oli ilmeisesti ollut videokamera, jolla kaksikko oli ikuistanut kohtaamisemme. "Olen niin kade, minäkin haluaisin tavata heidät", simssiliini haaveili. En jaksanut kuunnella hoitajani ihkutusta, joten päätin kierosti katkaista puhelun.
Syyskuu 2019, Intia
En voi uskoa että olemme jo kiertueemme viimeisessä paikassa! Lontoon harmaat ja sumuiset kadut oli mukava vaihtaa aurinkoiseen ja lämpöiseen Intiaan. Pirteyttä toivat erityisesti paikallisten värikkäät vaatekaavut, ja luulin jo hukkuvani värimereen kun silmissä vilisi ruuhkaisella kadulla. Samassa silmiini osui kolmen nuoren naisen tanssiryhmä, ja jäin seuraamaan heidän keikutellessa lanteitaan eksoottisen musiikin tahtiin. Näky sai minut suorastaan lumoutumaan, mutta palasin takaisin maanpinnalle Tiukun kiskaistessa minua hännästä. "Hyi Quz, mitä tyttöystäväsikin sanoisi jos jäisit kiinni muiden tyttöjen katselusta", Tiuku kiusoitteli. "Älä jää jälkeen, jos emme pysy yhdessä on tässä väenpaljoudessa lähes mahdotonta löytää eksyneitä", Viivikin huomautti. Vilkaisin vielä kerran olkani yli nähdäkseni vilauksen tanssijoista, mutten enää paikantanut heitä. Saavuimme pian MM:n jäsenten kanssa korean ravintolan eteen, missä meidän oli tarkoitus lounastaa. Paikka oli uskomattoman kaunis: Lattia oli varmaan täyttä kultaa, ruokapöytiä koristivat samettiset pyötäliinat ja näköala oli mitä mainioin suoraan merelle päin. Minulla ei olisi ikimaailmassa varaa lounastaa näin hienossa paikassa, mutta onneksi pääsimme MM:n jäsenten siivellä tänne aivan ilmaiseksi. "Katsokaa, tuolla on delfiini!" Viivi hihkaisi ja osoitti turkoosia merta, jossa toden totta hyppelehti paraikaa delfiini. "Voitte halutessanne mennä syömisen jälkeen uimaan delfiinien kanssa", meitä pöytäämme johdattava tarjoilija mainosti. Saadessamme ruoka-annokset eteemme tuijotin värimössöä pystymättä tunnistamaan mitä ruoka-aineksia ateriaani sisältyi. Laitoin hiukan jännittyneenä haarukallisen (hienossa ravintolassa kissojenkin pitää käyttää aterimia!) pöperöä suuhuni enkä kadu sitä, sillä ruoka oli ihanan mausteista, juuri sellaisesta minä pidän! Tiukun mielestä annos oli liian tulinen ja hän söikin lautaseltaan pelkät salaatit. Syötyämme meidän oli tietysti päästävä kokeilemaan delfiiniuintia. Tiukua vähän pelotti, joten veteen uskautauduimme lopulta vain minä ja Viivi. Meitä tuli heti vastaan iloinen delfiini, joka pärskäytti vettä naamalleni. Viiviä nauratti ja hän uskoi delfiinin tahtovan meidän nousevan ratsaille. Valitettavasti Steve viittoi meitä jo palaamaan takaisin rantaan, joten delfiinillä olisi ratsastettava joku toinen kerta.
