Tulpen yksinhuoltajuus-tuskailu ja kaksosten isä-ikävä
Tulpe romahti makuualustalleen niin että toinen hänen tyynyistään pongahti lattialle. Uninen kissa raotti laiskasti toista silmäänsä ja valmistautui kurottamaan tassuaan tyynyä kohti, mutta sitten hän päätti ettei se olisi vaivan arvoista ja sulki silmänsä uudelleen. Vilkkaan päivän päätteeksi mustavalkoinen kissa ei halunnut mitään niin paljon kuin antautua nukkumatin kutsulle ja uinua vähintään kymmenen tuntia. Makuualusta tuntui normaaliakin pehmeämmältä ja olosuhteet olivat mitä parhaimmat nukahtamiselle. "Äävti". Se siitä. Niinkin yksinkertainen asia kuin oman pennun äänen kuuleminen oli pilannut Tulpen unisuunnitelmat. "Äiti on väsynyt, menisit takaisin nukkumaan", Tulpe yritti suostuttelutaktiikkaa, vaikka miljoonan (okei, ehkä hieman liioiteltu termi kun huomioi sen ettei pentu ollut kuin vasta puolikkaan ikäpisteen vanha) vastaavanlaisen yöherätyksen jälkeen Tulpe kyllä tiesi, miten tässä tulisi käymään. "Nääkä", Ystis jokelsi asiansa. Pentu oli jo oppinut puhumaan joten kuten, lähinnä yksittäisiä sanoja kerrallaan, mutta hän sai kyllä viestinsä perille. Tulpe nosti vastahakoisesti päänsä ja hivuttautui pois makuualustaltaan. Ystis läpsytti innoissaan tassujaan yhteen saatuaan äitiin eloa, ja Tulpe poimi pennun syliinsä. Keittiön valo häikäisi ja Tulpella oli vaikeuksia pitää unisia silmiään auki. Hän laski Ystiksen pöydälle ja nappasi jääkaapista mehua ja vanukkaan. Kääntyessään ympäri Tulpe oli saada sydänkohtauksen, sillä Ystis oli kontannut aivan pöydän reunalle sillä aikaa kun hän oli hetkeksi kääntänyt selkänsä. Tulpe syöksyi pentunsa luokse niin lujaa kuin pääsi ja ennätti juuri ja juuri napata pöydän reunan ylittäneen Ystiksen ilmalennon aikana. Pentu kikatti riemusta äitinsä käsivarsilla, mutta Tulpe ei osannut päättää pitäisikö hänen olla helpottunut vai vihainen. Jos tilanteesta piti löytää jotain hyvää niin ainakin Tulpe oli piristynyt säikähdyspikaspurttinsa myötä sen verran että hän uskoi selviytyvänsä pennun ruokinnasta. Tulpe repäisi vanukaspurnukan kannen irti ja otti kellertävää mönjää lusikan kärjelle. Pikkuinen nuuhkaisi kiinnostuneena naamansa eteen ilmestynyttä vanukasnokaretta, ja otti suun sijasta kontaktia ruokaan nenällään. Pennun sähellys hymyilytti Tulpea, ja pyyhkiessään Ystiksen nenää talouspaperiin hän vielä muistutti, että ruokaa syötiin suun eikä nenän kautta. Seuraava lusikallinen päätyi oikeaan paikkaan, ja makea vanukas maistui pennulle oikein hyvin. Tulpe heitti tyhjän vanukaspurkin roskikseen ja tarttui seuraavaksi tuttipulloon. Ystis lutkutti maitoa pullosta, ja pennun silmäluomet alkoiva lupsua kun Tulpe keinutteli kevyesti sylissään pitelemäänsä pikkuista. Tulpe tunsi itsensä voittajaksi saatuaan pojun nukahtamaan ja kiikuttikin pennun kiireellä omalle nukkumapaikalleen. Tulpe ei uskaltanut edes hengittää hiippaillessaan takaisin makuualustalleen, koska pelkäsi Ystiksen heräävän pienimpään mahdolliseen ääneen. Hän poimi aiemmin lattialle tippuneen tyynyn mukaansa ja asetti sen päänsä alle käydessään makuulle. Juuri kun Tulpe luuli saavansa olla rauhassa