Raimon ristiäiset
Saavuin tänään pirteänä Mouruposkelle, olin kerrankin nukkunut tarpeeksi. Niiden aikaisten syysmarkkina-aamujen jälkeen minun oli ollut pakko vain levätä miettimättä sen enempää. Samassa mieleeni muistui Aijca, joka varmasti jokainen aamu heräsi aikaisin suunnittelemaan uusia ohjelmia Mouruposkelle, hullun työtä. Itse en pärjäisi sellaisessa ammatissa viikkoakaan, ehkäpä vain erityislahjakkaat pärjäisivät. Ajatukseni sumenivat saman tien, kun astuin Mouruposken etupihalle, jonka keskellä oli suuren suuri pöytä, ja sen ympärillä hoitajia kissoineen. "Mitähän tuolla tapahtuu?" mietiskelin, ja uteliaana menin tietenkin vilkaisemaan. Tungos oli kuitenkin niin suuri ja lyhyenä ihmisenä en nähnyt muiden takaa mitään. Päätin turvautua muihin hoitajiin, jotka tietäisivät asiasta varmasti jotain. Siksi koputin edessäni seisovan Tuitikin selkää. Hän kääntyi nopeasti ympäri hiukan hämillään. Mietityt sanat katosivat suustani, kun siirsin katsettani alemmas. Tuitikin sylissä köllöttelivät kaksi aivan samannäköistä kissaa, enkä voinut olla uskoa asiaa todeksi. "Voi ei, päässä heittää ja pahasti. Näen Nipsun kahtena", sanoin kauhistuneena koittaen otsaani, jos olin vaikka kuumeessa. "Heh, simssiliini. Et näe harhoja, minulla nimittäin on nykyään kaksi kissaa. Adoptoin Jorman hetki sitten", Tuitikki kertoi. Yllätyin, ja tunsin itseni täydeksi idiootiksi! Miten en voinut tajuta. "Hetkonen... Jorma? Kuulostaa tutulta... Aivan, sehän oli sen entisen hoitajan hoidokki!" huudahdin muistaen kaiken. "Joo, mutta nyt omistaja olen minä", Tuitikki sanoi ylpeästi. "Muistelinkin sinua Jorma tässä eräs päivä. Mitä kuuluu tällä hetkellä?" kysyin. "Kivaa, olen onnellinen uudesta rakastavasta hoitajasta. Uskon, että elämänlaatuni lähtee nousemaan huimaan tahtiin", Jorma kertoi onnellisena. Ilo välkkyi sen silmissä. Minullekin tuli mahtava olo, kun tiesin Jorman voivan hyvin ja olevan onnellinen. Samassa mieleeni pälkähti se alkuperäinen miete, jonka takia olin edes Tuitikkia vaivannut. "Hei, minkäköhän takia täällä on näin suuri ruuhka?" kysyin. "Tämän takia!" Nipsu huudahti näyttäen ruukkua, jossa kökötti pieni taimi. "Aijca jakaa meille tämmöisiä", Jorma selitti. "Oi, ihanko totta? Meidän on ihan pakko saada tuollainen!" innostuin. "Mene sitten jonottamaan. Nähdään tänään siellä Riehuvan lemmikkiapinan nimigaalassa!" Tuitikki huudahti heilutellen kättään minulle päin. Tosiaan, tänään meidän pitikin lähteä ristiäisiin. Oli suuri kunnia päästä katsomaan, kun meidän kojun lemmikkiapinasta tulee Mouruposken virallinen jäsen. Vilkaisin vielä kassiini, että siellä varmasti olisivat mukana kauniit ostamani asusteet kissoilleni. Eihän niin hienoon tilaisuuteen voisi mennä arkisessa asussa, joten olin ostanut Mitterille ja Nickille söpöt vaaleanpunaiset rusetit. Ehkä vähän tyttömäistä, mutta Marketissa ei ollut muun värisiä, joten ne saavat kelvata. Lopulta pitkään jonotettuani pääsin Aijcan puheille. "Minäkin haluan tuollaisen taimen" kerroin, ja tiedustelin myös, mistä tämmöinen taimi-innostus oli tullut. "Syysmarkkinoiden aikana keräilin Joikan kanssa tammenterhoja, ja istutimme ne, ja nyt ajattelimme jakaa kaikille halukkaille tämmöiset muistot kivasta päivästä", Aijca höpötti ja nyökkäilin. Jumituin jälleen juttelemaan Aijcan kanssa, kunnes huomasin ajan kulun. "Ohhoh, minun täytyy nyt kyllä mennä jotta ehdimme valmistautua lemmikkiapinan juhliin. Mikäs hänen nimekseen muuten tulee, jos saan udella?" kysäisin. "En paljasta mitään, se selviää sitten ristiäisissä", Aijca vinkkasi silmää.
Lopulta pääsin kisujeni huoneelle. Avasin varovaisesti oven, sillä kuulin uhkaavaa rouskutusta ja röyhtäilyä sisältä. "Mitteri ja Nick! Minähän olen aina sanonut, ettette saa syödä omin päin muttereita!" huudahdin avatessani ovea. Yllättäen näinkin nenäni edessä Mitterin ja uljaan pollen, jotka pistivät suuhunsa mutterilautaselta muttereita. "Mikä tuo on?" kysyin ihmeissäni. "Polle ystävä, Mirre ja Murre antoivat sen minulle. Rouskuttelee kuulemma muttereita niin paljon, etteivät enää kestä sitä kotonaan. Mutta minä hyväksyin sen kaveriksi. Se oli varastanut kaikki Rassen kissojen huoneessa olevat mutterit mukaansa!" Mitteri hehkutti. "Mitteri, mutterit eivät ole terveellisiä, vaikka lempiruokaasi ovatkin!" muistutin tunkiessani kättä kisuni suuhun. Mitteri rimpuili, mutta lopulta sain tyhjennettyä sen muttereista. Sen jälkeen nappasin lautasen talteeni. "Ei!" Mitteri vinkui. "Joo!" intin takaisin. "Mutta... mutta... Minun on saatava muttereita vielä kerran ennen kuolemaani!" Mitteri huudahti pillahtaen itkuun. "Hä? Ethän sinä ole kuolemassa, et pitkiin aikoihin!" vakuutin, mutta Mitteri pudisti päätänsä. "Minun karvani ovat vaalentuneet, kuten Mirreltäkin!" Mitteri selitti. "Katso vaikka tätäkin karvaa, ihan valkoinen!" Mitteri huudahti. "Mitteri, se on ollut aina valkoinen", huomautin. "Hmp! Kyllä minä karvani tunnen! Älä sinä niihin puutu!" Mitteri murahti. "Okei, okei! Mutta missäs se Nick on?" kysyin. "Sanoi menevänsä lenkille. Väitti itseään läskiksi. Tottahan minä sille väitin, että liikunta on ikävää, eikä sitä kannata harrastaa ennen sinun mäkättämistäsi. Mutta eihän se jääräpää pentu voinut uskoa, jankkasi vain, ettei Pia ehkä tykkää pulskista kissoista", Mitteri selitti. "Voih, kai hän otti jotain sokeripitoista mukaansa?" kysyin huolestuneena. "Ehei, tyhjin päin vain lähti", Mitteri sanoi. "Voi ei! Minne hän lähti? Sanoiko hän?" kysyin yhä vain huolestuneempana. "Naukukukkulalle", Mitteri ilmoitti. Kävin hakemassa kaapistani jonkun herkkupalan Nickille. Kummastelin, milloin semmoisenkin olin ehtinyt hankkia, mutten ehtinyt jäädä pohtimaan sitä enempiä. "Tuletko sinä mukaan?" kysyin Mitteriltä, joka näytti aina vain sekavanpuoleisemmalta. "En, minulla on ikäkriisin poteminen vielä kesken! Ja nyt kun veit minulta ne mutterit, täytyy keksiä jokin muu helpotuskeino oireisiini", Mitteri jäkätti. Pamautin oven kiinni, ja lähdin juoksujalkaa kohti Naukukukkulaa.
