Taikanopat kateissa
"Enkö minä ole moneen kertaan sanonut, ettette saa koskea työtavaroihini?" nuhtelin kissojani. "Mutta nehän ovat vain tavallisia noppia", Pontsu huomautti arasti. Saapuessani huoneeseeni olin yllättänyt kissani leikkimästä minun Ennustuskoju-taikanopillani. En ymmärrä, olen ostanut kissoille vaikka kuinka paljon omia leluja, ja silti niiden täytyy jatkuvasti olla kiinni minun tavaroissani. Nappasin nopat lattialta käteeni. "Nämä ovat kaikkea muuta kuin tavallisia. Nämä sisältävät voimia, jotka tietävät, mikä vaihtoehto on oikea. Jos nämä katoaisivat, olisin pulassa", selitin ja sivelin varovasti noppia. Jokin oli kuitenkin vialla. Tavallisesti taikanoppiini koskiessani tunsin niiden sisältävän magian pienenä pistelynä sormenpäissäni, mutta nyt en tuntenut mitään. "Onko kaikki kunnossa simssiliini?" Nick kysäisi, kun olin jo pidemmän aikaa seisonut suu järkytyksestä auki tapittaen kädessäni olevia noppia. "Nopat... ne ovat jotenkin rikki, en saa enää tunneyhteyttä niiden sisältämiin voimiin! Mitä te oikein olette tehneet näille?" murahdin ja tuijotin vihaisesti jokaista hoidokkiani vuorotellen. Kissat katselivat avuttomina toisiaan, niillä oli selvästi jotain salattavaa. "Se oli Pontsu idea..." Oili piipitti hiljaa. "Mikä?" ärähdin niin kovaan ääneen, että nuorimmainen pentu puhkesi kyyneliin säikähdyksestä. "simssiliini, nyt menee liian lujaa. Oili ei ole tehnyt mitään väärää, jätä hänet tämän keskustelun ulkopuolelle", Nick kivahti rauhoitellessaan pentuaan. Tajusin olleeni turhan äreä, ja yritin silittää Oilia sovinnoksi, mutta pikkuinen karttoi kosketustani ja piiloutui isänsä taakse. Vedin syvään henkeä ja pyysin tällä kertaa rauhallisemmalla äänensävyllä jotakin kissoista kertomaan totuuden. "Tässä on nyt sellainen juttu, että noppasi ovat saattaneet vaihtua", Mitteri paljasti. Katsoin kissavanhusta kulmat kurtussa. "Olimme puuhakammarissa muutaman muun kissan kanssa pelaamassa sellaista noppapeliä... Ajattelimme, että saisimme lainata noppiasi. Siinä leikkiessä nopat sitten vierivät vähän minne sattui eikä nyt ole varmaa, kuka otti kenenkin nopat mukaansa leikin päätyttyä", Nick kertoi koko tarinan. "Voi hyvänen aika, nopat voivat siis olla melkein kenen tahansa hallussa juuri nyt", kauhistuin. "Onko sillä loppujenlopuksi edes väliä? Tuskin kukaan Ennustuskojusi asiakas tajuaa, vaikka arpoisit tuloksen valenopalla", Pontsu huomautti. "Niin. Sitä paitsi ystäväni Hanski kertoi, että noppa oli ollut väärässä ystävänpäivätapahtumaan liittymisen suhteenkin", Mitteri totesi yrittäessään saada korviaan puhtaiksi tassullaan. "Arhg, te ette nyt ymmärrä. Ensinnäkin, kyse ei ole mistään arpomisesta, vaan taikanopat oikeasti kertovat oikean menettelytavan. Hanskikin oivaltaa varmasti myöhemmin, että jokin tarkoitus noppien antamalla vastauksella oli. Nopat on löydettävä, sillä en missään tapauksessa voi puijata maksavia