2021 aloitustarina

Kaikki simssiliinin kissat istuivat siistissä rivissä ja tuijottivat edessään olevaa ovea, joka oli pidetty visusti suljettuna viimeiset kaksi kuukautta. Heidän hoitajansa oli perustellut asian ottamalla hoitovapaata, minkä aikana kaikki olisi ikään kuin pausella, eikä kissoilla ollut lupa mennä huoneesta ulos tai kutsua ketään kylään, oli siinä ja siinä että kissat olivat saaneet lähettää ystävilleen joululahjoja postin välityksellä. Tammikuu oli jo pitkällä, mutta simssiliini ei ollut edelleenkään laskenut hoidokkejaan vaeltelemaan vapaasti oman huoneen ulkopuolelle, ja kissoja alkoi vähitellen tympiä ainainen neljän seinän sisällä nyhjääminen. Kahden kuukauden mittainen tauko oli liikaa jopa Untuvalle, ja vaikka tätä rauhallista kissaa ei yleensä saanut vapaaehtoisesti poistumaan huoneesta muiden kissojen ilmoille istui liila kisu nyt veljensä vierellä tuijottamassa ovea yhtä kärsimättömästi kuin muutkin. Jos katse voisi tappaa ovi olisi todennäköisesti jo säpäleinä kahdeksan kissan tiiraillessa sitä erittäin äkäiset ilmeet kasvoillaan. "En kestä enää tätä ainaista sisällä olemista!" Stiinan voihkaisu rikkoi hiljaisuuden ja puki kaikkien kissojen ajatukset sanoiksi. Quz siirsi katseensa ovesta sängyllä elottomanoloisesti loikoilevaan simssiliiniin, joka poti ilmeisesti jonkinlaista aikaansaamattomuuskautta eikä jaksanut nousta edes sängystä ylös saati tulla avaamaan kissoille ovea. Keltaraidallinen kolli käveli huoneen poikki ja loikkasi hoitajansa viereen. "simssiliini, muistatko kun lupasit että päästäisit meidät ulos kun vuosi on vaihtunut? Alkaisi olla jo korkea aika", Quz huomautti, muttei saanut hoitajaltaan vastaukseksi muuta kuin tyynyyn tukahdutetun laiskan ynähdyksen. "Nyt ei mitkään kaunopuheet auta, tarvitaan järeämmät konstit", Ruu julisti ja kiersi sängyn toiselle puolelle, missä simssiliinin jalat roikkuivat vuoteen puisen reunan yli. Musta kissa ponnisti ja loikkasi ilmaan tarraten kynsillään hoitajansa nilkkaan ja alkoi repiä hampaillaan sukkaa simssiliinin jalasta, mikä ei ollut kovinkaan haastava tehtävä, sillä simssiliinillä oli koivissaan löysät villasukat. Saatuaan sukan irti Ruu iski hampaansa tytön isovarpaaseen, minkä seurauksena simssiliini potkaisi kissaa naamaan. "Auauau", Ruu vaikeroi nenäänsä pidellen, mutta simssiliini makasi edelleen liikkumatta paikoillaan. "Mietitäänpä tilannetta toisenlaiselta kannalta: Jos simssiliini ei jaksa avata meille ovea, voisimme yrittää avata sen itse", Tulpe järkeili. "Joo, lasken kolmeen, ja kolmosella kaikki syöksyy yhtä aikaa ovea päin!" Xiwawa julisti. "Yksi..." "Hei, odottaakaa..." "Kaksi..." "En usko että se aut..." "Kolme!" Xiwawa kiljaisi, ja toisia estellyttä Vesaa lukuun ottamatta kaikki heittäytivät voimalla ovea vasten, mikä ei kuitenkaan saanut aikaan kissojen toivomaa reaktiota - ovi pysyi kiinni. "Voisitteko vähän miettiä ennen kuin alatte säheltää? Ovessa on omanlaisensa mekanismi, mikä toimii kääntämällä tuota kahvaa", Vesa viisasteli ja osoitti kissoista katsottuna melko korkealla olevaa ovennuppia. "Minä en pelkää korkeita paikkoja, voin kiivetä ylös", Wiipeli julisti. Quz auttoi pennun alkuun nostamalla tämän päänsä päälle, mistä Wiipelin oli hyvä jatkaa kiipeämistä. "Ei tämä käänny", Wiipeli valitti yrittäessään työntää ovenkahvaa kaikin voimin. "Hah, oot vaan heikko", Xiwawa pilkkasi sisartaan, joka näytti tälle korkeuksista kieltä. "Hetkonen, meiltä puuttuu avain", Stiina keksi ja kysyi hoitajaltaan mihin tämä oli jättänyt sen. "En nyt jaksa muistaa", simssiliini mutisi haukotellen ja käänsi kylkeä. "Hienoa, emme pääse täältä koskaan pois. Aih!" Tulpe kiljaisi tunsiessaan terävän pistokseen kyljessään. Mustavalkoinen tyttökissa kääntyi nopeasti ympäri ja tajusi sukkapuikkoaan pitelevän Untuvan olleen ilkivallan takana. "Untuva? Miksi tökit minua?" Tulpe tivasi närkästyneenä Vesan astellessa paikalle. "Luulen että veljeni on keksinyt jotain", Vesa arveli, ja Untuva kohotti tassussaan pitelemänsä puikon kaikkien nähtäville. "Jos yrität suostutella meitä kaikkia opettelemaan neulomaan ajankuluksi niin voit jättää minut pois laskuista", Quz ilmoitti. "Ei Untuva sitä tarkoittanut. Luulen että hän aikoo käyttää puikkoa lukon tiirikoimiseen", Vesa tulkkasi. Kahvan päällä istunut Wiipeli luovutti paikkansa Untuvalle, joka alkoi räplätä lukkoa sukkapuikollaan. Untuva tunsi toisten katseet selässään, mikä aiheutti lisää suorituspaineita: Jos hän ei onnistuisi, hän tulisi pettämään kaikki huonetoverinsa. Aluksi kaikki seurasivat kiinnostuneina liilan kissan työskentelyä, mutta minuuttien kuluessa toivo oven aukeamisesta alkoi hiipua. "Heti kun opin värkkäilykerhossa sahan käyttöä aion tehdä oveen kissanluukun. Mikäli siis pääsen enää koskaan käymään missään kerhoissa tämän huoneen ulkopuolella", Ruu mutisi. Samassa lukosta kuului napsahdus ja ovi avautui kevyesti narahtaen. "Voi Pyhä Papitar, sinä teit sen!" Stiina kiljaisi ja syöksyi halaamaan takaisin maankamaralle laskeutunutta Untuvaa. "Mitä me vielä odotamme? Olemme vapaita, häivytään täältä!" Xiwawa kiljaisi, ja hetkessä kaikki kissat olivat sännänneet ulos huoneesta.