Naukukukkulalle päästyäni, oli meno hurjimmillaan. Nick juoksi kolmen muun kissan kanssa kilpaa, ja johti huimasti. Pahinta koko asiassa oli, että Nick oli päihittänyt jopa Vilin, joka oli tunnettu vikkelyydestään. Perässä juoksivat vielä Pipsa ja Tiuku. Näin sivussa Sadepisaran ja Mantsun kannustamassa kissoja, joten juoksin heidän luokseen. "Miksi Nick juoksee noin lujaa?" kauhistelin hoitajille. "Ehkä siksi, että kisusi on erittäin urheilijalahjainen. Sillä on aivan hirmu vauhti päällä!" Mantsu huudahti iskien silmää. "Mutta Nick väittää itseään läskiksi, ja luulen, että hän sen takia menee ylikierroksilla. Hän haluaa saada läskit kulutettua mahdollisimman nopeasti", selitin. "Voi, mutta sittenhän asia kuulostaa vakavammalta!" Sadepisara totesi. Samassa vierellemme juoksi Tiuku, joka näytti kovin huolestuneelta. "Nick potee pahaa oloa! Tulkaa auttamaan!" pikku-kisu karjui meille hädissään. "Voi ei, tätä juuri pelkäsinkin! Onkohan Nick saanut kohtauksen?" pohdiskelin ääneen, ja lähdin heti pökertyneen Nickin luo. Pipsa ja Vili yrittivät saada Nickin nousemaan ylös ja olemaan taas iloinen, mutta turhaan. "Nick ei mitään hätää, ota tästä! Kohta helpottaa!" huudahdin ottaen taskustani kirpsakan sokerilimen. Ehdin jo melkein tuntea sen kisuni suuhun, mutta Nick laittoi tassunsa eteen. "Nick kiltti, syö tämä. Et sinä tästä lihoa!" huudahdin. "Ei, ei, ei! En minä sitä voi syödä! Sain sen postista salaiselta ihailijaltani!" Nick kertoi. En olisi välittänyt Nickin sanoista, ellei kisu itse olisi noussut seisomaan. "Olen okei, minulle tuli vain suomenveto tassuun", Nick selitti. "Hih, tarkoiti varmaan suonenvetoa?" Pipsa kysyi vanhana ja sivistyneenä. "Ihan sama! Olen kuitenkin nyt kunnossa. Turhaan minusta huolehdit", Nick vakuutti, ja pakkohan minun oli uskoa. "Hyvä on, mutta lupaa, ettet tee tämmöisiä tempauksia enää uudelleen. Säikähdin, ja pahan kerran", läksytin. Samassa Mantsu, Sadepisara ja Tiukukin saapuivat paikalle. "Onko kaikki kunnossa?" Sadepisara kysyi. "On!" Nick vakuutti. "Niin tosiaan, meidän pitääkin tästä lähteä kunnostautumaan sinne apinan ristiäisiin!" muistutin. "Heippa Nick, nähdään uudestaan paikan päällä!" Pipsa sanoi, ja halasi Nickiä. Lopulta Pipsa löysäsi otetta, ja Nick pääsi irti. Lähdimme kävelemään kohti hoitolaa. "Mitäs se tuo oli?" kysyin hiukan huolestuneena. "Kaverihali! Kyllähän sitä nyt saa ystävää halia!" Nick murahti. "Ai, että nykyään oikein ystäviä olette?" kysäisin. "Joo, tutustuimme lenkillä. Olimme ainoat täysjärkiset, eli toisin sanoen leikki-ikäiset, joten meillä oli isojen kissojen juttuja. Vili ja Tiuku juttelivat vauva-asioista", Nick selitti. "Heh, okei", naurahdin.
Kun olimme viimein päässeet takaisin huoneellemme, yllätimme Mitterin kirjoituspöydän luota. Kisu ei edes huomannut tuloamme, sen silmät olivat lumoutuneesti kiinni paperissa. "Säikytetään se", Nick kuiskasi minulle. Olin tietenkin jutussa täysin mukana, ja lähdimme hiippailemaan Mitteriä päin. Lähestyimme aina vain lähemmäksi, ja minulle tuli hinku vilkaista Mitterin tekemää taideteosta. Järkytyksekseni näin kuitenkin "Testamenttini"-otsikon paperilla, ja jalkani olivat pettää alta. Ajatukseni herätti kuitenkin Nickin kimeä karjahdus: "Böö!" Olin itse unohtanut kokonaan huutaa. Mitteri pomppasi tuoliltaan, ja tuli niin voimakkaasti takaisin, että liitu hänen kädessään katkesi. "Miksi sä et huutanut, simssiliini?" Nick kysyi hiukan harmistuneena. "Hui, ei saa säikäyttää vanhaa papparaista! Ties vaikka olisin saanut sydänkohtauksen ja menehtynyt", Mitteri torui raskaasti hengittäen. "Mitteri, ei tuollaisia puhuta lasten kuullen! Etkä sinä mikään ikäloppu ole! Mitteri, mikä sinuun on mennyt? Ei testamentteja kirjoiteta vielä!" yritin selittää kisulleni, muttei tämä uskonut. "Mutta minä haluan tallettaa omaisuuteni! Haluan varmistaa, ettei Aijca poista tavaroitani kaapista ennen aikojaan ja..." Mitteri pölisi. "Ei Aijca sellaista tekisi, ja sinulla on vielä monta ikäpistettä aikaa miettiä tuollaisia. Mitteri, älä pidä itseäsi vanhana", kehotin. "Minkä minä tälle voin? Tunnen vaan oloni niin..." Mitteri aloitti, mutta keskeytin hänet. "Nyt kyllä heitetään nuo keskeneräinen testamentti ja katkennut liitu roskiin. Sen jälkeen teen operaation, mikä saa sinutkin Mitteri tuntemaan kymmenen ikäpistettä nuoremmaksi", sanoin iskien silmää. "Oikeesti? Mitä me tehdään?" Mitteri kysyi. "Ensiksi harjaan turkkinne, ja lirautan sinne tipan turkkianne hoitavaa ainetta. Sitten teidät koristellaan. Tulette varmasti erottumaan joukosta", selitin nopeasti operaationi. "Okei, hoida Mitteri eka. Mulle tuli yllättäen musikaalinen olo!" Nick kertoi, ja juoksi uuden pienonsa luokse. "Jos sitten aloitan sinusta hoidon", ehdotin Mitterille. "Tee ihan mitä haluat! Kunhan teet minusta nuoren", Mitteri sanoi asettautuen mukavaan asentoon. Hän sulki myös silmänsä. Aloitin tositoimet. Nappasin Nickin turkinhoitoaineen, ja lorautin sitä pikkaisen harjan päälle. Sen tehtyäni aloin vedellä harjaa Mitterin karvoilla. Siloitin kaikki tosi näteiksi, ja oli jotenkin ihanan rento tunnelma, kun Nick soitti pienollaan laulaen samalla tekemäänsä diabetes-laulua. "Kun sain diabeteksen, olin hyvin iloinen..." Nick lauleskeli. Kuuntelin lumoontuneena. Nickin ääni oli kuin luotu laulamiseen. "Nick, olet luonnonlahjakkuus, vähän niin kuin isäsikin", kehuin kisujani, jotka alkoivat molemmat hirnua tyytyväisinä. "Tämmöiset taidot pitäisi kyllä saada esille", Mitteri vitsaili. "Joo, hyvä idea!" huudahdin. "Älä, minä vain pelleilin", Mitteri kertoi. "Mutta... Mouruposkesta puuttuu bändejä. Te voisitte olla koko alan ensimmäiset!" ehdotin. "Äh, ehkä silloin joskus nuorena olisin kyennyt tuohon, mutta nyt..." Mitteri hoki, mutta Nick tuntui innostuvan. "Joo! Tehdään lisää biisejä, ja opetellaan soittamaan lisää kappaleita! Sitten pyydetän Aijcalta lupa päästä Kissansilmään esiintymään, ja saamme monta fania, ja..." Nick puhua pölpötti, kunnes Mitteri keskeytti hänet. "Tuota... ei