oli Ystis jälleen ilmestynyt hänen viereensä. "Pisuhätä", Ystis ilmoitti, jolloin Tulpen silmät rävähtivät sekunnin murto-osassa auki, sillä hän tiesi että nyt olisi toimittava nopeasti. Huoneen vastakkaisella seinällä häämöttävä hiekkalaatikko oli niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana, ja vaikka Tulpe pisti itsensä likoon tehokkaammin kuin kolmiottelun aikana hän ei ollut tarpeeksi nopea, ja määränpäähän saavuttua pentu oli tyhjentänyt rakkonsa pitkäksi vanaksi lattialle. Tulpe huokasi raskaasti ja alkoi valmistella pennulle kylpyä. Ystis ei ollut aivan yhtä kova vesipeto kuin äitinsä, mutta kumiankka ja muut vedenkestävät lelut tekivät kylpyhetkistä ihan siedettäviä kun veden märkyys unohtui leikkeihin keskittyessä. Hän päätti järjestää ankalle ja kalalle uimakilpailun, ja vettä roiskui Ystiksen luodessa aallokkoa ammeeseen. Tulpe kävi noutamassa siivouskomerosta lattiaharjan ja sangon aikeenaan pestä lattialle tulleet sotkut. Moppi liukui parkettia pitkin laiskahkosti väsyneen Tulpen hitaiden tassuliikkeiden tahdissa, mutta onneksi siivousala ei ollut kovin suuri ja homma valmistui nopeasti. Palautettuaan siivousvälineet takaisin paikoilleen Tulpe palasi kylppäriin, missä puolet ammeessa olleesta vedestä oli mystisesti siirtynyt lattialle. "Kummallista, olen melko varma, että nämä vedet olivat ammeessa vielä vartti sitten", Tulpe mutisi etutassut puuskassa. "Ööm, amme vuoti", Ystis koitti keksiä selitystä, sillä hän ei halunnut paljastua. Tulpe nosti poikansa ammeesta ja kietoi tämän pehmeään pyyhkeeseen. "Selityksesi menisi ehkä läpi simssiliinille, mutta minä tiedän että sinun vesileikkisi ovat sotkun takana", Tulpe sanoi napakasti ja oli varma, että pennun posket helottivat häpeästä punaisena, mutta väri ei erottunut tämän pinkistä turkista. "...anteekti", Ystis sopersi punainen kuono väpättäen. "Ei se mitään", Tulpe vastasi ja rutisti pennun itseään vasten. Pinkki kisu painoi märän päänsä äitinsä rintaa vasten ja Tulpe suukotti pennun päälakea. Vaikka yksinhuoltajan vastuusta oli välillä rankkaa huolehtia, korvasi pennun osoittama pyyteetön rakkaus jokaisen valvotun yön tai sotkujen siivoamisen vaivan. Tulpe piti yhdellä tassulla kiinni sylissään olevasta pojasta, ja toisella tassulla hän irrotti kylpyammeen tulpan ja kuivasi kaakelit lastalla. Ystis kikatti kun Tulpe kutitteli häntä pyyhkeen läpi kuivatessaan pennun turkkia, ja lopulta pikkuinen kierähti pois pyyhkeen päältä ja säntäsi äitiään karkuun. Tulpe antoi Ystiksen mennä, sillä hän uskoi tämän suuntaavan suorinta päätä omalle makuupaikalleen. Tulpen suupielet venyivät äärimmilleen leveän haukotuksen voimasta hänen ripustaessaan pyyhetta kuivumaan. Kääntyessään ympäri hän kohtasi kuitenkin Ystiksen katseen, sillä pentu oli palannut äitinsä luokse satukirja mukanaan. "Iltatatatu", Ystis hihkaisi söpön sönkösti. "Pikemminkin yösatu", Tulpe huokaisi ja nosti pennun syliinsä. Tulpe luki tekstiä puolinukuksissa, ja vaikka hän hyppeli jatkuvasti rivien yli ja sekoili sanoissa, tuntui pentu nauttivan kokemuksesta, vaikka satu muuttui aika paljon alkuperäisestä muodostaan.