Stiina ja Vesa olivat yksimielisesti päättäneet suunnata teatteri Kissansilmään elämäntavoitteitaan edistääkseen. "Voisimme kysyä josko joku olisi kiinnostunut liittymään seuraamme. Onko sinulla joku kaveri ketä haluaisit pyytää mukaan?" Stiina tiedusteli katsahtaen poikaansa. Vesa seisahtui paikoilleen, sillä hänen mieleensä tuli heti Cindy. Vuosi sitten he olivat olleet samassa elokuvaporukassa ja Vesa oli viihtynyt Cindyn seurassa, mutta tohtisiko hän pyytää tätä ulos kanssaan? "E-eei minulle tule ketään nyt mieleen", Vesa kuitenkin väitti. Hän yrittäisi tehdä tyttöön paremmin tuttavuutta joskus toiste, kun äiti ei olisi paikalla. "Selvä sitten. Nyt kun olemme tässä ysihuoneen kohdalla voisimme käydä vaikka katsomassa lähtisikö joku Kirsikan porukasta meidän mukaamme", Stiina ehdotti, ja hetkessä Tuhka oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. "Ette olekaan vielä tainneet tavata, tässä on siis poikani Vesa. Hän on aika samanlainen kuin veljensä Untuva, paitsi tietysti pojat eroavat siinä että Vesa osaa puhua. Eli he taitavat kuitenkin olla melko erilaisia vaikka ovat kaksoset ja ulkonäöltään identtiset", Stiina höpötti. "Äiti, sinä pölötät ihan liikaa", Vesa huomautti ja nosti reippaasti tassunsa tervehtiessään Tuhkaa. Stiinaa ja Tuhkaa yhdisti molempia se, että he olivat menettäneet alienkumppaninsa, ja kävellessään teatterille kaksikko jakoi ajatuksiaan aiheesta. "Tuntuu edelleen oudolta etteivät alienit ole enää osa arkeamme vaikka heidän lähdöstään on kulunut jo useampi kuukausi", Stiina huokaisi. "Sanos muuta. Me olimme Galaxyn kanssa kihloissa", Tuhka paljasti hymyillen haikeasti ikävöidessään rakastaan. Vesa kulki edellä ja antoi aikuisten rupatella rauhassa. Tietysti hänkin kaipasi isäänsä ja olisi mukavaa jos Espique asuisi hieman lähempänä kuin täysin eri planeetalla, mutta vastikään leikki-ikään kasvanut pentu oli jo sen verran vanha ettei hinkunut vanhempien seuraan ihan joka päivä. Teatterille saavuttaessa Vesa lupasi esitellä Tuhkalle pelikoneita sillä aikaa kun Stiina ostaisi leffaliput ja -herkut. Stiinan elämäntavoite oli kahta elokuvan katsomista vaille valmis, ja hän päätyi ostamaan liput Sateisen päivän näytökseen. Herkkuosastolla Stiina pani merkille että popcornvalikoimaa oli suurennettu, mikä oli puolestaan johtanut irtokarkkilaarien supistamiseen. "Sääli, myynnissä ei ole enää liloja rypälekarkkeja, ne muistuttivat minua Espiquesta", Stiina mietti kauhoessaan makeisia paperipussiin. Sokerin vastapainoksi Stiina osti isoimman popcornpussin mitä oli tarjolla ja lisäksi yhden jokaista limumakua, joista jokainen voisi sitten valita mieleisensä. Maksettuaan ostokset Stiina marssi syli täynnä herkkuja etsimään seuralaisiaan, jotka löytyivät tanssimattopelin äärestä. "En tiennytkään että tykkäät tanssia", Stiina puhui pojalleen laskiessaan ostokset tyhjälle penkille. "Ei tämä ole ihan minun vahvuuteni, mutta Tuhka halusi kokeilla", Vesa perusteli. Musiikin tahdissa liikkuminen kävi selvästi sulavammin mustalta kissalta, mutta vaikka Vesalla ei ollutkaan rytmitajua oppi hän jokusen askelsarjan ulkoa, sillä samat liikkeet toistuivat tanssin aikana monta kertaa. Molemmilla oli kuitenkin hauskaa, ja kolmannen tanssikappaleen jälkeen Stiina joutui jo muistuttelemaan näitä parketin partaveitsiä siitä miksi teatterille oli alun perin tultukaan: katsomaan elokuvaa! Kolmikko kävi istumaan samaan penkkiriviin, ja keskimmäisenä ollut Stiina piteli toisella polvellaan irtokarkkeja ja vastakkaisella puolella lepäsivät puolestaan popcornit. Elokuvan alkaessa popcornit takertuivat oranssin kissan kurkkuun tämän muistaessa, että hän oli aiemmin katsonut saman