meidän tarvitse kirjoittaa uusia biisejä... Tuota kun, silloin nuoruusaikoina kirjoittelin vähän kaikkea, mutten koskaan kehdannut esittää niitä, koska, noh, en osannut laulaa", Mitteri selitti hiukan vaivaantuneena. "Mitteri? Olet siis kirjoittanut koko ikäsi lauluja?" kysyin. "Niin, kirjoitin siihen asti, kunnes hoitolaan saapuivat varkaat, jotka varastivat laulukirjani, mutta onneksi muistan jokaikisen laulun ulkoa. Ja nyt sinä Nick voisit laulaa ne. Sinulla kun tuota lauluääntä on kerrakseen", Mitteri kertoi. "Väität siis, että olet tehnyt niitä aina! Etkä kertonut asiasta kertaakaan minulle? Olisinhan minäkin niitä voinut laulaa!" huudahdin. Kissani purskahtivat nauruun. "Se tästä vielä olisi puuttunutkin", Mitteri hekotti. "Mitä? Minulla on mainio lauluääni!" puolustauduin. "Mutta kyllä minä olen varmasti parenpi!" Nick lesosi. "Taatusti olet", totesin. Siirryin harjaamaan välillä Nickinkin turkkia. Tein kaiken samalla tavalla, mitä olin Mitterinkin kanssa tehnyt. "Mistä olet oppinut noin hyväksi kampaajaksi?" Nick kysyi. "Olin tetissä kampaamossa, ja opin pari kikkaa", paljastin. "Ahaa", Nick sanoi nauttien. Kun harjasin Nickin turkkia, opetti Mitteri samaan aikaan poikaansa laulamaan yhden laulun samalla, kun isukki itse säesti. Sekin kuulosti hyvältä. Kisuni olivat erittäin lahjakkaita. "Nonniin, sillen laitamme teille rusetit päätä koristamaan", selitin kaivaen laukustani kirkkaan vaaleanpunaiset tyttömäiset rusetit. "Tuota et laita minuun, et ikinä!" Nick tokaisi pelokkaana. "Pakkohan minun on laittaa, täytyy näyttää juhlavalta!" muistutin. "Ei se nyt niin paha ole, nuorentaa minua", Mitteri totesi. "Jos Mitteri käyttää rusettia, saat luvan sinäkin käyttää", painostin. "Mutta, näytän liikaa tytöltä, ja Pia nauraa minulle!" Nick vastusteli. "Antaa nauraa, hän varmasti pitää uudesta ulkonäöstäsi", arvelin. Ei Nickin auttanut muu kuin alistua. "Hyvä on, mutta vain, jos laitat tuon kaulaani, etkä päähän", Nick ehdotti. "No, tämän kerran", lupasin.
Kun viimein olin saanut kissani juhlakuntoon, lähdimme kohti Riehuvan lemmikkiapinan ristiäisiä. Saavuimme sivistyneinä Juhlatupaan, joka pullotti jo hoitajia ja hoidokkeja. "Hauskaa, että kaikki ovat näin innoissaan pienen lemmikkiapinan nimeämisestä", huokaisin. "Ihmettelen samaa. Varsinkin, kun mitä näistä juhlista tuleekaan! Jos tuo apina saa tahtonsa läpi, syntyy katastrofi", Mitteri arveli. "Älä viitsi olla noin negatiivinen! Minä ainakin aion tutustua suloiseen pikku apinaan!" huudahdin lumoutuneena. "Suloisuus siitä elukasta on kaukana. Se veti viiksistäni. Tunnen vieläkin kipua siitä kohtaa", Mitteri valitti. "Hei, mennään muiden kissojen luo. Ei jaksa olla vaan kolmistaan", Nick puuttui keskusteluun. "Hahhah, sinä se vaan haluat mennä sen Piasi luo", Mitteri arveli. "Hmp. Minä teille näytän. Menen pitämään seuraa vaikkapa... Evelle ja Winille!" Nick huudahti osoittaen kaksikkoa edessämme. "Tosiaan, he ovat olleet tosi paljon kahdestaan vaan. Mennään heti tekemään tuttavuutta heihin", ehdotin. Niin kävelimme kaikki heidän luokseen. "Tervehdys! Mukava tavata teidät", sanoin, kun en mitään järkevämpää keksinyt. "Ai, hei. Teidänkös kojusta tämä apina ostettiin?" Eve kysyi. "Aivan, mikäköhän sen nimeksi tulee?" mietiskelin. "En tiedä jännittää", Eve naurahti. Sillä välin kisut olivat alkaneet keskenään jutella. "Onpas sun turkki laitettu nätisti", Mitteri ihaili. "Niin, sulla on niin pitkät karvat, että niihin saa vaikka mitä koukeroita aikaan", Nick ihaili. "Koukeroista puheen ollen, pitikö sen simssiliinin iskän saapua tänne?" Mitteri kysyi. "Nii, en tiiä", Nick tuumaili. Samassa Pia juoksi paikalle. "Moi Wini! Kiva nähdä sua!" Pia huudahti. "Mitä? Tunnetteko te? Ei kai teillä ole salasuhdetta?" Nick kysyi kauhuissaan. "Ei tietenkään. satuin vain näkemään Winin ekana. Terve vaan teillekin Mitteri ja Nick! Minä ja Wini olemme hyviä kavereita. Hän on tosi mukava, kannattaa tutustua", Pia kehotti. "Uskon, varsinkin, kun sinä olet sitä mieltä", Nick naurahti. "Hei, Mitteri ja Nick, katsokaa ovelle!" huudahdin. Kaikki siirsivät katseet oveen, jossa seisoi Koukero ja hänen sylissään Pontsu-kisu. "Isii, tänne!" huidoin ja viuhdoin käsiäni kuin hullu. Isäni käveli väkijoukon läpi luokseni alkaen juttelemaan. "Sokkeloinen tämä Mouruposki. Olin eksyä monta kertaa. Onneksi se joku Aiskuleeni neuvoi minulle tien", Koukero pölisi. "Isi, se on Aijca!" korjasin. "Oho, hehheh", isi nauroi. "Näytä sitä kissaa!" Nick pyysi. Koukero kumartui Nickin tasoon, jotta tämä sai ihailla vastasyntynyttä pentua. "Vau, se on tosi pieni", Nick ihmetteli. "Näytit itsekin tuollaiselta vauvana", kerroin muistellen niitä mahtavia aikoja. "Enkä", Nick intti. Juttumme kuitenkin keskeytyivät, kun Aijca nousi kaikkien nähtäville lavalle, joka oli pystytetty tilaisuutta varten. "Saisinko hiljaisuutta? Kiitos. Kröhöm, tervetuloa Riehuvan lemmikkiapinan nimigaalaan, eli toisin sanoen ristiäisiin. Sain monia mahtavia nimi-ideoita, joista kolmannelle sijalle pääsi Crillen "Banana boy"! Crille, tule hakemaan mitalisi!" Aijca karjaisi. Kaikki alkoivat taputtaa Crillen ja Viirun astellessa Aijcan viereen. "Toiseksi pääsi simssiliini nimiehdotuksella "Viipeli"! Tulehan sinäkin hakemaan palkinto!" Aijca huudahti. "Ohhoh, mennään kisut. Olipa hyvä, että laitoin teidät niin korean näköisiksi", naurahdin, kun astelimme Aijcan luo lavalle. "Ja sitten on päävoittajan paljastaminen. Sillä nimellä myös riehuva lemmikkiapina nimetään, jännitys tiivistyy... Ole hyvä Rasse, ja astu lavalle kanssamme!" Aijca huudahti paljastamatta kuitenkaan voittajanimeä. Rasse kissoineen käveli ylväästi lavalle. Joika tuli takahuoneesta hieman räjähtäneen näköisenä palkitsemaan meidät mitaleilla. Hän jakoi vuorotellen jokaiselle oikean palkinnon, minkä jälkeen palasi takahuoneeseen piileskelemään. "Mahtoi olla apinalla asiaa", Mitteri kuiski Nickin korvaan. Kun palkinnot oli jaettu, päästi Aijca meidät takaisin omille paikoillemme.