Aamulla Tulpe havahtui valveille simssiliinin ravistellessa häntä. "Herää Tulpe, myöhästyt muuten koulusta", hoitaja varoitti. Se tepsi, ja Tulpe nosti välittömästi päänsä ylös satukirjan päältä. Hän oli nukahtanut kesken iltasadun lukemisen, ja hetken Tulpe pelkäsi uinahtaneensa pentunsa päälle, mutta huomasi sitten pinkin kisun tuhisevan sohvatyynyn päällä. "Valvottiko Ystis sinua taas yömyöhään? Tiedäthän että voit tarvittaessa herättää minut vahtivuoroon? Minulla on oikeastaan aiheesta kokemusta, sillä kerran virtuaalidinoni kello oli rikki ja elukka heräsi keskellä yötä, joten minun piti valvoa sen kanssa. Joskus tosin nukahdin vahingossa, ja herätessäni hoitamaton dinosaurukseni oli kuollut..." simssiliini muisteli kaihoisasti lapsuutensa suosikkivirtuaalilemmikkiään. "No tuo kertomuksesi loppupää ei ainakaan vakuuttanut minua kyvyistäsi, enkä sitä paitsi edes tarvitse apua. Aion ottaa yksin vastuun omasta pennustani! ... Mutta voisit kyllä vahtia Ystistä sillä aikaa kun olen koulussa, vaikka hän todennäköisesti nukkuu koko päivän ja herää heti palattuani, jolloin en saa taaskaan lepotaukoa huoh", Tulpe puhua pälpätti samalla kun keräsi koulukamojaan laukkuunsa. "Voi ihme, onpas keskiviikko löysä koulupäivä! Minulla on pelkkää matikkaa ja sen jälkeen loppupäivä vapaata", Tulpe innostui silmäillessään lukujärjestystään. "Minulla on sama juttu, mutta Untuvalla on täysinäinen kolmen aineen päivä", Vesa selitti. Liilat veljekset olivat odottaneet ystäväänsä, jotta he kaikki voisivat kulkea yhtä matkaa kouluun. Tulpe poimi vielä kolmioviivaimensa ja sujautti sen penaaliin, ja niin he olivat valmiita lähtöön. "Poiketaanko adoptiossa ja haetaan Cap mukaan", Vesa ehdotti kolmikon kävellessä hoitolan käytävää pitkin. Untuva nyökkäili innoissaan, mutta Tulpe näytti hieman empivän. "No sopiihan se, mutta käykö ettette mainitse hänen kuullen mitään Ystiksestä? En halua että sana vahinkopennuistani leviää Mouruposkessa ja minusta aletaan juoruilla ikäviä", Tulpe perusteli. "Etkö nyt hieman liioittele? Uusia kissanpentuja syntyy jatkuvasti ja se on ihan luonnollista", Vesa huomautti. "Niin, mutta entäs sitten kun pitäisi kertoa pentujen isästä ja tiedän pelkästään hänen etunimensä? Jopa te tunnette isänne vaikka hän asuu aivan toisella planeetalla!" Tulpe puuskahti. Liilat kissat tuijottivat vaiteliaina tassujaan, sillä Espiquesta ei oltu juuri keskusteltu tämän palattua kotiplaneetalleen ja aihe oli edelleen hieman arka. Tulpe oli niin väsyksissä ettei edes tajunnut kommenttinsa kohauttaneen kaksosia, ja keskustelun tauottua mustavalkoisen kissan suu venyi leveän haukotuksen voimasta. "Täällähän on vaitelias tunnelma", paikalle saapunut Cap kommentoi. "Joo, en oikein nukkunut viime yönä kun... no, ei vain nukuttanut", Tulpe meinasi jo ajattelemattomuuttaan kertoa itse pennustaan, mutta vaikeni viime hetkellä. Keltainen kissa mittaili kavereitaan katseellaan ja totesi sitten, että heidän on parasta pistää juoksuksi mikäli aikoisivat ehtiä matikantunnille ajoissa.
Luokkaan saapuessaan kissat jakautuivat pareiksi niin että Untuva ja Tulpe istuivat etupulpetteihin, ja Vesa ja Cap asettuivat heidän taakseen ja näin päästiin aloittamaan päivän ensimmäinen oppitunti. "Tunnin aihe käsittelee jälleen janoja ja kolmioita", opettaja selitti ja kääntyi piirtämään taululle kolmion, jonka hän lävisti lisäämällä janan kulkemaan kolmion halki. "Jana puolittaa kolmion huippukulman kahteen osaan: a1 ja a2. Puolitettua kulmaa vastapäätä oleva sivu jakautuu samassa suhteessa kuin sivut x ja y. Tämä tarkoittaa siis sitä, että a1 / a2 = x / y", opettaja selitti samalla kun kirjoitti laskukaavan taululle. Vesa ja Cap saivat ideasta nopeasti kiinni, sillä opettajan käyttämät termit olivat heille tuttuja aiemmalta tunnilta. Tulpe ei puolestaan tajunnut opettajan puheesta mitään, sillä kaikki hänen keskittymisensä meni siihen että hän jaksoi pitää unisia silmiään auki. Kun opettaja kehotti oppilaita siirtymään tehtävien pariin, joutui mustavalkoinen kissa pyytämään vierustoveriltaan neuvoja, ja Untuva teki parhaansa selittääkseen asiaa piirroksien voimin. "Kerrohan nyt mitä on tekeillä", Cap kärkkyi yhä selitystä aamun tapahtumille kaveriltaan. "E-ei mitään", Vesa väitti ja esitti keskittyvänsä