elokuvan ollessaan ensitreffeillä Espiquen kanssa. Kyynel valui kissan poskea pitkin hämärässä leffateatterissa, mutta Stiina pyyhkäisi sen pois ja pian kasvoille kohosi pieni hymy. Vuosi Espiquen kanssa oli ollut huikea, ja vielä muistoinakin nämä yhteiset hetket lämmittivät mieltä. Stiina oikeastaan ihmetteli ettei hän ollutkaan tällä kertaa niin allapäin kuin ensiromanssinsa päättymisen jälkeen. Ehkä ero ei tuntunut niin kurjalta kun Stiina sai nyt olla rakkaidensa ympäröimänä, sillä viimeksi hän oli menettänyt samoihin aikoihin myös hoitajansa, ja epävarmuus tulevaisuudesta oli pistänyt ihan kaiken sekaisin. Onneksi Oili oli kannustanut häntä avaamaan sydämensä uudelleen, sillä muuten paljon olisi jäänyt kokematta, eikä Stiinalla olisi edes kahta upeaa poikaa! Tämän tiedostettuaan Stiina ei voinut olla halaamatta vieressään istuvaa Vesaa, joka oli hieman hämillään äidin yllättävästä eleestä ja rimpuilikin nopeasti irti vilkuillen samalla ympärilleen kuin tarkistaakseen, ettei kukaan ulkopuolinen ollut kiinnittänyt heihin huomiota. Tämä saisi olla kyllä viimeinen kerta kun Vesa lähtisi leffaan Stiinan seurassa, sillä romanttinen elokuva oli hieman kiusallista katsoa yhdessä äidin kanssa.

Ruu oli käynyt noutamassa kummipentunsa Ramin adoptiosta, minkä jälkeen kaksikko oli suunnannut metsästyskilpailupaikalle. Ruu ei mahtanut mitään syyllisyyden tunteelle siitä, ettei ollut viettänyt aikaa kummipentunsa kanssa niin paljon kuin olisi halunnut, sillä hän tiedosti paremmin kuin hyvin että Ramilla on taipumus vaipua synkkyyteen kun tämä ei saa tarpeeksi huomiota. Kunpa hän voisi tarjota enemmän seuraansa Ramille, mutta Ruu tiedosti varsin hyvin että hänellä oli myös perhe ja omat tarpeet, eikä hän pystyisi aina joustamaan vaikka haluaisikin. Kilpailu oli käynnistetty aloittelijoiden sarjalla, joten kaksikko odotteli milloin tulisi Ramin vuoro pistää taitonsa näytäntöön. Ruu ei voinut olla kiinnittämättä huomiota pennun tutiseviin tassuihin, eikä tärinä taatusti johtunut ainakaan kylmyydestä. "Älä suotta jännitä, hyvin se menee! Muistele sitä kertaa kun harjoittelimme yhdessä. Osaat kyllä", Ruu kannusti. Pentu nosti katseensa ujosti isompaan kissaan ja nyökkäsi pienesti. Samassa tuomaristo pyysi Ramia astumaan kehään, ja hetken Ruu jo pelkäsin hermoilevan pojan pyörtyvän siihen paikkaan, mutta kun hän tyrkkäsi Ramin liikkeelle kisu selvisi lopulta kisapaikalle. Rami tunsi sydämensä sykkeen korvissa asti, minkä vuoksi hänellä oli vaikeuksia kuunnella ohjeita. Pentu pelkäsi mokaavansa koko kisan siihen paikkaan, mutta kun metsästystehtävät alkoivat Ramin saalistusvietti aktivoitui ihan automaattisesti, ja kisu jahtasi parhaansa mukaan hänen edessään leijuvia ja pyöriviä leluja. Aluksi hän syöksyi ihan päättömästi narun päästä roikkuvan sulkalelun perässä, mutta pian Rami oivalsi että hänen olisi taktikoitava paremmin voidakseen ennakoida saaliin liikeratoja. Sulka kohosi ilmaan ja laskeutui sieltä alemmas säännöllisin väliajoin, joten Rami ajoitti loikkansa sellaiseen hetkeen kun lelu oli matalimmillaan ja onnistui näin nappaamaan höyhennipun suuhunsa! Onnistuminen valoi lisää varmuutta pentuun, ja Rami nappasi leikiten kiinni pingispallon ja erikoisesti hytkyvän vieterilelun. Kilpailun viimeinen vaihe oli pyydystää juokseva leluhiiri, ja koska Rami oli aiemmin harjoitellut Ruun kanssa vastaavaa pyydystys sujui leikiten, ja pentu marssi ylpeänä tuomariston eteen leluhiiri hampaissaan. "Olemme arvostelleet suorituksesi ja julkistamme tulokset myöhemmin", yksi tuomareista selitti. Rami nyökkäsi ja poistui kilpailukehästä mietteliäänä. Hän ei tiennyt yhtään oliko pärjännyt hyvin vai