"Nonniin, pääsemme kunnolla asiaan. Tänään olemme siis nimeämässä apinaa, josta tulee virallinen vekkuli-maskotti hoitolallemme. Kiittäkäämme vielä simssiliiniä, joka myi tämän ilon meille, ja Rassea, joka keksi kaikista parhaimman nimen!" Aijca julisti. Katsomo ryhtyi reippaaseen taputukeen. "Joika, tuo apina kaikkien nähtäville!" Aijca huudahti avaten juhlallisesti oven. Odotimme pari tovia, milloin Aijcakin alkoi jo hermostua, ja vilkaisi takahuoneeseen. Hetken päästä Joika saapui kireän näköisenä kantaen apinaa häkissään. "Sieltähän he jo tulevatkin!" Aijca julisti yrittäen pitää tunnelmaa yllä. Joika kantoi häkin pienen vesiastian luokse, missä apina oli määrä kastaa. Riehuva lemmikkiapina kiskoi Joikaa kokoajan viiksistä, eikä tämä lopulta tuntenut enää yhtään kipua. Apina oli tehnyt sitä jo vähän aikaa. "Eiköhän avata häkki, ja kasteta sinut "Raimo...", Aijca sanoi avaten häkin oven. Se ei kuitenkaan ollut viisasta, nimittäin apina pomppasi heti häkistään, ja hyppäsi suoraan eturivissä seisseen Mirkun naamalle. Siinä rytäkässä Sisukin tipahti lattialle Mirkun sylistä. Onneksi Caro ehti saada juuri pikkuisen Sisun kiinni ennen, kuin tämä ehti loukata itsensä lattiaan. Apina oli kuitenkin ehtinyt pilata jo Mirkun kauniin kampauksen. "Ääk! Ääk! Irrottakaa se minusta!" Mirkku kirkui kauhuissaan. Momiji eläinrakkaana kiiruhti paikalle Popin kanssa auttamaan, mutta liian myöhään. Juuri, kun Momiji oli nappaamassa apinaa kätösiinsä, apina hyppäsi seuraavan kohteen kimppuun. Tällä kertaa se oli Eva, joka kaatui apinan raivoavasta voimasta. Apina alkoi pomppia Eva-raukan mahan päällä, eikä tämä saanut puolustettua itseään. Miisu halusi puolustaa hoitajaansa, ja tarttui apinaa hännästä. Siitäkös apina suuttui, ja alkoi heiluttaa häntäänsä niin rajusti, että Miisu lennähti takan päälle. Apina kyllästyi Evan kiusaamiseen, joten se halusi vaihtaa kiusakumppania. Tällä kertaa se loikkasi päin Inkkua, joka kuitenkin ovelalla otteellaan sai pahantekijän aisoihinsa. "Sinä...! Tyhmä...!" apina karjui Inkun vain hymyillessä. "Hurraa! Hoitajani on paras! Hän taltutti pahan huligaanin ja juhlat voivat jatkua!" Fani karjaisi. Apina ei kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan kuolaisi julmasti Inkun naamasta, urhea tyttö ei kuitenkaan välittänyt. Aijcakin kiiruhti paikalle. "Oi, sait sen taltutettua. Tuota, jos saan kysyä palvelusta, pitäisitkö apinaa kiinni koko loppu ohjelman ajan?" Aijca kysyi varoen. "Toki se käy", Inkku naurahti. "Saanko minäkin tulla eteen?" Fani kysyi. "Toki", Aijca lupasi. Myös muut juhlavieraat, joita oli kiusattu, asettuivat aloilleen, ja olivat valmiina seuraamaan taas ohjelmaa.
"Noniin, nimeämme siis tämän apinan Rassen ehdotuksen mukaisesti "Raimo Raivoisa Rapsuttaja"", Aijca julisti, ja kaikki alkoivat taputtaa. Raimokin näytti tykkäävän nimestään, ja alkoi heti rapsuttamaan oikealla jalallaan kutisevaa mahaa, kun käsiä ei voinut käyttää. "Sitten kastakaamme hänet tuossa maljassa", Aijca sanoi, ja Raimo irroitti itse otteensa Inkusta, ja pomppasi vesiastiaan. "No, käyhänse noinkin, kunhan et vain sotke", Aijca naurahti. Raimo varastoi vettä suuhunsa niin paljon kuin vain sai. Sen jälkeen se siirsi katseensa Aijcaan, joka alkoi leperrellä: "Kyllä tämä meidän apina osaa olla mukavakin, sille pitää vain antaa hiukan aikaa". Samassa Raimo tyhjensi koko suunsa Aijcan päälle. Aijcan olisi tehnyt mieli raivota apinalle naama punaisena, mutta tyttö pinnisteli itsensä kanssa niin paljon, ettei avannutkaan suutaan, vaan piti sen visusti kiinni. Raimon teki tietysti taas mieli leikkiä, ja niin se alkoi roiskia vettä astiasta eturivin päälle. Syntyi suuri hälinä, kun kaikki alkoivat säntäillä sinne tänne karkuun. Onneksi me olimme takarivissä, jonne vesi ei lentänyt. Katsahdin lattialla istuvia kisujani, mutta hämmästyin nähdessäni siellä vain Nickin. "Minne Mitteri hävisi?" kysyin Nickiltä, joka kohautti olkiaan. Samassa huomasin Mitterin olevan lavalla Raimon kanssa! Raimo oli käynyt hakemassa varastosta banskuruokiaan, ja nyt se heitteli niitä hoitajia ja kissoja päin. Ja mikä pahinta: Mitteri oli mukana hommassa! "Voi ei, tämä taitaa johtua siitä Mitterin ikäkriisistä, kun se sai siitä hepulin!" tajusin samassa. Mitteri ja Raimo kuorivat banaaneja kilpaa, minkä jälkeen ne heittelivät kuoret hoitajien niskaan. Banaanit tulivat sitten perässä. Olin menettää hermoni, joten kävelin mitään pelkäämättä lavalle. "Mika Mutterin Mäyssääjä Maukulainen! Nyt lopetat heti tuon typerän touhun!" karjuin naama punaisena. "Mutta tämä on niin kivaa, kokeile vaikka!" Mitteri kehotti, mutten todellakaan ryhtyisi niin alentavaan touhuun. Olisin puhunut varmaan enemmänkin, ellei Crille olisi heittänyt minua banaanilla. Käännyin katsomaan katsomoon päin, ja huomasin, että kaikki olivat innostuneet banaanisodasta, jopa isänikin! Banskuja lenteli sinne ja tänne, ja kaikilla oli hauskaa. "Noh, mikäs siinä?" tuumailin napaten itselleni banaaniläjän, joita aloin sitten viskoa ympäri hoitajia ja kissoja.