laskuihin, mikä olisi ollut uskottavampaa jos hänellä olisi ollut oikea sivu auki matikankirjasta. "Onko kukaan koskaan kertonut että olet surkea valehtelija? Tulpe salaa selvästi jotain ja sinä olet ollut tänään yhtä hiljainen kuin veljesi", Cap huomautti. Vesa huokaisi ja laski lyijykynän tassustaan. "Mietimme Untuvan kanssa isäämme, ja Tulpe... En valitettavasti voi kertoa hänen asioistaan, sinun on yritettävä saada hänet puhumaan itse", Vesa selitti ja katsahti kamuaan, jonka ilme oli synkistynyt. "Älä nyt suotta näytä noin huolestuneelta, ei Tulpen salaisuuteen liity mitään liian synkkää", Vesa vakuutteli. "No hyvä. Ah, minunhan tässä pitäisi lohduttaa sinua eikä päinvastoin! Oletteko suunnitelleet avaruusmatkaa? Muistat varmaan kun luimme toimittajakerhossa Mouruposken uusista lomakohteista? Sillä tavallahan pääsisitte tapaamaan alienisäänne", Cap keksi. "Se on kyllä totta, mutta olen vähän huolissani äidistä. Stiina on jo vanha, enkä tiedä olisiko reissu ulkoavaruuteen hänelle liikaa... Mutta aion kyllä ehdottomasti käydä joskus avaruudessa, joten tapaan isän ennemmin tai myöhemmin", Vesa vastasi hymyillen. Tulevaisuutta varten laadittu suunnitelma helpotti kummasti ikävän tuomaa painetta rinnan päällä, ja Vesa päätti mainita asiasta myöhemmin myös veljelleen, jolloin tämänkin olo tulisi paremmaksi.
Cap oli pyytänyt Tulpen seuraamaan koulun urheilujoukkueen harjoituksia, mutta yövalvomisesta väsynyt kissa oli simahtanut sillä sekunnilla kun hän oli istahtanut urheilukentän reunalle. Joukkuetta valmentava liikunnanopettaja pisti kissat juoksemaan ympäri kenttää alkulämmittelyksi, ja vedettyään hölkkää pari kierrosta Cap istahti mustavalkoisen kissan viereen herättäen tämän päiväunilta. "Joskus tytöt tulevat varta vasten kentän laidalle maleksimaan lihaksikkaita urheilijoita katsellessa, mutta sinä et selvästikään ole sitä sarjaa", Cap virnisti huomattuaan Tulpen pöllämystyneen ilmeen. "Ah, minun piti vain sulkea hetkeksi silmäni", Tulpe mutisi nolona ja taisteli pitääkseen silmänsä auki kirkkaassa auringonpaisteessa. Cap nojautui taaksepäin kyynärpäidensä varaan alkaessaan venytellä etureisiään. Vihreät ruohonkorret kutkuttelivat hauskasti kissoja turkin läpi, ja kumpikin iloitsi selvästi siitä, että talven lumipeite oli vaihtunut nurmikoksi. Cap vaihtoi venytysasentoa ja katsahtaessaan Tulpea hän ei voinut olla miettimättä Vesan kertomusta matikantunnilla. Jokin selvästi vaivasi Tulpea, ja Cap aikoisi selvittää syyn. Hetken mielijohteesta poika laski tassunsa tytön käpälän päälle, jolloin Tulpen maahan painautunut katse kohosi kohtaamaan kellertavän kissan silmät. "Sanon tämän suoraan koska olet hyvä ystäväni ja olen huolissani sinusta. Et ole viime aikoina ollut oma itsesi ja jokin painaa selvästi sydäntäsi. Tiedäthän että voit aina kääntyä puoleeni jos haluat puhua", Cap lausui rohkaisevasti. Tulpe laski häkeltyneenä katseensa ja pysähtyi tuijottamaan omia mahakarvojaan kerätessään päässään pyöriviä ajatuksia kokoon. Poika antoi toisen hakea sanojaan rauhassa ja rutisti Tulpen tassua ilmaistakseen kannustuksensa. Lopulta mustavalkoinen kissa veti syvään henkeä ennen kuin alkoi selittää tilannettaan. "En tiennyt että se näkyy niin hyvin minusta... Arvelin kykeneväni hoitamaan velvollisuuteni, mutta taakka onkin raskaampi kantaa kuin luulin, ja tämä salailu tuntuu tekevän kaikesta vieläpä entistä vaikeampaa. En oikein tiedä miten selittäisin tämän... Sanohan, oletko nähnyt siellä adoptiossa pinkkejä kissanpentuja?" Tulpe kysäisi alustaakseen asiaa. "Joo, adoptioon toimitettiin ystävänpäivän tienoilla pinkkejä kissanpentuja. Huhutaan että ne olisivat jonkin mystisen rakkauskissan jälkeläisiä, mutta niiden vanhemmista ei tiedetä muuta", Cap kertoi. "Noh, pian tiedät totuuden... Ne ovat minun pentujani", Tulpe tunnusti. Capin leuka hipoi nurmikkoa kun keltaisen kissan suu avautui hämmentyneeseen ilmeeseen. "Annoin typerän romantiikkakissan käyttää tunteitani hyväkseen, ja sen mokoman kollin häipymisen seurauksena minusta tuli yksinhuoltaja", Tulpe huokaisi ääni väristen. Cap kuunteli toisen kertomusta ja tunsi suurta kuvotusta Tulpen tunteilla leikitellyttä poikakissaa kohtaan. Osittain siksi että hän koki empatiaa läheistä ystäväänsä kohtaan, mutta