keskinkertaisesti, eikä tuomareiden ilmeettömistä pokerinaamoista ollut ainakaan saanut yhtään vihiä asiasta. Edistyneiden sarjan kilpailijat pyydettiin asettumaan maahan vedetyn viivan taakse, ja Ruu astui reippaasti kilpakumppaneidensa joukkoon. Mukana oli monia kokeneita metsästäjiä, mutta Ruu uskoi kykyihinsä, sillä adoptiossa olleet kissat olivat tuskin päässeet aikoihin treenaamaan taitojaan. "Teillä on kymmenen minuuttia aikaa pyydystää jokin pieneläin, ja suurimman saaliin napannut kissa voittaa", tuomari kertoi säännöt. Ajastin käynnistyi ja Ruu pinkaisi heti juoksuun, sillä hänellä oli suunnitelma selvillä: Hän aikoisi mennä väijymään hoitolan pihalla olevalle lintujen ruokintapaikalle ja nappaisi sitten sieltä kaikista pulskimman linnun. Ruu piiloutui etäämmälle pitäen silmällä lintulautaa, jonka luona pörräsi paljon lintuja talitinteistä punatulkkuihin, mutta kilpailun voittoon vaadittaisi isompi saalis, joten Ruu ei tuhlannut aikaansa moisiin pikkulintuihin. Odotus palkittiin kun harakka pyrähti paikalle, ja Ruu valmistautui iskemään kyntensä lintuun. Valitettavasti Pindalla oli sama suunnitelma, ja Ruu seurasi pettyneenä miten Pinda nappasi saaliin hänen nenänsä edestä. Hyökkäys sai kaikki linnut kaikkoamaan paikalta, joten Ruun olisi etsittävä uusi kohde. Kello tikitti eteenpäin ja Ruu ehti jo huolestua joutuisiko palaamaan kisapaikalle tyhjin tassuin. Musta kissa kipitti vakiohiirestyspaikalleen vaikka tiesi siellä olevan hiljaisempaa näin talvisin. Kuin tilauksesta Ruu huomasi hiiren poistuvan juuri pesästään, eikä hän jäänyt tällä kertaa turhia odottelemaan vaan syöksyi kynnet ojossa jyrsijän kimppuun. Ruu tarttui saalistaan kiinni kaulasta ja antoi hampaidensa upota tarpeeksi syvälle, kunnes pieni naksahdusääni kertoi hiiren niskarangan katkeamisesta. Toki Ruu oli tietoinen siitä että kilpailussa kelpuutettiin myös elävät saaliit, mutta tämän metsästäjän mielestä myös veri ja lopuksi surmatun eläimen syöminen kuuluivat prosessiin - tosin ennen tätä jälkimmäistä vaihetta Ruun pitäisi käydä punnituttamassa hiirenraato. Palkintojen jako käynnistettiin aloittelijoiden sarjasta, ja kun pronssille ja hopealle päässeet Pilvi ja Uni oli palkittu oli aika julistaa voittaja. "Kultamitalin ansaitsee Rami, jonka nopeat refleksit ja hyvä koordinaatiokyky kielivät siitä, että tässä pennussa piilee mestarimetsästäjän ainesta!" kilpailun tuomari julisti, ja Rami oli pakahtua ylpeydestä kun mitali kiinnitettiin hänen rinnuksiinsa ja yleisö taputti hänen suoritukselleen. Edistyneiden sarjan palkintojen jaon alkaessa Ruu vilkaisi hieman katkerasti Pindaa, sillä hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia tätä vastaan. "Kolmannelle sijalle päätyi Ruu, jonka saalistama metsähiiri painoi 23 grammaa. Toiseksi tuli Pinda 190 grammaa painavalla harakkasaalilla, ja voiton vie Nemo, jonka nappaama ahven painaa 2,5 kilogrammaa", tuomari julisti sijat. "Minusta ei ole oikein että minä sain kultaa ja sinä vain pronssia, sillä olet paljon lahjakkaampi saalistaja kuin minä", Rami mutisi kaksikon kävellessä takaisin hoitolalle kilpailun jälkeen. "Älä vähättele itseäsi, olet todella taitava ikääsi nähden! Edistyneiden sarjassa oli mukana monia minua kyvykkäämpiä kisaajia, joten on ihme että edes pääsin kolmen parhaan joukkoon", Ruu selitti samalla kun piteli hiirenraatoa suussaan. "Kuules, aito metsästäjä syö saaliinsa, haluatko maistaa?" Ruu tarjosi, mutta Rami pudisteli päätään. Hiiren syöminen taisi tosiaan olla hieman tuhtia muonaa niin pienelle. "Et tiedäkään mistä jäät paitsi, mikään ei voita itse pyydystettyä ruokaa!" Ruu julisti ja hotkaisi hiiren alas yhtenä suupalana.