Lopulta tunnelma alkoi olla väsynyttä, ja jopa Raimo makasi kieli ulkona maassa, täysin hengästyneenä. Sota oli saatu päätökseen, ja lopputuloksena oli likainen hoitolan väki. Mutta kyllä oli ollut hauskaa ja virkistävää. "Nonniin, eiköhän ole aika ottaa rauhallisemmin, ja lähteä vaihteeksi huoneisiimme. Huomenna pidämme sitten oikein kunnon siivoustalkoot tämän kaiken sotkun siivoamiseksi. Pitemmittä puheitta, nauttikaa rennosta koti-illasta", Aijca piti lyhyen puheen, minkä jälkeen kiiruhti laittamaan Raimon takaisin häkkiinsä, nyt kun se ei jaksanut panna vastaan. "Aijca, ostimme turhaan vuoden banaanit tälle", Joika harmitteli. "Miten niin turhaan? Tämähän oli hauskaa!" Aijca naurahti. Kaikki muutkin olivat samaa mieltä. Aivan hulvattoman hauska päivä!
Lopulta pääsin kisujeni huoneelle. Avasin varovaisesti oven, sillä kuulin uhkaavaa rouskutusta ja röyhtäilyä sisältä. "Mitteri ja Nick! Minähän olen aina sanonut, ettette saa syödä omin päin muttereita!" huudahdin avatessani ovea. Yllättäen näinkin nenäni edessä Mitterin ja uljaan pollen, jotka pistivät suuhunsa mutterilautaselta muttereita. "Mikä tuo on?" kysyin ihmeissäni. "Polle ystävä, Mirre ja Murre antoivat sen minulle. Rouskuttelee kuulemma muttereita niin paljon, etteivät enää kestä sitä kotonaan. Mutta minä hyväksyin sen kaveriksi. Se oli varastanut kaikki Rassen kissojen huoneessa olevat mutterit mukaansa!" Mitteri hehkutti. "Mitteri, mutterit eivät ole terveellisiä, vaikka lempiruokaasi ovatkin!" muistutin tunkiessani kättä kisuni suuhun. Mitteri rimpuili, mutta lopulta sain tyhjennettyä sen muttereista. Sen jälkeen nappasin lautasen talteeni. "Ei!" Mitteri vinkui. "Joo!" intin takaisin. "Mutta... mutta... Minun on saatava muttereita vielä kerran ennen kuolemaani!" Mitteri huudahti pillahtaen itkuun. "Hä? Ethän sinä ole kuolemassa, et pitkiin aikoihin!" vakuutin, mutta Mitteri pudisti päätänsä. "Minun karvani ovat vaalentuneet, kuten Mirreltäkin!" Mitteri selitti. "Katso vaikka tätäkin karvaa, ihan valkoinen!" Mitteri huudahti. "Mitteri, se on ollut aina valkoinen", huomautin. "Hmp! Kyllä minä karvani tunnen! Älä sinä niihin puutu!" Mitteri murahti. "Okei, okei! Mutta missäs se Nick on?" kysyin. "Sanoi menevänsä lenkille. Väitti itseään läskiksi. Tottahan minä sille väitin, että liikunta on ikävää, eikä sitä kannata harrastaa ennen sinun mäkättämistäsi. Mutta eihän se jääräpää pentu voinut uskoa, jankkasi vain, ettei Pia ehkä tykkää pulskista kissoista", Mitteri selitti. "Voih, kai hän otti jotain sokeripitoista mukaansa?" kysyin huolestuneena. "Ehei, tyhjin päin vain lähti", Mitteri sanoi. "Voi ei! Minne hän lähti? Sanoiko hän?" kysyin yhä vain huolestuneempana. "Naukukukkulalle", Mitteri ilmoitti. Kävin hakemassa kaapistani jonkun herkkupalan Nickille. Kummastelin, milloin semmoisenkin olin ehtinyt hankkia, mutten ehtinyt jäädä pohtimaan sitä enempiä. "Tuletko sinä mukaan?" kysyin Mitteriltä, joka näytti aina vain sekavanpuoleisemmalta. "En, minulla on ikäkriisin poteminen vielä kesken! Ja nyt kun veit minulta ne mutterit, täytyy keksiä jokin muu helpotuskeino oireisiini", Mitteri jäkätti. Pamautin oven kiinni, ja lähdin juoksujalkaa kohti Naukukukkulaa.