mukana oli myös ripaus mustasukkaisuutta, sillä Cap oli ollut hieman ihastunut Tulpeen jo ykkösluokalta lähtien. "En pitänyt kuin yhden pennuista itselläni, mutta tuntuu että siinäkin on kaitsemista ympäri vuorokauden. Eihän minun pitäisi valittaa, sillä jotkut superäidit hoitavat kevyesti kolmosia, mutta Ystis on hieman työläämmästä päästä. Niin, se on siis poikani nimi", Tulpe täydensi, ja hänen suupielensä vääntyi automaattisesti hymyyn omasta pennusta kertoessa. "Vaikka se idiootti käytti sinua hyväkseen muista, että on myös olemassa sellaisia poikia, jotka aidosti välittävät sinusta ja haluavat parastasi", Cap lausui samalla kun hivuttautui vaivihkaa lähemmäs Tulpea. Juuri kun Cap suunnitteli tekevänsä aloitteen ja paljastavansa omat tunteensa, saapui valmentaja paikalle ja puhalsi pilliin. "Mitäs täällä istuskellaan, takaisin kentälle siitä!" valmentaja hoputti. Cap nousi salamana ylös ja hoiperteli takaisin urheilukentälle. Hänen kääntyessä katsomaan taakseen hän havaitsi Tulpen muodostavan huulillaan sanan "kiitos", ja Cap näytti kamulleen vastaukseksi peukkua. Urheilujoukkue alkoi treenata pesäpallon lyöntejä ja kopitteluja ja Tulpe kävi pitkäkseen nurmelle. Olo oli huomattavasti keveämpi kun huolien taakka oli jaettu, ja vaikka hän tiesi kotona odottavan täyspäiväisen yksinhuoltajan työt, niistä selviytyminen ei tuntunut enää ylitsepääsemättömältä.
Untuvan italian oppitunti eteni tylsissä merkeissä, sillä opettaja oli määrännyt hänet opiskelemaan itsenäisesti sanastoa sillä aikaa kun opettaja teki suullisia tehtäviä Ennustuksen kanssa. Ciliegia, pomodoro, anguria... kaikki oli täyttä hepreaa Untuvalle eikä mitään tuntunut jäävän päähän, vaikka hän luki samaa sanariviä läpi jo ainakin viidettä kertaa. Untuva oli valinnut opiskeltavaksi saman kielen kuin hänen poikaystävänsä tietenkin haaveenaan viettää enemmän yhteistä aikaa Ennustuksen kanssa ja ehkä he jopa voisivat joskus lähteä yhdessä lomamatkalle Venetsiaan, mutta tällä menolla hän ei tulisi ikinä oppimaan uutta kieltä. Untuva vilkuili etupulpetissa istuvaa vihreää kissaa ja yritti vaihtaa tämän kanssa edes nopean katsekontaktin, mutta kaikki Ennustuksen huomio oli sillä hetkellä opettajassa. Liila kissa huokaisi ja laski sitten katseensa takaisin oppikirjan sivulle. Hän tuijotti sanoja niin keskittyneesti että hätkähti jonkun paukauttaessa kirjan viereiselle pulpetille. Untuva kohotti hämmentyneenä katseensa ja huomasi yllätyksekseen Ennustuksen ilmestyneen hänen viereensä. "Ciao!" Ennustus tervehti reippaasti ja Untuva hymyili tälle vastaukseksi. Hänen olisi tehnyt kovasti mieli halata poikaystäväänsä, mutta hän ei tohtinut tehdä niin opettajan läsnäollessa. Opettaja kuljetti poikien luokse laatikollisen askartelutarvikkeita erivärisistä kartongeista pieniin koristepaljetteihin ja tarroihin. "Tehtävänänne on askarrella apulaput sanaston harjoittelua varten. Kirjoittakaa paperin toiselle puolelle sama sana italiaksi ja kääntöpuolelle tulee suomennos. Itse askarrellut muistilaput tehostavat asioiden muistamista, joten suosittelen että käytätte tehtävään aikaa. Kun saatte laput valmiiksi voitte kysellä sanoja toisiltanne", opettaja selitti, ja pojat ryhtyivät heti toimeen. Untuva sai nopeasti vision ja keksi, että he voisivat hyödyntää värejä: mela punaiselle, pera vihreälle, banana keltaiselle... Lisäksi paperiin voisi piirtää kuvan kyseisestä hedelmästä, tai ehkä kartongit kannattaisi leikata hedelmien mallisiksi? Ennustus antoi Untuvan ottaa ohjat kun nyt oltiin enemmän hänen vahvuusalueellaan, ja hänestä oli ilo nähdä, miten tavallisesti arka kissa alkoi työskennellä itsevarmasti ollessaan omassa elementissään. "Tämä on paljon kivempi tapa opiskella, erityisesti koska saan olla kanssasi", Ennustus supatti, ja poikaystävältä saatu kommentti sai Untuvan laskemaan hetkeksi aikaa sakset tassuistaan ja tarraamaan kiinni Ennustuksen käpälästä. Pojat irrottautuivat kuitenkin toisistaan kuullessaan opettajan rykäisyn. "Keskittykäähän söpöläiset. Jos välttämättä haluatte jutella, hoitakaa se italiaksi niin opitte kieltä samalla", opettaja lausui silmää iskien. "Va bene", Ennustus nyökkäsi ja kääntyi sitten katsomaan poikaystäväänsä silmiin samalla kun lausui yltiöromanttisesti: "Ti amo amore mio!"