Tulpen ja Untuvan tassut johdattivat kaksikon Patukan ja tämän kissojen huoneen ovelle. Tulpen oli houkutellut paikalle huhupuheet Patukan huoneessa järjestettävistä bileistä, ja Untuvaa kiinnosti - no Ennustus tietenkin. Oven läpi kantautui musiikkia, joten juorut taisivat pitää paikkansa. "Onhan sinulla vielä se kutomapuikko mukana? Ihan vaan siltä varalta ettei meidän koputusta kuulla kaiken juhlahumun läpi", Tulpe virnisti kokuttaessaan ovea. Selleri tuli päästämään heidät sisään, mutta Tulpe ei malttanut jäädä tervehtimään poikaa kiirehtiessään tanssilattialle - ainut vaan että sellaisesta ei ollut tietoakaan. Huoneen ulkopuolelle kantautunut musiikki olikin tullut autopelistä, jota Cara ja Ennustus pelasivat pelikonsolilla. "Errr, eikö täällä pitänyt olla bileet, hähh?" Tulpe tiedusteli kummissaan. "Yritin kyllä houkutella väkeä paikalle, mutta vain te saavuitte", Ennustus ilmoitti irrottamatta silmiään TV-ruudulla kiitävistä ajoneuvoista. "Ai, no jos tämä oli väärä hälyytys niin minä tästä lähdenkin", Tulpe oli jo liukenemassa paikalta, mutta Untuva tarttui tätä hännästä. Liila kissa ei halunnut jäädä yksin, sillä Tulpen läsnäolossa hän tunsi olonsa turvallisemmaksi. "Älkää suotta vielä menkö! Cara voi esitellä teille pelejään, ja ajattelimme grillata illemmalla ja siitä riittäisi teillekin syötävää", Patukka puheli vieraanvaraisesti, ja Untuvan helpotukseksi Tulpe suostui jäämään. Kaksikko kävi istumaan pelaajien viereen sohvalle, ja Cara pyysi Ennustusta luovuttamaan ohjaimensa Tulpelle. "Mikset sinä itse anna ohjaintasi?" Ennustus jupisi mutta teki kuitenkin kuten oranssi kissa oli häntä käskenyt. Ennustus oli ollut aiemmin niin kiinnostunut pelistä että tiedosti vasta nyt Untuvan läsnäolon ja tervehti tätä söpön virnistyksen kera. Untuva hymyili pojalle ja kävi istumaan tämän viereen sohvalle niin että heidän kylkensä hipaisivat toisiaan. Lyhyt kontakti sai Untuvan värähtämään kuin pienen sähköiskun saaneena. Cara valmensi Tulpea autopelin kanssa ja tarjosi pelimahdollisuutta Untuvallekin, mutta poika ravisteli ujona päätään. "Meillä on myös sellainen arvoituspeli, voidaan pelata sitä sitten joukkueena", Ennustus hihkaisi silmäänsä iskien. Untuva nyökkäsi ja painoi sitten poskensa pojan olkapäätä vasten seuratessaan TV-ruudun tapahtumia. Tulpe oppi nopeasti autopelin salat ja Cara antoi tälle hieman tasoitusta, mutta kurvasi tietenkin aina viime hetkellä maaliin ensimmäisenä.
(Säästääkseni aikaa en tarinoi tästä enempää, mutta jos Ennustu-Tulpe-Untuva-kolmikon puuhista lukeminen kiinnostaa suosittelen vilkaisemaan Patukan tarinoista luvun 19!)

Quz suuntasi pentuineen oikopäätä Odessan huoneelle päästäkseen tapaamaan Kinuskia ja Winnietä. "Voi ei, taas suljettu ovi", Wiipeli parkaisi kolmikon saavuttua perille. "Toivotaan että tämä aukeaa helpommin", Quz lausahti koputtaessaan. "Ovi auki tai tapahtuu hirveitä!" Xiwawa uhkaili. "Eikä tapahdu", Quz murahti ja laittoi tassunsa pojan suun eteen ennen kuin tämä huutelisi lisää sopimattomuuksia. Kun ovi viimein aukeni syöksyivät Wiipeli ja Xiwawa heti halaamaan äitiään, ja Winnie ryntäsi puolestaan isänsä syliin. Quz silitti tyttärensä päätä ja hivuttautui sitten lähemmäksi Kinuskia kaapaten tämänkin halaukseen, ja lopulta koko perhe oli suuressa ryhmähalissa. Kaksi kuukautta erossa oleminen oli ollut tuskaisen pitkä aika, joten onnelliset liikutuksen kyyneleet kimaltelivat useammankin kissan silmäkulmassa jälleennäkemisen myötä. Quz supatti tyttöystävänsä korvaan ikävöineensä tätä, ja Kinuski vastasi lipaisemalla pojan poskea lempeästi. Samassa kaksikko havahtui pentukolmikon livistäneen paikalta, eivätkä he olleet huomanneet mitään hempeillessään