asiakkaita", selitin. Äkkiä Pontsun ilme kirkastui, ja kisu otti pari juoksuaskelta lelukoria kohti. Hetken päästä poju palasi noppa suussaan. "Tämä minunkin noppani oli mukana leikeissä. Kokeile, jos se on toinen taikanopistasi", Pontsu neuvoi ja pudotti kuolaisen nopan suustaan kämmenelleni. Pyyhkäisin kuolat housuihini ja yritin keskittyneesti hivellä nopan pintaa. Nick ja Oili pitivät peukaloita pystyssä, mutta turhaan, sillä tämäkään noppa ei aiheuttanut toivomaani kihelmöintiä. "Meidän ei kai auta muu kuin lähteä metsästämään taikanoppia muualta. Ketäs kaikkia teitä oli pelaamassa?" huokaisin. "Ainakin Viiru, Punkku, Gravi, Molli... ja adotion kissojakin oli paikalla", Nick luetteli. Kauhistuin, sillä etsinnöissä voisi mennä vaikka koko päivä, kun meidän pitäisi kiertää jokaisella ovella. "Okei. Pontsu ja Oili menevät tutkimaan puuhakammarin, jos sinne olisi jäänyt joku noppa epähuomiossa. Mitteri käy adotiossa ja tuo mukanaan sieltä kaikki nopat. Minä ja Nick lähdemme kiertelemään hoitajien oville", päätin tehtävien jaosta.
Pontsu ja Oili kipittivät käytävää pitkin kohti puuhakammaria. Heidän saavuttuaan perille oli paikalla muutama muukin kisu. Pimu990 luki kirjaa ääneen kissalleen Viirulle ja ystävykset Naomi ja Unski pelasivat jotain lautapeliä. Oilin katse kiinnittyi nopeasti pelaajien hyppysissä olevaan noppaan, joten kisuli juoksahti täyttä vauhtia Naomia ja Unskia kohti. Vauhti oli kuitenkin liian luja, eikä Oili ennättänyt jarruttaa ajoissa, joten kisu mätkähti suoraan pelilaudan päälle sotkien pelinappuloiden paikat. Naomi auttoi pikkuisen pystyyn. "Mitäs sinä tuollaista vauhtia vipellät?" Naomi hämmästeli. Unski murjotti kädet puuskassa, sillä hän oli ollut voitolla pelissä. "Etsimme simssiliinin kadonnutta noppaa", Pontsu tiedotti saavuttuaan paikalle. "Niin. Anteeksi, että sotkin pelinne", Oili sopersi nolona. "Eihän moinen haittaa, sattuuhan sitä. Nyt kun pelimmekin päättyi, voitte viedä tämän nopan mukananne", Naomi lupasi ja ojensi nopan Oilille. Sen jälkeen Unski ja Naomi päättivät lähteä jonnekin muualle leikkimään, joten Pontsu ja Oili saattoivat jatkaa etsimistä. "Ryömi sinä tuon kaapin alle, kun olet pienempi", Pontsu kehotti viitaten tassullaan huoneessa olevaa lipastoa kohti. "Yäk, siellä on pölyistä, minun turkkini sotkeentuu!" Oili vinkui kurkattuaan kaapin alle. Pontsu pöyritteli silmiään, ovatko kaikki tytöt yhtä lissuja? "Pölyt nyt ovat aivan mitätöntä likaa. Olisitpa nähnyt, kun minä olin ex-hoitajani Koukeron kanssa korjaamassa traktoria! Siitä vasta sotkua syntyikin", Pontsu kuvaili, ja Oilia ällötti pelkkä ajatuskin niin likaisesta asiasta. Lopulta tytön ei auttanut muu kuin lähteä ryömimään kaapin alle. Oili mahtui liikkumaan juuri ja juuri, ja vähän vaivalloista meno olikin. "Tuleepa ainakin kaapin alunen puhtaaksi, Pontsu naureskeli pölypalleroiden takertuessa Oiliin kiinni tämän