Naukukukkulalle päästyäni, oli meno hurjimmillaan. Nick juoksi kolmen muun kissan kanssa kilpaa, ja johti huimasti. Pahinta koko asiassa oli, että Nick oli päihittänyt jopa Vilin, joka oli tunnettu vikkelyydestään. Perässä juoksivat vielä Pipsa ja Tiuku. Näin sivussa Sadepisaran ja Mantsun kannustamassa kissoja, joten juoksin heidän luokseen. "Miksi Nick juoksee noin lujaa?" kauhistelin hoitajille. "Ehkä siksi, että kisusi on erittäin urheilijalahjainen. Sillä on aivan hirmu vauhti päällä!" Mantsu huudahti iskien silmää. "Mutta Nick väittää itseään läskiksi, ja luulen, että hän sen takia menee ylikierroksilla. Hän haluaa saada läskit kulutettua mahdollisimman nopeasti", selitin. "Voi, mutta sittenhän asia kuulostaa vakavammalta!" Sadepisara totesi. Samassa vierellemme juoksi Tiuku, joka näytti kovin huolestuneelta. "Nick potee pahaa oloa! Tulkaa auttamaan!" pikku-kisu karjui meille hädissään. "Voi ei, tätä juuri pelkäsinkin! Onkohan Nick saanut kohtauksen?" pohdiskelin ääneen, ja lähdin heti pökertyneen Nickin luo. Pipsa ja Vili yrittivät saada Nickin nousemaan ylös ja olemaan taas iloinen, mutta turhaan. "Nick ei mitään hätää, ota tästä! Kohta helpottaa!" huudahdin ottaen taskustani kirpsakan sokerilimen. Ehdin jo melkein tuntea sen kisuni suuhun, mutta Nick laittoi tassunsa eteen. "Nick kiltti, syö tämä. Et sinä tästä lihoa!" huudahdin. "Ei, ei, ei! En minä sitä voi syödä! Sain sen postista salaiselta ihailijaltani!" Nick kertoi. En olisi välittänyt Nickin sanoista, ellei kisu itse olisi noussut seisomaan. "Olen okei, minulle tuli vain suomenveto tassuun", Nick selitti. "Hih, tarkoiti varmaan suonenvetoa?" Pipsa kysyi vanhana ja sivistyneenä. "Ihan sama! Olen kuitenkin nyt kunnossa. Turhaan minusta huolehdit", Nick vakuutti, ja pakkohan minun oli uskoa. "Hyvä on, mutta lupaa, ettet tee tämmöisiä tempauksia enää uudelleen. Säikähdin, ja pahan kerran", läksytin. Samassa Mantsu, Sadepisara ja Tiukukin saapuivat paikalle. "Onko kaikki kunnossa?" Sadepisara kysyi. "On!" Nick vakuutti. "Niin tosiaan, meidän pitääkin tästä lähteä kunnostautumaan sinne apinan ristiäisiin!" muistutin. "Heippa Nick, nähdään uudestaan paikan päällä!" Pipsa sanoi, ja halasi Nickiä. Lopulta Pipsa löysäsi otetta, ja Nick pääsi irti. Lähdimme kävelemään kohti hoitolaa. "Mitäs se tuo oli?" kysyin hiukan huolestuneena. "Kaverihali! Kyllähän sitä nyt saa ystävää halia!" Nick murahti. "Ai, että nykyään oikein ystäviä olette?" kysäisin. "Joo, tutustuimme lenkillä. Olimme ainoat täysjärkiset, eli toisin sanoen leikki-ikäiset, joten meillä oli isojen kissojen juttuja. Vili ja Tiuku juttelivat vauva-asioista", Nick selitti. "Heh, okei", naurahdin.
Kun olimme viimein päässeet takaisin huoneellemme, yllätimme Mitterin kirjoituspöydän luota. Kisu ei edes huomannut tuloamme, sen silmät olivat lumoutuneesti kiinni paperissa. "Säikytetään se", Nick kuiskasi minulle. Olin tietenkin jutussa täysin mukana, ja lähdimme hiippailemaan Mitteriä päin. Lähestyimme aina vain lähemmäksi, ja minulle tuli hinku vilkaista Mitterin tekemää taideteosta. Järkytyksekseni näin kuitenkin "Testamenttini"-otsikon paperilla, ja jalkani olivat pettää alta. Ajatukseni herätti kuitenkin Nickin kimeä karjahdus: "Böö!" Olin itse unohtanut kokonaan huutaa. Mitteri pomppasi tuoliltaan, ja tuli niin voimakkaasti takaisin, että liitu hänen kädessään katkesi. "Miksi sä et huutanut, simssiliini?" Nick kysyi hiukan harmistuneena. "Hui, ei saa säikäyttää vanhaa papparaista! Ties vaikka olisin saanut sydänkohtauksen ja menehtynyt", Mitteri torui raskaasti hengittäen. "Mitteri, ei tuollaisia puhuta lasten kuullen! Etkä sinä mikään ikäloppu ole! Mitteri, mikä sinuun on mennyt? Ei testamentteja kirjoiteta vielä!" yritin selittää kisulleni, muttei tämä uskonut. "Mutta minä haluan tallettaa omaisuuteni! Haluan varmistaa, ettei Aijca poista tavaroitani kaapista ennen aikojaan ja..." Mitteri pölisi. "Ei Aijca sellaista tekisi, ja sinulla on vielä monta ikäpistettä aikaa miettiä tuollaisia. Mitteri, älä pidä itseäsi vanhana", kehotin. "Minkä minä tälle voin? Tunnen vaan oloni niin..." Mitteri aloitti, mutta keskeytin hänet. "Nyt kyllä heitetään nuo keskeneräinen testamentti ja katkennut liitu roskiin. Sen jälkeen teen operaation, mikä saa sinutkin Mitteri tuntemaan kymmenen ikäpistettä nuoremmaksi", sanoin iskien silmää. "Oikeesti? Mitä me tehdään?" Mitteri kysyi. "Ensiksi harjaan turkkinne, ja lirautan sinne tipan turkkianne hoitavaa ainetta. Sitten teidät koristellaan. Tulette varmasti erottumaan joukosta", selitin nopeasti operaationi. "Okei, hoida Mitteri eka. Mulle tuli yllättäen musikaalinen olo!" Nick kertoi, ja juoksi uuden pienonsa luokse. "Jos sitten aloitan sinusta hoidon", ehdotin Mitterille. "Tee ihan mitä haluat! Kunhan teet minusta nuoren", Mitteri sanoi asettautuen mukavaan asentoon. Hän sulki myös silmänsä. Aloitin tositoimet. Nappasin Nickin turkinhoitoaineen, ja lorautin sitä pikkaisen harjan päälle. Sen tehtyäni aloin vedellä harjaa Mitterin karvoilla. Siloitin kaikki tosi näteiksi, ja oli jotenkin ihanan rento tunnelma, kun Nick soitti pienollaan laulaen samalla tekemäänsä diabetes-laulua. "Kun sain diabeteksen, olin hyvin iloinen..." Nick lauleskeli. Kuuntelin lumoontuneena. Nickin ääni oli kuin luotu laulamiseen. "Nick, olet luonnonlahjakkuus, vähän niin kuin isäsikin", kehuin kisujani, jotka alkoivat molemmat hirnua tyytyväisinä. "Tämmöiset taidot pitäisi kyllä saada esille", Mitteri vitsaili. "Joo, hyvä idea!" huudahdin. "Älä, minä vain pelleilin", Mitteri kertoi. "Mutta... Mouruposkesta puuttuu bändejä. Te voisitte olla koko alan ensimmäiset!" ehdotin. "Äh, ehkä silloin joskus nuorena olisin kyennyt tuohon, mutta nyt..." Mitteri hoki, mutta Nick tuntui innostuvan. "Joo! Tehdään lisää biisejä, ja opetellaan soittamaan lisää kappaleita! Sitten pyydetän Aijcalta lupa päästä Kissansilmään esiintymään, ja saamme monta fania, ja..." Nick puhua pölpötti, kunnes Mitteri keskeytti hänet. "Tuota... ei meidän tarvitse kirjoittaa uusia biisejä... Tuota kun, silloin nuoruusaikoina kirjoittelin vähän kaikkea, mutten koskaan kehdannut esittää niitä, koska, noh, en osannut laulaa", Mitteri selitti hiukan vaivaantuneena. "Mitteri? Olet siis kirjoittanut koko ikäsi lauluja?" kysyin. "Niin, kirjoitin siihen asti, kunnes hoitolaan saapuivat varkaat, jotka varastivat laulukirjani, mutta onneksi muistan jokaikisen laulun ulkoa. Ja nyt sinä Nick voisit laulaa ne. Sinulla kun tuota lauluääntä on kerrakseen", Mitteri kertoi. "Väität siis, että olet tehnyt niitä aina! Etkä kertonut asiasta kertaakaan minulle? Olisinhan minäkin niitä voinut laulaa!" huudahdin. Kissani purskahtivat nauruun. "Se tästä vielä olisi puuttunutkin", Mitteri hekotti. "Mitä? Minulla on mainio lauluääni!" puolustauduin. "Mutta kyllä minä olen varmasti parenpi!" Nick lesosi. "Taatusti olet", totesin. Siirryin harjaamaan välillä Nickinkin turkkia. Tein kaiken samalla tavalla, mitä olin Mitterinkin kanssa tehnyt. "Mistä olet oppinut noin hyväksi kampaajaksi?" Nick kysyi. "Olin tetissä kampaamossa, ja opin pari kikkaa", paljastin. "Ahaa", Nick sanoi nauttien. Kun harjasin Nickin turkkia, opetti Mitteri samaan aikaan poikaansa laulamaan yhden laulun samalla, kun isukki itse säesti. Sekin kuulosti hyvältä. Kisuni olivat erittäin lahjakkaita. "Nonniin, sillen laitamme teille rusetit päätä koristamaan", selitin kaivaen laukustani kirkkaan vaaleanpunaiset tyttömäiset rusetit. "Tuota et laita minuun, et ikinä!" Nick tokaisi pelokkaana. "Pakkohan minun on laittaa, täytyy näyttää juhlavalta!" muistutin. "Ei se nyt niin paha ole, nuorentaa minua", Mitteri totesi. "Jos Mitteri käyttää rusettia, saat luvan sinäkin käyttää", painostin. "Mutta, näytän liikaa tytöltä, ja Pia nauraa minulle!" Nick vastusteli. "Antaa nauraa, hän varmasti pitää uudesta ulkonäöstäsi", arvelin. Ei Nickin auttanut muu kuin alistua. "Hyvä on, mutta vain, jos laitat tuon kaulaani, etkä päähän", Nick ehdotti. "No, tämän kerran", lupasin.