Cap kävi urheilujoukkueen harjoitusten jälkeen suihkuttelemassa pukuhuoneessa ja ehti syödä nopean lounaan Untuvan kanssa ennen kuin kaksikon oli aika siirtyä kuvaamataidon luokkaan päivän viimeiselle oppitunnille. Untuvalla oli hyvä mieli, sillä poikaystävän kanssa vietetty tunti oli sujunut mukavissa merkeissä ja nyt olisi vuorossa hänen suosikkikouluaineensa. Hänen mielentilansa muuttui kuitenkin luokan ovesta sisään astuttaessa täysin, sillä Untuva tunnisti luokan perällä äänekkäästi räyhäävän kissajengin samaksi porukaksi, joka oli kiusannut häntä kerran ykkösluokalla. Untuva jähmettyi paikoilleen ja hänen olisi tehnyt mieli perääntyä luokasta vaivihkaa. "Mikä sinulle tuli?" Cap kummasteli Untuvan jäädessä jälkeen. Liila kissa osoitti tutisevalla tassullaan kissajengiä, eikä Capin ollut vaikea arvata, mistä kenkä puristi. "Ovatko nuo niitä kiusankappaleita? Menenpä sanomaan niille suorat sanat", Cap uhosi ja oli käärivinään kuvitteellisen paidan hihoja valmistautuessaan nyrkkitappeluun. Untuva veti kuitenkin kaverinsa takaisin, sillä hän ei uskonut räyhäämisen ratkaisevan asiaa, päinvastoin se voisi pahentaa tilannetta. Pojat istuivat aivan luokan toiseen päätyyn etummaiseen pulpettiin, ja Untuva elätteli toivoa siitä, etteivät kiusaajat edes huomaisi hänen läsnäoloaan. Onneksi Cap oli hänen seurassaan, sillä ypöyksin hänellä olisi turvattomampi olo. "Tunnin aiheena on hahmosuunnittelu. Laatikaa mieleisenne hahmo, ja huomioikaa tämän luonne ja elämäntarina hänen ulkonäössään. Sen jälkeen pääsette piirtämään sarjakuvan, jonka päähenkilönä tämä suunnittelemanne hahmo seikkailee", opettaja kertoi tunnin aihetta. Untuva innostui tehtävänannon kuullessaan, sillä hän voisi kehitellä jotain mielikuvitushahmonsa sankarillisen Untamon ympärille. Capilla ei sen sijaan ollut mitään ideaa, ja hänen suunnittelupaperinsa pysyi tyhjänä. "Ryhdyhän hommiin Capuzino. Jos et osallistu tunnilla, et voi saada läsnäolomerkintää", opettaja pisti merkille Capin toimettomuuden. "Minähän osallistun koko ajan, odottelen vain inspiraatiota", Cap yritti puolustautua. Joku naurahti, ja kääntyessään ympäri Cap havaitsi yhden takarivin öykkäreistä saapunen hänen taakseen teroittamaan kynäänsä. "Minulla olisi sinulle idea sopivaksi hahmoksi. Ota vierustoveristasi mallia ja piirrä tuollainen kummallisen värinen ruma mykkä kissa", kovis naurahti ilkeästi. Kommentti ei jäänyt Untuvalta kuulematta, ja liila kissa yritti kyyristyä mahdollisimman pieneksi pulpetissaan kyyneliä pidätellessään. Cap siirsi katseensa papereitaan selailevaan opettajaan eikä voinut uskoa ettei tämä puuttunut kiusaajan käytökseen, mutta äsken Capin inspiraation odottelu oli ollut tälle huomauttamisen arvoinen asia. Kun opettaja ei tehnyt mitään