liikehtiessä. Etsintä kaapin alta oli kestänyt jo tovin, ja Pontsua alkoi pitkästyttää. "Löytyykö sieltä mitään?" poika kysyi ja työnsi päänsä kaapin alle. Samalla hetkellä joku saapui Pontsun taakse ja karjaisi: "Moi Pontsu!" Pontsu säikähti ja löi päänsä kaapin pohjaan yrittäessään nopeasti kääntyä katsomaan, kuka hänelle karjui. Kaikessa hötäkässä Pontsu jumittui päästään kiinni, ja sai kiskoa täysin voimin, ennen kuin pää irtosi. "Mitä sinä oikein ähräät?" Pontsun vieressä istuva Viivi kysyi naureskellen. "Ai sinä. Olemme etsimässä noppia. Hukkasimme epähuomiossa pari simssiliinin taikanoppaa, ja nyt jouduimme etsintäpuuhiin", Pontsu selitti. "Ahaa, siis sen takia Mitteri tuli penkomaan adoption lelukaappia", Viivi keksi. "Täällä sinä vaan laiskottelet", Oili tuhahti ryömittyään esiin kaapin alta. Kisu yritti putsata isoimmat pölypallerot turkistaan irti, mutta likaa jäi silti. "Löytyikö mitään?" Pontsu uteli ja riensi nuolemaan ystävänsä turkkia puhtaaksi. "Yäk, älä kuolaa minua! Varmaan sinä aiot nuolla nuo pölyt!" Oili kirkui järkyttyneenä. Pontsua ja Viiviä nauratti lissukissan reaktio. Hetken päästä Oili muisti, että oli löytänyt kaapin alta yhden nopan, ja hän pudotti sen Pontsun eteen. "Hienoa, ties vaikka tuo olisi toinen niistä nopista. Lähdetään etsimään simssiliiniä, tuskin täältä löytyy enää mitään", Pontsu päätti. "Saanko tulla mukaanne?" Viivi kysäisi toisten lähdettyä jo kävelemään. "Tietenkin", Pontsu lupasi, vaikka huomasikin Oilin virnuilevan hänelle.
Olimme kiertäneet Nickin kanssa jo useammalla ovella, mutta taikanoppia ei vain tuntunut löytyvän mistään. Nick koputti kyllästyneenä Saran ovelle. "Älä sinä siinä huokaile äänekkäästi! Olet osasyyllinen noppien katoamiseen. Minulla tässä on oikeus vihotella!" ärähdin katsoen Nickiä. Yhtäkkiä kissa teki kummastuneen ilmeen, ja hän nyökäytti päätään ovea kohti. Kauhukseni huomasin, että kiukutellessani Nickille, oli Sara sillävälin avannut jo oven. "Mistä sinulla on oikeus vihoitella? Olenko hoitanut puoluehommani huonosti?" Sara kauhisteli. "Ei, ei mitään sellaista! Mollia kyselisin", rauhoittelin hysteeristä tyttöä. Kun sain sanottua asiani, Sara kuitenkin hirvistyi entistä enemmän: "Molli, missä pahanteossa olet ollut mukana?" Molli juoksi kummissaan paikalle. "En minä sitäkään ihan tarkoittanut. Molli oli leikkinyt kissojeni kanssa noppaleikkiä. Kissani olivat varast...lainanneet taikanoppiani, ja ne ilmeisesti sekosivat leikeissä. Me tässä kiertelemme ja yritämme löytää kadonneet nopat", selitin. Molli ja Sara näyttivät huojentuneilta, minkä jälkeen kissa kipaisi nopeasti hakemassa oman noppansa. Hän ojensi sen minulle. "No, onko se?" Nick kysyi. "Ei, ei tämäkään. Kiitos kuitenkin, että saimme tulla sisään. Ja pahoittelen sitä aiempaa", naurahdin nolona. "Eipä mitään, toivottavasti noppa löytyy. Tässä voi olla kyse Ennustuskojun tulevaisuudesta", Sara huomautti.