Kun viimein olin saanut kissani juhlakuntoon, lähdimme kohti Riehuvan lemmikkiapinan ristiäisiä. Saavuimme sivistyneinä Juhlatupaan, joka pullotti jo hoitajia ja hoidokkeja. "Hauskaa, että kaikki ovat näin innoissaan pienen lemmikkiapinan nimeämisestä", huokaisin. "Ihmettelen samaa. Varsinkin, kun mitä näistä juhlista tuleekaan! Jos tuo apina saa tahtonsa läpi, syntyy katastrofi", Mitteri arveli. "Älä viitsi olla noin negatiivinen! Minä ainakin aion tutustua suloiseen pikku apinaan!" huudahdin lumoutuneena. "Suloisuus siitä elukasta on kaukana. Se veti viiksistäni. Tunnen vieläkin kipua siitä kohtaa", Mitteri valitti. "Hei, mennään muiden kissojen luo. Ei jaksa olla vaan kolmistaan", Nick puuttui keskusteluun. "Hahhah, sinä se vaan haluat mennä sen Piasi luo", Mitteri arveli. "Hmp. Minä teille näytän. Menen pitämään seuraa vaikkapa... Evelle ja Winille!" Nick huudahti osoittaen kaksikkoa edessämme. "Tosiaan, he ovat olleet tosi paljon kahdestaan vaan. Mennään heti tekemään tuttavuutta heihin", ehdotin. Niin kävelimme kaikki heidän luokseen. "Tervehdys! Mukava tavata teidät", sanoin, kun en mitään järkevämpää keksinyt. "Ai, hei. Teidänkös kojusta tämä apina ostettiin?" Eve kysyi. "Aivan, mikäköhän sen nimeksi tulee?" mietiskelin. "En tiedä jännittää", Eve naurahti. Sillä välin kisut olivat alkaneet keskenään jutella. "Onpas sun turkki laitettu nätisti", Mitteri ihaili. "Niin, sulla on niin pitkät karvat, että niihin saa vaikka mitä koukeroita aikaan", Nick ihaili. "Koukeroista puheen ollen, pitikö sen simssiliinin iskän saapua tänne?" Mitteri kysyi. "Nii, en tiiä", Nick tuumaili. Samassa Pia juoksi paikalle. "Moi Wini! Kiva nähdä sua!" Pia huudahti. "Mitä? Tunnetteko te? Ei kai teillä ole salasuhdetta?" Nick kysyi kauhuissaan. "Ei tietenkään. satuin vain näkemään Winin ekana. Terve vaan teillekin Mitteri ja Nick! Minä ja Wini olemme hyviä kavereita. Hän on tosi mukava, kannattaa tutustua", Pia kehotti. "Uskon, varsinkin, kun sinä olet sitä mieltä", Nick naurahti. "Hei, Mitteri ja Nick, katsokaa ovelle!" huudahdin. Kaikki siirsivät katseet oveen, jossa seisoi Koukero ja hänen sylissään Pontsu-kisu. "Isii, tänne!" huidoin ja viuhdoin käsiäni kuin hullu. Isäni käveli väkijoukon läpi luokseni alkaen juttelemaan. "Sokkeloinen tämä Mouruposki. Olin eksyä monta kertaa. Onneksi se joku Aiskuleeni neuvoi minulle tien", Koukero pölisi. "Isi, se on Aijca!" korjasin. "Oho, hehheh", isi nauroi. "Näytä sitä kissaa!" Nick pyysi. Koukero kumartui Nickin tasoon, jotta tämä sai ihailla vastasyntynyttä pentua. "Vau, se on tosi pieni", Nick ihmetteli. "Näytit itsekin tuollaiselta vauvana", kerroin muistellen niitä mahtavia aikoja. "Enkä", Nick intti. Juttumme kuitenkin keskeytyivät, kun Aijca nousi kaikkien nähtäville lavalle, joka oli pystytetty tilaisuutta varten. "Saisinko hiljaisuutta? Kiitos. Kröhöm, tervetuloa Riehuvan lemmikkiapinan nimigaalaan, eli toisin sanoen ristiäisiin. Sain monia mahtavia nimi-ideoita, joista kolmannelle sijalle pääsi Crillen "Banana boy"! Crille, tule hakemaan mitalisi!" Aijca karjaisi. Kaikki alkoivat taputtaa Crillen ja Viirun astellessa Aijcan viereen. "Toiseksi pääsi simssiliini nimiehdotuksella "Viipeli"! Tulehan sinäkin hakemaan palkinto!" Aijca huudahti. "Ohhoh, mennään kisut. Olipa hyvä, että laitoin teidät niin korean näköisiksi", naurahdin, kun astelimme Aijcan luo lavalle. "Ja sitten on päävoittajan paljastaminen. Sillä nimellä myös riehuva lemmikkiapina nimetään, jännitys tiivistyy... Ole hyvä Rasse, ja astu lavalle kanssamme!" Aijca huudahti paljastamatta kuitenkaan voittajanimeä. Rasse kissoineen käveli ylväästi lavalle. Joika tuli takahuoneesta hieman räjähtäneen näköisenä palkitsemaan meidät mitaleilla. Hän jakoi vuorotellen jokaiselle oikean palkinnon, minkä jälkeen palasi takahuoneeseen piileskelemään. "Mahtoi olla apinalla asiaa", Mitteri kuiski Nickin korvaan. Kun palkinnot oli jaettu, päästi Aijca meidät takaisin omille paikoillemme.