Cap kääntyi teroittajan puoleen äkäinen ilme kasvoillaan. "Häpeäisit, ei ole soveliasta puhua muista rumasti. Untuva on hieno kissa", Cap puolusti ystäväänsä. "Uu, oletko kenties tuon oudon homon poikaystävä?" kiusaaja jatkoi samalla linjalla. "Mitä sitten jos olisinkin? Jokainen saa tykätä kenestä haluaa, eikä toisen seksuaalinen suuntautuminen oikeuta huutelemaan moisia kommentteja", Cap huomautti. Ilkeän kissan poistuessa Untuva laski tassunsa kaverinsa olkapäälle. Häntä harmitti miten kiusaaja oli ottanut myös Capin kohteekseen ja Untuva tunsi tilanteesta syyllisyyttä. Jos hän ei olisi niin erilainen, muut eivät kiusaisi häntä eikä tätä olisi tapahtunut... "Hei älä minusta huoli, olen niin kova etteivät moiset kiusankappaleet vaikuta minuun. Älä sinäkään ota noita typeriä juttuja liian vakavasti. Läheisesi tietävät kyllä, että olet huipputyyppi juuri omana itsenäsi vaikka joku idiootti ei sitä ymmärtäisi", Cap julisti, ja Untuvallekin tuli jälleen parempi olo. "Hei, nytpä keksin millaisen hahmon aion piirtää!" Cap hihkaisi ja alkoi innokkaasti luoda paperille ensimmäisiä ääriviivoja. Untuva kurkkasi uteliaisuuttaan vierustoverinsa olan yli nähdäkseen tämän tekeleen ja purskahti nauruun. Cap oli piirtänyt äskeisen öykkärin hieman liioitelluilla piirteillä, tällä oli esimerkiksi suuret majavan hampaat, koska kyseinen kissa pureskelee usein lyijykynäänsä. Untuva siirsi oman paperinsa kiinni Capin työhön, ja kaksikko alkoi piirtää yhdessä sarjakuvaa, missä urhea Untamo antoi opetuksen ilkeällä majavahammas-kissalle. Untuva tiesi ettei toisen kustannuksella pelleily ollut kovin kohteliasta, mutta tuntui hyvältä purkaa vihantunnetta piirustuksen voimin.
Rakas päiväkirja...
Minulla on kamala ikävä isää. Vaikka tiedostinkin etukäteen että hänen täytyy lähteä jossain vaiheessa, on asian hyväksyminen paljon vaikeampaa kuin olin luullut. En voi lakata miettimästä missä isä on nyt tai onko hänellä kaikki hyvin. Hän on poissa, aivan kuin hän olisi kuollut, mutta ei kuitenkaan niin lopullisesti, ja juuri se antaa epätietoisuudelle vallan. Tavallaan täytän epäselvät kohdat omilla kuvitelmillani peläten pahinta, mikä saa minut entistä huolestuneemmaksi. Isälläkään ei taatusti ole helppoa. Hänen ikävänsä on kolminkertainen, sillä hän kaipaa minua, veljeäni ja Stiinaa. Kunpa voisin jotenkin viestittää isälleni että meillä on kaikki hyvin, jotta hän voisi olla rauhallisin mielin. Mietin joskus mitä olisin voinut tehdä näyttääkseni paremmin kuinka tärkeä isä minulle oli. Tuntui kuin puhumattomuuteni olisi ollut jonkinlainen muuri välillämme. Minulla oli niin paljon mitä olisin halunnut hänelle kertoa, mutta sanat eivät riittäneet siihen - sanat joita en kyennyt puhekyvyttömyyteni takia tuottamaan.