toisilleen. "Sääli, olisi ollut mukava viettää aikaa yhdessä koko perhe, mutta pennuilla taisi olla kiire leikkeihinsä", Kinuski tuumi. "Olenhan minä vielä täällä. Nyt saat kyllä luvan kertoa mitä kaikkea täällä on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana", Quz vaati. "Kerrottavaa on niin paljon että meidän on varmaan parempi jatkaa jutustelua kahvikupposen äärellä", Kinuski virnisti ja ohjasi poikakissan peremmälle huoneeseensa. Samaan aikaan Wiipeli, Winnie ja Xiwawa juoksivat käytävää pitkin niin lujaa kuin pienillä koivillaan suinkin kykenivät. "Taidettiin päästä pakenemaan, meitä ei seurata", taakseen vilkuillut Xiwawa totesi, ja kolmikko seisahtui hetkeksi vetämään henkeä. "Eksytimme ehkä vanhemmat, mutta mitä tekemistä keksisimme seuraavaksi?" Winnie aprikoi. "Minä tiedän! Pyydetään muita pentuja mukaan ja mennään ulos leikkimään", Wiipeli hihkaisi. "Joo! Käydään heti hakemassa Ruby, Bumble ja Vivian", Winnie määräsi. "Alea ja Kaneli myös", Xiwawa täydensi listaa. "Kysytään vielä uusinta kaveriamme Niroakin", Wiipeli päätti, ja pennut alkoivat kiertää eri hoitajien huoneiden ovilla pyytäessään väkeä mukaansa. Kissa toisensa jälkeen liittyi penturyhmään, ja hetkessä heitä oli koossa melkoisen suuri joukkio. Joidenkin kissojen hoitajat olivat tiedustelleet tulisiko pentuja valvomaan joku aikuinen kissa tai hoitaja, mihin Wiipeli oli tyynesti vastannut heidän olevan simssiliinin vastuulla, vaikka heidän hoitajallaan ei ollut todellisuudessa harmainta aavistustakaan siitä mitä pennut tekivät. Kaikki hoitajat kuitenkin luottivat hoitolan ylläpitäjään, joten väittämä meni hyvin läpi. Kun pennut olivat päässeet ulos monet hämmästyivät valkoisen lumipeitteen nähdessään. "Hah, näkisittepä ilmeenne! Ettekö ole ennen nähneet lunta?" Winnie pilkkasi sisaruksiaan. "Kävimme viimeksi ulkona lokakuussa, ja silloin kaikki oli vain kuraista ja harmaata", Wiipeli muisteli. "No minä ainakin olin juhlimassa uutta vuotta ulkona. Rakensimme myös Patukan ja Odessan kissojen kanssa lumilinnan, voin näyttää sen teille", Winnie selitti ja lähti johtamaan joukkoa. Xiwawa huomasi Vivianin jääneen muusta porukasta jälkeen, joten hän pysähtyi odottamaan tätä. "Liukastuitko?" Xiwawa kysyi seuratessaan vaaleanpunaisen kissan hivenen vaappuvaa menoa. "En, olen ihan kunnossa", tämä ilmoitti ja jatkoi kävelyään. Vivianin sisko Ruby saapui paikalle. "Vivian on sokea, joten hänen on vaikea liikkua sulavasti uusissa ympäristöissä", Ruby selitti. "Ai, enpä tiennytkään. Luulisi että on vaikea kävellä jos ei näe eteensä", Xiwawa supatti takaisin matalalla äänellä. Yhtäkkiä Vivian seisahtui suoraan poikapennun eteen. "Ei se ole niin monimutkaista kun asiaan on tottunut syntymästä lähtien", Vivian ilmoitti. "Miten kuulit keskustelumme?" Xiwawa kysyi hämmentyneenä. "Minulla nyt sattuu olemaan herkät korvat ja käytänkin kuuloaistiani hahmottaakseni tilojen avaruutta. Viiksikarvojeni tuntoaisti estää minua puolestaan törmäilemästä seiniin sisätiloissa tai muissa ahtaammissa paikoissa", Vivian kertoi. "Vaikuttavaa. Sano ihmeessä jos voin olla jotenkin avuksi", Xiwawa kehotti. Hyväähän poika oli eleellään tarkoitanut, mutta vaaleanpunainen pentu käski tämän suksia kuuseen. "Vivian ei tykkää siitä kun hän saa erityiskohtelua sokeutensa vuoksi", Ruby tuli jälleen tulkkaamaan siskonsa käytöstä. "Olisitpa kertonut tuon kolme sekuntia aikaisemmin", Xiwawa mutisi. Pennut ihastelivat hetken aikaa pihalla olevia lumilinnoja, mutta pian he kaipasivat jo uutta tekemistä, ja hetkessä syntyi idea lumiveistoskilpailun järjestämisestä. Kisut jakautuivat kolmeen kolmenhengen joukkueeseen niin että Wiipeli, Alea ja Kaneli muodostivat