Olin valmistautumassa konserttiin ja kampasin turkkiani huolellisesti. Halusin olla erityisen edustava tänään, sillä tämä olisi viimeinen konserttimme. Kelasin muistoissani kolmen kuukauden päähän ensimmäiseen lämppärikeikkaamme, jonka epäonnistuminen oli silloin tuntunut tosi nololta, mutta nykyään asia vain nauratti. Tekemällä oppii, ja lukuisat konserttikerrat ovat tuoneet koko bändillemme kokemusta ja nykyään edes Tiukua ei yhtään jännitä astella lavalle. "30 sekuntia shown alkuun!" Jade huudahti, jolloin viskoin kamman tassuistani ja säntäsin Viivin ja Tiukun luokse. "Tämä on meidän viimeinen konserttimme, joten vedetään se kunnolla ja nautitaan joka hetkestä", Viivi kehotti minun ja Tiukun nyökkäillessä. Valojen syttyessä syöksyimme lavalle, ja karjaisin ensitöikseni tassussa kannattelemaani mikrofoniin "MITÄ KUULUU INTIA?", johon yleisö vastasi hurraamalla. Esitystemme myötä myös suosiomme oli kasvanut, ja nyt yleisö jo tunnisti meidät - joskaan ei minään muuna kuin Mau Machinen lämppäribändinä, mutta on sekin jotain. Lauloin ja soitin koko esityksen ajan täydestä sydämestäni välkkyvien lavavalojen loisteessa. Tulisin todellakin kaipaamaan tätä lavaenergiaa, hurraava yleisö on vain niin täynnä positiivista energiaa, ja sen vastaanottaminen tuntuu uskomattomalta. Esityksemme jälkeen siirryimme backstagelle ja halasimme toisiamme tiukasti. Ilmassa oli samaan aikaan iloa ja haikeutta, sillä olimme tietenkin aivan hypeissämme onnistuneen esityksen jäljiltä, mutta nyt ei ollut enää tiedossa milloin pääsisimme konsertoimaan seuraavan kerran. Seurasimme tuttuun tapaamme MM:n keikkaa vaivihkaa esiripun takaa, ja he ovat kyllä mahtavia ja olen oppinut paljon esiintymisestä heidän lavashowtaan katselemalla. Heistä ei vain saa tarpeekseen vaikka olen nähnyt kiertueemme aikana tämän saman esityksen jo vaikka kuinka monta kertaa. Suureksi yllätykseksemme MM:n jäsenet kutsuivat meidät kanssaan lavalle loppuaplodien ajaksi. "Annetaan vielä aplodit huikealle lämppäribändillemme MusiQuelle, jonka jäsenistä on tullut meille hyviä ystäviä", Blake karjaisi mikkiinsä. Tiuku syöksyi halaamaan Jadea ja Gracea, on totta että he ovat lähentyneet huimasti näiden kuukausien aikana. Minä tyydyin vain hymyilemään salamavalojen loisteessa kumartaessamme viimeisen kerran ennen lavalta poistumista.
Lokakuu 2019, Mouruposki
Viimeinkin kotona! Saavuimme takaisin Mouruposkeen syksyisenä iltana lokakuun lopussa. Saatoin Tiukun ja Viivin adoptiolle ennen kuin suunnistin huonettani kohti. Avatessani huoneen oven kummastelin sen ollessa täysin pimeänä, mutta samassa asia valkeni minulle: simssiliini ja muu porukka oli tietenkin järjestänyt yllätysbileet kotiinpaluuni kunniaksi, siksi he "unohtivat" tulla minua vastaan lentokentällekin. Tassuttelin huoneen keskelle ja odotin valojen syttymistä ja raikuvia "YLLÄTYYYYS!!" -huudahduksia, mutta mitään ei tapahtunut. Hapuilin valokatkaisijaa, ja valojen syttyessä havaitsin olleeni pahemman kerran väärässä. Huone oli autio eikä missään näkynyt merkkiäkään bileistä. Mieleeni alkoi heti tulvia kauhukuvia: Mitä jos simssiliini on ottanut hatkat poissaollessani ja hylännyt äidin ja Ruun täysin? Miten minun nyt käy, joudunko adoptioon? Kuka on Mourun uusi ylläpitäjä vai onko hoitola kokonaan lakkautettu? Poistuin huoneesta takaisin käytävään ja olin saada sydänkohtauksen kun minua vastaan käveli vihreä kissa. Siis VIHREÄ KISSA, mitä ihmettä? Otus lähestyi minua ja otin kiljaisten pari askelta taaksepäin. "Älä ole huolissasi, kauhistuksesi kääntyy pian iloksi", kissa sanoi ennen kuin jatkoi matkaa jättäen minut hölmistyneenä yksin käytävään. "Tämän täytyy olla pahaa unta, ei tälle ole mitään muuta selitystä", pohdiskelin. Säntäsin juoksuun