"Täällähän te olette. Olemme saaneet juosta ympäri käytäviä näiden noppien kanssa", Oili huokaisi syvään. Olin huomauttamassa hänelle samasta asiasta kuin Nickillekin, mutta hillitsin itseni, ettei pikku kisu pelästyisi taas. Sitä paitsi alaikäinen kissa ei olisi täysin moraalisesti vastuussa asiasta. Mitterin ja Nickin olisi täysjärkisinä aikuisina pitänyt tietää, miten toimia. Siksi Oilia ei ole syytä rangaista valituksilla. "Mistä olette nämä hankkineet?" kyselin, kun Pontsu ojensi yhtä noppaa minulle. "Tuon saimme Naomilta ja Unskilta, Oilin kädessä ollut löytyi kaapin alta", Pontsu sanoi. "Tämä se ei ole", totesin ja annoin nopan takaisin Pontsulle. "Voi harmi, mutta vielä on toivoa", Viivi muistutti. "Aika monta noppaa on tullut jo kokeiltua. Mitä jos en enää tunnekaan nopan voimaa, kun ne ovat olleet väärissä käsissä?" huokaisin Oilin antaessa noppaansa minulle. Asetin nopan keskelle kämmentäni ja suljin silmäni keskittyäkseni paremmin. "Onko sinulla jokin ongelma?" Oili kysyi, kun en ollut vähään aikaan sanonut mitään. "Tämä se on! Toinen taikanopista on löytynyt!" kiljaisin riemuissani. "Minä löysin", Oili kertoi ja asettautui ylpeään poseen. "Mutta minä käskin sinun tutkia kaapin alta", Pontsu huomautti. "Hienoa työtä teitte molemmat. Nyt täytyy vain löytää enää Mitteri", kehuin. "Täältä minä tulen!" Mitteri huusi melkein heti puheeni perään. Hän oli kaivanut esille kaikki adoption noppavarastot. Mitteri sai hädin tuskin pidettyä niitä käsissäkään. "Varo, ettei mitään putoa!" huusin. "En minä mitään pudota", Mitteri totesi varmana. Heti sen sanottunaan kissalta putosi yksi noppa, mutta hän ei itse huomannut sitä. Jalat tallustivat ripeään tahtiin, ja huomioitta Mitteri käveli vahingossa nopan päältä. Kisu liukui, ja samassa hän oli kaatunut maahan kopsauttaen päänsä. Kaikki nopat pongahtivat kisun käpälistä, ja ne kopisivat lattiaa vasten. "Oletko kunnossa?" Pontsu kysyi. Vastausta ei kuulunut. Nick juoksi isänsä luokse. "Mitteri ei hengitä!" Nick karjaisi huolissaan. "Aloita elvytys!" hätääntynyt Oili voihkaisi. Minä olin jäänyt kauemmas. Seisoin vain tönkkönä paikoillani, enkä pystynyt tekemään mitään. "Kuoleeko Mitteri nyt?" kuiskasin itsekseni. Huomaamatta kädessäni ollut taikanoppa putosi lattialle, ja se antoi vastauksen kysymykseeni.