tiimin, Vivian, Ruby ja Niro tekivät yhteistyötä ja viimeiseen ryhmään kuuluivat tietenkin Winnie, Bumble ja Xiwawa. Ykköstiimissä Wiipelin ja Alean välille muodostui pientä sanaharkkaa kun kumpikin olisi toivonut ryhmän totauttavan oman ideansa. Wiipeli olisi halunnut muotoilla lumesta kalan, kun taas Alean mielestä lumiveistokseen aiheeksi olisi pitänyt tulla balettitanssija, ja kaksikko toisti vuoron perään omaa ehdotustaan, kunnes Kaneli astui heidän väliinsä ja sysäsi riitapukarit kauemmaksi toisistaan. "Mitä nopeammin pääsemme alkuun sitä parempi työstämme tulee, joten ei tuhlata aikaa väittelyyn. Pelatkaa vaikka kivi-sakset-paperi, ja toteutamme voittajan idean", Kaneli ehdotti, ja Alea ja Wiipeli kävivät taistoon. Vivianin, Rubyn ja Niron ryhmä oli sen sijaan päässyt jo hyvään alkuun, ja Rubyn toiveesta kolmikko aikoi tehdä maailman suurimman koripallon, joten he työnsivät yhdessä vähitellen kasvavaa lumipalloa ympäri pihaa. Kolmas ryhmä oli puolestaan alkanut muovailla lumesta hunapurkkia, koska Winnielle se toi mieleen Nalle Puhin ja Bumblelle mehiläiset, eikä Xiwawalla ollut mitään enemmistön päätöstä vastaan. "Hunajapurkista tulisi aidompi jos saisimme täytettyä sen sisällön keltaisella värillä. Voisimme hakea vesivärit ja maalata lunta!" Xiwawa keksi eriskummallisen idean. "Emme sopineet saako töissä käyttää muita apuvälineitä kuin lunta", Bumble huomautti. "Ei sitä kiellettykään", Winnie puolsi veljensä ideaa. Wiipeli murjotti pyörittäessään lumipalloa, sillä Alea oli voittanut ja täten ryhmän aiheeksi oli tullut balettitanssija. Kolmikko oli jakanut työnvaiheet niin että Alea muotoilisi tanssijan kasvot, Kaneli keskivartalon ja Wiipelin tehtävänä olivat jalat. Samassa kisu sai mielestään loistavan idean: Kuka sanoi ettei balettitanssijalla voisi olla jalkojen sijasta kalan pyrstöä? Niron, Rubyn ja Vivianin trio oli saanut pallosta jo suuren, ja sen liikuttaminen alkoi olla haastavaa. "Pinnistäkää vielä, enää pari askelta ja pääsemme alamäkeen", Ruby kannusti ja laski kolmeen, minkä jälkeen kaikki syöksyivät täysin voimin palloa päin. Kissojen kauhuksi pallo lähti vauhtien saattelemana vierimään mäkeä alas hurjaa vauhtia. "Apua, pallo pitää pysäyttää ennen kuin se törmää johonkin ja särkyy!" Niro hätäili, ja kolmikko säntäsi juoksuun. Vauhti oli kuitenkin liian kova Vivianille, ja tyttö kompuroi hänen tassujensa mennessä solmuun, ja tämän kaatuessa hän alkoi kieriä mäkeä alas lumipallon tavoin. "Tosi hyvä taktiikka sisko!" Ruby innostui ja liittyi Niron kanssa kierimiseen. "Olikohan tämä lumen maalaaminen sittenkään hyvä idea? Näyttää nimittäin siltä kuin joku olisi pissinyt työmme päälle", Bumble tuumi hivenen kiusaantuneena. "Noh, onneksi emme alkaneet muotoilla lumesta suklaalevyä ja värittämään sitä..." Xiwawa totesi. "No hyi!" Winnie ällöili tajutessaan mitä hänen veljensä tarkoitti. Lopulta hoitolan pihalle oli muodostunut kolme lumiveistosta: Pyrstön omaava balettitanssija, maailman suurin (ja epämuodostunein) koripallo sekä piss- tai siis hunajapurkki. Pennut tuumivat miten saisivat päätettyä voittajan, ja Alea keksi että he voisivat hakea hoitajansa paikalle. Pian simssiliiniä lukuun ottamatta kaikki hoitajat hytisivät pihalla kissojen esitellessä näille lumiveistoksiaan - ja kaikki tietenkin vaativat omaa hoitajaansa äänestämään ryhmänsä työtä. "Mutta enhän minä voi äänestää molempia töitä kun Ruby ja Vivian ovat eri ryhmässä kuin Bumble", Noora huomautti kaikkien kolmen kissansa vinkuessa häntä puolelleen. "Missäs simssiliini muuten on, eikö hänen pitänyt olla vahtimassa teidän leikkejänne?" Momo huomautti. "Ups, jäätiin kiinni..!" Wiipeli vinkaisi ja vilkaisi huolestuneena veljeään.