etsimään ystäviäni, ja kolkutin Toukan huoneen oveen. Nähdessäni ystäväni Gallun rutistin häntä huojentuneena, ainakin täällä oli vielä jotain tuttuja naamoja. "Nyt saat kyllä selittää mitä on tekeillä! Huoneeni on tyhjä, ja minua tuli äsken vastaan vihreä kissa", selitin. "Teidän porukat muutti vähän aikaa sitten tuohon naapuriin", Gallu selitti osoittaen viereistä ovea. "Mitä vihreään kissaan tulee, niin hän on yksi tänne saapuneista alieneista", Gallu jatkoi. Pian hänen vanhempansa tulivat ovelle ja pyysivät minua poistumaan, sillä oli jo Gallun nukkumaanmenoaika. Nyökkäsin ymmärtäväisenä, ja otin pari askelta oletettua uuden huoneeni ovea kohti. Koputettuani olin pakahtua onnesta nähdessäni Ruun edessäni. "Quz on tullut takaisin!" tyttö kiljahti iloissaan ennen kuin hyppäsi roikkumaan kaulaani. "Ollaanpa sitä nyt innokkaita halijoita otten huomioon että meinasit skipata jäähyväishalin kokonaan", sain vaivoin sanottua Ruun kuristusotteessa ollessani. Pian näin myös Oilin ja simssiliinin saapuvan paikalle. "Hupsis, unohdin kokonaan että sinun piti tulla takaisin tänään", simssiliini huudahti nolona. "Ja ilmeisesti unohdit myös kertoa että olette muuttaneet", mutisin, mutta en jaksanut olla enää vihainen ollessani niin iloinen jälleennäkemisestä. Kävimme kaikki istumaan sängylle ja kaivoin laukustani jänniä matkamuistoja näytille ja kerroin reissuni värikkäistä käänteistä.
Quzin mielipide... vähän kaikesta: "Matkailu todellakin avartaa, ja kolme kuukautta kestäneeltä reissultani jää paljon hyviä muistoja. Olen ikikiitollinen Mau Machinelle tämän kaiken mahdollistamisesta, toivottavasti näemme taas pian! On kyllä ihana palata viimein kotiin ja nähdä pitkästä aikaa äiti ja Ruu... ja simssiliinikin, vaikka hän oli tosi törkeä unohtaessaan mainita muutosta, minä ehdin todella pelästyä!"
(lol, unohdin näemmä että justhan Ruu pari tarinaa sitten mainitsi Quzille tuosta muutosta videopuhelun aikana xD)
Saavuimme myöhään illalla Tiukun ja Viivin kanssa ensimmäiseen kiertuekaupunkiimme Pariisiin, Ranskaan, joka on muuten Mau Machinen kotimaa. Lennon aikana mielialani oli vaihdellut lähtöhaikeudesta innostukseen, mutta koneen laskeutuessa iski pieni jännitys. Konsertti Mouruposkessa meni ehkä hyvin, mutta Mau Machinen lämppäreinä astuisimme moninkertaisesti suuremman yleisömäärän eteen. Lentokentältä meidät nouti yhtyeen manageri, ja täytyy sanoa että olin hieman pettynyt siitä etteivät itse bändin jäsenet olleet saapuneet paikalle meitä tervehtimään. Manageri selitti jotain siitä miten bändin jäsenien täytyi välttää julkisilla paikoilla oleskelua innokkaiden fanien takia. Meidät kuljetettiin hotellille, ja olimme kaikki reissusta sen verran uuvuksissa että päätimme käydä saman tien nukkumaan. Seuraavana päivänä lounastimme yhdessä Mau Machinen jäsenten kanssa. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun tapasin heidät livenä! Mau Machine ei ole konsertoinut minun elinaikanani Mouruposkessa, mutta äitini on nähnyt heidät esiintymässä jo kahdesti. Olen tietenkin kuunnellut heidän musiikkiaan niin paljon että osaan varmaan kaikki biisit ulkoa. Bändin jäsenet vaikuttivat heti tosi mukavilta sillä he eivät yhtään tärkeilleet maineensa vuoksi vaan ovat tosi helposti lähestyttäviä. Eh, miksi kuulen nyt mielessäni Ruun lausuvan "Eräs voisi ottaa oppia heidän asenteestaan?" Ruu on ehkä oikeassa, mutta enkö minä saa edes vähän nauttia? Krhm, voisin kyllä kirjoittaa Ruusta vaikka kuinka monta sivullista päiväkirjaani, mutta parempi pysyä aiheessa. Syömisen ja jutustelun ohessa kävimme MM:n (lyhenne sanoista Mau Machine) kanssa läpi kiertuesuunnitelmaamme. Aluksi tekisimme pari keikkaa täällä Ranskassa, sitten suuntaisimme Englantiin ja kiertue päättyisi Intiaan.