"Mitäs täällä kirjoitellaan, teetkö läksyjä?" paikalle pelmahtanut Vesa tiedusteli. Untuva hätkähti ja pamautti päiväkirjansa kannet yhteen niin lujaa että säpsähti itsekin siitä aiheutunutta kovaa ääntä. "Sori, ei ollut tarkoitus kurkkia ilman lupaa. Näytät apealta, mitä on sattunut?" Vesa kysyi huolestuneena nähtyään Untuvan poskelle vierineen kyyneleen. Untuva puri huultaan painaessaan päiväkirjaa tiukemmin itseään vasten, mutta lopulta hän kuitenkin antoi veljensä lukea kirjoittamansa tekstin. "Voi Untuva..." Vesa kuiskasi ja syöksyi halaamaan kaksostaan luettuaan tekstin. Heidän irtautuessa halista Untuva huomasi, että hänen veljensäkin silmäkulmasta valui kyynel. "Minäkin ikävöin isää, mutta meidän ei auta muu kuin uskoa kaiken olevan hyvin. Kun sinulle seuraavan kerran tulee tällaisia tuntemuksia, tule kertomaan niistä suoraan minulle, jotta voin heti oikaista harhaluulosi: Sinussa ei ole mitään vikaa, ja olet aivan varmasti isän mielessä yhtä tärkeänä kuin minä tai äiti. Vanhemmat rakastavat lapsiaan ehdoitta, joten olet heidän silmissään täydellinen juuri sellaisena kuin olet", Vesa selitti. Untuva veti etutassunsa polkuanturat yhteen rintansa eteen ja kumarsi kevyesti ilmaistakseen kiitostaan veljelle. "Kuule, voitaisi kokeilla yhtä juttua", Vesa hihkaisi yllättäen ja kiskoi veljensä mukanaan ulos. Tähdet tuikkivat himmeästi valoisalla kesäyön taivaalla, mutta kuun sirppi erottui taivaankappaleista parhaiten paljaalla silmällä. Vesalla oli mukanaan taskulamppu, jonka hän ojensi veljelleen. "Voimme lähettää isällemme valomerkkejä taskulampulla! Ehkä hän jopa vastaa niihin", Vesa hihkaisi, ja innostuneisuus tarttui Untuvaankin. Hän kohotti lampun ilmaan ja napsautti sen muutaman kerran päälle ja pois, ja lopuksi hän piirsi valolla ilmaan sydämen. Pojat tuijottivat taivasta silmiäkään räpäyttämättä, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tapahtunut ja Untuva laski päänsä pettyneenä alas. "Älä lannistu, ehkä viesti ei vielä ehtinyt saavuttaa Saturnusta. Gallu opetti minulle, että auringonvalollakin kestää kahdeksan minuuttia kulkeutua maahan", Vesa selitti. Ylös kuikuilu alkoi särkeä niskaa, joten kaksikko heittäytyi selälleen nurmikolle. Kului tovi eikä kumpikaan sanonut mitään, he kuuntelivat vain öisen ympäristön ääniä: vaimea hyttysen ininä ja käen kukkuminen erottui tuulen heiluttamien lehtipuiden oksien havinasta. Yhtäkkiä taivaalla välkähti, ja kumpanenkin kohottautui istualleen. "Näitkö sinäkin sen??" Vesa varmisteli veljeltään, joka nyökytteli innoissaan. Saattoihan välähdys olla peräisin jostakin lentokoneesta tai tähdenlennosta, mutta kumpikin halusi uskoa isän vastanneen heille. Vesa poimi taskulampun maasta ja kaksikko lähti tassuttamaan takaisin sisälle. "Ai niin! Melkein unohdin kertoa. Näin Mourusessa artikkelin, jossa kerrottiin lomakohteiden mahdollistavan nykyään matkat myös avaruuteen! Pääsemme oikeasti tapaamaan isää!" Vesa hihkaisi. Untuvakin silmät syttyivät riemusta, ja hetken aikaa pojat hyppivät innostuksissaan ympyrää nurmikolla.
Tulpen mielipide päivästä: "Ystiksen hoivaaminen on välillä rankkaa, mutta en silti haluaisi luopua höpsöstä pojastani. <3 Tuntui hyvältä avautua salaisuudestani Capille, onhan hän sentään ystäväni ja voin luottaa häneen."
Untuvan mielipide päivästä: "Päivästä jäi ihan hyvä fiilis vaikka siihen sisältyi ikävämpiäkin juttuja, mutta keskitytään positiivisiin puoliin! Sain punastella pitkin italiantuntia kun poikaystäväni jakoi minulle kehuja, ja veljelläni oli hyvä ratkaisu isä-ikävän helpotukseksi."
Vesan mielipide päivästä: "Olipa hyvä että keskustelin Untuvan kanssa viimein kauan vaietusta aiheesta eli pois lähteneestä isästämme. Onneksi avaruusmatkailun myötä meillä on tilaisuus päästä tapaamaan jälleen Espiqueta! Hmm, ystäväni Gallu pitäisi taatusti myös avaruusmatkailusta, voisimme pyytää hänetkin mukaan!"
Ystiksen mielipide päivästä: "Hihi, äiti joutui viihdyttämään minua koko yön. >.-)"
---
Tarpeet Ystikselle:
+ Nälkä (poista: tuttipullollinen mehua ja toffeevanukas)
+ Hygienia (kylpy)
+ Leikkiminen (kylpyleikit, iltasadun kuuntelu)
+ Uni (yöunet)
Kommentit
Lähetä kommentti