Illemmalla simssiliini sai kuulla kunnon moitteet useammaltakin hoitajalta vastasyntyneiden pentujen vastuuttomasta kohtelusta. "Monta pientä kissanpentua oli päästetty ulos yksin ilman valvontaa!" "Miten saatoit antaa sen tapahtua?" "Todella vastuutonta ja huolimatonta käytöstä!" äkäiset hoitajat huusivat ylläpitäjälle nuhteita. "Valtava mellakka, olen suorastaan vaikuttunut! Montako teitä oikein oli?" Tulpe uteli sisaruksiltaan. "Meidät mukaan laskettua yhdeksän", Wiipeli laskeskeli. "Ihan hyvä. Minä tosin järjestin vuosi sitten juhlat, joihin osallistui yli kaksikymmentä kissanpentua", Tulpe lesosi. Wiipeli kuunteli isosiskon juttuja silmät loistaen toivoen tekevänsä joskus jotain yhtä vaikuttavaa. Kun simssiliini lopulta sai suunvuoron hoitajien hiljentyessä hän ei saanut ilmoille mitään kovin järkevää ja sönkötti kömpelöt pahoittelut kaikille. "Ei se ole yksin simssiliinin syytä. Minä en tajunnut katsoa pentujeni perään, ja sillä välin nämä karkasivat etsimään kavereitaan koolle", Quz tunnusti, sillä hän ei halunnut että simssiliini joutuisi ottamaan kaikki syyt niskoilleen. "Hoitaja on kuitenkin aina vastuussa kissoistaan", äkäiset hoitajat huusivat kuorossa ja paiskasivat oven lähtiessään kiinni. simssiliinin jalat pettivät alta ja hän hautasi kasvot käsiinsä pudistellessaan toivottomana päätään. "Olen epäonnistunut hoitajana", tyttö nyyhkäisi. Kissat vakavoituivat hoitajansa romahtaessa ja silmäilivät toisiaan miettiessään mitä nyt pitäisi tehdä. Stiina ja Untuva olivat lähestymässä simssiliiniä lohduttaakseen tätä kun hoitaja yhtäkkiä pongahti seisomaan. "Nyt saa riittää tämä ainainen laiskottelu! Tästä lähtien aion hoitaa teitä ahkerammin ja viettää enemmän aikaa kanssanne. Lupaan kirjoittaa ainakin kolme hoitotarinaa viikossa ja viedä teidät joka päivä johonkin uuteen paikkaan ettette taatusti tylsisty!" simssiliini selitti tomerana. "Whoa, rauhoutu vähän. Ei kukaan meistä jaksa katsoa sinun naamaasi niin usein", Ruu sähähti. "Toki olisi hienoa jos olisit enemmän läsnä, mutta ymmärrämme kyllä että tarvitset välillä myös omaa aikaa. Älä sure, keksimme kyllä viihdykettä omin avuinkin tarvittaessa", Quz huomautti. "Niin, kunhan jaksat jatkossa avata meille oven etkä pitää meitä vankeina täällä", Vesa virnisti. "Haha, se on sitten sovittu!" simssiliini naurahti ja levitti kätensä kutsuakseen kaikki hoidokkinsa suureen ryhmähaliin. Kissat kehräsivät ja puskivat hoitajaansa niin innokkaasti että simssiliinin jalat pettivät alta, ja koko konkkaronkka kellahti sängyn päälle. Wiipeli ja Xiwawa kikattivat ilmalennolle, mutta vanhempi Stiina oli saada sydänkohtauksen säikähtäessään äkkipudotusta. Onneksi kehenkään ei sattunut, ja hetken päästä kaikki nauroivat tilanteelle. "Kuulkaa... lupasin juuri viedä teitä ahkerammin uusiin paikkoihin, mutta mitä jos oltaisi tämä ilta vaan täällä omassa huoneessa ja katsottaisi vaikka joku elokuva yhdessä?" simssiliini ehdotti kissojen nyökkäillessä. Kaikki olivat jo valmiiksi mukavassa makuuasennossa sängyllä, joten riitti kun simssiliini hapuili television kaukosäätimen käteensä ja leffahetki päästiin aloittamaan.

Quzin mielipide päivästä: "Olipa ihana nähdä Kinuski ja Winnie pitkästä aikaa, olikin jo ikävä! Meillä oli pitkä juttutuokio Kinuskin kanssa hänen kertoessa kaikki missaamani juorut. Täytynee pitää pentuja jatkossa paremmin silmällä."

Ruun mielipide päivästä: "Ah, tekivä hyvää juoksennella ulkona saaliiden perässä, metsästäminen pitää aistit valppaina! Jäi vähän kaivelemaan että Pinda varasti kakkossijan nenäni edestä... Rami menestyi kuitenkin hyvin, täytynee jatkaa hänen kouluttamistaan!"

Stiinan mielipide päivästä: "Ah, vihdoinkin olen vapaa! Jo nyt on kun ei edes elokuvissa voi käydä rauhassa kun muistot Espiquesta seuraavat kaikkialle... Oli mukava jutella alienkumppanin menettämisen aiheuttamista tuntemuksista Tuhkan kanssa, saman kokeneena ymmärrämme toisiamme."

Tulpen mielipide päivästä: "Sääli ettei Patukan huoneen oven takan odottanutkaan juhlat, kahden kuukauden lagaamisen jälkeen pitäisi päästä vähän irrottelemaan. Ystävänpäiväksi on kuulemma jotain luvassa, harmi ettei minulla ole deittiä (vielä)..."

Untuvan mielipide päivästä: "Sukkapuikosta on näemmä moneen tarkoitukseen, heheh. Tuntui hyvältä olla hyödyksi muille, mutta täytyy myöntää että suurin motiivini oven avaamiselle oli se että pääsisin näkemään Ennustuksen♥"

Vesan mielipide päivästä: "Blääh, ei enää ikinä äidin kanssa elokuviin kun se puhua pälpättää jonninjoutavia ja halailee minua julkisesti. Ai mitenniin angstaan pienestä?"

Wiipelin mielipide päivästä: "Oli kiva leikkiä uusien ystävieni kanssa, mutta minua on jäänyt kaivelemaan aiemmat tapahtumat leikkihuoneella ja haluaisin päästä ratkomaan tätä mysteeriä."

Xiwawan mielipide päivästä: "Lumiveistoskilpailu oli jännä ja hauska! Oli myös mukava tutustua paremmin muihin pentuihin, minulla synkkasi ehkä parhaiten Rubyn, Bumblen ja Vivianin kanssa. Toivottavasti näemme taas pian!"