Oli aurinkoinen kesäpäivä. Seisoin muhkea, pinkki kukkakimppu kädessäni ja vilkaisin kiltisti vieressäni istuviin kissoihin. Kaikki oli juuri siten, miten Mitteri olisi toivonut. Harmi vain, ettei hän enää ollut täällä, eikä hän enää ikinä palaisi keskuuteemme. Noppakaatumisen jälkeen Mitteri kiidätettiin eläinlääkäriin. Hänet saatiin virkenemään hetkeksi, mutta jo samana iltana hän poistui maailmasta. Nick raapaisi jalkaani, ja heräsin ajatuksistani. Oli minun vuoroni lukea muistopuheeni. Oili pyyhki kyyneliään, ja Pontsu halasi pikku kisua rohkaisevasti. Mitterin kuolema oli saanut koko perheemme sekasortoon ja ikävään. Astuin Mitterin arkun eteen, ja aloin kertoa yhteisistä muistoistamme ja kisuni luonteesta. Lopuksi vielä kiitin häntä ajasta, jonka olin saanut viettää hänen kanssaan. Lausuin loppuun Backstreet Boysin Climbing the walls -laulun muutaman tilanteeseen ja omaan suruuni sopivan säkeen. "Nov im klimpping the valls kause i miss juu", sönkötin kauheaa englantia jaksamatta kuitenkaan välittää, miltä kuulostin. Puheeni loputtua painoin pääni alas ja kävelin takaisin omalle paikalleni. Pontsu ja Oili astuivat haudalle seuraaviksi pinkit kynttilät käpälissään. Kisut laskivat ne arkun päälle ja antoivat sen jälkeen tilaa Nickille, joka oli lupautunut laulamaan uuden biisinsä isänsä muistoksi: "On niin vaikea luopua/Särkynyt sydän alkaa jo huopua/Ja etsiä uutta muotoa/Sitä löytämättä" Kuin tyhjästä sadepisaroita alkoi putoilla pilvettömältä taivaalta. Aurinkokin paistoi yhä, mutta sade vain yltyi. Aivan kuin koko maailmankaikkeus olisi läsnä ja surullinen kanssamme. "Suru on kuin viiltävä veitsi/ Kuumaan keitinveteen poltettu tassu/ Mutta kipua sietää aina päivä päivältä paremmin/ Silti en voi unohtaa sinua/ Olet osa minua", Nick lauloi. Samaan aikaan taivaalle muodostui sateenkaari, jossa kimmelsivät monet pinkin eri sävyt. Kaikki paikalla olijat tuijottivat ihmeissään näkyä. Silmät pyörivät ja kulmat kohoilivat. Näky ei kuitenkaan hävinnyt, joten sen täytyi olla totta. Sen täytyi olla Mitterin tekosia.
Nickin onneton mielipide: "Niin vaikea uskoa, että isä on poissa. Olin aina läheisempi hänen kanssaan kuin äidin, ja nyt tuntuu orvolta. Pitikin meidän ottaa ne tyhmät nopat! Mitteri saattaisi olla vielä elossa, jos hän ei olisi astunut nopan päälle ja liukastunut."
Pontsun mielipide: "Vaikken ollutkaan Mitterille sukua, tunsin hänet monta vuotta. Olihan hän välillä vähän outo ja muuta, mutta juuri se piirre teki hänestä ainutlaatuisen ja elämästä mielenkiintoisen. Jos hän olisi vielä täällä, kertoisin sen hänelle."
Oilin mielipide: "Voi nolo! Ripsari meni sotkuun hautajaisissa! Pitääkin olla niin surullista. Miten ukki saattoikin tehdä näin minulle? Ei hän olisi saanut lähteä koskaan! Olen niin surullinen, ettei millään ole mitään järkeä!"