Ennen ensimmäistä konserttia meillä oli koko päivä aikaa kierrellä nähtävyyksillä. MM:n Steve ja Jade liittyivät seuraamme. Heidän piti naamioitua aurinkolasien ja lierihattujen taakse jotteivat he herättäisi liikaa huomiota, mutta jos minulta kysytään niin heidän näyttävät vaatteensa ainakin pistävät vain pahemmin silmään. Aluksi kävimme goottilaistyylisessä Sainte-Chapellessa, jonka avarissa tiloissa kävellessä tunsi itsensä valtavan pieneksi. Upea näkymä sai minut jämähtämään paikoilleni, ja Viivin täytyi kiskaista minut pois muiden turistien tieltä. Siinä väenpaljoudessa oli vaikea keskittyä kun joku käveli koko ajan tielle tai tuuppi selkää, mutta sitten Steve sai hullun ajatuksen: Lähdimme hänen johdollaan kiipeämään alttarin päälle, jotta voisimme ihailla seinillä olevia lasimaalauksia paremmin. Tiuku tapansa mukaan hermoili ja pelkäsi mitä meille kävisi jos vartijat huomaisivat meidät, mutta tämäkin vaikeni lopulta kun pääsimme ihailemaan loistavia lasimaalauksia valon siivilöytyessä ikkunan läpi. Viivi mankui kovasti Eiffer-tornilla käymistä, mutta MM:n jäsenet eivät olleet kovin innoissaan. "En ymmärrä miksi kaikki ovat niin kiinnostuneita siitä nähtävyydestä. Sehän on vain valtava kasa metallia", Jade oli aluksi tuhahtanut, mutta kun Viivi ei antanut periksi päätyivät Jade ja Steve viemään meidät tornille. Jos aiemmassa Sainte-Chapellessa oli paljon väkeä niin täällä oli kyllä moninkerroin vilkkaampaa. Pääsimme onneksi puikkelehtimaan ihmisten jaloissa pahimman jonon ohi, ja pian olimme tornin juurella. MM:n jäsenet sanoivat odottavansa meitä alhaalla, he vaikutivat olevan perin kyllästyneitä koko Eiffel-torniin. Tassut olivat ihan kipeät kun pääsimme viimein huipulle asti. Tiuku ei uskaltanut katsoa niin korkealta alas, mutta minä ja Viivi ihailimme huikeita näkymiä silmät pyöreinä. Hyvä että Viivi oli pitänyt päänsä, vierailu tornilla oli todellakin hieno kokemus!
Ensimmäinen lämppärikonserttimme ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla... Meitä kaikkia tietysti jännitti ja ilmoille pääsi vahingossa virhesointuja milloin keneltäkin ja ääneni värisi parin ensimmäisen kappaleen aikana. Lisäksi laulukieli varmaan hämmensi yleisöä, sillä saimme suosionosoitusten sijaan enimmäkseen kummastuneita katseita. Suoraan sanottuna inhotti seisoa siinä elottoman yleisön edessä. Mouruposken menestyskonsertin jälkeen tuntui esityksemme tason lasku kurjalta, ja vilkaistessani Tiukua näin paniikin kasvavan hänenkin silmissään ja pelkäsin tytön säntäävän pois lavalta millä hetkellä hyvänsä. Onneksi MM:n Grace ja Blake saapuivat lavalle, jolloin yleisö villiintyi sekunnissa. "Älkää suotta näyttäkö nän hapanta naamaa ystävillemme. He ovat saapuneet konsertoimaan kanssamme ulkomailta asti", Blake huudahti tassussaan kannattelemaansa mikkiin samalla kun Grace päästi ilmoille sulosointuja soittimestaan bassosta. Yleisö alkoi heti taputtaa musiikin tahdissa, ja loin kiitollisia katseita lavalta vähitellen pois hipuvaan kaksikkoon. Olihan se vähän hölmöä, meidän piti toimia Mau Machinen lämppäreinä ja lopulta itse bändi tulee elottamaan meidän esitystämme... Tästä viisastuneena teimme yhdessä MM:n jäsenten kanssa käännöksia osaan kappaleistamme, jolloin ne ehkä innostaisivat yleisö herkemmin. Jade jopa opetti minulle yksinkertaisia fraaseja ranskaksi, joita voisin sitten puhua seuraavan esityksemme välispiikkeinä. Jostain syystä Jadea nauratti minun ääntämiseni... Toinen konsertti meni jo paremmin. Aiemmasta esityksestämme oli ladattu videoita nettiin, joten nyt yleisöllä oli jo vähän parempi käsitys siitä keitä me olimme. Eihän yleisö ollut nytkään samaan tapaan liekeissä mitä pääesiintyjän ollessa lavalla, mutta kuitenkin.