"Nonniin, pääsemme kunnolla asiaan. Tänään olemme siis nimeämässä apinaa, josta tulee virallinen vekkuli-maskotti hoitolallemme. Kiittäkäämme vielä simssiliiniä, joka myi tämän ilon meille, ja Rassea, joka keksi kaikista parhaimman nimen!" Aijca julisti. Katsomo ryhtyi reippaaseen taputukeen. "Joika, tuo apina kaikkien nähtäville!" Aijca huudahti avaten juhlallisesti oven. Odotimme pari tovia, milloin Aijcakin alkoi jo hermostua, ja vilkaisi takahuoneeseen. Hetken päästä Joika saapui kireän näköisenä kantaen apinaa häkissään. "Sieltähän he jo tulevatkin!" Aijca julisti yrittäen pitää tunnelmaa yllä. Joika kantoi häkin pienen vesiastian luokse, missä apina oli määrä kastaa. Riehuva lemmikkiapina kiskoi Joikaa kokoajan viiksistä, eikä tämä lopulta tuntenut enää yhtään kipua. Apina oli tehnyt sitä jo vähän aikaa. "Eiköhän avata häkki, ja kasteta sinut "Raimo...", Aijca sanoi avaten häkin oven. Se ei kuitenkaan ollut viisasta, nimittäin apina pomppasi heti häkistään, ja hyppäsi suoraan eturivissä seisseen Mirkun naamalle. Siinä rytäkässä Sisukin tipahti lattialle Mirkun sylistä. Onneksi Caro ehti saada juuri pikkuisen Sisun kiinni ennen, kuin tämä ehti loukata itsensä lattiaan. Apina oli kuitenkin ehtinyt pilata jo Mirkun kauniin kampauksen. "Ääk! Ääk! Irrottakaa se minusta!" Mirkku kirkui kauhuissaan. Momiji eläinrakkaana kiiruhti paikalle Popin kanssa auttamaan, mutta liian myöhään. Juuri, kun Momiji oli nappaamassa apinaa kätösiinsä, apina hyppäsi seuraavan kohteen kimppuun. Tällä kertaa se oli Eva, joka kaatui apinan raivoavasta voimasta. Apina alkoi pomppia Eva-raukan mahan päällä, eikä tämä saanut puolustettua itseään. Miisu halusi puolustaa hoitajaansa, ja tarttui apinaa hännästä. Siitäkös apina suuttui, ja alkoi heiluttaa häntäänsä niin rajusti, että Miisu lennähti takan päälle. Apina kyllästyi Evan kiusaamiseen, joten se halusi vaihtaa kiusakumppania. Tällä kertaa se loikkasi päin Inkkua, joka kuitenkin ovelalla otteellaan sai pahantekijän aisoihinsa. "Sinä...! Tyhmä...!" apina karjui Inkun vain hymyillessä. "Hurraa! Hoitajani on paras! Hän taltutti pahan huligaanin ja juhlat voivat jatkua!" Fani karjaisi. Apina ei kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan kuolaisi julmasti Inkun naamasta, urhea tyttö ei kuitenkaan välittänyt. Aijcakin kiiruhti paikalle. "Oi, sait sen taltutettua. Tuota, jos saan kysyä palvelusta, pitäisitkö apinaa kiinni koko loppu ohjelman ajan?" Aijca kysyi varoen. "Toki se käy", Inkku naurahti. "Saanko minäkin tulla eteen?" Fani kysyi. "Toki", Aijca lupasi. Myös muut juhlavieraat, joita oli kiusattu, asettuivat aloilleen, ja olivat valmiina seuraamaan taas ohjelmaa.
"Noniin, nimeämme siis tämän apinan Rassen ehdotuksen mukaisesti "Raimo Raivoisa Rapsuttaja"", Aijca julisti, ja kaikki alkoivat taputtaa. Raimokin näytti tykkäävän nimestään, ja alkoi heti rapsuttamaan oikealla jalallaan kutisevaa mahaa, kun käsiä ei voinut käyttää. "Sitten kastakaamme hänet tuossa maljassa", Aijca sanoi, ja Raimo irroitti itse otteensa Inkusta, ja pomppasi vesiastiaan. "No, käyhänse noinkin, kunhan et vain sotke", Aijca naurahti. Raimo varastoi vettä suuhunsa niin paljon kuin vain sai. Sen jälkeen se siirsi katseensa Aijcaan, joka alkoi leperrellä: "Kyllä tämä meidän apina osaa olla mukavakin, sille pitää vain antaa hiukan aikaa". Samassa Raimo tyhjensi koko suunsa Aijcan päälle. Aijcan olisi tehnyt mieli raivota apinalle naama punaisena, mutta tyttö pinnisteli itsensä kanssa niin paljon, ettei avannutkaan suutaan, vaan piti sen visusti kiinni. Raimon teki tietysti taas mieli leikkiä, ja niin se alkoi roiskia vettä astiasta eturivin päälle. Syntyi suuri hälinä, kun kaikki alkoivat säntäillä sinne tänne karkuun. Onneksi me olimme takarivissä, jonne vesi ei lentänyt. Katsahdin lattialla istuvia kisujani, mutta hämmästyin nähdessäni siellä vain Nickin. "Minne Mitteri hävisi?" kysyin Nickiltä, joka kohautti olkiaan. Samassa huomasin Mitterin olevan lavalla Raimon kanssa! Raimo oli käynyt hakemassa varastosta banskuruokiaan, ja nyt se heitteli niitä hoitajia ja kissoja päin. Ja mikä pahinta: Mitteri oli mukana hommassa! "Voi ei, tämä taitaa johtua siitä Mitterin ikäkriisistä, kun se sai siitä hepulin!" tajusin samassa. Mitteri ja Raimo kuorivat banaaneja kilpaa, minkä jälkeen ne heittelivät kuoret hoitajien niskaan. Banaanit tulivat sitten perässä. Olin menettää hermoni, joten kävelin mitään pelkäämättä lavalle. "Mika Mutterin Mäyssääjä Maukulainen! Nyt lopetat heti tuon typerän touhun!" karjuin naama punaisena. "Mutta tämä on niin kivaa, kokeile vaikka!" Mitteri kehotti, mutten todellakaan ryhtyisi niin alentavaan touhuun. Olisin puhunut varmaan enemmänkin, ellei Crille olisi heittänyt minua banaanilla. Käännyin katsomaan katsomoon päin, ja huomasin, että kaikki olivat innostuneet banaanisodasta, jopa isänikin! Banskuja lenteli sinne ja tänne, ja kaikilla oli hauskaa. "Noh, mikäs siinä?" tuumailin napaten itselleni banaaniläjän, joita aloin sitten viskoa ympäri hoitajia ja kissoja.
Lopulta tunnelma alkoi olla väsynyttä, ja jopa Raimo makasi kieli ulkona maassa, täysin hengästyneenä. Sota oli saatu päätökseen, ja lopputuloksena oli likainen hoitolan väki. Mutta kyllä oli ollut hauskaa ja virkistävää. "Nonniin, eiköhän ole aika ottaa rauhallisemmin, ja lähteä vaihteeksi huoneisiimme. Huomenna pidämme sitten oikein kunnon siivoustalkoot tämän kaiken sotkun siivoamiseksi. Pitemmittä puheitta, nauttikaa rennosta koti-illasta", Aijca piti lyhyen puheen, minkä jälkeen kiiruhti laittamaan Raimon takaisin häkkiinsä, nyt kun se ei jaksanut panna vastaan. "Aijca, ostimme turhaan vuoden banaanit tälle", Joika harmitteli. "Miten niin turhaan? Tämähän oli hauskaa!" Aijca naurahti. Kaikki muutkin olivat samaa mieltä. Aivan hulvattoman hauska päivä!
Kommentit
Lähetä kommentti