Pontsu ja Oili kipittivät käytävää pitkin kohti puuhakammaria. Heidän saavuttuaan perille oli paikalla muutama muukin kisu. Pimu990 luki kirjaa ääneen kissalleen Viirulle ja ystävykset Naomi ja Unski pelasivat jotain lautapeliä. Oilin katse kiinnittyi nopeasti pelaajien hyppysissä olevaan noppaan, joten kisuli juoksahti täyttä vauhtia Naomia ja Unskia kohti. Vauhti oli kuitenkin liian luja, eikä Oili ennättänyt jarruttaa ajoissa, joten kisu mätkähti suoraan pelilaudan päälle sotkien pelinappuloiden paikat. Naomi auttoi pikkuisen pystyyn. "Mitäs sinä tuollaista vauhtia vipellät?" Naomi hämmästeli. Unski murjotti kädet puuskassa, sillä hän oli ollut voitolla pelissä. "Etsimme simssiliinin kadonnutta noppaa", Pontsu tiedotti saavuttuaan paikalle. "Niin. Anteeksi, että sotkin pelinne", Oili sopersi nolona. "Eihän moinen haittaa, sattuuhan sitä. Nyt kun pelimmekin päättyi, voitte viedä tämän nopan mukananne", Naomi lupasi ja ojensi nopan Oilille. Sen jälkeen Unski ja Naomi päättivät lähteä jonnekin muualle leikkimään, joten Pontsu ja Oili saattoivat jatkaa etsimistä. "Ryömi sinä tuon kaapin alle, kun olet pienempi", Pontsu kehotti viitaten tassullaan huoneessa olevaa lipastoa kohti. "Yäk, siellä on pölyistä, minun turkkini sotkeentuu!" Oili vinkui kurkattuaan kaapin alle. Pontsu pöyritteli silmiään, ovatko kaikki tytöt yhtä lissuja? "Pölyt nyt ovat aivan mitätöntä likaa. Olisitpa nähnyt, kun minä olin ex-hoitajani Koukeron kanssa korjaamassa traktoria! Siitä vasta sotkua syntyikin", Pontsu kuvaili, ja Oilia ällötti pelkkä ajatuskin niin likaisesta asiasta. Lopulta tytön ei auttanut muu kuin lähteä ryömimään kaapin alle. Oili mahtui liikkumaan juuri ja juuri, ja vähän vaivalloista meno olikin. "Tuleepa ainakin kaapin alunen puhtaaksi, Pontsu naureskeli pölypalleroiden takertuessa Oiliin kiinni tämän liikehtiessä. Etsintä kaapin alta oli kestänyt jo tovin, ja Pontsua alkoi pitkästyttää. "Löytyykö sieltä mitään?" poika kysyi ja työnsi päänsä kaapin alle. Samalla hetkellä joku saapui Pontsun taakse ja karjaisi: "Moi Pontsu!" Pontsu säikähti ja löi päänsä kaapin pohjaan yrittäessään nopeasti kääntyä katsomaan, kuka hänelle karjui. Kaikessa hötäkässä Pontsu jumittui päästään kiinni, ja sai kiskoa täysin voimin, ennen kuin pää irtosi. "Mitä sinä oikein ähräät?" Pontsun vieressä istuva Viivi kysyi naureskellen. "Ai sinä. Olemme etsimässä noppia. Hukkasimme epähuomiossa pari simssiliinin taikanoppaa, ja nyt jouduimme etsintäpuuhiin", Pontsu selitti. "Ahaa, siis sen takia Mitteri tuli penkomaan adoption lelukaappia", Viivi keksi. "Täällä sinä vaan laiskottelet", Oili tuhahti ryömittyään esiin kaapin alta. Kisu yritti putsata isoimmat pölypallerot turkistaan irti, mutta likaa jäi silti. "Löytyikö mitään?" Pontsu uteli ja riensi nuolemaan ystävänsä turkkia puhtaaksi. "Yäk, älä kuolaa minua! Varmaan sinä aiot nuolla nuo pölyt!" Oili kirkui järkyttyneenä. Pontsua ja Viiviä nauratti lissukissan reaktio. Hetken päästä Oili muisti, että oli löytänyt kaapin alta yhden nopan, ja hän pudotti sen Pontsun eteen. "Hienoa, ties vaikka tuo olisi toinen niistä nopista. Lähdetään etsimään simssiliiniä, tuskin täältä löytyy enää mitään", Pontsu päätti. "Saanko tulla mukaanne?" Viivi kysäisi toisten lähdettyä jo kävelemään. "Tietenkin", Pontsu lupasi, vaikka huomasikin Oilin virnuilevan hänelle.