Elokuu 2019, Englanti
Englanninmatka sai heti vähän ikävämmän käänteen, sillä sairastuin nuhakuumeeseen, ja makoilin koko ensimmäisen päivän hotellihuoneen sängyssä muiden pitäessä hauskaa. Kuulin miten Tiuku ja Viivi kilistyttivät ruokailuvälineitä nauttiessaan maittavaa englantilaista aamiaista, ja olisin varmaan ollut kateellinen ellei ruokahaluni olisi ollut tyystin kadonnut. Nenäkin oli niin tukkoinen etten edes haistanut rasvassa paistettua pekonia tai paahtoleivän tuoksua. Tiuku lähti shoppailemaan MM:n tyttöjen Jaden ja Gracen kanssa, mutta Viivi pysyi koko ajan luonani hotellihuoneessa kanniskelemassa minulle nenäliinoja ja vilttejä. Hänen huolehtivaisuutensa toi äidin mieleeni, ja yhtäkkiä aloin potea kamalaa koti-ikävää. Lisäksi minua huolestutti Oilin jaksaminen. Äiti oli jo vanha, mitä jos hän kuolisi minun poissaollessani? Tunsin itseni todella itsekkääksi kun en ollut miettinyt asiaa aiemmin. Ajatus siitä etten näkisi äitiäni enää koskaan sai minut todella surulliseksi, ja purskahdin itkuun. Viivi tuli istumaan vierelleni ja hyssytteli samalla kun selitin mieltäni painavan asian. "M-minun täytyy palata heti kotiin", kuiskasin hiljaa. "Oililla on varmasti kaikki hyvin siellä Mouruposkessa, ei hän ole sinua vielä hylkäämässä. Katso nyt minuakin, vaikka olen jo ikäloppu olen silti elänyt pitkään", Viivi mahtaili. "Mutta isäkin kuoli..." huomautin, mikä vaimensi Viivinkin, sillä Pontsu oli ollut hänelle läheinen ystävä. "Mieti kuitenkin vielä ennen kuin teet hätiköityjä päätöksiä. Tämä kiertue on sentään suuri unelmasi. Oili ei varmasti haluaisi että keskeyttäisit sen hänen takiaan", Viivi järkeili. "N-niin... Voinko edes soittaa äidilleni videopuhelun? Ihan varmuuden vuoksi", pyysin. "Odota pari päivää, olet nimittäin nyt aika karmean näköinen", Viivi hihitteli ojentaen tassuuni käsipeilin. Kavahdin taaksepäin kuvajaistani: Nenäni punoitti ainaisesta niistämisestä, silmänaluseni olivat tummat ja silmät turvonneet ja väsyneet ja kaiken kukkuraksi turkkinikin oli aivan kamalassa takussa. "Eh, taidat olla oikeassa", myönnyin lopulta.