Olimme kiertäneet Nickin kanssa jo useammalla ovella, mutta taikanoppia ei vain tuntunut löytyvän mistään. Nick koputti kyllästyneenä Saran ovelle. "Älä sinä siinä huokaile äänekkäästi! Olet osasyyllinen noppien katoamiseen. Minulla tässä on oikeus vihotella!" ärähdin katsoen Nickiä. Yhtäkkiä kissa teki kummastuneen ilmeen, ja hän nyökäytti päätään ovea kohti. Kauhukseni huomasin, että kiukutellessani Nickille, oli Sara sillävälin avannut jo oven. "Mistä sinulla on oikeus vihoitella? Olenko hoitanut puoluehommani huonosti?" Sara kauhisteli. "Ei, ei mitään sellaista! Mollia kyselisin", rauhoittelin hysteeristä tyttöä. Kun sain sanottua asiani, Sara kuitenkin hirvistyi entistä enemmän: "Molli, missä pahanteossa olet ollut mukana?" Molli juoksi kummissaan paikalle. "En minä sitäkään ihan tarkoittanut. Molli oli leikkinyt kissojeni kanssa noppaleikkiä. Kissani olivat varast...lainanneet taikanoppiani, ja ne ilmeisesti sekosivat leikeissä. Me tässä kiertelemme ja yritämme löytää kadonneet nopat", selitin. Molli ja Sara näyttivät huojentuneilta, minkä jälkeen kissa kipaisi nopeasti hakemassa oman noppansa. Hän ojensi sen minulle. "No, onko se?" Nick kysyi. "Ei, ei tämäkään. Kiitos kuitenkin, että saimme tulla sisään. Ja pahoittelen sitä aiempaa", naurahdin nolona. "Eipä mitään, toivottavasti noppa löytyy. Tässä voi olla kyse Ennustuskojun tulevaisuudesta", Sara huomautti.
"Täällähän te olette. Olemme saaneet juosta ympäri käytäviä näiden noppien kanssa", Oili huokaisi syvään. Olin huomauttamassa hänelle samasta asiasta kuin Nickillekin, mutta hillitsin itseni, ettei pikku kisu pelästyisi taas. Sitä paitsi alaikäinen kissa ei olisi täysin moraalisesti vastuussa asiasta. Mitterin ja Nickin olisi täysjärkisinä aikuisina pitänyt tietää, miten toimia. Siksi Oilia ei ole syytä rangaista valituksilla. "Mistä olette nämä hankkineet?" kyselin, kun Pontsu ojensi yhtä noppaa minulle. "Tuon saimme Naomilta ja Unskilta, Oilin kädessä ollut löytyi kaapin alta", Pontsu sanoi. "Tämä se ei ole", totesin ja annoin nopan takaisin Pontsulle. "Voi harmi, mutta vielä on toivoa", Viivi muistutti. "Aika monta noppaa on tullut jo kokeiltua. Mitä jos en enää tunnekaan nopan voimaa, kun ne ovat olleet väärissä käsissä?" huokaisin Oilin antaessa noppaansa minulle. Asetin nopan keskelle kämmentäni ja suljin silmäni keskittyäkseni paremmin. "Onko sinulla jokin ongelma?" Oili kysyi, kun en ollut vähään aikaan sanonut mitään. "Tämä se on! Toinen taikanopista on löytynyt!" kiljaisin riemuissani. "Minä löysin", Oili kertoi ja asettautui ylpeään poseen. "Mutta minä käskin sinun tutkia kaapin alta", Pontsu huomautti. "Hienoa työtä teitte molemmat. Nyt täytyy vain löytää enää Mitteri", kehuin. "Täältä minä tulen!" Mitteri huusi melkein heti puheeni perään. Hän oli kaivanut esille kaikki adoption noppavarastot. Mitteri sai hädin tuskin pidettyä niitä käsissäkään. "Varo, ettei mitään putoa!" huusin. "En minä mitään pudota", Mitteri totesi varmana. Heti sen sanottunaan kissalta putosi yksi noppa, mutta hän ei itse huomannut sitä. Jalat tallustivat ripeään tahtiin, ja huomioitta Mitteri käveli vahingossa nopan päältä. Kisu liukui, ja samassa hän oli kaatunut maahan kopsauttaen päänsä. Kaikki nopat pongahtivat kisun käpälistä, ja ne kopisivat lattiaa vasten. "Oletko kunnossa?" Pontsu kysyi. Vastausta ei kuulunut. Nick juoksi isänsä luokse. "Mitteri ei hengitä!" Nick karjaisi huolissaan. "Aloita elvytys!" hätääntynyt Oili voihkaisi. Minä olin jäänyt kauemmas. Seisoin vain tönkkönä paikoillani, enkä pystynyt tekemään mitään. "Kuoleeko Mitteri nyt?" kuiskasin itsekseni. Huomaamatta kädessäni ollut taikanoppa putosi lattialle, ja se antoi vastauksen kysymykseeni.