Päästessäni viimein jalkeille lähdimme kolmistaan kiertelemään Lontoon sateisia katuja. MM:n jäsenillä oli samaan aikaan jotkin kuvaukset, joten meidän piti pärjätä keskenämme. "Ollessamme shoppailukierroksella Jade ja Grace veivät minut matkustamaan tuollaisella kerrosbussilla! Ai että se oli hienoa", Tiuku kertoi kokemuksestaan. "Noh, sitten kun meistäkin tulee maailmankuulu bändi niin hankimme ehdottomasti kaksikerroksisen keikkabussin", Viivi hymähti. Kävellessämme Thames-joen viertä pitkin osui silmiini massiivinen kellorakennus Big Ben, joka ilmoitteli aina tasatunnein ajankulusta. Kellon kilkatus oli kuulunut selvästi hotellihuoneeseen asti sairastaessani siellä. Minua kiinnosti Buckinghamin palatsi, sillä toivoin näkeväni kuninkaallista väkeä. Palatsille saapuessamme silmäilin haltioissani kaikkea ympärilläni olevaa niin keskittyneesti etten tajunnut katsoa eteeni, ja samassa olin törmännyt kahteen vastaantulijaan. Kompuroin takaisin tassuilleni ja katsahtin varovasti ylöspäin, ja minua tuijotti kaksi tummatukkaista miestä. Toinen heistä kannatteli kädessään jotakin outoa laatikkoa. "Look Phil, it's a cat!" toinen miehistä totesi. "Oh my, I hope we didn't hurt it" (ilmeisesti) Phil sanoi huolestuneena. "Don't worry, I'm fine", vastasin takaisin. Kaksikko jäi tuijottamaan minua suut auki, ja tajusin samassa etteivät puhuvat kissat tainneet olla mikään yleinen juttu täällä päin. Luikin nopeasti pois paikalta, mutta ehdin kuitenkin kuulemaan osan heidän keskustelustaan: "Was that cat just talking?" "I think so... weird". Illemmalla ehdin viimein soittaa videopuhelun kotiin. Ruu oli tuttuun tapaansa ruudun ääressä ensimmäisenä, ja vaihdettuamme nopeasti kuulumisia pyysin äidin linjoille. Oloni helpottui huomattavasti kun näin Oilin täysin kunnossa, olinkin hätiköinyt turhaan. "Hei, minullakin on asiaa Quzille", simssiliini sähelsi ja tyrkki pian Oilin syrjään. "Näin sinut tänään Danin ja Philin videolla!!!!" hoitajani kiljui innoissaan. "Ai keiden? En tunne heitä", vastasin ihmeissäni. Luulin ensin että kyse oli jostakin nettiin ladatusta konserttivideosta, mutta vähitellen minulle valkeni että ne miehet joihin törmäsin aiemmin ovat joitakin simssiliinin seuraamia brittiläisiä vlogaajia. Ihmettelemäni 'outo laatikko' oli ilmeisesti ollut videokamera, jolla kaksikko oli ikuistanut kohtaamisemme. "Olen niin kade, minäkin haluaisin tavata heidät", simssiliini haaveili. En jaksanut kuunnella hoitajani ihkutusta, joten päätin kierosti katkaista puhelun.
Syyskuu 2019, Intia
En voi uskoa että olemme jo kiertueemme viimeisessä paikassa! Lontoon harmaat ja sumuiset kadut oli mukava vaihtaa aurinkoiseen ja lämpöiseen Intiaan. Pirteyttä toivat erityisesti paikallisten värikkäät vaatekaavut, ja luulin jo hukkuvani värimereen kun silmissä vilisi ruuhkaisella kadulla. Samassa silmiini osui kolmen nuoren naisen tanssiryhmä, ja jäin seuraamaan heidän keikutellessa lanteitaan eksoottisen musiikin tahtiin. Näky sai minut suorastaan lumoutumaan, mutta palasin takaisin maanpinnalle Tiukun kiskaistessa minua hännästä. "Hyi Quz, mitä tyttöystäväsikin sanoisi jos jäisit kiinni muiden tyttöjen katselusta", Tiuku kiusoitteli. "Älä jää jälkeen, jos emme pysy yhdessä on tässä väenpaljoudessa lähes mahdotonta löytää eksyneitä", Viivikin huomautti. Vilkaisin vielä kerran olkani yli nähdäkseni vilauksen tanssijoista, mutten enää paikantanut heitä. Saavuimme pian MM:n jäsenten kanssa korean ravintolan eteen, missä meidän oli tarkoitus lounastaa. Paikka oli uskomattoman kaunis: Lattia oli varmaan täyttä kultaa, ruokapöytiä koristivat samettiset pyötäliinat ja näköala oli mitä mainioin suoraan merelle päin. Minulla ei olisi ikimaailmassa varaa lounastaa näin hienossa paikassa, mutta onneksi pääsimme MM:n jäsenten siivellä tänne aivan ilmaiseksi. "Katsokaa, tuolla on delfiini!" Viivi hihkaisi ja osoitti turkoosia merta, jossa toden totta hyppelehti paraikaa delfiini. "Voitte halutessanne mennä syömisen jälkeen uimaan delfiinien kanssa", meitä pöytäämme johdattava tarjoilija mainosti. Saadessamme ruoka-annokset eteemme tuijotin värimössöä pystymättä tunnistamaan mitä ruoka-aineksia ateriaani sisältyi. Laitoin hiukan jännittyneenä haarukallisen (hienossa ravintolassa kissojenkin pitää käyttää aterimia!) pöperöä suuhuni enkä kadu sitä, sillä ruoka oli ihanan mausteista, juuri sellaisesta minä pidän! Tiukun mielestä annos oli liian tulinen ja hän söikin lautaseltaan pelkät salaatit. Syötyämme meidän oli tietysti päästävä kokeilemaan delfiiniuintia. Tiukua vähän pelotti, joten veteen uskautauduimme lopulta vain minä ja Viivi. Meitä tuli heti vastaan iloinen delfiini, joka pärskäytti vettä naamalleni. Viiviä nauratti ja hän uskoi delfiinin tahtovan meidän nousevan ratsaille. Valitettavasti Steve viittoi meitä jo palaamaan takaisin rantaan, joten delfiinillä olisi ratsastettava joku toinen kerta.