Oli aurinkoinen kesäpäivä. Seisoin muhkea, pinkki kukkakimppu kädessäni ja vilkaisin kiltisti vieressäni istuviin kissoihin. Kaikki oli juuri siten, miten Mitteri olisi toivonut. Harmi vain, ettei hän enää ollut täällä, eikä hän enää ikinä palaisi keskuuteemme. Noppakaatumisen jälkeen Mitteri kiidätettiin eläinlääkäriin. Hänet saatiin virkenemään hetkeksi, mutta jo samana iltana hän poistui maailmasta. Nick raapaisi jalkaani, ja heräsin ajatuksistani. Oli minun vuoroni lukea muistopuheeni. Oili pyyhki kyyneliään, ja Pontsu halasi pikku kisua rohkaisevasti. Mitterin kuolema oli saanut koko perheemme sekasortoon ja ikävään. Astuin Mitterin arkun eteen, ja aloin kertoa yhteisistä muistoistamme ja kisuni luonteesta. Lopuksi vielä kiitin häntä ajasta, jonka olin saanut viettää hänen kanssaan. Lausuin loppuun Backstreet Boysin Climbing the walls -laulun muutaman tilanteeseen ja omaan suruuni sopivan säkeen. "Nov im klimpping the valls kause i miss juu", sönkötin kauheaa englantia jaksamatta kuitenkaan välittää, miltä kuulostin. Puheeni loputtua painoin pääni alas ja kävelin takaisin omalle paikalleni. Pontsu ja Oili astuivat haudalle seuraaviksi pinkit kynttilät käpälissään. Kisut laskivat ne arkun päälle ja antoivat sen jälkeen tilaa Nickille, joka oli lupautunut laulamaan uuden biisinsä isänsä muistoksi: "On niin vaikea luopua/Särkynyt sydän alkaa jo huopua/Ja etsiä uutta muotoa/Sitä löytämättä" Kuin tyhjästä sadepisaroita alkoi putoilla pilvettömältä taivaalta. Aurinkokin paistoi yhä, mutta sade vain yltyi. Aivan kuin koko maailmankaikkeus olisi läsnä ja surullinen kanssamme. "Suru on kuin viiltävä veitsi/ Kuumaan keitinveteen poltettu tassu/ Mutta kipua sietää aina päivä päivältä paremmin/ Silti en voi unohtaa sinua/ Olet osa minua", Nick lauloi. Samaan aikaan taivaalle muodostui sateenkaari, jossa kimmelsivät monet pinkin eri sävyt. Kaikki paikalla olijat tuijottivat ihmeissään näkyä. Silmät pyörivät ja kulmat kohoilivat. Näky ei kuitenkaan hävinnyt, joten sen täytyi olla totta. Sen täytyi olla Mitterin tekosia.
Nickin onneton mielipide: "Niin vaikea uskoa, että isä on poissa. Olin aina läheisempi hänen kanssaan kuin äidin, ja nyt tuntuu orvolta. Pitikin meidän ottaa ne tyhmät nopat! Mitteri saattaisi olla vielä elossa, jos hän ei olisi astunut nopan päälle ja liukastunut."
Pontsun mielipide: "Vaikken ollutkaan Mitterille sukua, tunsin hänet monta vuotta. Olihan hän välillä vähän outo ja muuta, mutta juuri se piirre teki hänestä ainutlaatuisen ja elämästä mielenkiintoisen. Jos hän olisi vielä täällä, kertoisin sen hänelle."
Oilin mielipide: "Voi nolo! Ripsari meni sotkuun hautajaisissa! Pitääkin olla niin surullista. Miten ukki saattoikin tehdä näin minulle? Ei hän olisi saanut lähteä koskaan! Olen niin surullinen, ettei millään ole mitään järkeä!"
Kommentit
Lähetä kommentti