Olin valmistautumassa konserttiin ja kampasin turkkiani huolellisesti. Halusin olla erityisen edustava tänään, sillä tämä olisi viimeinen konserttimme. Kelasin muistoissani kolmen kuukauden päähän ensimmäiseen lämppärikeikkaamme, jonka epäonnistuminen oli silloin tuntunut tosi nololta, mutta nykyään asia vain nauratti. Tekemällä oppii, ja lukuisat konserttikerrat ovat tuoneet koko bändillemme kokemusta ja nykyään edes Tiukua ei yhtään jännitä astella lavalle. "30 sekuntia shown alkuun!" Jade huudahti, jolloin viskoin kamman tassuistani ja säntäsin Viivin ja Tiukun luokse. "Tämä on meidän viimeinen konserttimme, joten vedetään se kunnolla ja nautitaan joka hetkestä", Viivi kehotti minun ja Tiukun nyökkäillessä. Valojen syttyessä syöksyimme lavalle, ja karjaisin ensitöikseni tassussa kannattelemaani mikrofoniin "MITÄ KUULUU INTIA?", johon yleisö vastasi hurraamalla. Esitystemme myötä myös suosiomme oli kasvanut, ja nyt yleisö jo tunnisti meidät - joskaan ei minään muuna kuin Mau Machinen lämppäribändinä, mutta on sekin jotain. Lauloin ja soitin koko esityksen ajan täydestä sydämestäni välkkyvien lavavalojen loisteessa. Tulisin todellakin kaipaamaan tätä lavaenergiaa, hurraava yleisö on vain niin täynnä positiivista energiaa, ja sen vastaanottaminen tuntuu uskomattomalta. Esityksemme jälkeen siirryimme backstagelle ja halasimme toisiamme tiukasti. Ilmassa oli samaan aikaan iloa ja haikeutta, sillä olimme tietenkin aivan hypeissämme onnistuneen esityksen jäljiltä, mutta nyt ei ollut enää tiedossa milloin pääsisimme konsertoimaan seuraavan kerran. Seurasimme tuttuun tapaamme MM:n keikkaa vaivihkaa esiripun takaa, ja he ovat kyllä mahtavia ja olen oppinut paljon esiintymisestä heidän lavashowtaan katselemalla. Heistä ei vain saa tarpeekseen vaikka olen nähnyt kiertueemme aikana tämän saman esityksen jo vaikka kuinka monta kertaa. Suureksi yllätykseksemme MM:n jäsenet kutsuivat meidät kanssaan lavalle loppuaplodien ajaksi. "Annetaan vielä aplodit huikealle lämppäribändillemme MusiQuelle, jonka jäsenistä on tullut meille hyviä ystäviä", Blake karjaisi mikkiinsä. Tiuku syöksyi halaamaan Jadea ja Gracea, on totta että he ovat lähentyneet huimasti näiden kuukausien aikana. Minä tyydyin vain hymyilemään salamavalojen loisteessa kumartaessamme viimeisen kerran ennen lavalta poistumista.
Lokakuu 2019, Mouruposki
Viimeinkin kotona! Saavuimme takaisin Mouruposkeen syksyisenä iltana lokakuun lopussa. Saatoin Tiukun ja Viivin adoptiolle ennen kuin suunnistin huonettani kohti. Avatessani huoneen oven kummastelin sen ollessa täysin pimeänä, mutta samassa asia valkeni minulle: simssiliini ja muu porukka oli tietenkin järjestänyt yllätysbileet kotiinpaluuni kunniaksi, siksi he "unohtivat" tulla minua vastaan lentokentällekin. Tassuttelin huoneen keskelle ja odotin valojen syttymistä ja raikuvia "YLLÄTYYYYS!!" -huudahduksia, mutta mitään ei tapahtunut. Hapuilin valokatkaisijaa, ja valojen syttyessä havaitsin olleeni pahemman kerran väärässä. Huone oli autio eikä missään näkynyt merkkiäkään bileistä. Mieleeni alkoi heti tulvia kauhukuvia: Mitä jos simssiliini on ottanut hatkat poissaollessani ja hylännyt äidin ja Ruun täysin? Miten minun nyt käy, joudunko adoptioon? Kuka on Mourun uusi ylläpitäjä vai onko hoitola kokonaan lakkautettu? Poistuin huoneesta takaisin käytävään ja olin saada sydänkohtauksen kun minua vastaan käveli vihreä kissa. Siis VIHREÄ KISSA, mitä ihmettä? Otus lähestyi minua ja otin kiljaisten pari askelta taaksepäin. "Älä ole huolissasi, kauhistuksesi kääntyy pian iloksi", kissa sanoi ennen kuin jatkoi matkaa jättäen minut hölmistyneenä yksin käytävään. "Tämän täytyy olla pahaa unta, ei tälle ole mitään muuta selitystä", pohdiskelin. Säntäsin juoksuun etsimään ystäviäni, ja kolkutin Toukan huoneen oveen. Nähdessäni ystäväni Gallun rutistin häntä huojentuneena, ainakin täällä oli vielä jotain tuttuja naamoja. "Nyt saat kyllä selittää mitä on tekeillä! Huoneeni on tyhjä, ja minua tuli äsken vastaan vihreä kissa", selitin. "Teidän porukat muutti vähän aikaa sitten tuohon naapuriin", Gallu selitti osoittaen viereistä ovea. "Mitä vihreään kissaan tulee, niin hän on yksi tänne saapuneista alieneista", Gallu jatkoi. Pian hänen vanhempansa tulivat ovelle ja pyysivät minua poistumaan, sillä oli jo Gallun nukkumaanmenoaika. Nyökkäsin ymmärtäväisenä, ja otin pari askelta oletettua uuden huoneeni ovea kohti. Koputettuani olin pakahtua onnesta nähdessäni Ruun edessäni. "Quz on tullut takaisin!" tyttö kiljahti iloissaan ennen kuin hyppäsi roikkumaan kaulaani. "Ollaanpa sitä nyt innokkaita halijoita otten huomioon että meinasit skipata jäähyväishalin kokonaan", sain vaivoin sanottua Ruun kuristusotteessa ollessani. Pian näin myös Oilin ja simssiliinin saapuvan paikalle. "Hupsis, unohdin kokonaan että sinun piti tulla takaisin tänään", simssiliini huudahti nolona. "Ja ilmeisesti unohdit myös kertoa että olette muuttaneet", mutisin, mutta en jaksanut olla enää vihainen ollessani niin iloinen jälleennäkemisestä. Kävimme kaikki istumaan sängylle ja kaivoin laukustani jänniä matkamuistoja näytille ja kerroin reissuni värikkäistä käänteistä.
Quzin mielipide... vähän kaikesta: "Matkailu todellakin avartaa, ja kolme kuukautta kestäneeltä reissultani jää paljon hyviä muistoja. Olen ikikiitollinen Mau Machinelle tämän kaiken mahdollistamisesta, toivottavasti näemme taas pian! On kyllä ihana palata viimein kotiin ja nähdä pitkästä aikaa äiti ja Ruu... ja simssiliinikin, vaikka hän oli tosi törkeä unohtaessaan mainita muutosta, minä ehdin todella pelästyä!"
(lol, unohdin näemmä että justhan Ruu pari tarinaa sitten mainitsi Quzille tuosta muutosta videopuhelun aikana xD)
Kommentit
Lähetä kommentti